Mainos

2007-2008 Hyvältä näyttää mestaruusjuna starttailee Kesäkuun alkaessa

  • 190 532
  • 476
Tila
Viestiketju on suljettu.

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
30.5.2007 Julistan IFK:n jahtaamaan mestaruutta tosissaan 2007-2008 kaudella. Tästä saa sitten muistutella myöhemmin mutta nyt on usko kova. Siirrytään sitten suoraan perusteluihin, kun suurimmalla osalla lukijoista kuitenkin on kahvit väärässä kurkussa tässä kohtaa.

Otetaan ensiksi käsittelyyn IFK eli sisäiset tekijät:

1. Runko on kunnossa jo ennen kesäkuun alkua. IFK:n joukkueen runko on nyt jo varsin hyvässä iskussa. 2 viime kaudella tuhoisaa jälkeä runkosarjassa tehnyttä hyökkäyskenttää on pysynyt ehjänä ja lähtevät kauteen valmiina pakettina, jo viime kaudesta toisensa tuntien. ERITTÄIN harvinainen tilanne nykyliigassa. NHL peikko on minimaalinen, kun runkomiesten osalta vain Lennu ja Laakso ovat potentiaalisia lähtijöitä ja kumpikin näyttää nyt vahvasti jäävän. Tietenkään joukkue ei ole vielä valmis mutta vielä on 2 ulkkaripaikkaa auki ja huhuissa jo aika vahvasti pari kotimaistakin hankintaa esitelty. Näiden hankintojen jälkeen on joukkue mahdollisesti jo todella kovassa kuosissa paperilla ja uskoisin, että myös käytännössä.

2. Hyvä valmennus. Oma usko Baxteriin on kova. Miehellä on auktoriteettia joka auttaa vanhojen starojen kanssa ja nuoriin pelaajiin ja heidän kehittämiseensä tuntuu löytyvän aitoa paloa. Ensi kaudella ei enää puhuta Francisiltä peritystä uppoavasta laivasta vaan Baxterin itsensä näköisestä purresta.

Sitten ulkoiset tekijät:

Liigan nykytila. IFK menetti myös joitain miehiä, Smurffi tietenkin etunenässä, mutta kun verrataan muihin kilpailijoihin niin puhutaan kuitenkin varsin IFK voittoisesta tilanteesta. Ja siinä missä IFK on menetyksensä jo kokenut ja joukkueen pitäisi enää vahvistua, on esim Kärpät menettänyt 1. sentterinsä, menettämässä 1. pakkinsa, Jokereitten 2 ekassa ketjussa on 2-5 miestä lähtenyt/lähtemässä, HPK on täysin tyhjentynyt, 1. Sentteriksi haluttaisiin Tony Virta!. Blues koki menetyksiä ja tiputtaa neljänneksen pois palkoista. Nuff said sanoisi jenkki.

Nyt vain odotellaan mielenkiinnolla Penan seuraavia ilmoituksia. Jos 2 ulkomaalaista osuvat samalla prosentilla, kuin viime kaudella ja saadaan pari kovaa kotimaista niin ensi kauden alkua on mukava odotella.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Mielellään asiat noin hyvinä näkisin, mutta tässä pari mutkaa ratkottavaksi. Ensiksi sanon, että itse en ota vielä tässä vaiheessa sen kummemmin kantaa voittaako IFK ensi kaudella mestaruuden, jaa miksi, no koska joukkue ei ole vielä valmis.

- Puolustus. Huutaa fyysiseen kykeneviä kiekkovarmoja puolustajia, juuri sellaisia yli 185cm hyvin taklaavia puolustajia jotka myös saavat hyvin pisteitä ja ovat kiekkovarmoja. Tällaiset pelaajat maksavat hirveästi, esimerkiksi nyt meille hankittu Ilkka Heikkinen on yhden hyvän kauden jälkeen hinnoitellut itsensä ulos Lukosta ja puhutaan yli 150k. Muutenkin puolustus on aika heiveröinen ja kokematon. Jonkun minun mielestä hieman yliarvostetun Tuomas Eskelisen hankinta olisi korkeintaan torjuntavoitto, ei eteenpäin menoa.

- Onko Jan Lundell mestaruuden voittavan joukkueen ykkösveskari? Ok, Janne ei ole tosiaan se ykköskompastuskivi, mutta ei mikään Nicklas Bäcström tai Kari Lehtonen joka saa lähes kaiken kiinni ja on 2000-luvulla mestaruuden voittaneen joukkueen ykköskulmakivi. Mutta niinkuin sanoin hanki Pentti mieluummin niitä hyviä puolustajia, kuin kallis veskari. Muistutan kumminkin että viimeksi kun mestaruutta juhlittiin niin ykkönen oli tasoa Tim Thomas.

- Sentteri-ongelma. Tarvitaan nyt vähintään se Markku Hurme tai sitten juuri Lasse Pirjetä. Tosin Pirjetäkin on ajoittain flegmaattinen ja ura kieltämättä laskusuunnassa. IFK:lla on oltava se kolme hyvää hyökkäyskenttää hyvillä senttereillä ja sitten toimiva neloskenttä. Janne Keräsen ja Rem Murrayn omimmaisimmat paikat eivät ole sentterinä, mutta pystyvät keskelläkin pelaamaan.

- Lisäksi jos unelmajoukkuetta kasattaisiin aina voisi olla lisää maaleja sylkeviä laitureita. Ilkka Pikkarainen ja Janne Laakkonen ovat enemmän mestaruudesta taistelevan joukkueen kolmoskentän pelaajia.

Ja muuten miten niin meillä on kaksi superkenttää. Aika pahoja pettymyksiä varsinkin pudotuspeleissä. Ja tuo kakkoskenttähän sitten hajotettiinkin ja muutenkin moni eli viime kaudella Murrayn hyvän pelin vuoksi.

- Cory Murphy. Tätä kaiffaria ei voi yhdellä pelaajalla edes korvata. Hänen osuuttaan oli leijona-osa yv:n onnistumisista. Kun Smurffi vammojen takia hyytyi niin hyytyi koko IFK.

Eli oikeastaan miten tässä on menty eteenpäin?? Menettetty täsmä-ase Cory Murphy ja puolustus on muutenkin ihan sekaisin ja huhutaan Jeren lähdöstä jne. Hyökkäyspäähänkin tarvitaan ainakin 1-2 sentteriä ja unelmatapauksessa vielä maalintekijää. Puolustukseen vähintään kaksi kovanluokan pelaajaa maksaa sen 300k ainakin yhteensä plus sentterivajeen korjaaminen suunnilleen saman verran. Onko IFK:lla hilloa lyödä vielä yli 600k ensi kauteen, kun nyt seura on tehnyt jo kalliita sopimuksia esim Murrayn ja Guollan jatkosopparit ovat kovaa luokkaa liigatasolle.
 
Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdotan että pidetään tämä ketju positiivisena kultajunana, joka menee päätepysäkille. Keskitytään niihin asioihin jotka tekevät HIFK:sta mestarin 2008. Kaikissa muissa ketjuissa pidetään kyllä huoli siitä että Lundell ei voita, Pena kokoaa väärin ja hallitus on seniili. Olisi virkistävää vaihtelua lukea röyhkeän, aitostadilaisen ylimielistä ja itsevarmaa hehkutusta siitä miten tätä junaa ei yksikään paskajalka tai pellehattu pysäytä. Ihan kuriositeettina.

1. Baxterin ensimmäinen oikea kausi, nyt lähtee.
2. Pesonen, Heikkinen, Eskelinen jne. ovat juuri sitä maalaisten mestarijoukkueiden peruskivijalkaa joka on tylsää mutta tehokasta. Tätä mestari-Mikkola -osastoa.
3. Seisomakatsomon vaikutus ylittää kaikki odotukset, Nordikselta ei viedä pisteitä.
4. Fyrk finns fortfarande, mouhijärvellä ollaan taas haavi auki kun Pena heittää pöytään tämän kesän The Nimen.
5. Janne Keränen varastaa shown, seuraava Selänne pysyy HIFK:n ilona vielä yhden mestaruuden verran.

Jee!
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tämän kaverin, jos Pentti onnistuisi kalastamaan meille, niin "veturinkuljettaja" olisi löydetty. Silloin voisikin puhua mestaruusjunan mahdollisesta saapumisesta pääteasemalle:

http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/immonen_palaamassa_eurooppaan_5152117.html

No eiköhän aika monta tarjousta miehelle sada, jos päättää palata Eurooppaan. Toivottavasti Penalla ei lomat paina päälle, faxissa on paperia ja koneisto on öljytty.

Niin lisätään sen verran, että JYPin puolella kaverit keräävät jo kolehtia Immoselle tehtävää tarjousta varten. Saisikohan tämä kaveri uuden seisomakatsomon täyteen Nordiksella?
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall

Tulee se, vaikka jossain ketjussa joku oli tietävinään muuta kun asiasta ekan kerran ilmoitin.
 
ville71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan Pena sitä lupaamaansa ykkössentteriä meille jo jonkin aikaa metsästänyt ja kävihän Pentti myös kauden jälkeen New Yorkissa jotain "työasioita" hoitelemassa,mutta vaikea uskoa että Penan rahkeet Immoseen riittävät..toteutuessaan olisi kyllä viiksimieheltä huikea sainaus!
 
mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Pena onnistuu Immosen HIFKiin sainaamaan niin olen kovasti yllättynyt, ja lupaan olla kritisoimatta Penaa, HIFK:n johtoporrasta, taikka valmennusta seuraavan kauden aikana niin keskustelupalstoilla, kuin suullisessakin keskustelussa tulevan kauden loppuun asti, meni kausi miten meni.

Itse en hirveästi jaksa uskoa, että Immonen nähtäisiin tulevalla kaudella edes SM-liigassa, ja vaikka nähtäisiinkin, niin eiköhän toi mene Penan asteikolla "poskettoman kallis ja ei oo just nyt käyttöä" -osastoon. Olisihan se hienoa nähdä tämän tason paluumuuttaja SM-liigassa.
 
nikozwan

Jäsen
Immosesta...

Kyllä tämän (palkka)tason kaverit menevät suoraan Venäjälle/Ruotsiin/Sveitsiin kulkematta lähtöruudun kautta. Jos nyt edes palaa Eurooppaan. Sen verran kovat tehot miehellä AHL:ssä, että kuulunee tuohon Haydar-osastoon. Eli ei tulla näkemään SM-Liigassa, veikkaisin.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Immonen - Lupaschuk ; IFKn ensi kauden tehokaksikko?

Voisin kuvitella että akseli Immonen - Lupaschuk toimii tappavalla tehokkuudella?

Molemmat kiekolliseen ja fyysiseen peliin pystyviä kavereita joilla on myös liikettä! No, kumpaakaan sopimusta ei ole vielä varmistettu julkisuuteen mutta nimet tässä vaiheessa vaikuttavat varteenotettavilta. Eli kovaa nippua ollaan taas kasaamassa. Vielä kun Jere saadaan kuosiin niin löytyisi parikin kappaletta kovia rightin miehiä pakistosta.
 
Kalonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philo Beddoe, H.I.F.K

Here here! Luottaisin kanssa tähän massi kaksikkoon..noh realistisesti jos nämä kaksi tulisivat kehiin, niin ns.säästö kausi olisi sivuutettu täysin. Olisihan se upeaa mutta tuskinpa nyt sentään. Veikkaisin että Hurme, Eskelinen..niillä mennään.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Onhan Pena sitä lupaamaansa ykkössentteriä meille jo jonkin aikaa metsästänyt ja kävihän Pentti myös kauden jälkeen New Yorkissa jotain "työasioita" hoitelemassa,mutta vaikea uskoa että Penan rahkeet Immoseen riittävät..toteutuessaan olisi kyllä viiksimieheltä huikea sainaus!

Täytyy muistaa että Kärpät etsii kuumeisesti korvaajaa Viuhkolalle ja samalla NHL tyhjentää rakasta naapuriamme, joten narreja kiinnostaa varmasti pelaajat kuten Immonen ja Pirjetä, muista puhumattakaan. Eipä ole Penalla nokkaan koputtamista kun ruvetaan esim. edellämainittujen seurojen kanssa kilpailemaan pelaajista. Vaikka rahat riittäisivätkin on Hifk;n maine hyvänä työpaikkana ja mielenkiintoisena seurana kokenut Pentti Matikaisen aikana melkoisen pudotuksen.
 
Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Here here! Luottaisin kanssa tähän massi kaksikkoon..noh realistisesti jos nämä kaksi tulisivat kehiin, niin ns.säästö kausi olisi sivuutettu täysin. Olisihan se upeaa mutta tuskinpa nyt sentään. Veikkaisin että Hurme, Eskelinen..niillä mennään.

Hurmeen voi jättää laskuista pois. Pelit sm-liiga tasolla ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tältä erää ohi.
 
ville71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vilkasta on kyllä menoliikenne sm-liigasta rapakon taakse ja nyt Penan sentteri/pakki metsästys vaikeutuu huomattavasti,koska Kärpät,Tappara,Jokerit hakevat korvaajia menetyksilleen..uskoisinkin esim. Immosen uuden osoitteen olevan sm-liigassa Kärpät?
Meidän säkällä käy tietysti niin,että Lupaschukki menee jokereihin,Pirjetä tapparaan tai tepsiin ja Immonen päätyy sitten kärppiin?
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Meidän säkällä käy tietysti niin,että Lupaschukki menee jokereihin,Pirjetä tapparaan tai tepsiin ja Immonen päätyy sitten kärppiin?

Ei nämä hommat ole säkästä kiinni vaan siitä kuinka teet työsi joukkueen toimarina.
Jos Hifkiltä ei lähde ketään enää loppupeleissä Nhl:ään niin sitten Pena voi syyttää vain itseään jos palapeli ei ole koossa.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Ei HIFK:lla lainkaan niin huono tilanne ole...

Sentterin ja pakin metsästys toki vaikeutuu, se on aivan sevä asia. Samaan hengenvetoon myös toki sanottava, että HIFK on ollut keväästä saakka tietoinen siitä että:

A. Mitä lähtee
B. Mitä tarvitaan

Tämä tarkoittaa että HIFK:ssa on koko ajan pullat paremmin uunissa, koska runko säilyy ja kärkihän jää Murphyä lukuunottamatta.

Jokerit, HPK, TPS ja Kärpät ovat kyllä menettäneet poskettoman paljon pelaajia ja ne jotka tämän kumoavat, voivat vapaasti katsoa esim naapurin tulijat ja lähtijät (http://www.eliteprospects.com/transfer.php?team=41)
Tuohon kun vielä lisätään Jani Ridan lähtö, niin aika kovat menetykset..

Näköjään mielummin takuuvarmat Guolla&Murray kuin Viuhkola, Kontiola tai muu NHL-peikon alainen.
 
ilu

Jäsen
Hurmeen voi jättää laskuista pois. Pelit sm-liiga tasolla ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä tältä erää ohi.

Valitettavaa, sillä Marvin olisi meikäläiselle todella kelvannut. Osaatko kertoa mikä on syynä poistumiseen SM-liigan parrasvaloista, oma halu vai jotkut muut tekijät?

Kukas siihen kolmosen keskelle sitten istutetaan? Kuki?
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ei HIFK:lla lainkaan niin huono tilanne ole...

Sentterin ja pakin metsästys toki vaikeutuu, se on aivan sevä asia. Samaan hengenvetoon myös toki sanottava, että HIFK on ollut keväästä saakka tietoinen siitä että:

A. Mitä lähtee
B. Mitä tarvitaan

Tämä tarkoittaa että HIFK:ssa on koko ajan pullat paremmin uunissa, koska runko säilyy ja kärkihän jää Murphyä lukuunottamatta.

Kaikella kunnioituksella, niin miten pitäisi tulkita rungon säilyminen, kun puhutaan puolustuksesta? Turunen, Korhonen, Kovanen ja junnut ovat tietysti omalla tavallaan rungon säilymistä, mutta mihin se sitten riittää on toinen asia. Heikkinen on hyvä hankinta, mutta edelleen se huutaa 2-3 puolustajaa riippuen Laakson jatkosta.

Hyökkäys oli meillä riittämätön keväällä, mutta parilla oikeaan osuneella hankinnalla sillä voidaan ehkä menestyäkin, joten siellä runko on ok. Maalivahdeissa runko on säilynyt, onko pullat sitten hyvin uunissa on oma asiana, josta ei kannata täällä kinata.
 
Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavaa, sillä Marvin olisi meikäläiselle todella kelvannut. Osaatko kertoa mikä on syynä poistumiseen SM-liigan parrasvaloista, oma halu vai jotkut muut tekijät?

Kukas siihen kolmosen keskelle sitten istutetaan? Kuki?

Akku tyhjä. Toki "haasteita" lajin parissa löytyy jatkossakin. Tämän suhteen syksyllä varmasti kuulemme lisää.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Onhan tässä positiivisiäkin asioita ensi kauden suhteen:

1) Jan Lundell. Kun Riksmanit ja Hurmeet lähtee niin alkaa olemaan jo liigan parhaimpia maalivahteja tason laskiessa liigassa. Tuomas Tarkki ja Jan Lundell ovat siltä osin hyvissä asemissa, vaikka eivät mitään suuria sankareita olekaan, todennäköisesti Lundellkin olisi pytyn voittanut Oulussa Tarkin paikalla.

2) Muilta karussa olevat Kärpät ja Jokerit heikentyvät päivä päivältä. Jokereiden tilanteen tietää kaikki, mutta Kärpiltäkin on hävinnyt koko uuden nousun sielu Viuhkola ja Pesonen/Aaltonen hyvin todennäköisiä. Lisäksi Lupaschuk ei pelaa ensi kaudella Oulussa ja Bumeakin huhuillaan muualle.

IFK taas suurin piirtein pystyy jopa olemaan iskukykyinen, tosin ei suosikkeja. Mutta ne huutamani vahvistukset puolustukseen ainakin olisi saatava ja mielellään se kolmossentteri. Pelatkoon Murray ensi kaudenkin keskellä niin ei tarvita kuin yksi uusi senu.

3) Rem Murrayn vakuutusongelma NHL:n kanssa on itsekkäästi sanottuna lottovoitto IFK:lle, koska NHL ei voi viedä, sama lienee Guollan kanssa. Näiden jätkien ympärille se kova runko. Ja lisäksi meillä on juuri sellaisia "luusereita" joilla ei ole mahdollisuuksia NHL:ään mutta ovat hyviä jätkiä täällä esim Kimmo Kuhta.

Oli muuten kiva olla positiivisella mielellä IFK:n suhteen vähän aikaa.
 
Bedrock

Jäsen
Oli muuten kiva olla positiivisella mielellä IFK:n suhteen vähän aikaa.
Olet varmasti saanut auringonpistoksen, koska ei HIFK:n kannattaja voi olla koskaan positiivisella mielellä. Ei kuulu brändiin!

No ei kai... hyvä huomata, että jengi alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että HIFK:n tilanne on ihan hyvällä mallilla ensi kautta ajatellen. Muutamalla täsmähankinnalla (2-3 puolustajaa ja 1-2 hyökkääjää) joukkue on täysin kilpailukykyinen minkä tahansa muun liigajoukkueen kanssa.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Olet varmasti saanut auringonpistoksen, koska ei HIFK:n kannattaja voi olla koskaan positiivisella mielellä. Ei kuulu brändiin!

No ei kai... hyvä huomata, että jengi alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että HIFK:n tilanne on ihan hyvällä mallilla ensi kautta ajatellen. Muutamalla täsmähankinnalla (2-3 puolustajaa ja 1-2 hyökkääjää) joukkue on täysin kilpailukykyinen minkä tahansa muun liigajoukkueen kanssa.

Niin kunhan ne täsmähankinnat onnistuu. Tässä nyt kumminkin 1-2 ihan profiilipuolustajaa etsitään ja Suomen sisälläkin niistä tappelee Kärpät ja Jokerit myös, jotka ovat menettäneet esimerkiksi Lepistön ja Kärpät Lupan ja tod.näköisesti Boumediennen. Ja Suomen lisäksi siihen Venäjää ja Ruotsia jne.

Nyt pitäisi olla aikaisin hereillä niinkuin viime vuonna Murphyn suhteen.

Mutta Baxteriin on ollut luotto koko aika, mutta rosteriin ei aina niinkään. Toivotaan että muutamia vahvistuksia saadaan ja tapellaan vaikka nakkikattilasta. 10-vuotta on viime pytystä ja se on liikaa. Nyt siihen voisi olla saumaa, kun liiga on taas heikentynyt ja erot minimaalisia, yksi mahdollisuus meni toissakaudella kun ei oltu hereillä Nordiksella Kerhoa vastaan, siinäkin ottelussa se ylipainoinen doku puolustaja oli joukkueen näkyvin pelaaja ja näki hänen nälän viedä IFK loppuun asti, Ässät olisi ollut suupala finaaleissa.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo tosiaan HIFKillä on pullat hyvin uunissa ensi kautta ajatellen, muiden joukkueiden pelaajamenetysten takia. Puolustus on nykyisen sm-liigan mittakaavalla keskitasoa, hyökkäyskin on liigan parhaimmistoa ja jopa maalivahtitilanteemme on liigan parhaimmistoa. Ja mikä parasta, runko on jo kasassa keväällä! Joten itselläni on ainakin kovat odotukset ensi kaudesta.

Ensi kaudella sm-liigan taso on mielestäni alhaimpana, mitä itse muistan sen ikinä olleen. Tämä on pelkkää plussaa HIFK:lle, mutta silkka katastrofi sm-liigalle ja sen katsojakunnalle.

HIFK-kannattajan on pitkästä aikaa hyvä lähteä odottamaan seuraavaa kautta. Mitä tässä sen enempää jaarittelemaan, hyvää kesää kaikille:)
 
Brad

Jäsen
Heh, kun liigan taso on alhaimpia niin vain silloin ifk:lla on mahdollisuus mestaruuteen ja ehkä jopa lähtee kauteen suosikkina, voi teitä.
 
-REDS-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K, ULUVFC #54
Heh, kun liigan taso on alhaimpia niin vain silloin ifk:lla on mahdollisuus mestaruuteen ja ehkä jopa lähtee kauteen suosikkina, voi teitä.

Jospa sinä Hermanni menisit sinne omalle laatikollesi itkemään niitä lähteneitä pelaajia ja valmistautumaan henkisesti Ridan lähtöön. Sen verran paljon provosi kuului tähän ketjuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös