Mainos

Pitäisikö kannabis laillistaa Suomessa?

  • 561 039
  • 4 859
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Miksi ihmisen pitäisi saada päihtyä? Se ei kaiketi ole edes mikään ihmisoikeus, joten siis miksi pitäisi saada päihtyä? Jos ihminen ei kestä olla selvin päin, niin vika on silloin ihmisessä, ei yhteiskunnassa (edit. tarkemmin ajatellen vika on monissa tapauksissa toki yhteiskunnassa, mutta ei se älytön päihteiden vetäminen sitä yhteiskunnan vikaa mihinkään muuta eikä todellakaan ole mikään ratkaisu siihen vikaan).

Päihdepolitiikkaa ajatellen tuo on mielestäni väärä kysymys. Ihminen päihtyy, tämä on fakta. Tätä tapahtuu ihan rotuun ja sukupuoleen katsomatta joka ikisessä yhteiskuntaluokassa. Amazonin/Afrikan viidakoissa asustavista alkuasukkaista Japanissa asusviin hightech teknologianörtteihin kaikista ryhmistä suurin osa päihtyy tavalla tai toisella. Ns. sivistyneissää maissa me vedellään viinaa(edit. viinan lisäksi kannabista, kokaiinia, amfetamiinia yms.), viidakoissa taas syödään sieniä tai muita taikayrttejä, mutta päämäärä on sama. Päihtyminen. Miksi pitää päihtyä, sillä ei ole mitään väliä. Sitä tapahtuu, ihan yhtä varmasti kuin että vesi on märkää.

Kun tämä tosiasia on hyväksytty, voidaan alkaa katselemaan miten tässä saadaan vahingot minimoitua. Tästä taas tullaan siihen, että kumpi on ns. pienempi paha, kielto vai rajoitettu salliminen, tai jopa kokonaan salliminen? Kannabiksenkin kohdalla näyttää sille, että sen suurin ongelma on nimenomaan se, että se on laitonta. Muualta on saatu hyviä tuloksia kannabiksen dekriminalisoimisella, en näe yhtään syytä sille, etteikö se toimisi Suomessakin.
 
Viimeksi muokattu:

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koska tässä ketjussa on puhuttu paljon muistakin päihteistä kuin vain kannabiksesta, niin ajattelin linkittää tämän ketjun tänne.

Mielestäni helvetin mielenkiintoinen, kylmääväkin kysy/vastaa -tyyppinen ketju suomalaiselta suonensisäisten huumeiden käyttäjältä. Kertoo osaltaa siitä, että kaikki nistit eivät ole niitä stereotyyppisiä hampaattomia 35 kiloisia haamuja.

http://www.reddit.com/r/Suomi/comments/1xzji2/iama_suomalainen_nisti
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
. Muualta on saatu hyviä tuloksia kannabiksen dekriminalisoimisella, en näe yhtään syytä sille, etteikö se toimisi Suomessakin.

Tästä ei ole mitään näyttöä tässä ketjussa eikä missään muuallakaan. Ihan liian lyhyt aika tehdä johtopäätöksiä. Ihan yhtä hataralla pohjalla kuin väite kannabiksen vaarallisuudestakin. Siksi en ole itse jaksanut pahemmin osallistua ketjun vänkäämiseen, kun ei ole todellisia todisteita mihinkään suuntaan. Siksi yhteiskuntakin kai kokee, että nykytilanne on paras...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siksi yhteiskuntakin kai kokee, että nykytilanne on paras...
Mikä yhteiskunta? Suomenko? Vai jotenkin yleisemmin?

Tuollahan maailmalla enenevissä määrin kannabista ollaan dekriminalisoimassa. Lähitulevaisuudessa Euroopassakin taatusti useampi maa niin tekee. Suomi nyt perinteisesti on niitä vihoviimeisiä maita, missä muutoksia tapahtuu. Täällä kaivaudutaan poteroihin ja hoetaan samaa iskulausetta loppuun saakka, kun mieltähän ei voi muuttaa ja kun kerran on päätetty ni prkl!

Tämä yhteiskunta meillä nyt kokee kaikenlaista ja siinä on järki kaukana, pikemminkin vaan holhotaan ja kielletään lisää ja lakaistaan ongelmat maton alle näennäisesti vain kiillottamalla julkisivua. Pahasti päihdetraumatisoitunut yhteiskunta, mikä toki ruokkii ongelmakäyttäytymistä. Kansalaisiin ei luoteta ja heille ei anneta mahdollisuuksia.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tästä ei ole mitään näyttöä tässä ketjussa eikä missään muuallakaan. Ihan liian lyhyt aika tehdä johtopäätöksiä.

Mistä mielestäsi sitten johtuu, että YK:n virallinen kanta on se, että kannabiksen dekriminalisointi on kannatettava asia? Tuskin ne ihan tuulesta mielipiteitään tempaavat. Ja noita YK-viittauksia on kyllä tässä ketjussa, linkeillä ja ilman.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Mikä yhteiskunta? Suomenko? Vai jotenkin yleisemmin?

Ihan Suomen. Ja odotetaan nyt se 10-20 vuotta, niin nähdään mihin se dekriminalisointi johtaa. Sen jälkeen voi olla jo jotain näyttöä johonkin suuntaan. Palataanko vanhaan muuallakin, vai ollaanko Suomessakin valmiita uudistuksiin.

Amerikkalaiset tuttavani ainakin ovat huolestuneita siitä, että todella nuorten keskuudessa (11-13 vuotiaat) kannabiskokeilut ovat räjähtämässä käsiin asenteiden ja lakien muuttuessa...
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Mistä mielestäsi sitten johtuu, että YK:n virallinen kanta on se, että kannabiksen dekriminalisointi on kannatettava asia? Tuskin ne ihan tuulesta mielipiteitään tempaavat. Ja noita YK-viittauksia on kyllä tässä ketjussa, linkeillä ja ilman.

Ainakin näkemässäni raportissa päätelmät oli tehty Portugalin tilanteen perusteella. Ei oikein muhun uppoa, että johtopäätökset tehdään yhden maan pohjalta. Pitää olla näyttöä onnistumisesta monessa maassa ja monessa kulttuurissa pidemmällä aikavälillä, jotta voidaan todellakin olla jotain mieltä...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Koska tässä ketjussa on puhuttu paljon muistakin päihteistä kuin vain kannabiksesta, niin ajattelin linkittää tämän ketjun tänne.

Mielestäni helvetin mielenkiintoinen, kylmääväkin kysy/vastaa -tyyppinen ketju suomalaiselta suonensisäisten huumeiden käyttäjältä. Kertoo osaltaa siitä, että kaikki nistit eivät ole niitä stereotyyppisiä hampaattomia 35 kiloisia haamuja.

http://www.reddit.com/r/Suomi/comments/1xzji2/iama_suomalainen_nisti
Tällaisten juttujen pohjalta olisi aivan paikallaan, että kaikilla työpaikoilla saisi järkätä huumetestejä kenelle tahansa ja milloin tahansa. Tai paremminkin työpaikat pitäisi velvoittaa tällaiseen toimintaan uhkasakon voimalla. Ei siksi että saadaan tavallisen näköiset subuspedet kiinni ja irtisanottua, vaan että jampat saadaan ajoissa hoitoon ja irti mömmöistä. Ymmärrän sen, että huumevieroitushoitoihin joutuneeseen suhtaudutaan nurjasti ja stigma pysyy nahassa pitkään. Tämä on kuitenkin pienempi tappio yhteiskunnalle ja lopulta yksilöillekin.

Sylettää lukea tuollaisesta, että joku koulut käynyt sairaanhoitaja piikittää kavereilleen kuormasta napsittuja kemikaaleja viihdetarkoituksissa. Tuollaisilta mätäpaiseilta pitäisi välittömästi ja loppuiäksi viedä oikeudet toimia sairaanhoitajan ammatissa, plus antaa muutama vuosi häkkiä päälle.
 

julle-jr

Jäsen
Ainakin näkemässäni raportissa päätelmät oli tehty Portugalin tilanteen perusteella. Ei oikein muhun uppoa, että johtopäätökset tehdään yhden maan pohjalta. Pitää olla näyttöä onnistumisesta monessa maassa ja monessa kulttuurissa pidemmällä aikavälillä, jotta voidaan todellakin olla jotain mieltä...
No entäs jos näyttöä epäonnistumisesta on about kaikista maailman maista, niin riittääkö se mielipiteen tueksi?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällaisten juttujen pohjalta olisi aivan paikallaan, että kaikilla työpaikoilla saisi järkätä huumetestejä kenelle tahansa ja milloin tahansa.

Mietin ihan samaa. Luulisi nyt sitäpaitsi vaikuttavan jollain tavalla myös toimintoihin, jos on tykittänyt ainetta suoneen, olkoonkin, että toleranssi on niin kova ettei se missään tuntuisikaan. Kyllähän esim. alkoholisti voi puhaltaa pari promillea, mutta vaikuttaa lähes selvältä. En kuitenkaan mielellään menisi esim. sellaisen auton kyytiin, jossa moinen toimisi kuskina.

Toisaalta mikäli tällainen huumetestibuumi alkaisikin, niin kannabiksen käyttäjiä käsiteltäisiin sitten samalla tavalla kuin suonensisäisten aineidenkin? Ainakin lain edessä ne lienevät tällä hetkellä yhdenvertaisessa asemassa. Ei sekään ihan ok olisi.

Kannabishan näkyy testeissä paljon kauemmin kuin vaikkapa heroiini (en tarkista, vahva muistikuva) ja esim. viime viikolla vedetty kannabisjointti on hieman eri asia kuin muutamaa tuntia ennen testiä suoneen tykitetty annos pollea, mutta kumpikin antaa positiivisen tuloksen mahdollisessa testissä.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
No entäs jos näyttöä epäonnistumisesta on about kaikista maailman maista, niin riittääkö se mielipiteen tueksi?

Jokainen yksilö määrittää mielessään sen, mikä on asiassa epäonnistuminen. Jos epäonnistuminen tosiaan olisi maailmanlaajuinen, olisi dekriminalisointi varmasti tehty kaikkialla jo ajat sitten.

Ymmärrän kyllä tuon alkoholiin vertauksen. Mun puolestani alkoholi saisi olla kielletty ja kannabis laillinen. Mutta koska alkoholin laillisuuteen ei varmaankaan pysty enää vaikuttamaan, niin tilanne on tämä. En tiedä kuinka paljon porukka on täällä todellisuudessa kosketuksissa nuorisoon / nuorisotyöhön. Sähkötupakka on asia, jossa Suomessa on viime aikoina epäonnistuttu pahasti. Tupakkaa pidetään pahana ja asenteet sitä kohtaan muuttuvat kielteisemmäksi, mutta sähköröökin käyttö kasvaa kovalla tahdilla todella nuorten (alle 15v) keskuudessa. Eikä sen markkinoille tulosta ole kauaa aikaa. Tämän näytön pohjalta on kovin vaikea uskoa, että kannabiksen laillistaminen ainakaan vähentäisi lasten ja nuorten käyttöä....
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mietin ihan samaa. Luulisi nyt sitäpaitsi vaikuttavan jollain tavalla myös toimintoihin, jos on tykittänyt ainetta suoneen, olkoonkin, että toleranssi on niin kova ettei se missään tuntuisikaan. Kyllähän esim. alkoholisti voi puhaltaa pari promillea, mutta vaikuttaa lähes selvältä. En kuitenkaan mielellään menisi esim. sellaisen auton kyytiin, jossa moinen toimisi kuskina.
Hyvin treenannut juoppo pystyy käyttäytymään parin promillen jurrissa päällisin puolin kuin vesiselvä. Pastilli poskeen, eikä kukaan välttämättä edes haista mitään. Työn jäljessä tinttaaminen saattaa jo näkyä eri tavalla.

Mutta olipa kyse sitten alkoholista tai muista päihteistä, en oikein osaa suhtautua tilanteeseen jossa pitäisi paiskia hommia yhdessä jonkun tajunnan tasoaan kemiallisesti korjanneen kanssa. Aina silloin tällöin joku ns. luovan alan edustaja kehuu, että mömmöissä saattaa puhjeta hienoja ideoita kukkaan, mutta laajemmin ajateltuna tuollaisesta touhusta putoaa pohja pois. Jos työpaikalla kaikki vetäisivät haluamiaan mömmöjä toimitusjohtaja mukaan lukien, niin osa eksaktia tekemistä vaativista hommista kärsisi vääjäämättä.

Toisaalta mikäli tällainen huumetestibuumi alkaisikin, niin kannabiksen käyttäjiä käsiteltäisiin sitten samalla tavalla kuin suonensisäisten aineidenkin? Ainakin lain edessä ne lienevät tällä hetkellä yhdenvertaisessa asemassa. Ei sekään ihan ok olisi.
Ei kenenkään ole pakko käyttää edes pilveä. Miksi pitäisi? On ihan oikein, että tajusteiden käyttö tulisi ilmi riippumatta siitä, mikä aine on kyseessä. Se on kokonaan eri asia, mitä seuraamuksia mistäkin löydöksistä pitäisi tulla, liittyen sekä mahdolliseen hoitoonohjaukseen että työsuhteen jatkumisen ehtoihin.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On ihan oikein, että tajusteiden käyttö tulisi ilmi riippumatta siitä, mikä aine on kyseessä. Se on kokonaan eri asia, mitä seuraamuksia mistäkin löydöksistä pitäisi tulla, liittyen sekä mahdolliseen hoitoonohjaukseen että työsuhteen jatkumisen ehtoihin.

Seurausten ei mielestäni pitäisi missään nimessä olla samat. Kuten jo kirjoitin, niin vaikkapa viikkoa ennen testiä vedetty jointti ei vaikuta enää millään tavalla ihmiseen, eikä siitä pitäisi tulla mitään seurauksia testin näytettyä positiivista. Toisaalta se on Suomessa huume, joten seuraukset olisivat nykyisellä lainsäädännöllä varmaan samaa luokkaa kuin kovien huumeiden käyttämisestäkin?

Ei ihan reilu peli mielestäni, vaikka edelleenkään itse en mitään "huumeita" käytäkään.

Esim. Reijo Ryyppymies vetää lauantaina alkoholia rajusti väärinkäyttäen perseet olalle, Sami Sauhupää vetää samana päivänä niin paljon kannabista kuin pystyy ja Harry Heroiini tykittää pollea suoneen.

--> maanantaina töissä yllätyshuumetesti. Ainoa kiinnijäänyt on Sami Sauhupää ja hän saa tästä sanktion. Työkyky lienee Reijolla huonoin, mutta krapula on krapula eikä huumeista toki näy jälkeäkään. Harry sen sijaan ei jää edes kiinni, koska heroiini on jo häippäissyt elimistöstä.

Loppupäätelmä: Elämä ei ole reilua.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ai meinaat, että ihmiset ei raiskaa ja tapa ja tee kaikkea muutakin sairasta ilman päihteitä? Ok.

Just. Mitähän varten sä väität mun sanoneen jotain, joka on ihan sun omaa kuvitelmaasi?

Outoa, että esim. alkoholi tulisi kieltää siksi, että joku tietty marginaali saattaa sen vaikutuksen alaisena tehdä jotain sairaita tekoja? Siihen nähden miten paljon alkoholia käyttäviä ihmisiä löytyy ympäri maailman, niin aika vähissä on ääriteot. Ei ainakaan kuulu maailmalta, että porukka raiskaisi ja tappaisi urakalla ollessaan päihtyneenä.

Katsoppa rikostilastoja, että kuinka suuri osa niistä (varsinkin ihmisen henkeen ja terveyteen kohdistuvista) on tehty jonkun päihteen vaikutuksen alaisena ja kuinka mitättömän pieni osa täysin selvin päin, niin tajuat pointin.

Toisekseen lukuisia asioita on kielletty sen takia, että siitä kielletystä asiasta saattaisi olla haittaa pienelle joukolle ihmisiä. Se on erittäin validi peruste, sillä ihmisen perusoikeuksiin ei kuulu päihtyminen, sen sijaan ihmisen oikeuksiin kuuluu saada elää rauhassa ja vailla väkivallan pelkoa.

Jotenkin vaikuttaa, että suhtautumisesi päihtymiseen on todella rankasti traumatisoitunut? No, kenties sinulla on siihen syy.

Suomalaisessa päihdekeskustelussa mua jaksaa aina ihmetyttää tuon kaltaiset kommentit kuin yllä. Kun kysyn, miksi ihmisen tarve päihtyä ohittaa ihmisen oikeuden elää rauhassa, niin minulla on ongelma ja trauma? Eikä siis sillä, jonka mielestä ihmisen pitää saada päihtyä vaikka siitä aiheutuisi minkälaisia vahinkoja tahansa. Tämä ei ole ainoa kerta, kun tuollaiseen typeryyteen törmään.

Onko sinulla tietoa, kuinka paljon ihmiset raiskaavat toisiaan pilven polttamisen jälkeen tai tappavat kavereitaan?

Edelleenkin odotan sitä uutista jossa "kannabispsykoosissa" kaveri laittaa toisen kylmäksi koska hänellä oli rumempi t-paita. Jos vain suurin osa vastustajista tietäisi kuinka miedosta päihteestä on kyse.. Tilanne olisi aivan toinen. Kukan polttamisella ei saa päätä sekaisin kuten viinalla joka vie ihan toisiin sfääreihin. Vaikutus on täysin eri ja tätä on monen mahdoton ymmärtää eikä siihen auta edes rautalanka. On suoraan sanoen uskomatonta että alkoholi on sallittua mutta kannabis ei, jos nyt vertailemaan lähdetään.

Ei ole tietoa, todennäköisesti aika vähän. Sen sijaan esimerkiksi liikenteessä kannabiksen tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena aiheutetaan suhteessa ihan yhtä paljon vahinkoa kuin humalassa ajamalla.

Toisekseen jos kukan polttamisella riski sairastua kannabispsykoosiin ja sitä kautta vielä ihan oikeaan skitsofreniaan on tilastollinen fakta, niin kyllä silloin se tarkoittaa sitä että sillä kukallakin saa päänsä nimenomaan todella ja peruuttamattomasti sekaisin.

Siitä olen samaa mieltä, että nykytiedon valossa on täysin uskomatonta, että alkoholi on sallittua. Mutta se nyt kuitenkin on, eikä todennäköisesti ole realismia että se kiellettäisiin.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ainakin näkemässäni raportissa päätelmät oli tehty Portugalin tilanteen perusteella. Ei oikein muhun uppoa, että johtopäätökset tehdään yhden maan pohjalta.

Niinhän ne oli tehty. Saathan toki olla mitä mieltä haluat ja ymmärrän kyllä ajatuksen mielipiteen takana, mutta logiikkasi mukaan kannabista ei voitaisi dekriminalisoida missään, koska ei ole pitkän aikavälin ja useampaa maata koskevia tutkimuksia ja tutkimuksia ei ole, koska kannabista ei voida yhden maan kokemusten perusteella dekriminalisoida. Vai olenko ymmärtänyt väärin?

Ei ole mitenkään tarkoitus vähätellä kompetenssiasi asian suhteen, mutta voisiko olla, että YK:n huumausaineraportista (joka siis tukee dekriminalisointia) vastaavilla on tarpeeksi lihaksia vetää johtopäätöksiä vaikka sitten vain yhdenkin maan tilanteesta? Otanta on toki pieni, myönnän, mutta parempaakaan ei ole tarjolla. Ja tuolla otannalla johtopäätös on ollut, että dekriminalisaatio on hyvä asia. Haluan uskoa, että raportista vastaavilla on myös, jos ei nyt ennustajan lahjoja niin ainakin perusteltu mielipide, että miksi homma toimisi muuallakin samalla lailla.

Pitää nyt vielä sanoa, että en ole tuohon raporttiin sen pääpiirteitä enempää tutustunut.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aina silloin tällöin joku ns. luovan alan edustaja kehuu, että mömmöissä saattaa puhjeta hienoja ideoita kukkaan, mutta laajemmin ajateltuna tuollaisesta touhusta putoaa pohja pois.

Tähän muuten moni vetoaa, kun puolustaa kannabiksen tai kovempien huumeiden käyttöä. Maailma näyttää erilaiselta (aivan varmasti) ja pilvessä/tripillä tajuaa maailmasta monia uusia asioita kun tajunta laajenee. Kun sitten kysyy, että mitä sellaista olet pilvessä/tripillä ollessasi ja tajuntasi laajentuessa keksinyt/tajunnut, jota et ole selvänä tiennyt niin aika hiljaista on. Taiteilijat asia erikseen, päihteissä ollessaan ne töhertelee kummallisuuksia joista kukaan ei tajua mitään ja joita ei ihan varmasti olisi syntynyt ilman päihteitä.

Ei kenenkään ole pakko käyttää edes pilveä. Miksi pitäisi? On ihan oikein, että tajusteiden käyttö tulisi ilmi riippumatta siitä, mikä aine on kyseessä. Se on kokonaan eri asia, mitä seuraamuksia mistäkin löydöksistä pitäisi tulla, liittyen sekä mahdolliseen hoitoonohjaukseen että työsuhteen jatkumisen ehtoihin.

Olen työurani aikana useasti joutunut puhaltamaan työpaikallani ennen vuoron alkua. Koskaan ei ole huumetestiä tehty, mutta se taitaakin olla kiellettyä nykylainsäädännössä, joka on minusta täysin järjetöntä. Mun mielestä on ihan sama, missä aineissa töihin tulee, niin hoitoonohjaus ja sen jälkeen lopputili, jos homma ei muutu. Olkoon sitten kyse alkoholista, kannabiksesta tai vaikka LSD:stä.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Asiallista pohdiskelevaa kirjoittamista, arvostan! Pitää kyllä lukea vielä uudelleen, mutta tuohon lainaamaani nopeasti. Nimittäin näkisin niin, että pieni osa käyttäjistä on ongelmakäyttäjiä, kun taas suurin osa on niitä, jotka osaavat käyttää päihdettään vastuullisesti, kuten otit esimerkissäsikin esille. Aina silloin tällöin joku riemuidiootti ei ymmärrä sääntöjä eikä niiden tarkoitusta, vaan tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta se on vain silloin tällöin. Jos suurin osa ei ymmärtäisi, niin tuskin niiden yövuorojen ajamisestakaan tulisi mitään, kun suurin osa matkustajista haistattaisi säännöille vitut.

Tässä koko hommassa ei olisi mitään ongelmaa, jos ne riemuidiootit laitettaisiin vastuuseen teoistaan. Mun puolestani kaikki päihteet saisi olla täysin vapaasti käytettävissä, jos yhteiskunta olisi valmis kasvattamaan ihmisen vastuuta omista teoistaan. Kuka tahansa saisi käyttää mitä tahansa, mutta jos ei osaa käyttää vastuullisesti vaan hakkaisi vaimonsa, ajaisi päihtyneenä, käyttäisi päihteitä raskaana ollessaan tai muuten vaan riehuisi päihdepäissään, niin ankarat sanktiot siitä ja pakotettu hoitoonohjaus. Jos ei kiinnosta hoito, niin eristys yhteiskunnasta eli niistä, jotka haluavat elää rauhassa ja osaavat käyttää päihteitä vastuullisesti. Nykyäänhän yhteiskunta silittää päätä, kun satut ajamaan humalassa lapsen yli. Samoin jos ihminen sattuu sairastumaan maksakirroosiin alkoholin takia tai keuhkosyöpään tupakan takia tai skitsofreniaan kannabiksen takia, niin se on voi voi ja omalla vastuulla. Jokainen joka päihteitä käyttää, tietää niiden vaarat itselleen. Näin ollen mahdollisen sairastumisen tapahtuessa olisi täysin turhaa huutaa yhteiskuntaa apuun ja vastuuseen, koska ei se yhteiskunta pakota ketään niitä päihteitä käyttämään.

Ihmisellä on oikeus päihtyä, jos hänellä on siihen mahdollisuus (=varaa) ja hän vastaa teoistaan. Jos ihmisellä on rahaa ostaa päihteitä eikä hän vahingoita päihteiden käytöllään sivullisia, niin mikäs siinä. Jos taas hänellä ei ole rahaa, niin ei yhteiskunnan velvollisuus ole hänelle sitä antaa päihteiden käyttöön eikä hänellä ole mitään oikeutta esim. varastaa rahoittaakseen päihteiden käyttönsä. Jos hän aiheuttaa vahinkoa muille päihdepäissään, niin sen päihteidenkäytön pitää vähentyä tavalla tai toisella, mutta ei yhteikunnalla pitäisi olla tässäkään tapuksessa mitään velvoitetta maksaa hoitoja, mutta toki voidaan ajatella että jos ihminen ihan oikeasti haluaa päihteistä eroon, niin hänelle annetaan toinen ja samalla viimeinen mahdollisuus. Jos se häiriökäyttäytyminen jatkuu vaikka käyttö vähenee, niin käytön pitää loppua kokonaan tavalla tai toisella. Jos ei kiinnosta lopettaa, niin eristys muusta yhteiskunnasta. Mutta koska yhteiskunta ei jostain syystä ole valmis siihen, että ihmisellä olisi vastuu omista toimistaan vaan päinvastoin aina etsitään joku lieventävä asianhaara, niin tämä ei tule koskaan toteutumaan. Sen takia ainoa vaihtoehto on säädellä erinäisten päihdeaineiden saatavuutta.

Väitän, että ylivoimaisesti suurin osa kannabiksen käyttäjistä osaa käyttää päihdettään kohtuudella ja muutenkin vastuullisesti.

Aivan varmasti. Samoin kuin alkoholin käyttäjät, ylivoimaisesti suurin osa osaa käyttää sitä vastuullisesti. Pieni joukko ei osaa, ja niistä luetaan lehdistä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pieni joukko ei osaa, ja niistä luetaan lehdistä.
Ja sen pienen joukonko ehdoilla mennään sitten?

Näen sen aina lähtökohtaisesti huonoksi, jos marginaali joka ei hallitse itseään ja osaa käyttäytyä on se, jonka mukaan määritellään meininki ja muiden tulee sitten taipua siihen ja mahdollisesti kärsiä nahoissaan. Se on ikään kuin antautumista ja käsien nostamista pystyyn. Vaarallista peliä moinen.

Toisekseen lukuisia asioita on kielletty sen takia, että siitä kielletystä asiasta saattaisi olla haittaa pienelle joukolle ihmisiä. Se on erittäin validi peruste, sillä ihmisen perusoikeuksiin ei kuulu päihtyminen, sen sijaan ihmisen oikeuksiin kuuluu saada elää rauhassa ja vailla väkivallan pelkoa.
Kyllä ihmisen perusoikeuksiin tulee kuulua tehdä omalla kehollaan ja mielellään mitä haluaa. Eli myös päihtyä. Sinun henkilökohtainen vahva antipatiasi päihteitä kohtaan ei sitä muuta miksikään.

Siitä olen toki samaa mieltä, että oikeus saada elää rauhassa ja ilman väkivallan pelkoa on ilman muuta myös perusoikeus, mutta kuten itsekin sanoit, valtaosa osaa käyttää päihteitä oikein, joten en näe tuossa suuremmin ristiriitaa? Näetkö sinä?
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
...teksti...

Sä et ilmeisesti joko pysty ymmärtämään tai halua ymmärtää, mitä olen kirjoittanut, koska nuo tekstisi ovat sen verran päättömiä kun niitä vertaa siihen, mitä olen tässä muutamalla edellisellä sivulla kirjoittanut. Jostain syystä kuitenkin haluat väittää minun kirjoittaneen jotain, mitä en ole kirjoittanut ja väittää minun olevan jotain mieltä, vaikka olen selkeästi moneen kertaan kirjoittanut mitä mieltä olen. En mä jaksa noihin siksi mitään alkaa vastaamaan, koska en jaksa jankata samoja asioita uusiksi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Mutta olipa kyse sitten alkoholista tai muista päihteistä, en oikein osaa suhtautua tilanteeseen jossa pitäisi paiskia hommia yhdessä jonkun tajunnan tasoaan kemiallisesti korjanneen kanssa. Aina silloin tällöin joku ns. luovan alan edustaja kehuu, että mömmöissä saattaa puhjeta hienoja ideoita kukkaan, mutta laajemmin ajateltuna tuollaisesta touhusta putoaa pohja pois. Jos työpaikalla kaikki vetäisivät haluamiaan mömmöjä toimitusjohtaja mukaan lukien, niin osa eksaktia tekemistä vaativista hommista kärsisi vääjäämättä.

Mielestäni päihteiden käyttö, oli ne päihteet sitten mitä tahansa, on ihan ookoo siihen asti kun se on nimenomaan viihdekäyttöä. Eli käytetään silloin tällöin ja vähän tuolloinkin eikä satuteta ketään siinä prosessissa, niin kenelläkään ei pitäisi olla nokan koputtamista asiaan. Siinä vaiheessa kun viihdekäyttö muuttuu ongelmakäytöksi, eli se päihde alkaa viemään ihmistä, niin siinä meillä on ongelma. Jos joku menee ansiotyöhönsä päihteiden, oli se päihde mitä tahansa, vaikutuksen alaisena, niin hänellä on ongelma. Tällainen henkilö tarvitsee apua. Tätä mieltä on varmasti moni muukin.

Nyt jos jollain sattuu kannabiksen kanssa olemaan ongelma, niin palveleeko se tätä ihmistä, jos kiinni jäädessä elämä vaikenee entisestään menetetyn työpaikan/ajokortin tms. johdosta? Rohkaiseeko tämä hakemaan apua ongelmaan? Ei varmasti, käyttö pahenee ja samalla ongelma. Jos kannabis olisi dekriminalisoitu tai jopa laillistettu, niin tällaista pelkoa ei olisi. Ongelmakäyttäjä voisi hakea apua ongelmaansa, ja normikäyttäjien ei tarvitsisi pelätä kiinnijäämistä harmittomasta harrastuksestaan. Kaikki voittaa. Paitsi naapureita kyttäävät kansalaispoliisit.

Kuten jo olen tässä ketjussa maininnut, kyllä mielestäni on miettimisen paikka, jos kannabiksen ainoa oikeasti ongelmia aiheuttava haitta on se, että se on laitonta. Ja puhun nyt siis aikuisista ihmisistä, eli älkää nyt linkittäkö tähän mitä kannabis tekee lasten aivoille. Tai jos linkitätte, niin linkittäkää myös mitä alkoholi tekee lasten aivoille.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Coloradossa ei viel kauaa ole kannabis ollut myynnissä, mutta tulokset ovat vakuuttavia.

Kohta joku tulee kertomaan, että sama ei ikinä onnistuisi Suomessa ja sitä paitsi luotettavien tulosten saamiseksi pitää odottaa ainakin kymmenen vuotta, että nähdään missä mennään ja saadaan faktaa terveysvaikutuksista. Suomessa on asiantuntijoita, joille tuollaiset tulokset eivät anna osviittaa suuntaan tai toiseen eivätkä kelpaa vertailukohteeksi tai minkään valtakunnan todisteeksi, koska Suomi ja suomalaiset. Sillä selvä ja juokaa lapset maitonne.

Mutta joo, hienoa, että Coloradossa homma toimii niin kuin toimii. Tuossa kuviossa ainoat häviäjät ovat laittoman kannabiksen myyjät, joilta osavaltio vie leivän suusta.

*e*

Vielä kun joku perustelisi, että miksi tuo ei toimisi Suomessa. Pienempi mittakaava joo, mutta silti. Nimimerkki Beltranilta hyvä isku, itsehän tilasin.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Nimimerkki Beltranilta hyvä isku, itsehän tilasin.
Itse aiheeseen minulla ei ole kantaa, en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin.
Yritin kai olla "vitsikäs" kuitenkin loukkaamatta kiistan kumpaakaan osapuolta taikka ketään. Toivottavasti ei haitannut, jatkakaahan keskustelua.
 
Suosikkijoukkue
KK
Suomeenhan kannabis ei tule lailliseksi, vaikka koko muu Eurooppa sen sallisi ja terveyttäkään se ei niin pahasti pilaisi. Sehän nyt on selvä. Aivan niin kuin kiellettiin röökin vetäminen baareissa. Kyllä Sakasassa hienosti poltetaan monessa kapakassa, hienot paikat asia erikseen, Nimim. eilen kävin Bremerhavenissa kävelyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös