Ted Raikas
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Avataanpa nyt ketju tälle loistokkaalle bändille, oletettavasti tämän ystäviä täältäkin löytyy.
Porcupine Tree:han on englantilainen progerockbändi, joskin bändi itse ei kaiketi halua tulla mielletyksi progebändiksi. Tyyli on kuitenkin melkoista sekamelskaa (hyvässä mielessä toki) ja kokeilevaa materiaalia vaihtelevalla asenteella. Itse pidän tätä aika tavalla modernina progena, sillä vaikka vanhahtavia piirteitä on, löytyy silti tunnelmia modernimmasta rockista ja jopa hevistäkin. Metallimusiikin ollessa kyseessä, yhtymäkohtia varsinkin Opethiin voi löytää, samantapaisia piirteitä on havaittavissa, nimenomaan siitä rauhallisemmasta puolesta Opethia. Porcupine Treen nokkamies Steven Wilsonhan on tuottanut monta Opethin albumia ja myös esiintynyt itse näiden levyillä, muistaakseni kosketinsoittajan ominaisuudessa. Omalla kohdallani Porcupine Tree nyt potkii paljon kovemmin, mitä Opeth ikinä, vaikka tyyli nyt yhteisistä piirteistä huolimatta onkin tietysti eri, jos ei progressiivisuutta lasketa. Makuasioita joka tapauksessa, mistä eniten pitää. Itselleni vaan PT on paljon läheisempää ja syvällisempää touhua.
Bändin historia on niinkin pitkä, että ulottuu 80-luvun puoliväliin, vielä vähän aikaa sitten luulin tämän olevan tuoreempi tapaus. Mihinkään mielettömään suosioonhan Porcupine Tree ei mielestäni ole elinkaarensa aikana yltänyt, vaikkakin viimeisimmät albumit lienee myyneet varsin hyvin? Luulen että isompi yleisö ei ole silti ottanut tätä ihan omakseen. Aika näyttää, kuinka käy. Porcupine Tree ei minkään suoraviivaisen rockin ystävälle ole tietystikään mikään helpoin lähestyttävä. Tunnelma on usein aika unenomainen ja hämy. Pitkiä sooloja ja myös suvantoja. Ei ole mikään kummallisuus jos joku biisi venyy lähemmäs 20 minuutin paikkeille.
Levyistä voitaisiin sitten varmaan puhua vaikka miten paljon, en ole itse ihan koko tuotantoa kahlannut vielä läpi, mutta huonoon albumiin en ole toistaiseksi törmännyt. Yhdeksän albumia kuuluu kokonaisuudessaan diskografiaan ja sen lisäksi vielä jotain liveäänityksiä. Oma suosikkini tähän asti on The Sky Moves Sideways uran alkupuolilta, joka sisältää juuri sitä helvetin pitkää upeata tunnelmointia, joten yli 10 minuuttisiksi venähtäviä kappaleita vieroksuva voinee pysyä suosiolla tuosta albumista kaukana. En tiedä kuinka hyvä levy se on bändiin tutustuessa, mutta itse sen ensiksi kuulin ja sitä kautta innostuin tapauksesta. Veikkaan, että In Absentia tai Deadwing voisi olla monelle hyvä aloitus, hieman suoraviivaisempaa menoa ja raskaampia sävelkulkuja. On silti todella kaukana perusrokista ja vaihtelua on runsain mitoin.
Uusin vastikään ilmestynyt albumi: Fear of a Blank Planet vakuutti myös toden teolla. Hivenen kevyempään, mutta silti hämärään tunnelmointiin palannut vahva ja yhtenäinen albumi on toistaiseksi yksi erinomaisimmista tapauksista, mitä olen tänä vuonna kuullut. Epäilen, että tulee kisaamaan vuoden parhaan levyn tittelistä ainakin omalla kohdallani.
Sitten tietysti on huomioitava, että bändi esiintyy ensikertaa Suomen kamaralla Ilosaarirockissa ensikesänä, aiemmin ei ole todellakaan eksynyt Suomen perukoille. Tavoite olisi itse päästä paikan päälle katsomaan, mutta se on epävarmaa vielä. Toivotaan, että ihan klubikeikkakin vielä joskus järjestyisi. Arvelen, että tämäntyylinen saundi olisi siellä enemmän kohdallaan.
Eiköhän tämä tästä näiltä osin.
Porcupine Tree:han on englantilainen progerockbändi, joskin bändi itse ei kaiketi halua tulla mielletyksi progebändiksi. Tyyli on kuitenkin melkoista sekamelskaa (hyvässä mielessä toki) ja kokeilevaa materiaalia vaihtelevalla asenteella. Itse pidän tätä aika tavalla modernina progena, sillä vaikka vanhahtavia piirteitä on, löytyy silti tunnelmia modernimmasta rockista ja jopa hevistäkin. Metallimusiikin ollessa kyseessä, yhtymäkohtia varsinkin Opethiin voi löytää, samantapaisia piirteitä on havaittavissa, nimenomaan siitä rauhallisemmasta puolesta Opethia. Porcupine Treen nokkamies Steven Wilsonhan on tuottanut monta Opethin albumia ja myös esiintynyt itse näiden levyillä, muistaakseni kosketinsoittajan ominaisuudessa. Omalla kohdallani Porcupine Tree nyt potkii paljon kovemmin, mitä Opeth ikinä, vaikka tyyli nyt yhteisistä piirteistä huolimatta onkin tietysti eri, jos ei progressiivisuutta lasketa. Makuasioita joka tapauksessa, mistä eniten pitää. Itselleni vaan PT on paljon läheisempää ja syvällisempää touhua.
Bändin historia on niinkin pitkä, että ulottuu 80-luvun puoliväliin, vielä vähän aikaa sitten luulin tämän olevan tuoreempi tapaus. Mihinkään mielettömään suosioonhan Porcupine Tree ei mielestäni ole elinkaarensa aikana yltänyt, vaikkakin viimeisimmät albumit lienee myyneet varsin hyvin? Luulen että isompi yleisö ei ole silti ottanut tätä ihan omakseen. Aika näyttää, kuinka käy. Porcupine Tree ei minkään suoraviivaisen rockin ystävälle ole tietystikään mikään helpoin lähestyttävä. Tunnelma on usein aika unenomainen ja hämy. Pitkiä sooloja ja myös suvantoja. Ei ole mikään kummallisuus jos joku biisi venyy lähemmäs 20 minuutin paikkeille.
Levyistä voitaisiin sitten varmaan puhua vaikka miten paljon, en ole itse ihan koko tuotantoa kahlannut vielä läpi, mutta huonoon albumiin en ole toistaiseksi törmännyt. Yhdeksän albumia kuuluu kokonaisuudessaan diskografiaan ja sen lisäksi vielä jotain liveäänityksiä. Oma suosikkini tähän asti on The Sky Moves Sideways uran alkupuolilta, joka sisältää juuri sitä helvetin pitkää upeata tunnelmointia, joten yli 10 minuuttisiksi venähtäviä kappaleita vieroksuva voinee pysyä suosiolla tuosta albumista kaukana. En tiedä kuinka hyvä levy se on bändiin tutustuessa, mutta itse sen ensiksi kuulin ja sitä kautta innostuin tapauksesta. Veikkaan, että In Absentia tai Deadwing voisi olla monelle hyvä aloitus, hieman suoraviivaisempaa menoa ja raskaampia sävelkulkuja. On silti todella kaukana perusrokista ja vaihtelua on runsain mitoin.
Uusin vastikään ilmestynyt albumi: Fear of a Blank Planet vakuutti myös toden teolla. Hivenen kevyempään, mutta silti hämärään tunnelmointiin palannut vahva ja yhtenäinen albumi on toistaiseksi yksi erinomaisimmista tapauksista, mitä olen tänä vuonna kuullut. Epäilen, että tulee kisaamaan vuoden parhaan levyn tittelistä ainakin omalla kohdallani.
Sitten tietysti on huomioitava, että bändi esiintyy ensikertaa Suomen kamaralla Ilosaarirockissa ensikesänä, aiemmin ei ole todellakaan eksynyt Suomen perukoille. Tavoite olisi itse päästä paikan päälle katsomaan, mutta se on epävarmaa vielä. Toivotaan, että ihan klubikeikkakin vielä joskus järjestyisi. Arvelen, että tämäntyylinen saundi olisi siellä enemmän kohdallaan.
Eiköhän tämä tästä näiltä osin.