Entinen huippupelaaja valmentajana - etu vai haitta?

Ensinnäkin huippupelaajalla tarkoitan tässä yhteydessä vähän jotain enemmän kuin muutamaa SM-sarja tai 1-divisioona ottelua..

En ole vieläkään toipunut Coloradon megajoukkueen konttaamisesta 03-04 kaudella. Sakic, Forsberg, Kariya, Selänne, Foote, Blake, Hejduk, Liles, Tanguay jne.. Valmentajina noviisit ex-pelaajat Tony Granato, Rick Tocchet ja sekä Michel Quellet valitsemassa pelaajia. Kuten tiedetään, lopputulos oli katastrofaalinen materiaaliin nähden. Jokatapauksessa seurajohdossa tehtiin johtopäätökset, siirrettiin ex-pelaajat sivummalle ja hankittiin kokenut päävalmentaja St.Louis Bluesista. Tämä nyt vain yksi esimerkki P-A:n puolelta, mutta on niitä muitakin ja myös toisenlaisiakin lopputuloksia.


Suomalaista jääkiekkoa jos miettii 90-luvun alusta lähtien, ei tule mieleen huippupelaajista kouliintuneita huippuvalmentajia kuin kolme; Raimo Summanen, Kari Eloranta ja Juhani Tamminen. Varauksilla Kari Jalonen. Tänä päivänä Waltteri Immonen yrittää luoda uraa tuulisella paikalla, toistaiseksi huippumateriaalilla menestys on ollut vaatimatonta. Surullisia yrityksiä on ollut enemmän kuten Vellu Ketola Ässissä, Jukka Tammi Ilveksessä, Janne Laukkanen Bluesissa ja Matti Hagman "ties missä". Kaikkea näitä neljää yhdistää se, että he katosivat takavasemmalle yhtä nopeasti kuin ilmestyivät valmentajiksikin. Iso egoinen Christian Ruuttu on hyvä (huono)esimerkki ex-pelaajasta seurajohtajana. Viimeisimmät pelaajat, jotka "ylensivät itsensä" heti valmentajaksi ovat Esa Tikkanen ja Pasi Nurminen. Molemmat ansioituneita pelaajia, mutta pedagogisesti vailla pelin opettamisen taitoa ja johtajina kokemattomia. Nurmisen tapauksessa täytyisi olla osaamista johtaa myös seuraa. Tuntuu aika kovalta yhtälöltä.

Oma mielipiteeni on, että huippupelaajan status ei sinänsä ole esteenä huippuvalmentajaksi tulemiseen. Mutta valmentajaksi ei voi harppoa oikotietä, aivan kuten ei pelaajaksikaan. Tie tosin on hieman erilainen. Huippuvalmentajaksi kasvetaan enemmän "älyn" kautta ja huippupelaajaksi kehon suorittamisen kautta. Toisin sanoen, huippuvalmentajaksi kasvetaan kun valmennustieto ja -taito karttuu. Valmentajan tärkein työkalu on oma persoona, kuten kenellä tahansa johtavassa asemassa olevalla. Uskon, että huippupelaajan status on enemmän rasite huippuvalmentajaksi tulemiseen. Perustelen asian sillä, että kuilu todellisen elämän (valmentajan arjen) ja urheilijan aseman yhteiskunnassa, sekä usein ison egon ja yksilölähtöisen katsontakannan välillä on liian iso ja vaikeasti käsiteltävä asia monelle yksilölle. Siksikö harvoista huippupelaajista tulee huippuvalmentajia tai -johtajia?

Kyllä mun mielestä yhtä suuri ongelma on myös ne, joista yhtäkkiä tulee muka päteviä yritysjohtajia hoitamaan jääkiekkoseuraa. Ehkä jopa pahempi. Valmentajan tekemiä virheitä voi aina korjata helpommin (viimekädessä vaikka vaihtamlla valmentajaa), kuin niitä mitä tehdään toimistonpuolella.

Lambertin listaan lisäisin ainakin Kari Heikkilän, joka on mielestäni selkeästi tähtipelaaja entisenä maajoukkueratsuna. Hannu Kapanen oli myös tähtipelaaja. Hannu Aravirta on sellainen kiikunkaakun tilanne. Aralla on muutama SM-liigakausi takana ja eräällä 24 pistettä ja 13 maalia 36 ottelussa. Ei ehkä tähtipelaaja, mutta 1-divisioonassa Kärppien noustessa 1977 liigaan Araoli selkeä tähtipelaaja. 36 ottelua 34 maalia ja 30 syöttöä 64 pistettä on selkeän tähden pinnoja.

Useasti on ollut vallalla väittämä, että hyvästä pelaajasta ei tule hyvää valmentajaa. Hyväksi valmentajaksi ei taas mielestäni tule ilman tulenpalavaa kiinnostusta peliin, joka ei yleensä tule muutenkuin itse pelaamalla. Tietysti noita kaukalonlaidalla roikkujia aina on, mutta minusta hyväksi valmentajaksi tullakseen on pelattava riittävällä tasolla kiekkoa. Ilman omaa pelaamista on hankala ymmärtää seuraavia seikkoja:

- Yleisön tuoma paine pelaamiseen ja sen vaikutukset pelaamiseen ja edelleen tilanteen "herraksi" pääsemiseen
- kovan taklauksen pelko ja vaikutukset pelaamiseen
- mailahäirinnän vaikutukset pelaamiseen
- kovan pelaamisen maalin edessä vaikutus pelaamiseen

Valmentaminen on moninainen asia. Minusta ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa valmentaa. Minä näen liigavalmentajan tietynlaisena kapellimestarina, joka antaa kaikille suunnaan tehdä asioita. Jotta ihmiset tekee asiansa hyvin pitää tämän käskyttäjän osata motivoida ihmiset. Motivointi yksi valmentajan tärkeimmistä asioista. Motivointia kahdenlaista, motivointi harjoitteluun ja motivointi ja valmistaminen itse otteluihin. Harjoittelumotivaatiolla luodaan kaikelle pohja.

Itseotteluissa kärjistyy usein hetkellinen johtaminen ja menestys, vaikka valmennusmielessä työn tulokset näkyvät vasta kuukausien päästä. Harva valmentaja luo menestystä hetkessä. Jos katsotaan tämän kauden menestyjiä alkukauden menestys joukkueet ovat olleet kasassa jo pidempään. Alatalo, Jaloset ja Rautakorpi ovat saaneet tehdä jo pitkään töitä ja heillä on ollut valmiina tietty perusta mihin rakentaa. Itseottleuissa voidaan tehdä hienosäätöä ja eräs tärkeä seikka on tuo motivointi tai juokkueen sytyttämienen. Mielestäni monella huippuvalmentajalla on kyky herättää joukkue kovaan taisteluun.

Onko huippupelaaja sitten hyvä valmentaja. Minusta se kiinni paljon pelaajasta ja hänen persoonastaan. Jollain tavalla minusta pelaajan pitää olla johtaja. Silti esimerkkinä Timo Jutila suulaana entisenä kapteenina ei ole vältätämättä paras valmentaja. Valmentajan pitää osata huomata pelin käänteitä ja ohjata pelaajia. Jutila ei mielestäni tähän sovi esimerkkinä Hockey Night kommentoinnin perusteella. Hän ei osaa antaa ulos pelin muutoksia. Esimerkkinä Jortikka olleessan kommentaattorina huomaa heti muutokset pelin temmossa ja kiekon liikuttelun vauhdissa. Vaikka Jortikka on räyhäkäs luonteeltaan hän antaa siitä huolimatta myös positiivisista asioista tunnustusta. Esimerkkinä nyt Pelicans pelissä hnä sanoi TPS:n esimmäisen erän olleen hyvän ja totesi heidän olisi pitänyt viedä peli ensimmäisessä erässä. Hyvä valmentaja antaa tunnustusta hänen mielestään hyvästä pelistä, vaikka tulos ei aina ole hyvä. Joukkuetta on tärkeä tukea vaikeina hetkinä ja antaa uskoa tekemiseen.

Mielestäni valmentajan ensisijainen tehtävä on on saada joukkue pelaamaan joukkueena. Pelaajilla pitää olla tieto mitä tehdä, kun kiekko on vastustajalla sen jälkeen, kun se vapaana ja sitten kun hyökätäään. Hyvillä yksilöillä riittää, kun kiekko saadaan riittävän usein itselle, mutta hyvä joukkue tekee nuo kaikki kolme. Sitten mielestäni tärkeä seikka on saada joukkue pelaamaan tarkasti maalinedustat. niitä ei koskaan painoteta liikaa. Tämän jälkeen astuu kuvaan joukkueen psyykkaminen hyvään taistelutahtoon. Pasi Nurminen sanoi, ettei se ole hänen mielestään valmennusjohdon tehtävä, mutta mielestäni hyvä valmentaja kannustaa ja tarpeentullen huomauttaa tietyistä virheistä. Toisaalta valmentajan on saatava pelaaja myös uskaltamaan pelata. Valmentajan valittava pelaajia, jotka tukevat toisiensa vahvuuksia ja toisaalta paikkaa heikkouksia. Pelityuylin on myös sovittava joukkueelle.

Valtteri Immosen kohdalla Jokereissa mielestäni Jokerijoukkueesta katosi johtajuus. Toisaalta uudet johtajat eivät olleet paikalla joukkueen rakennus vaiheessa. Joukkuetta ei ole ehditty tähän päivään meneessä rakentaa joukkueeksi, vaikka palaset siihen ovat mielestäni olleet olemassa. Joukkueen runko ei hajonnut niin vahvasti kuin joukkue. Siihen tehtiin mielestäni liian radikaaleja muutoksia.

Pelaajatyypit ovat muutneet isoiksi ja voimakkaiksi "fyysisiksi" pelaajiksi, vaikka Jortikan Jokerit perusti pelinsä liikkeeseen ja kovaan pelitempoon. Tilanne on kuin rata-autokisoihin olisi tuotu jyrääviä kuorma-autoja. Viimekaudella moititiiin joukkuetta pienestä Mikki Hiirimäisyydestä, mutta nyt siellä on menetysten tilalla pataljoona puujalkoja ja muuten laiskasti liikuvia miehiä. Metropolit oli vallan kova liikkumaan samaa voi sanoa Filppulasta eikä Campellin liike mitään huonoa ollut. Mitä tuli tilalle. Brett "raketti" Harkins, Eric "Salama" Beaduoin Mikko "Speedy" Kalteva, Kevin "Kaasu" Kantee. Toni Virta ja Jesse Niinimäki eivät ole huonoja liikeeltään, mutta ei heistä ole paikkamaan muiden liikettä. Kärpissä esimerkkinä Viuhkolan liikettä voidaan sanoa vaisuksi, mutta rinnalla paikkona Tenkrat. Lisäksi Jokerit on menettänyt liikeeltään kärkipään pelaajia sairastuvalle Järventien ja Jantusen muodossa. Mielestäni Immonen on muuttanut Jokerijoukkuetta liikaa kerralla. Menetykset on kovia, mutta niitä on paikattu aika paljon väärän tyyppisillä pelaajilla. Dieseleitä on jo omasta takaa Martikaisen, Pakaslahden ja Kukin muodossa.

Huippupelaajalla on mielestäni se etu, että hän pystyy tuomaan valmennukseen nuorille pelaajille vinkkejä ja jippoja huipulle pääsemiseen mihin Tavis valmentaja ei pysty. Toiseksi he pystyvät tuomaan pelillisiä ratkaisuja pelaajille tiettyjen puolustuspakettien aukaisemiseen, mikä ei välttämättä Tavikselta onnistu. Moni entinen pelaaja lähtee vielä yrittämään hyökkämistä kiekon kanssa, kun taas usean ewi pelanneen liigavalmentajan peli perustuu pitkälle oman pään kautta pelaamiseen.

Lambert kirjoitti:

Surullisia yrityksiä on ollut enemmän kuten Vellu Ketola Ässissä

Laajenna klikkaamalla

Mistä helvetistä tuon Vellun sait "surkeaksi" yritykseksi valmentajana?

Statistiikka on kuitenkin liigatasolla melko hyvä. Kuinka monta mitalia esimerkiksi Tamminen on valmentanut? Vellu on kuitenkin valmentanut joukkueensa peräkkäisillä kausilla ensin liigakakkoseksi runkosarjassa ja sitten pronssimitaleille. Toimitusjohtajan hommista onkin sitten enemmän negatiivisia muistoja, mutta valmentajana Vellu oli ihan ok.

Eikä Vellu niin nopeasti kadonnut valmennushommista, kolmen kauden jälkeen siirtyi toimitusjohtajaksi ja koetti samalla valmentaa mutta joutui palkkaamaan Tammisen valmentajaksi koska aika ei riittänyt molempiin. Palasi kuitenkin vielä loppukaudeksi 98-99 valmentajaksi annettuaan potkut Nokelaiselle.

Sieltähän niitä asiantuntijoita Porin suunasta tuli. Kertokaapa olenko kovastri väärässä, jos sanon entisten tähtipelaajien valmentaneen pelaajia huipulle. Onko näin, että nuoret Jari Korpisalon ja Rauli Raitasen valmensi huipulle Ketola. Entäpä Petri Varis?

Tässä vaan näitä muutamia huippuja.

Ville Peltonen ja Sami Kapanen nousi huipulle Hannu Kapasen valmennuksessa.

Valmensiko Ketola Jarkko Immosta vuosi tuhannen vaihteessa. Moni tämän hetken liigatähti on nimittäine pelannut entisen pelaajan valmennuksessa.

Jari Viuhkola Tamminen&Heikkilä
Jukka Vuotilainen Summanen

Tepa kirjoitti:

Sieltähän niitä asiantuntijoita Porin suunasta tuli. Kertokaapa olenko kovastri väärässä, jos sanon entisten tähtipelaajien valmentaneen pelaajia huipulle. Onko näin, että nuoret Jari Korpisalon ja Rauli Raitasen valmensi huipulle Ketola. Entäpä Petri Varis?

Laajenna klikkaamalla

Noissa tapauksissa olet väärässä. Tuon kolmikon valmensi huipulle Vasili Tihonov.

Tihonov loi muutenkin Vellulle sen verran hyvät pohjat, että Ison Mustan oli sen muutaman vuoden ajan varsin hyvä nauttia Tihon työn hedelmistä. Kovakuntoisia Tihonovin koulimia pelaajia ja siihen päälle muutama Ässien mittapuun mukaan varsin kalliskin hankinta. Niillä oli hyvä porskuttaa.

Ongelmat alkoivat, kun Tihonovin tekemän työn pohjat alkoivat kadota. Vellun aikana ei tainnut käytännössä yksikään pelaaja nousta huipulle. Ja lopulta loppuivat sitten rahatkin.

Mielestäni valmentaja-Vellussa näkyi aika karkeallakin tavalla ne entisen huippupelaajan sekä hyvät että huonot puolet. Hyvää oli se, että VPK oli luonnostaan karismaattinen hahmo, jonka statusarvo ja uskottavuuskin oli kuitenkin korkeaa tasoa. Iso ego, mutta ei silti liian iso, vaan uskalsi käsittääkseni olla myös sopivan jätkämäinen. Auktoriteettiongelmista ei paljon tarvinnut puhua.

Huonoa puolestaan oli ainakin se hyvinkin selvä ylimielisyys. Ässien Ässänä ja Porin kuninkaana ja entisenä huippupelaajana asiat nyt vain olivat aina niin kuin Vellu asiat näki ja koki. Ei siinä paljon muita kuunneltu, eikä myöskään haluttu koskaan katsoa asioita uusin silmin, mikä olisi ollut kehityksen edellytys. Niin kaukaloissa kuin sittemmin myös kabineteissa. Mielestäni aika pitkälti juuri Vellun ylimielisyys kaatoi ensin miehen itsensä ja pudotti lopulta koko seuran liigan pohjamutiin. Entiseltä huippupelaajalta puuttui kyky katsoa peiliin, analysoida virheet ja uusiutua niiden mukaan. Hän kun ei virheitä tehnyt.

Mutta kelpo valmentaja Vellu oli, ja ehkä voisi olla edelleenkin, kovan materiaalin omaavan joukkueen peräsimessä. Karismallaan hän pystyi/pystyisi pitämään tuollaiset niput näpeissään sekä sai/saisi ne pelaamaan vähintäänkin taitojensa tasolla. Pelaajien saati pelin kehittäjäksi tai huonon materiaalin nostajaksi itsensä ylittäjiksi hänestä ei ole.

Jarkko Immosen käydessä Porissa Ässiä valmensi ensin Vova Jursinov ja myöhemmin Kaj Matalamäki.

Kyllä tuohon onnistuneiden ex-huippupelaajien nippuun voi lisätä Matti "mölli" Keinosen. Ei valmenna enää, mutta saavutuksia valmentajana on.

Tepa kirjoitti:

Sieltähän niitä asiantuntijoita Porin suunasta tuli. Kertokaapa olenko kovastri väärässä, jos sanon entisten tähtipelaajien valmentaneen pelaajia huipulle. Onko näin, että nuoret Jari Korpisalon ja Rauli Raitasen valmensi huipulle Ketola. Entäpä Petri Varis?

Tässä vaan näitä muutamia huippuja.

Ville Peltonen ja Sami Kapanen nousi huipulle Hannu Kapasen valmennuksessa.

Valmensiko Ketola Jarkko Immosta vuosi tuhannen vaihteessa. Moni tämän hetken liigatähti on nimittäine pelannut entisen pelaajan valmennuksessa.

Jari Viuhkola Tamminen&Heikkilä
Jukka Vuotilainen Summanen

Laajenna klikkaamalla

Tietyt pelaajat (huippulahjakkuudet) nousevat huipulle on sitten valmentajana kuka tahansa.
En anna Kapaselle ansiota Peltosen noususta huipulle tai Kari Mäkiselle siitä että Teemu pelasi huippukiekkoa hänen alaisuudessaan.

Nalle kirjoitti:

Kyllä tuohon onnistuneiden ex-huippupelaajien nippuun voi lisätä Matti "mölli" Keinosen. Ei valmenna enää, mutta saavutuksia valmentajana on.

Laajenna klikkaamalla

Kyllä mölli vieläkin valmentaa sm-sarjassa, nimittäin UJK:n C-junioreita.

Itse en ole ainakaan vielä vakuuttunut K. Jalosen valmentajan taidoista. Pääasiassa korjaillut Kaken ja Tamin hedelmiä, kuten Viuhkola, Lehtonen, Kukkonen, Pyörälä...

Jalosen aikana ainoat omat kasvatit, jotka ovat nostaneet selkeästi profiliaan ovat Saarenheimo, Haataja ja Jokinen, joka tosin huikean potentiaalinsa ansiosta teki tulosta. Jokisen nousua parrasvaloihin ei olisi voinut pilata kukaan. Jokinen kyllä teki tuloaan myös Kaken aikana.

Monet pelaajat ovat lähteneet osittain alamäkeen tai junnaavat paikallaan Jalosen aikana, kuten Korpikari, Jaakola, Juntunen, Aarnio, Pesonen.

Tuomitaan Jalonen sitten, kun nähdään tulokset siitä, mitä hän saa aikaan Aaltosesta, Paakkolanvaarasta, Alikoskesta, Junnilasta, Leinosesta. Aaltonen on kyllä sellainen talentti ja tuleva supertähti, että sitä ei voi pilata Jalonenkaan.

Kari Jalonen on nousemassa selkeästi huippuvalmentajaksi.
Oikeastaan ensimmäisen kerran Jalosta testattiin Kärppäpestinsä aikana tällä kärppien loukkaantumisongelmalla.

Hyvin meni.

Kyllähän Jalonen saa kärppäpelaajat pelaamaan kärppien näköistä peliä, en tiedä toimisiko tämä muualla kuin oulussa, mutta minusta tuntuu että joka ikinen kärppähyökkääjä arvostaa Jalosta huikeasti, ja taktisestikkin Jalonen on ihan kärkipäätä valmentajista.

Harva valmentaja käyttää aikaa niin paljon videoiden tutkimiseen ja pelin analysointiin kun "kojo"

Myös ulkomaalaishyökkääjät ovat tykänneet Jalosen tavasta käsitellä vierastyöntekijöitä.

Pitääkö joku muuten tamia "huippuvalmentajana" ?

Pelaajaurasta tietenkin on hyötyä, koska ilman omaa pelaamista valmentajan on vaikea samaistua pelaajiin. Eli pelaajat ja valmentaja eivät "puhu samaa kieltä".

Mutta huippupelaajan ura ei missään tapauksessa ole etu tai haitta huippuvalmentajuuteen. Mieleeni tulee Suomesta vain kaksi todellista huippupelaajaa, jotka valmentajina olivat parasta A-ryhmää: Summanen ja Mölli. Ihmisinä täysin erilaisia. Toinen vittumainen kouluttaja ja toinen mukava ja sosiaalinen. Mutta mikä heitä yhdisti: Käsittääkseni kaiken muun ylittävä intohimo hyvään jääkiekkoon. Samaten kumpikin asetti nähtävästi pelin ja joukkueen oman itsensä edelle. Ja tulokset tiedetään. Luulen, ettei Lukko kaikesta huolimatta aivan heti ole loppuottelussa ja tuskin Suomikaan on Torinon finaalissa. Tähän huippupelaaja/valmentajakategoriaan voi lisätä tulevaisuudessa ehkä Kari Jalosen.

Entäs muut entiset huippupelaajat, jotka ovat valmentaneet: Hannes Kapanen, vaikka nuorissa koutsina menestyikin, on minusta lähinnä vitsi. Tammisella oli kaikki edellytykset tulla uudeksi Scotty Bowmanniksi: Huikea pelaajaura, älyä enemmän kuin kotitarpeeksi, liikuntatieteiden loppututkinto, paljon kokemusta ympäri Eurooppaa. Mutta mutta...

Mies on niin pahasti narsistinen oman napansa ympärillä pyörijä, että suurin osa potentiaalista sen myötä valuu hukkaan. Hän ei ole jääkiekkoa ja joukkuetta varten, vaan peli ja joukkue ovat valjastettu ruokkimaan jättikokoista egoa. Ja aivan oikeasti se on surullista.

Suurin osa valmentajista Suomessakin on nuoruudessaan ollut tavallisia sarjajyriä: Aravirta, Heikkilä, Jortikka etc. Ehkä valmentajalle sitenkin sopivin tausta on hyvän pelaajan, muttei supertähden pelaajaura.

Ujcik#11 kirjoitti:

Pitääkö joku muuten tamia "huippuvalmentajana" ?

Laajenna klikkaamalla

Kohta se nähdään.

Tässä yhteydessä ei mielestäni voi unohtaa Pekka Rautakalliotakaan. Ei välttämättä kauheasti ole menestynyt suomalais joukkueiden kanssa. Teki kuitenkin taas uuden sopimuksen valmennuksesta sveitsiin tällä kertaa oliko Ambriin. Taitaa olla aika suosittu valkku juustomaassa....