Ketju erilaisille kommelluksille ja tapahtumille matkailun maailmassa

Onhan tuolla maailmalla matkatessa sattunut yhtä ja toista.

Tuosta edellisestä tulee mieleen kun olin puoli vuotta Pietarissa töissä aikoinaan, markka-aikana. Illalla kun lähdettiin liikkeelle, jätin aina kaikki kortit, kellot, kännykät ja ylimääräiset rahat jemma-nimiseen piiloon ja otin mukaan vain sata ruplaa ja sata markkaa. Useamman kerran näet kävi niin, että kun ravintelista lähdettiin pois kaverin kanssa, niin vastassa oli muutama nahkatakkinen iso ruma kirgiisi. No, kun talon tavoille oltiin opittu niin nostimme kädet ylös ja sanottiin vain että viekää kaikki. Se oli vähän kuin narikkamaksu.

Tuon puolen vuoden reissusta on miljuuna muuta juttua, mutta taidanpa säästää ne vanhainkotiin ja kiikkustuoliin.

Pari tarinaa voisi kertoa iki-ihanasta matkaoppaan maailmasta. Turvallisuussyistä jätän kertomatta vuoden sekä paikan.

Tarina1: Meillä oli asiakkaana eräs yksinäinen mies, josta ei ollut koko viikkoon ollut mitään harmia. Sitten koittikin aamu, jolloin piti lähteä kotimatkalle. Kaveri kysyi pari tuntia ennen bussin tuloa apteekkia ja totta kai opastin tien perille arvaamatta lopputulosta. Kaveri veti ässän hihasta ja oli hakenut reseptilääkkeensä sekä pullollisen viinaa ja näiden voimalla lähdettiin sitten kotimatkalle. Kaikki meni hienosti aina koneeseen asti, mutta siellä koneen kippari oli todennut kaverille, että tuossa kunnossa ei lennetä mihinkään. Kaiken hyvän lisäksi oli matalasesonki, jolloin meillä oli yksi lento Helsingistä/Helsinkiiin/vko ja muilla ei yhtään, niin ukkohan tuli takaisin meidän (lue minun) riesaksi hotellille. Tietenkään ei äijä ei saanut asua viikkoa ilmaiseksi sen enempää kuin lentää himaankaan vaan uusi lentokin oli hommattava.
Alku näytti hyvältä, sekava ukko meni nukkumaan eikä häntä kolmeen päivään näkynyt, mutta... Sitten kaikki muuttui. Ukko tuli hotellin aulaan rähjäämään ja huutamaan kuinka kaikki on päin helvettiä ja matkatoimisto on suoraan saatanasti. (Näin varmasti olikin, mutta hotellin vessasta löytyy kiiltävä esine nimeltään peili, josta löytyy syyllinen)
Seuraavaksi minun esimieheni otti äijältä lompakon pois, jotta ei voi enää ostaa viinaa ja näin ollen juoda lisää. Tuohon pitää lisätä, etten edes tiedä onko hotellilla/matkatoimistolla valtaa ottaa jonkun lompakko pois.
Seuraavalla lennolla mies lensi onnellisesti kotiin.

Tarina2.

Samassa lomakohteessa eräät ruotsalaisturistit tulivat erittäin tuohtuneena rannalta pois ja siitä kyselemään hädän syytä. Olivat jättäneet kaikki arvotavarat pyyhkeiden luokse, kun sankarit menivät molemmat uimaan. Onneenpyörä ja jäi pyörimään ja rosvosektorihan sieltä tuli. Kaikki tavarat pyyhkeitä lukuunottamatta viety (kamera, kännykät, 800 euroa rahaa jne). Ei muuta kuin poliisille ilmoitusta ja peukut pystyyn, että roistot tavoitetaan. Muistini mukaan ei tavaroita yllättäen löytynyt.

Tämä tapahtui Barcelonan lentokentällä vuosia sitten. Itse olin tällöin n. 9v poika ja matkaseurana oli kolme muuta ala-asteikäistä lasta ja neljä aikuista.

Tarkoituksena oli mennä Helsiki-Vantaan lentokentältä Barcelonan lentokentän kautta johonkin maahan, muistaakseni Kyprokselle.

No, Barcelonan lentokentällä oli ollut edellisenä päivänä lakko, joten matkaan lähteviä lentokoneita oli tuplamäärä ja edellisen päivän lennot lähtivät pääasiassa ensin. Lentoamme siirrettiin ensin parilla tunnilla, sen jälkeen puolellatoista tunnilla ja sitten taas tunnilla, aina vähän kerrallaan. Noin viisi tuntia, kun olimme odottaneet (pitkä aika lentokentällä lapsille/lasten kanssa), saimme vaihdettua lentomme puoli tuntia aiemmin lähtevälle lennolla samaan kohteeseen. No se olikin sitten paskin mahdollinen päätös, sillä uutta lentoamme siirrettiin taas uudestaan ja uudestaan. Lopulta pääsimme lennolle odotettuamme yhteensä noin 12 tuntia! Paskaksi sen päätöksen teki se, että aiempi lentomme olikin lopulta lähtenyt 4-5 tuntia uutta lentoamme aiemmin. Lisäksi matkatavaramme oli jäänyt edelliseen koneeseen ja kohteessa ne oli otettu lentokentän jonkinlaiseen matkalaukkuvarastoon. Pari tuntia todistelimme tylyille virkailijoille niiden olevan meidän. Saimme lopulta laukkumme ja pääsimme lähtemään lentokentältä hotellille yöllä kello kolme.

Oli siellä lentokentällä sentään jotain hauskaakin, nimittäin kanadalaiset päättivät vallata infopisteen ja varastaa sieltä mikin. No jonkun aikaa saimmekin kuulla kaiuttimista huutoa: "We want go to Canada" tai jotain sen tapaista. Siinä olikin sitten yhdeksänvuotiaalla voittamattomalla ihmettelemistä :)

Matkan kommellukset eivät loppuneetkaan siihen, sillä olimme päättäneet säästää rahaa varaamalla pelkät lennot, hotellin varaisimme paikanpäältä. No, tietenkin kaikki hotellit olivat lähes täynnä lomasesongin aikaan, joten jouduimme ensimmäiset kolme yötä nukkua eri hotelleissa. Päivät meni seuraavan hotellin löytämisessä.

Ensimmäinen hotelli olikin erittäin hieno(sarkasmia). Hotellin huonossa kunnossa olleilla käytävillä oli vain aineissa olevia narkkareita ja altaastakin oli sen yön aikana löytynyt yksi hukkunut henkilö, todennäköisesti aineissa/humalassa oli siis kyseinen henkilö ollut. Tätä ei onneksi me pienet silloin nähty.

Toinen ja kolmas hotelli sen sijaan olikin muuten hyviä, mutta toisessa niistä ei ollut ilmastointia ollenkaan, joten silloin olo oli todella tukala. Lopulta onneksi löysimme hyvän hotellin loppu loman ajaksi ja säästyimme ylimääräisiltä häiriötekijöiltä.

Onhan sitä tullut perseiltyä ympäri maailmaa. Lentojen kanssa onneksi ei ole ikinä ollut ongelmia.

2008 lähdimme kaverin kanssa äkkilähdöllä Kreetalle Haniaan, paikkaan johon en aio enää ikinä jalallani astua. Heti huoneeseen päästyämme aloimme tekemään fisua ja kun tämä jumalten nektari valmistui niin viereisellä parvekkeella olutta siemaileva suomalainen läskikasa bongasi juomamme. Tietysti tämä herrasmies työntyi hotellihuoneeseemme nauttimaan suurimman osan vaivalla tehdystä viinastamme. Huikan välillä mies kävi istumassa paskalla ja tietäen etelän ahtaat putkistot, pönttö meni tukkoon. Tovin tätä hienoa toimintaa katsottuamme päätimme lähteä kadun toiselle puolelle tissibaariin jossa melkolailla kirjaimellisesti minulta käännettiin käteinen, jota ei onneksi ollut kuin n. 80e. Seuraavana iltana jäin skootterin alle kännipäissäni ja puhelinhan siinä meni paskaksi. Tuolle perkeleen saarelle en enää jalallani astu. En ainakaan jos joudun itse maksamaan penniäkään.

New Yorkissa 2009 istuskelin yksinäni hotellin baarissa (siis ei muita kuin minä ja baarimikko) ja yhtäkkiä tämä hemaiseva, n.25v, kyyppari kysy multa että mitä tuumaisin jos laitetaan lappu ovelle, kutsutaan hänen kavereita dokaamaan ja pidetään etkot ennenkuin lähdetään Upper East Sidelle yökerhoon. No tietystihän se mulle kävi, olin nimittäin reissussa faijan kanssa eli yöelämässä ei tullut paljoa vierailtua, niin mikäs sen parempaa kuin paikallisia näyttämässä menoa. Ilta meni hyvin siihen asti kunnes yön pikkutunneilla otin yökerhon edestä taksin Times Squarelle hotellin läheisyyteen ja perillä huomasin että perkele, lompakko on kateissa. No, käskin reijon odottaa hetki että kipaisen yläkerrasta käteistä jotta pirssilasku saadaan hoidettua. Huoneesta palattuani tämä tummaihoinen herrasmies heilutteli lompakkoani ja sanoi että löysi sen takapenkin välistä. Ei sinänsä kommellus, mutta olin melko yllättynyt että kaveri ei lompsaa keikannut.

2010 Berliinissä lähdimme eräänä iltana erään ukrainalaisen näyttelijän mukaan, koska tiedossa oli kuulemma kovat bileet (oltiin tavattu tämä näyttelijä edellisellä Berliinin reissulla). Hyvät pohjat alle ja sen jälkeen sporalla jonnekki huitsin vittuun Itä-Berliinin laitakaupungille. Bileet oli jonkunnäkösessä tiilestä rakennetussa vanhassa sähkökopissa jonka ovella piti koputtaa ja kalju jääkaappipakastin-kombo avasi ovessa olevan luukun, mittaili katseellaan päästä varpaisiin, totesi että eikun sisään ja kaikki 5 lukkoa ovesta auki. Ei jumalauta, tää helvetin näyttelijä raahas meidät jonnekkin vitun gootti-trance-bileisiin. Oli siinä suomipojalla monttu auki kun korsettiin sullotut, vähintään 120kg painavat leidit tamppasi essopäissään tanssilattialle biisejä jotka jokainen alko sanoilla "Ein, zwei, drei, Führer!". Siemailin tiskillä ainakin 6 gin toniccia jotta pääsisin edes vähän samanlaisiin meiningeihin kuin nämä nahka-asusteiset sekakäyttäjät. Helvetillinen määrä siinä piti viinaa vetää jotta tähän pisteeseen pääsi ja loppuilta olikin hauskaa. Saattoipa siinä joku nappi eksyä itselläkin naamariin.

Oishan näitä paljonkin lisää, mutta loppuun mainittakoon että Kapkaupungissa ei kannata lähteä valkoisena miehenä kaduille pyörimään klo 22 jälkeen yksin. Ellei kerjää hankaluuksia.

Työkaverini kulki pari vuotta sitten Amsterdamin läpi, ja jätti rinkkansa paikallisen päärautatieaseman säilytyslokeroon. Useamman tunnin päästä kaupungilta palatessaan kaveri löysikin lokeron tyhjänä. Aseman infon tms. henkilökunta ei ollut kovin avuliasta, "you have the bad luck". Hollantilaisillahan on usein asiaan kuin asiaan sellainen rento "shit happens"-asenne.
Kaveri jatkoi kyselyjään poliisien kanssa, ja he olivatkin hyvinkin kiinnostuneita tilanteesta. Selvisi nimittäin, että reppu oli ilmeisesti ryöstetty säilytyslokerosta, ja jätetty keskelle päärautatieaseman aulaa. Kun asemalla huomattiin hylätty, suurikokoinen reppu, oli annettu pommihälytys. Koko asema evakuoitiin, ja junaliikenne seisoi toista tuntia. Hieman oli kuulemma kuumottanut repun noutaminen poliisiasemalta.

Tällä hetkellä kikkailen suuressa ja mahtavassa Puolan maassa, Varsovasta kun lähdette autolla pohjoiseen joku sata kilometriä ja pysähdytte siinä missä ei ole yhtään mitään niin siellä mä oon. Tänä aamuna lähtiessäni tämän kaukaisen persläven ainoan hotellin parkkipaikalta autolla kohti duunipaikkaa, samalta saatanan parkkipaikalta lähti poliisiauto perään. Siis vittu hotellin parkkipaikalta! Se laitto pillit päälle, ja ihmettelin että mitä nyt, mutta hotellin pihalta tielle hyvin rauhallista vauhtia kurvattuani kyttäauto ajoikin valot vilkkuen ohitseni ja karautti kohti horisonttia. Hetken päästä poliisit koukkasivatkin kaukana edessä ajaneen kuorma-auton eteen, vetivät jarrut kiinni ja ohjasivat kuorkin läheiselle parkkialueelle. Rullasin itse hiljakseen poliisiauton perään, ja yhtäkkiä autosta ulos tullut poliisi viittilöi minullekin että nyt tonne parkkipaikalle. No, ei siinä, ajattelin että onko joku ratsia tai jotain, ja sinne sitä sitten mentiin parkkipaikalle kaikki kolme, minä, poliisit ja random kuorma-auto.

Poliisiauto piti sisällään kaksi sinivuokkoa, ja näistä toinen - iso, kalju äijä, pistooli vyöllään ja naamalla sen näköinen ilme että aamupalaksi oli nautittu iso kauhallinen steroideja - tuli minun autoni ikkunaa koputtelemaan. Ikkunaa avatessani puolankielinen konsonanttien virta alkoi tulvia poliisin suusta ikkunastani sisään, mutta rohkaistuin änkyttämään väliin "Sorry, only speak English". Konsonantit loppuivat hetkeksi mutta sitten steroidinaama aloitti saman puuromaisen mussutuksen tehostaen joitain konsonantteja käden liikkeillä. Mitään en saatana tajunnut mistä oli kyse, aikaisemmin olen matkoillani kyllä tehnyt tuttavuutta puolalaisten poliisisetien kanssa, ja todennut ne järjestään kielitaidottomiksi ja aika vässyköiksi, ylinopeussakoista kun yleensä selviää maksamatta sönköttämällä jotain kiireestä ja tyhjää lompakkoa esittelemällä. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut ajanut ylinopeutta, joten ajattelin kyseessä ehkä olevan jonkun vakavamman epäilyn.

Steroidimiehen konsonanttitulva jatkui jatkumistaan, minä söpötin väliin englanniksi että en tajua yhtään mitään mistä puhut, volumet nousi molemmilla mutta mihinkään ei päästy. Lopulta aloin elehtimään puhelinsoittoa matkien ja kaivoin kännykän taskustani, jolla soitin duunipaikkaan yhdelle suomalaiselle tyypille ja selitin sille tilanteen ja pyysin sitä hommaamaan jostain luurin päähän jonkun sekä puolan että englannin kieltä osaavan. Steroidipoliisi kyllästyi odottamaan soittoani, ja talsi takaisin autolleen antaen sitä ennen muutaman käsimerkin joiden sanoma kuului jotenkin "Tule tänne autolle kun saat puhelimella jonkun ihmisten kieltä osaavan kiinni, tai ammun sinut täyteen reikiä, vitun mulkku!"

No suomalainen apurini sai lopulta jonkun englantia osaavan puolalaisen jostain katuojasta ylös revittyä, ja kuuliaisesti talsin loskassa poliisiautolla puhelintani ojentamaan. Steroidinaama repäisi puhelimen kädestäni, ja hetkellisen molotuksen jälkeen antoi välineen takaisin minulle. Kyseessä oli kuin olikin jälleen pelkkä ylinopeussakko, 200 zlotia (n. 50 euroa) minun pitäisi poliiseille maksaa. Aikani melttosin puhelimessa tälle puolalaiselle tulkille kuin myös sille suomalaisellekin ukolle että mitä vittua mitään en oo tehny ja en maksa ja haistakaa tekin siellä vittu kun teidän syytä on kaikki. Saatana hotellin parkkipaikallako olin muka sitä ylinopeutta ajanut? Oli pistoolia vyöllään kantava sikaniska steroideissa tai ei, minä en vittu ala maksamaan ihan keksittyjä sakkoja.

Kaukaa viisaana olin ottanut puhelimella soittaessani 100 zlotia lompakosta pois, ja esittelin ääliönä poliiseille lompsaani josta pilkotti joku 40 zlotia, pari kulttuuriseteliä ja S-marketin kuitti, ja horisin no zloti, no zloti. Yleensä tässä vaiheessa puolalainen poliisi kuittaa asian huokauksella, muutamalla käden heilautuksella ja "go, go"-tiuskaisulla, mutta ei nämä jampat. "Euro, euro?" steroidiposki alkoi horisemaan sylki suusta lentäen, tyynesti puistelin päätäni ja hymyillen esitin edelleen tyhjää lompakkoani, taisinpa kolikkotaskuakin availla ja sieltä jotain pennosia siinä lämpimikseni näperrellä. Mutta sitten poliisit huomasivat lompakostani pilkottaneet luottokortit, ja "Aa, mastercard, bankomat, follow, follow!" lähti sen jälkeen molemmat poliisit kuorossa kiekumaan ja viittilöivät käsillään jonnekin, oletettavasti jossain 30 kilometrin päässä olevaa pankkiautomaattia kohti viittoen. En ollut ymmärtäväni mitään, sössötin vain englanniksi ja suomeksi kaikenlaista säästä ja vuodenajoista lähtien, levittelin käsiäni ja lärpytin tyhjää lompakkoa, samalla kun se steroidinaama piirsi kieli keskellä suuta ruutuvihkoon tietoja aiemmin ottamastaan ajokortistani ja aina välillä "Bankomat, follow, follow" hokien. Sinnikkäästi jatkoin mokellustani, aloin siinä tehdä jo suomeksi selkoa SM-liigan sarjataulukostakin ja siitä kuinka Jani Nieminen ollaan myymässä Venäjälle, ja jossain siinä vaiheessa kun selvitin näille kahdelle Ville Paalasen valitettavaa loukkaantumiskierrettä, se toinen vähemmän steroideja syöneen näköinen tuskastui, ja viittilöi minua vihdoin painumaan vittuun naamansa edestä. Ja sen toki teinkin, käsiäni levitellen ja anteeksi pyydellen. Se steroidinaama ojensi jopa ajokorttini minulle takaisin murhaavan katseen saattelemana ennen kuin lampsin poliisien vierestä omalle autolleni ja ajoin duunipaikalle hermostuneesti hihitellen.

Ihme episodi oli kyllä, tuli tuossa mieleen että olivatkohan ne poliiseja ensinkään, feikkikyttiä kun täällä on kuulemma joskus liikkeellä. Vai minkä helvetin takia ne oli hotellin parkkipaikalla passissa? No, onneksi ne ei ampunut.

Tämä ei (luojan kiitos) ole oma tarina, vaan faijan kaverin stoori, jota yritän nyt sitten väsypäissäni tänne kirjoittaa.

Faijani kaveri (Sanotaan nyt vaikka "Teukka") oli siis matkalla Espanjassa. Kaikkihan tietävät, että monilla suomalaisilla paikallisen veden juominen heittää ns. vatsan sekaisin. Nimim. Teukan vatsa ei siis ilmeisesti ollut sopeutunut vastaavanlaiseen bakteerikantaan, sillä paikallinen vesi aiheutti kuin aiheuttikin hänelle (kuulemma) kaikkien aikojen ripulin.

"Teukan" ainut ongelma ei ollut se, että toimintasäteen ollessa n. 500m paskan välittömän lentämisen pelossa, ei päässyt ulos nauttimaan helteestä, sillä hotelli, jossa em. henkilö majaili, oli vähintäänkin huonosti suunniteltu. Hotelli oli ilmeisesti loivan puolikaaren muotoinen, joka isoine ikkunoineen ja katolla olevine uima-altaineen oli varsin vaikuttava näky. Hotellia suunniteltaessa oli ilmeisesti kuitenkin unohdettu rakentaan wc-tilat huoneisiin (suihku kyllä löytyi) ja jokaisessa kerroksessa oli vain yksi vessa, käytävän päässä.

Arvatenkin jokaiseen vessaan oli järkyttävä jono, sillä eivät muutkaan turistit olleet välttyneet Teukan kohtalolta... Noh; eräänä aamuna tarinan sankarin heräillessä kutkuttavaan tunteeseen suolessa, olikin wc-jono ylitsepääsemättömän pitkä. Teukka palasi huoneeseensa hikoillen tuskaansa ja pähkäillen, että mitähän sitä tässä pitäisi oikein tehdä. Räjähtävä varpusparvi oli aloittanut lähtölaskentansa; kohta tulisi ja kovaa...

Reippaana miehenä Teukka sitten totesi, että ei hän voi, iso mies, housuunsa paskoa ja otti pyykkipussita edellisenä päivänä käyttämänsä sukan. Housut alas ja paskat sukkaan. Helpotus oli varmasti suuri. Teukan seuraava ongelma oli tämä sukka täynnä ripulipaskaa. Noh, jälleen kerran on todettava, että Teukka oli reipas mies ja saikin sitten idean. Hän avasi isoimman ikkunan, teki solmun sukan varteen, pyöritti sukkaa pari kertaa päänsä yläpuolella vauhtia kerätäkseen ja viskasi sukan muina miehinä ylimmän kerroksen ikkunasta hotellin tiluksille. Mahtoi siinä olla jollain ihmettelemistä ulkona, kun pötkö lötkähti asfalttiin ilmeisesti levittäen sisälmyksensä ympäristöön.

Tuskin vähempää ihmettelivät myös hotellin siivoojat seuraavana päivänä. Sukassa oli nimittäin ollut reikä ja huoneen seinät olivat vuorautuneet paskaan Teukan niin reippaasti sukkaa pyörittäessä.

Tarina ei kerro mitä jatkoseuraamuksia tapahtumasta tuli, mutta aika paniikissa sankarimme oli pakannut tavaransa ja poistunut pakoputki paukkuen.

Jahas. Kaveri on kierrellyt taas joitain kuukausia Aasiassa ja nyt tuli kohtuu hyvä Facebookpäivitys:

"Taa jos mika se laittaa ihmisen juomaa. Hostellin aulassa oottelen siivoksen paattymista ja siin tulee suht harmittoman olonen kaveri kysymaa et voiks se kayttaa mun suihkuu kun sen piti luovuttaa huoneensa jo pois. Ei siina mitaan mut sit kun mennaa huoneesee ni se alkaa selittamaa miten se ei oo koskaa nahny ymparileikkaamatonta jne. Tuumasin kaverille vaan et parempi et kayt vaan siel suihkussa nyt. Sit se kysyy et haittaako jos se pitaa rukoushetken. Kayhan se mut mie paatin menna sil aikaa takasin aulaa kaffelle et se saa ittesa hoijettuu valmiiks. Sit kun on menny tarpeeks aikaa eika sita kuulu alakertaa ni sit meen huoneesee kattomaa mika sil kestaa. Seta on hakkaamassa hanskaasa sangynpaalla ja kerkes sen verran sanoo et se halus nayttaa miten hyvaa potenssioljyy sil ois myytavana, sit kysyy viel et eiks sil ookki iso meisseli. Siin unohtu sitte kaikki maassa maan tavalla hommelit. Seta lens vauhilla ulos kaytavaa ja kuteet lens kaaressa alakertaan. Huonepalvelu paikalle valittomasti vaihtamaa petivaatteet ja ite meen ensin ostamaa muutaman bissen ja paikallista rommia. Meinasin laittaa toottii mut sil ois varmaan hankkinu vaan enempi ongelmii itellee... voi vittu mita ihmisii sita tapaaki"

Eli perinteinen "runkkari sängyssä"-tapaus.

Veripelto kirjoitti:

Jahas. Kaveri on kierrellyt taas joitain kuukausia Aasiassa ja nyt tuli kohtuu hyvä Facebookpäivitys:

"Taa jos mika se laittaa ihmisen juomaa. Hostellin aulassa oottelen siivoksen paattymista ja siin tulee suht harmittoman olonen kaveri kysymaa et voiks se kayttaa mun suihkuu kun sen piti luovuttaa huoneensa jo pois. Ei siina mitaan mut sit kun mennaa huoneesee ni se alkaa selittamaa miten se ei oo koskaa nahny ymparileikkaamatonta jne. Tuumasin kaverille vaan et parempi et kayt vaan siel suihkussa nyt. Sit se kysyy et haittaako jos se pitaa rukoushetken. Kayhan se mut mie paatin menna sil aikaa takasin aulaa kaffelle et se saa ittesa hoijettuu valmiiks. Sit kun on menny tarpeeks aikaa eika sita kuulu alakertaa ni sit meen huoneesee kattomaa mika sil kestaa. Seta on hakkaamassa hanskaasa sangynpaalla ja kerkes sen verran sanoo et se halus nayttaa miten hyvaa potenssioljyy sil ois myytavana, sit kysyy viel et eiks sil ookki iso meisseli. Siin unohtu sitte kaikki maassa maan tavalla hommelit. Seta lens vauhilla ulos kaytavaa ja kuteet lens kaaressa alakertaan. Huonepalvelu paikalle valittomasti vaihtamaa petivaatteet ja ite meen ensin ostamaa muutaman bissen ja paikallista rommia. Meinasin laittaa toottii mut sil ois varmaan hankkinu vaan enempi ongelmii itellee... voi vittu mita ihmisii sita tapaaki"

Eli perinteinen "runkkari sängyssä"-tapaus.

Laajenna klikkaamalla

Kuka vitun idiootti jättää jätkän joka puhuu ympärileikkaamattomista kyrvistä yksin omaan huoneeseensa?

rosba70150 kirjoitti:

Kuka vitun idiootti jättää jätkän joka puhuu ympärileikkaamattomista kyrvistä yksin omaan huoneeseensa?

Laajenna klikkaamalla

Samaa minäkin mietin ja kun vielä kaveri jotain "saanko rukoilla" settiä esittänyt tuon kaiken muun lisäksi, niin kyllä mä olisin sen tyypin heittänyt vittuun viimeistään siinä vaiheessa.

FASlaspi räjäytti kyllä potin :D

Olimme perheen kanssa Thaimaassa kuukauden vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa. Suurimman osan ajasta vietimme Phuketissa Karon Beachilla, mutta muutama viimeinen päivä meni tutustuessa suureen ja mahtavaan Bangkokiin.

Ei siinä, Thaimaa oli kaiken kaikkiaan aivan älyttömän siisti paikka, ja odotan innolla seuraavaa reissua sinne suuntaan. Phuketista jäi erittäin hyvät muistot, mutta Bangkokissa tapahtui pikku kommellus, joka sai tämän nuoren miehen näkemään jonkin verran painajaisia reissun jälkeen.

Eli, lähdimme yhtenä iltana syömään erääseen ravintolaan, jonka nimeä en muista. Ruoka ja palvelu oli thaimaalaiseen tapaan täyden kympin luokkaa, mutta ravintolasta hotellille siirtyminen oli kyllä sellainen kokemus, jota en varmaan unohda ikinä. Ravintolassa oli sellainen taksipalvelu, että henkilökunta soittaa taksin - tässä tapauksessa taksit - asiakkaan tarpeen mukaan, ja antaa ensisijaiset ohjeet kuskille asiakkaiden päämääristä. No, me tosiaan tilattiin kaksi taksia, koska thaimaalaiset perustaksit ovat niin helvetin pieniä, niin ajateltiin mukavuuden tunnoissa ottaa vähän lisätilaa jokaiselle. Vanhemmat meni ensimmäiseen taksiin, ja me lapset 19v, 16v ja 14v jälkimmäiseen taksiin.

Kaikki näytti hyvältä, mekin vielä osoitimme ja sanoimme, että seuraa tuota edessä ajavaa taksia, johon vanhempamme meni. Mutta sitten ensimmäisissä, vai oliko toisissa liikennevaloissa meidän kuski päätti poiketa reitiltä, ja kääntyi eri suuntaan kun vanhempiemme taksi. Siinä vaiheessa vähän ihmetytti, mutta luotin siihen, että tämä ehkäpä tämä kaveri menee omia reittejään, luultavasti nopeampaa tietä pitkin hotellillemme. Siinä sitten ajeltiin jonkin aikaa, ja tultiinkin väärälle hotellille, jonka nimi ei ollut lähelläkään sitä, minne meidän piti viedä. Hotellilla vastassa ollut hovimestari tms. jutteli siinä taksimiehen kanssa, ja sitten kysyi meiltä minne olemme menossa ja sanoimme että Prince Palaceen, joka on meidän hotelli. Hovimestari vaihtoi pari sanaa taksikuskin kanssa ja sitten lähdettiin taas.

Ajeltiin taas jonkin aikaa, ja tultiin taas väärälle hotellille. Tällä kertaa ei ollut mitään hovimestareita vastassa, mutta osasimme jotenkin kommunikoida taksikuskin kanssa, että nyt ollaan taas väärässä. Tämän jälkeen vasta alkoi tapahtua. Kuski ajoi meidät ilmeisesti jonnekin helvetin kaupungin laitapuolen asukeiden alueelle, jossa oli kyllä todella epäilyttäviä pimeitä katuja. Auto pysäytettiin, ja kuljettajamme alkoi vaatia meiltä rahaa "money money" oli siis ainoa, mitä tämä sankari osasi englanniksi sanoa. Siinä vaiheessa meikäläiselläkin alkoi vähän kylmä hiki puskea siinä etupenkillä, kun tiesin, ettei meillä kellään ollut rahaa mukana. Eikä kenenkään kännykät toimineet Thaimaassa. Ravintolan henkilökunnan kanssa oli sovittu, että vanhempamme maksaa molemmat taksit hotellilla.

Noin 20 minuutin auton paikallaanseisomisen ja kommunikointiyritysten "Prince Palace, Prince Palace" jälkeen auto nytkähti jälleen ja päästiin taas liikkeelle vähän paremmille seuduille. Kuski hoki kuitenkin koko ajan "money money":tä, vaikka olimme jo monta kertaa yrittäneet kertoa, että vanhempamme odottavat hotellilla ja maksavat kyllä matkamme. Sanoin siinä etupenkillä vielä jotakin, että saat nyt saatana vaikka sen toisen sata bahtia lisää kunhan nyt päästään sinne hotellille. Taas ajeltiin aika pitkään, ja yhdessä vaiheessa alkoi onneksi jo näkyä tuttuja maisemia ja pääsin rauhoittelemaan hieman enemmän paniikissa olleita pikkuveljeäni ja isosiskoani.

Hotellille siis lopulta päästiin n. 1,5 h - 2 h Bangkokin kiertoajelun jälkeen, kun menomatka ravintolaan kesti noin vartin Tuk-Tukilla. Siinä hotellilla autosta hypätessä tapahtui kyllä ehkä yksi elämäni liikuttavimmista hetkistä - vaikka sellainen nuori murrosikäinen poika olinkin - kun vanhemmat odottelivat hotellin portailla kahdestaan, äidin silmät vetisinä, suorastaan järkyttyneenä ja samalla kiukkua täynnä pitkän odotuksen ja huolen jälkeen. Taksikuski sai luonnollisesti ripityksen vanhemmilta, eikä todellakaan saanut mitään lisätienestiä siitä, vaan tasan sen summan mitä oli sovittu ravintolan edustalla.

Seuraavat pari päivää ennen takaisin Suomeen lähtöä ahtauduttiinkin sitten aina taksimatkoilla kaikki samaan taksiin. Mutta kyllä sitä aina välillä miettii, että missähän sitä olisi nytten, jos kuski olisi heittänyt meidät pihalle niillä pimeillä kujilla. Ei rahaa, ei puhelimia, ei vettä, ei oikeastaan mitään. No, hyvä näin, ja Thaimaan reissu oli tosiaan aivan mahtava kokemus kokonaisuudessaan huolimatta Bangkokista, joka oli muutenkin aika paska kaupunki.

rosba70150 kirjoitti:

Kuka vitun idiootti jättää jätkän joka puhuu ympärileikkaamattomista kyrvistä yksin omaan huoneeseensa?

Laajenna klikkaamalla

Meitä on toki moneen junaan. Mutta kyllähän aika moni jättäisi tällaisen henkilön mieluummin yksin kuin jäisi pitämään tälle seuraa.

Theofilus kirjoitti:

...

Laajenna klikkaamalla

Taksimatkat ovat kyllä reissujen aatelia.

Itselleni tuli tästä sellainen kommellus mieleen Budapestista. Oltiin yhdellä festarilla ja muut menneet jo kämpille keskustaan siltä päivältä. Itse hieman tukevassa hutikassa ajattelin yösydämellä ottaa taksin alle. Turha sitä oli julkisiin mennä heilumaan ja pahennusta aiheuttamaan.

Ei mitään, tuttu homma edellisiltä vuosilta eli informoidaan kuskia kadun nimellä ja sanotaan lähin metroasema, koska eipä noiden vanhojen unkarilaisten gubbejen lontoo ole kummoista.

Siitä sitten lähdettiin kruisailemaan ja homma näytti ihan hyvältä kunnes tajusin että nyt käännyttin aivan väärään suuntaan. Ilmoitin kuskille englanniksi että vituksihan tämä meni, mutta luonnollisesti sieltä tuli sukulaiskielellä jotain aivan dadaa takaisin.

Hetken ajelun jälkeen oltiin aivan metikössä ja kuski veti yht äkkiä tien sivuun pusikon laitaan. Siinähän sitten pääsi kaikilla kielillä kirosanoja meikäläiseltä, koska takapenkin ovet olivat lapsilukossa ja tyyppi sammutti sanaakaan sanomatta auton ja virrat biilistä. Venasin vaan että kummalta puolelta alkaa populaa tulla sisään, koska tuollainen taksitoiminta ei itäblokissa ole ollenkaan tavatonta.

Hetken meuhaamisen jälkeen kuski laittoi auton taas käyntiin ja matka jatkui. Kuski ojensi luurin mulle ja langan toisessa päässä oli paikalinen taksikeskus, jossa myöskään ei lontoo taipunut. Mä vaan toistelin sitten sanoja keskusta ja Oktogon, joka oli lähin metropysäkki.

Lopulta alkoi suunta löytyä. Ohjasin sitten kuskia käsimerkein kämpäm ovelle saakka.

No, kun päästiin perille ja maksun aika koitti niin tää sirkuskääpiö näytti mittaria jossa seisoi 6000 forinttia, vaikka normisti matka maksaa sen noin 2000 forinttia sieltä festareilta.

Kun en yllättäen suostunuut maksamaan, alkoi jo klassiseksi muodostunut suomi-unkari -huutomaaottelu. Sen verran vaihdoin kieltä lontooseen että ilmoitin voivani poistua myös maksamatta.

Sehän olikin sitten niitä harvoija asioita mitä kuski ymmärsi. Siinä samassa se kääpiö singahti autosta ulos ja avasi takoven huutaen nyrkit pystyssä ensimmäiset englanninsanansa koko matkalla: You fight!

Hämmentävä tilanne kun kääpiö uhoaa. Otin sitten 2000 forintin setelin käteeni, nousin taksista kaverin eteen, siis tyypin jok oli hyvällä tuurilla mun nännin korkuinen, taputin miestä olkapäälle ja laitoin setelin käteen.

Painelin siitä sitten kämpän ovelle ja solvaaminen jatkui taksin suunnasta. Viimeistelin homman esittämällä kuskille Masturbatin Bearin ihan itse laulamani musiikin kera. Kyseinen originaaliesitys löytyy oheisen linkin takaan ajassa 1.08: Mastubating bear

Voin tässä jakaa yhden kommelluksen villeiltä poikamiesvuosilta.
Vuonna 2008 lähdettiin yhden kaverin kanssa Wizzairin halvoilla tiketeillä Gdanskiin pitkäksi viikonlopuksi (to-ma). Reissu meni hienosti ja hauskaa oli, kunnes koitti sunnuntai-ilta, jolloin onni kääntyi. Lähtiessämme viihteelle laitoimme muutaman olutpullon (aamiaiseksi) parhaaseen ruotsinlaiva-tyyliin vessan lavuaariin ja kylmä vesi juoksemaan.
Lähdin yöllä baarista aiemmin, koska eräs kaunis maksullinen nainen esitti vastustamattoman tarjouksen. Sovittaessani avainta lukkoon tuntui käytävän kokolattiamatto märältä. Tottakai kaljapullojen etiketit olivat irronneet ja tukkineet lavuaarin, jossa ei kommunistityyliin ollut ylivuotoaukkoa ja lisäksi lattian kallistukset olivat päin vi***a ja siksi vesi ei valunut suihkun viemäriin, vaan olohuoneen (jossa kaverin piti nukkua) kautta käytävälle. Varoitin siis neitoa riisumasta kenkiään ennenkuin vasta sängyssä. Aamulla respan tyttö vittuili, että taisi olla lattia märkä yöllä ja lisäsi laskuun 500 euroa uudesta matosta. Hetken keskusteltiin englanniksi puhelimitse jonkun ison pomon kanssa. Mielestäni ei ollut oikein, että meidän pitää maksaa koko isoon hotelliin uudet matot, mutta kun vastapuoli alkoi uhkailemaan poliisilla, niin annoimme periksi.
Lento Turkuun lähti vasta klo 18, joten siirryimme keskustaan terassille purkamaan vitutusta. Luonnollisesti myöhästyimme koneesta.
Gdanskista ei ollut seuraavanakaan päivänä lähdössä lentoja Suomeen, eikä muuallekaan meille sopivaan kohteeseen (Tukholmaan tms). Siksi saimme kuningasajatuksen mennä yöjunalla joko Krakovaan tai Varsovaan. Rautatieasemalla arvoimme kohteeksi Krakovan, jonne juna saapuisi aamuyhdeksältä. Matkaevääksi ostimme 2 litraa vodkaa. Alkumatkasta 6 hengen hyttiimme saamme matkaseuraksi kauniin nuoren tytön, joka on matkalla Saksaan. Aamulla heräsimme Krakovasta hieman köyhempinä. Minulta hävisi uusi 500 euron Samsungin kännykkä ja hieman käteistä. Kaverilta Mastercard ja käteistä.
Meikäläisen Visa oli jo höylätty lähes tappiin johtuen mattoepisodista, joten nyt olimme Krakovan rautatieasemalla lähes rahattomina. Kaverilla oli onneksi vielä kännykkä tallella, jolla hän soitti vaimolleen Suomeen ja käski mennä Western Unioniin ja lähettää 500 euroa Krakovan lentokentälle. Siirryimme siis kentälle, josta ei tietenkään ollut lentoja Suomeen. Seuraava siirto oli ottaa juna Varsovaan, jossa olimme illalla. Saimme lennon Helsinkiin seuraavaksi aamuksi, joten jouduimme yöpymään lentokentällä, koska rahat eivät riittäneet hotelliin.
Lisäksi liittyen kaverin Mastercardiin (joka kuoletettiin aamulla Krakovan rautatieasemalla), Nordeasta soitettiin seuraavalla viikolla ja kysyttiin, että onko kaverini todellakin tankannut yli tuhat litraa dieseliä kahdella eri asemalla Varsovassa yöllä 3 tunnin aikana? Kaverin ei onneksi tarvinnut maksaa polttoaineita, vaikka olikin kuolettanut korttinsa liian myöhään. Nordean mukaan moinen toiminta (siis rekkojen tankkaaminen varastetuilla korteilla) on sielläpäin melko yleistä ja he perivät rahat öljy-yhtiöltä.

Domi28 kirjoitti:

Aamulla respan tyttö vittuili, että taisi olla lattia märkä yöllä ja lisäsi laskuun 500 euroa uudesta matosta. Hetken keskusteltiin englanniksi puhelimitse jonkun ison pomon kanssa. Mielestäni ei ollut oikein, että meidän pitää maksaa koko isoon hotelliin uudet matot, mutta kun vastapuoli alkoi uhkailemaan poliisilla, niin annoimme periksi.

Laajenna klikkaamalla

Aiheutit hotellille vesivahingon ja koet sen vittuiluna, että halusivat 500 euroa tuosta korvausta? Huonolla mäihällä olisit saanut tuhottua useammankin huoneen samasta linjasta, ja korvauksien perään olisi saanut lisätä ainakin pari nollaa..

Miksi helvetissä lähditte baanalle, jättäen tahallanne vesihanat auki? On se joo mukavempi viileää olutta hörppiä, mutta tuossa on kyllä kaikki katastrofin ainekset ilmassa.

Koin sen vittuiluna, että maton vaihto kastuneelta alueelta maksoi Puolassa tuohon aikaan korkeintaan 50 euroa.

Monenmoista on ehtinyt tapahtua, mutta eniten mieleen painunut kokemus on kesältä 2011, kun oli pientä ongelmaa korttien kanssa.

Olin matkannut Kööpenhaminasta polkupyörällä ja junalla tovin ja päätynyt Utrechtiin (Hollanti). Jonkin huokean hotellin bongasin hieman syrjäisempää, jottei hinta kipua pilviin. Saavuin hotellille ja sain avainkorttini, sekä ohjeet miten kulkeutua huoneeseeni. Respa oli kadun kulmassa, mutta huoneet reilun 50 metrin päässä eri rapussa, joten ohjeet olivat tieten tarpeen.

Illalla tuli helvetillinen ukkosmyrsky kaupunkiin, jota sitten tulin seuranneeksi raksamiesten leegion kanssa hotellin terassilta. Lystikästä seuraa ne miehet härskeine puheenparsineen, joten menihän se ilta sitten ukkosen tuoman sateen kastelemille ihmisille nauraessa jokunen Grolsch, Heineken ja mitä vielä. Hotellin aamupalalle könytessäni totesin, ettei ole välttämättä järkevää lähteä pyörällä sotkemaan kohden Amsterdamia. Respan neiti ilmoitti, että huoneeni on vapaa seuraavankin yön, joten asia oli sillä selvä.

Yöllä puoli kahden aikaan (torstai) iski joltisenkin nikkikset päälle ja tupakallehan siitä piti sitten kadulle tekeytyä. Avojaloin, golf-housut ja alus-t-paita, sytkä, röökiaski ja tietenkin avainkortti. Röökin jälkeen sitten tietenkin pienessä vilussa takaisin sisälle? Vitut! Kortinlukija piippaa vittumaisesti ja näyttää punaista valoa! No tämäpäs mukava yllätys. Luonnollisesti lähdinkin siis respaan selvittämään ongelmaa. Ulko-ovi oli auki, mutta eteisestä respaan vievä ovi tietysti kiinni, eikä respassa valoja tai mitään. Se siitä 24h resepsuunista sitten.

No mitä nyt sitten? Takaisin asumusten ulko-ovelle päivystämään, joskos joku muu asukas kulkisi ovesta. Vitutti katsella sitä aukinaista oman huoneen ikkunaa siinä toisessa kerroksessa, kun ei ketään kulkenut varmaan puoleen tuntiin sisään tai ulos ovesta. Koetin tietysti kysyä apua ohi kulkevilta, jotta voisin soittaa johonkin. Toisaalta, en takuulla olisi itsekään pysähtynyt niin härössä asustuksessa englanniksi apua pyytelevän tyypin takia, etenkään laitakaupungin puolella kahden aikaan torstain ja perjantain välisenä aamuyönä.

Palellutti jo, vitutti senkin edestä. Kohta pysähtyy uudenkarhea BMW X5 eteeni, josta könyää ulos mies kännykän ja kartan kanssa. Tämä kysyy minulta neuvoa, että minneköhän mahdollisesti pitäisi ajella... no vitustakos minä tiedän, mutta lupasin auttaa jos saan käyttää kännykkää soittaakseni hotellin puhelinnumeroon edes. Mies unohtikin saman tien osaavansa englantia, mutta jotenkin minulle jäi sellainen kuva että ymmärsi se sen purkauksen minkä päästin suustani. Oli varmaan kahden vaiheilla, että vetääkö turpaan mua. Olisikin lyönyt, sillä pikku mylly olisi varmasti lämmittänyt ja hyvässä lykyssä olisin päässyt putkaan nukkumaan sieltä kylmästä.

Olin varmaan tunnin siinä poltellut röökiä ja epätoivo oli huipussaan. Ei auttanut kuin alkaa paukuttamaan sitä alaovea, jotta joku heräisi. Tovin kuluttua ikkuna yläpuolellani avautui oman huoneeni vierestä ja pahantuulinen afrikkalaistaustainen mies tunkee päänsä ulos ikkunasta udellen melko tiukkaan sävyyn, että mitä vittua touhuan. Selitän tilanteeni ja pyydän miestä avaamaan alaoven, johon tämä melkoisen vittumaisesti ja ylimielisesti käyttäytyvä miekkonen vastaa kieltävästi. Anelin, tarjosin rahaa, eikä mikään inhimillinen ponnistus kääntänyt tämän mulkun kantaa. "Ei se minun ongelma ole, että sinä olet siellä ulkona" - "No kyllä tästä sinulle ongelma tulee, jos nukkua aiot!" Aikoi soittaa poliisit, jos jatkan, joka kyllä myöskin sopisi minulle. Ikkuna sulkeutui, jäin yksin kylmään.

Vartin päästä kun olin taas paukutellut ovea niin ystäväni yläkerrasta aukaisi ikkunan uudelleen. Nyt olikin ääni kellossa vielä synkempi, sillä poliisin soittamisen sijaan tämä aikoi käyttää väkivaltaa minun hiljentämiseksi. Sekin olisi sopinut minulle suorastaan täydellisesti, sillä olin tuohon lärviin kohtuullisen kyllästynyt ja haaveilinkin mahdollisuudesta repiä sen jengoiltaan harteiden välistä. Keskustelumme oli varsin kiivas ja pahantahtoinen. Sain yllätyksekseni huomata oman englantini hipovan täydellisyyttä, kun piti heitellä ilkeää piikkiä ja ammuskella vastapuolen "argumentteja" yksi kerrallaan alas, joten jotain hyvääkinhän tuossa tilanteessa oli. Lopulta lähimmäisestä välittämisen unohtanut ystäväni yläkerrassa luopui suunsoitosta ja sulki ikkunan jälleen, kun minä taas odotin innoissani joskos se tulisi alas jatkamaan keskustelua tai soittaisi edes ne poliisit paikalle.

Ei mitään. Voi vittu. No adrenaliinin määrä elimistössä lämmitti kyllä, sekä oivallus oman englannin jalostumisesta vittuilun saralla.

Kohta - eli ihan saatanan kauan edellisestä - käppäilee joku mies jututtamaan minua kännykän ja jerrykanisterin kanssa. Jantterilta oli auto levennyt parin kilometrin päähän motarille, eikä hänellä ollut käteistä tankkaamiseen, mutta kännykkä löytyi. Olin jo kohtuullisen kylmissäni, mutta ajatus kirkkaana: nyt kun minulla olisi rikostoveri niin pääsisin hänen avittamana huoneeni avoimesta ikkunasta sisään! Lupasin miehelle kaiken käteisen (reilut 60€) avusta.

No ei tietenkään mies minua uskonut. Sain kuitenkin vakuuteltua hänet lopulta, sillä epätoivoisessa tilanteessahan hänkin oli, mutta minulla olisi ne rahat mitä mies tarvitsisi. No hänen vartensa oli hieman ohkaista mallia, eikä yli 100kg terve suomalaismies noussutkaan hänen avittamana. Vaihdoimme osia, mutta mies oli edelleen epäileväinen, ettei tahtonut uskaltaa jättää edes nahkatakkiaan minun pideltäväksi kadulle... no lopulta sain avitettua miehen huoneeseeni ja kohta avautuikin alaovi! Halleluja!

Fiksu kaveri kun oli, hän oli pönkännyt huoneeni oven sytkärillään, jos vaikka olisi käynyt niin ettei ovikorttini toimisi. Ei se toiminutkaan. Löin miehelle kouraan askin röökiä, Evianin ja reilun 60€ käteistä avusta. Todistin vielä, että huone todella oli minun näyttämällä passiani. Mies soitti taksin ja lähti. Kaksi epätoivoisessa tilanteessa ollutta miestä täysin oudossa paikassa keskellä yötä, mutta niin vain kaikki selvisi!

Hotellin aamupalalla en tavannut huonenaapuriani, sillä olisin mielelläni haastellut tämän uuden tuttavani kanssa... respan neiti selvitti, että minun korttini aktivointi oli unohtunut edellisellä aamupalalla. No kummakos tuo, ettei se toiminut. En silti jaksanut asiasta välittää, sillä "seikkailulomalla" olinkin ja sitähän se yö todella oli.

Aamupalan jälkeen tien päälle? Minulle oli kertynyt ylimääräistä kantamusta, jotka piti lähettää postissa Suomeen. Ei muuta kuin nostamaan rahaa seinästä, mutta OP:n Visa ei toimi!? No mites Nordean Mastercard? No ei!? MITÄ VITTUA!? Toisen pankin automaatti ehkä toimisi? No ei tietenkään.

Edellisen yön kirotun korttiepisodin jälkeen vielä tämä? Ei voi vittu olla totta. Tein kasan puhelinlaskua soitellessani molempiin pankkeihin Suomeen, sekä Luottokuntaan. "Ei mitään ongelmaa, katetta on, eikä meidän tietoliikenneyhteyksissä ole häikkää.." ei vittu tietysti ole ei, jos kaksi eri pankkia antaa eioota.

Kirosin kortit alimpaan helvettiin. Eihän minulla toki Amsterdamin junaankaan olisi kiirettä... no selvisi tuokin lopulta, pääsin Amsterdamiin ja postin kulkemaan.

Tarinan opetus? Ei sitä ole, mutta helvetti vie että tuota on mukava muistella, vaikka näin tarina uudelleen kirjoittaen.

rosba70150 kirjoitti:

2010 Berliinissä lähdimme erään ukrainalaisen näyttelijän mukaan, koska tiedossa oli kuulemma kovat bileet Hyvät pohjat alle ja sen jälkeen sporalla jonnekki huitsin vittuun Itä-Berliinin laitakaupungille. Bileet oli jonkunnäkösessä tiilestä rakennetussa vanhassa sähkökopissa jonka ovella piti koputtaa ja kalju jääkaappipakastin-kombo avasi ovessa olevan luukun, mittaili katseellaan päästä varpaisiin, totesi että eikun sisään ja kaikki 5 lukkoa ovesta auki. Ei jumalauta, tää helvetin näyttelijä raahas meidät jonnekkin vitun gootti-trance-bileisiin. Oli siinä monttu auki kun korsettiin sullotut, vähintään 120kg painavat leidit tamppasi essopäissään tanssilattialle biisejä jotka jokainen alko sanoilla "Ein, zwei, drei, Führer!". Siemailin tiskillä ainakin 6 gin tonicia jotta pääsisin edes vähän samanlaisiin meiningeihin kuin nämä nahka-asusteiset sekakäyttäjät.

Laajenna klikkaamalla

Tää on kyllä ässä ketju. Ja juu, mitä Berliinissä ei ole niin sitä ei tarvita. En tiedä mitä pitäisi päätellä siitä, että taksikuski neuvoi iloisessa nousuhiprakassa olevan, ihan normaalisti (?:) bilepukeutuneen kolme-nelikymppisen pariskunnan em. kaltaiseen paikkaan ex-itäpuolella jatkoille - eikä kuski edes vaikuttanut vittuilevan. Kateltiin vähän aikaa ja häivyttiin, tosin omaa huumorintajua touhu jollain pimeällä tavalla olisi voinut puhutella pidempäänkin.

Domi28 kirjoitti:

Koin sen vittuiluna, että maton vaihto kastuneelta alueelta maksoi Puolassa tuohon aikaan korkeintaan 50 euroa.

Laajenna klikkaamalla

Kai myös ymmärrät, että huone pitää myös kuivata tuon jälkeen, joka ei ole ihan yhdessä päivässä tehty. Huone on siis myös useamman päivän pois käytöstä, jolloin hotelli menettää rahaa. Vahingot eivät myöskään rajoitu pelkkään mattoon, vaan uusiksi menevät myös mm. listat, kastuneet kalusteet jne. Mikäli huoneen väliseinät ovat olleet gyprocia, menee seinä hyvin todennäköisesti uusiksi levytyksineen, tapetointeineen päivineen. Vesi on hyvin vittumainen päästessään pinnoille, joita ei ole siltä suojattu.

Tuossa tapauksessa matto kastui noin 2 neliön alalta huoneen sisäpuolelta ja ehkä neliön verran ulkopuolelta. Näppärästi oli lattiassa kaato vessan ovelta suoraan ulko-ovelle, mikä on metrin päässä. Seinät ja lattia olivat betonia, ehkä yksi metrin mittainen lattialista kastui. Edelleen olen sitä mieltä, että 500 euroa oli vähän yläkanttiin. Oli tästä reissusta positiivisiakin seurauksia. Kaverin vaimo ei vieläkään puhu minulle...

Las Vegas

Tämä on aika kauan sitten tapahtunut juttu, mutta taitaa olla allekirjoittaneen
pahin kommellus ulkomailla, joten ei muuta kun tarinaa jakamaan ;) Elettiin silloin 90-luvun puoliväliä, ja olin kyläilemässä parin kaverini luona jotka opiskelivat Los Angelesissa. Pojat päättivät viedä minut tutustumaan Las Vegasiin, ja matkamme sinne 50-luvun Mustangilla autiomaan halki oli jo pieni seikkailu, pysähdyttiin tasaisin väliajoin kaatamaan vettä jäähdyttimeen joka meinasi jatkuvasti keittää yli.

Mutta päästiin perille, ja aloitettiin 2 päivän armoton biletys. Toisena iltana rellestimme ympäri eri hotelleja, ja lopuksi päädyttiin hotelliin nimeltään Mirage, jonka edessä on ihan autenttisen kokoinen merirosvolaiva altaassa. Kun poistuttiin baarista niin saatiin varsinainen kuningasidea mennä uimaan tähän altaaseen. Pulikoitiin siellä aikamme, ei toisn munasillaan, kalsarit taisi jäädä jalkaan, ja kun noustiin ylös niin vastaanottokomiteamme olikin jo odottamassa, eli 4 jääkaappipakastimen kokoista turvamiestä joiden ulkonäöstä tulisi mieleen joku jenkkiläinen vapaapainija.

Alta aikayksikön oltiin käsiraudoissa, ja käveltiin pitkin Las Vegasin pääkatua varmaan aika surkean näköisinä. Herrat olivat kyllä asiallisia, koska emme tapelleet vastaan emmekä soittaneet suutamme. Meidät vietiin tämän hotellin kellaritiloihin, ja meistä jokaisesta otettiin Polaroid-kameralla kuvat, ja sitten meidät laitettiin seinää vasten ruumiintarkastusta varten. Näiden vaksien esimies tuli sitten asialliseen sävyyn ilmoittamaan että meillä on jatkossa porttikielto tähän hotelliin, ja seuraavalla kerralla joudumme poliisin käsiin toivottaen samalla hyvät yönjatkot ja päästi meidät pois. No, Las Vegasissahan voi käydä rauhoittavalla drinkillä 24 h, joten käytiin sitten juomassa muutama, ja tälle jutulle onkin vuosien jälkeen naureskeltu.

Visiittini päättyi sitten myös pienessä jännityksessä, eräs Unabomber-niminen sekopää oli ilmoittanut räjäyttävänsä ilmaan yhden Los Angelesista nousevan lentokoneen juuri silloin kun palasin kotiin, mutta se oli sitten pelkkää sananhelinää.

Prof. Puck kirjoitti:

tuli mieleen oma tarinani Intian Jaipurista (kaikenlaisiin maanpäälisiin persläpiin sitä on tullutkin eksyttyä...) jo jonkun vuoden takaa

Laajenna klikkaamalla

Tuo Pohjois-Intia on kyllä huima paikka.

Muutamia hienoja tilanteita tuolla on kieltämättä ollut.

Ulkkareitahan tuolla koetetaan vedettää jatkuvasti ja Delhin (en muista millä) juna-asemalla jouduttiin kerran aika perinteisen ukotusyrityksen kohteeksi. Matkatavaroiden läpivalaisulaitteen (, joka käytännössä oli liukuhihna ja ei pomminvarmasti läpivalaissut yhtään mitään) vieressä ennen asemalle sisäänpääsyä tuli siviilipukuinen jannu vaatimaan matkalippuja. Vähän epäilytti, mutta näytin läpyskät koska vieressä nyökyttelivät sotilaat rynnäkkökiväärit olalla. Kaikki ei kuulemma ollut kunnossa, koska osassa lipuista oli mystinen WS-teksti, jonka kaveri kertoi tarkoittavan jonkinlaista jonotuslistaa (waiting list) ja oikea lippu ei kävisi junassa. Tiesin aivan varmasti lippujen olevan oikeat ja tätä koetin kovasti jannulle selittää, mutta kuulemma turistitoimistolle olisi pitänyt lähteä. Ja kello oli siis noin puoli viisi aamulla ja juna lähdössä puolen tunnin päästä. Tässä vaiheessa päätin, että tarkoitti WS mitä tahansa, niin junaan mennään, koska rahaa oli paikalliseen tasoon nähden kuin rosvopäälliköllä ja tuossa maassa junasta oli saanut tarvittavat paikat aivan pommminvarmasti. Lopulta sitten junassa selvisi mitä mystinen WS tarkoitti eli Window Seat. Noh, aina kannattaa kokeilla ja itseasiassa tuo on kuulemma varsin yleinen scammi tuolla ja ainakin yksi tuttu tuohon on mennyt. Todennäköisesti myös hotelli, jossa yövyttiin, oli juonessa mukana ja soitti juipille, kun taksit starttasivat.

Muutoin noihin kusetuksiin, kun suhtautui jämäkästi ja huumorilla, niin melko helpolla uskoivat. Esim. maastoauton hinta oli sovittu kahdeksalle hengelle 100 rupiaa per naamari. Perille kun päästiin, niin hinta olikin 1000 rupiaa. Kun syytä kyselin, niin kuulemma autoon olisi mahtunut 10 henkeä ja toki kaksi haamumatkustajaakin pitäisi maksaa. Heh, älä unta näe.

Yhden kerran juna-asemalla keskellä yötä odotellessa havahduin siihen, kun päänkokoinen kivi lentää kymmenisen senttiä ohimon ohitse. Nopea reaktioväistö ja lohkare rämähtää valojaan vilkuttavan tavaravaa'an kyljestä läpi. Tämän jälkeen täysin sekaisin oleva sadhu baba syöksyy hakkaamaan, Luojan kiitos ei allekirjoittanutta, vaan tätä helvetin konetta kepillään. Tilanne tapahtui noin viidessä sekunnissa ja jätti katsomaan suu auki.

Yhtä aika pahaa auto-onnettomuuttakin pääsi eräällä reissulla todistamaan, kun mopokuski oli kolauttanut suoraan kuorma-auton keulaan ja makasi pää veressä kadussa. Mitä tekee autokuski? Jättää autonsa käyntiin keskelle vilkasta risteystä ja lähtee juoksemaan sivukujalle. Taksi kuski totesi vain, että noinhan se menee, koska joko kännissä tai pöllyissä kaikki rekkakuskit ajelevat.

Muutaman kerran toki meinattiin jäädä vähän vauhkoituneiden lehmien alle, mutta tuo nyt on aikalailla normaalia tuolla.

Ihme kyllä lähtisen Uttar Pradeshiin vaikka samantien uudestaan.

Täältä (ja muualtakin) kun on lukenut (/kuullut) näitä Intia-tarinoita, niin täytyy kyllä todeta että se on oikeasti viimeinen paikka mihin tahtoisin matkustaa. Enkä ole edes nurkkapatriootti tai muuten vierasta ulkomailla käyntiä, mutta jotenkin tuosta maasta/minimaanosasta on jäänyt vaan niin jumalattoman etova kuva, ettei mitään rotia.

Kauhean suuria kommelluksia ei itsellä ole reissun päällä sattunut. Ehkä suurimpina pari vuotta sitten kesällä, kun ajoimme kavereiden kanssa moottoripyörillä Eurooppaa halki ja satuimme päätymään sekä Zürichin, että Wienin (viikkoa myöhemmin) keskustaan mopoilemaan pe -iltapäivällä n. klo 14 maissa. Hellettä 35 ja matkaa tehdään parin metrin pyrähdyksissä parin tunnin ajan. Wieniä varten olimme kyllä varautuneet ja pysähdyimme edelliseksi yöksi melko lähelle kaupunkia. Aikataulut menivät vituille kun n. 30km ennen Itävallan pääkaupunkia jonkin pikkukaupungin läpi ajaessa paikallinen sprugu hyökkää tien viereltä kaverin (ajoi meistä etummaisena) pyörän eteen ja siinä sitten mukkelismakkelis ja poliisilaitokselle arpomaan tarinoita. Tosin paikallinen ei-spruguväestö kyllä kertoi poliiseille asioista sen verran osuvat versiot, että pääsimme takaisin reissun päälle, mutta aikaa tuhraantui luonnollisesti tunteja. Wienissä 1,5 tuntia siis kelissä joka oli täyttä murhaa. Varjolämpötila lähemmäs 40 ja sen kaupungin pääkatu kulkee näköjään pohjois-eteläsuunnassa ja on sen verran leveä ettei siinä paljon varjoja ole. Olo oli todella tuskaisa ja varmaan siinä ois tajukin lähteny, jos ei oltais sattumalta bongattu porttikongissa ollutta pientä huoltoasemaa. Siihen vaan morjenstamaan kolmea paikallista jannua ketkä rassaili pientä kuplaa ja meikäläinen vajavaisella saksankielentaidolla että "haben sie etwas zu trinken". Hyvin löyty jääteetä ja sensemmosta ja oli jopa kylmää. Eikä kolmatta santsikierrosta tarvinnu edes enää maksaa :D Oltiin tosin aika tuskaisen oloinen porukka siinä vaiheessa. Ostettiin (ja osittain saatiin) putiikin kylmäkaappi tyhjäksi ja ruuhkakin oli siinä venaillessa hellittänyt sen verran, ettei kaupungista ulospääsyyn kulunut lähdön jälkeen kuin puolisen tuntia. Siitä sitten Brnoon sivuteitä (kaveri oli katsonut että motarilla ois tullit. No niin on, autoille. Prkl) ja parisenkymmentä kilsaa ennen sinne saapumista mulla vetää molemmat reidet täysin kramppiin (ei mikään ihme kun hikoillu useamman tunnin kuin sika ja pelkkää suolatonta nestettä saanut elimistöön). No eihän siinä kuin jotenkin erittäin hankalasti molemmat jalat suorana pärrä tien sivuun ja yritetään keksiä asento millä sais krampit auottua hetkeksi aikaa. Kun viimein päästiin Brnoon, niin päätettiin pitää reissun eka kokonainen vuorokausi samassa mestassa, eli otettiin hotla peräti 2 yöksi. Ei seuraavana päivänä olisi kyllä mopoilu juuri maistunutkaan.

Tuosta muutamaa päivää myöhemmin ollaan Puolassa lähdössä wanhaan saksalaiseen metsästysmajaan (kuninkaallinen, eli ulkonäöltä ruususen linna ja ihan helvetin iso "maja") rakennetusta hotellista ja päälle iskee reissun ainoat sadekelit. Siinä kun kiinnitellään rinkkoja pyörille, niin alkaa vihmomaan ja kysäisin jätkiltä jo siinä vaiheessa että josko oltais toinen päivä vielä tässä. No ei olla kun kuulemma ois tiukka aikataulu ja kauhee kiire (mihin?). No ajetaan n. 10 kilometriä ja sade muuttunut ukkosmyrskyksi. Pysähdytään hetkeksi pohtimaan kaupan pihaan ja ilmoitan että lähden takaisin hotlalle, että mua ei juuri kiinnosta ajaa sokkona puolalaisella moottoritiellä. Jätkät ilmoittavat että ajavat Liettuan puolelle ja nähdään sitten siellä myöhemmin. No eipä siinä, heitän uukkarin (onneksi valoilla varustetussa) motariaidan aukossa ja kaverit jatkaa suoraan. Ehdin olla hotellilla puolisen tuntia, kun tuttu parivaljakko ilmestyy sinne. Ei ollu kuulemma sittenkään niin kivaa se mopoilu. Respan mimmillä oli oikein hauskaa kun kolme uitetun rotan oloista heppua saapuu kysymään, että oiskos se meidän huone vielä vapaa (oli). Oli kyllä mukava likka, pisti veloituksetta meille alakerran saunan lämpiämään, ettei keuhkotauti iske :)

Toukokuu olisi ilmeisesti tarkoitus road-trippeillä itäblokkireittejä pitkin Kroatiaan (ilmastoidulla autolla :D ), alustava matkasuunnitelma kulkee sellaisten kohteiden läpi, missä kommelluksiin luulisi olevan mahdollista törmätä.

Varmastikin rankin matkailukokemukseni on jonkin vuoden takaa lentomatkat Miamista Tampereelle. Reitti ei ollut se suorin ja nopein vaan sisälsi neljä erillistä lentoa: Miami-Pariisi, Pariisi-Tukholma, Tukholma-Riika ja Riika-Tampere. Pariisissa tuli hiukan kiirusta kun vaihtoaika oli suht pieni ja turvatarkastuksessa oli tolkuttomat jonot. Lopulta osa ryhmästämme meni henkilökunnan ja osa business-luokan turvatarkastuksen kautta jotta ehdimme Tukholman-koneeseen, itse taisin olla viimeisten joukossa. Tukholmassa ja Riikassa oli muutaman tunnin odotukset, joten kokonaisuudessaan kotimatka kesti varsin pitkään ja perillä oli varsin ryytynyt olo. Mutta minkäs teki kun suora yhteys Tukholmasta Tampereelle oli sen verran kalliimpi että kannatti kiertää Riikan kautta (muut lennot eivät sitten maksaneetkaan mitään).

Palkintomatkalla Barcelonassa

Kaikki sai alkunsa 90-luvun puolessa välissä työskennellessäni valtakunnan johtavassa myyntityötä tekevän yrityksen palveluksessa. Yrityksellä oli tapana vuosittain palkita myyntityössä parhaiten onnistuneita kutsumalla heidät nk. Miljoonan Taalan Klubiin. Pääsy tähän prameaan seurakuntaan oikeutti kunnian lisäksi osallistumaan vuosittain ulkomaille suuntautuvaan palkintomatkaan.

Useampana vuonna minäkin kuuluin näiden etuoikeutettujen joukossa ja voin luvata, että näillä matkoilla sattui ja tapahtui. Henkilökunnasta noin 70 prosenttia oli sitä muodokkaampaa sukupuolta, ja sama oli prosenttiluku myös palkintomatkoilla.

Jälleen koitti aika lähteä rentoutumaan kovalla työllä ansaitulle matkalle, joka sillä kertaa suuntautui Barcelonaan. Mieli virkeänä ja valmiina nauttimaan uusista virikkeistä suuntasimme lentokentälle ja sieltä edelleen kohti uusia huimaavia kokemuksia. Perille päästyämme majoitumme laadukkaaseen hotelliin ja sain huonetoverikseni keski-ikäisen lupsakkaan oloisen kaverin Joensuun toimistoltamme, kutsun häntä tässä vaikkapa Pentiksi, tai tuttavallisemmin peräti Penaksi.

Ulkomuodoltaan Pena oli kuin kuka tahansa perisuomalainen vaalea lyhyenläntä punaposkinen nummisuutarinesko-klooni. Persoonana Pena osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin peruspenaksi. Hänellä oli hersyvä huumorintaju ja kyky ”munata” itsensä tahattomasti ja harmittomalla tavalla, joka ei ainakaan minua jättänyt kylmäksi. Pena oli sanalla sanoen matkamme ehdoton ilopilleri.

Ensimmäisenä iltana, kun kokoontuessamme koko klubilaisten voimin yhteiselle lounaalle paikkani osui Penan viereen. Lähellemme asettui fiiniä porukkaa pääkaupunkiseudun toimistoilta. Pena ei sylkenyt lasiin, ja olikin melko pian reippaalla juhlatuulella ja innostui kertoilemaan, ehkä jo hieman kulahtaneita vitsejä seurueemme iloksi ja kenties osan suruksi. Paljon ei Pena saanut vastakaikua puujalkavitseilleen pääkaupunkiseutumme arvonsa tuntevilta myyntitykeiltä, jotka kilvan kehuivat upeilla myyntisaavutuksillaan ja menestyksekkäillä myyntikikoillaan.

Tultuaan useaan otteeseen vitsien kerronnassaan keskeytetyksi mm. myyntineuvottelija Mynttisen itseriittoisella palopuheella siitä kuinka hän oli onnistunut myymään kälyisen tuotteen tuntuvaan ylihintaan, Penan mitta täyttyi. Posket punoittaen hän nousi ylös ja äänekkäiden rykäisyjen saattelemana kilkutti voimallisesti jo varmaan useampaan kertaan tyhjentyneeseen lasiinsa.

-Arvoisat kolleekat ja myös te hienopierut siinä vastapäätä, haluan kohottaa maljan, aloitti Pena kimakalla äänellään. - Kohotan maljan teille upeille kolleekoille ja myös näille muutamalle perslävelle, hauskaa iltaa! lopetti Pena kolauttaen lasinsa pöytään ja horjahteli pois pöydästä. Sinä iltana en Pena enää tavannut, aamulla mies kömpi tyytyväisen näköisenä mairea hymy huulillaan huoneeseemme. Kysyin missä mies oli yönsä seikkaillut. Pena kertoi olleensa tukemassa omalla panoksellaan, erään maailman vanhimman ammatinharjoittajan taloudellista tilannetta.

Seuraavana päivänä lähdimme illastamaan paikkaan, jossa saisimme nauttia myös flamenco-esityksestä. Perillä Pena linnoittautui jälleen viereeni. Nautimme alkupaukkuja ja söimme hyvin, jonka jälkeen alkoi rytmikäs flamenco-esitys. Tummat naiset ja miehet hakkasivat kilvan jalkojaan lattiaan, aiheuttaen melkoisen kopinan hiljentyneeseen ravintolasaliin.

Kopinaa oli kestänyt jo lähes puoli tuntia kun viereltäni alkoi kuulua syviä huokailuja. Jälleen melkoisesti humaltunut Pena se siinä päästeli pitkiä puhkuja kovasti kyllästyneen oloisena. Eipä näyttänyt esitys enää hämärässä salissa juuri muitakaan innostavan, mutta muut näyttivät pystyvän pitämään naamoillaan ”ompasmielenkiintoista”-ilmeensä.

Esityksen jatkuttua jo lähes tunnin, Penalle riitti. Tuoli kolahti selälleen lattialle kun kengän kolisteluun lopullisesti tuskaantunut Pena kimposi pystyyn ja tuhahti minulle liiankin kuuluvalla äänellä:
- Tuohan on ihan perseestä, lähdetään Reiska pois!

Yritin painautua hämärässä mahdollisimman näkymättömäksi ja sihahdin Penalle hampaitteni väistä kehotuksen olla hiljaa ja istua alas, vaikka sisimmässäni olin (niin kuin varmaan valtaosa seurueestamme) täsmälleen samaa mieltä kuin Pena.

Pena ei kehotuksestani piitannut, vaan lähti horjahdellen lähes pimeässä ravintolasalissa kohti uloskäyntiä. Esitys jatkui ja jatkui, ”onpas kultturelliä” intoilut olivat jo tyystin tauonneet kun kaikki jo odottivat esityksen kohokohtaa; sen loppumista. Hetken päästä havahduin kun joku rymisteli vierelleni. No Penahan se siihen ilmestyi ja tokaisi kimakalla äänellään:

- Reiska, mistä helvetistä täältä pääse ulos?

Seuraavana iltana lähdimme koko porukalla tutustumaan kaupunkiin. Mukaan lähti myös Pena, joka oli palannut edellisen illan flamenco-reissultaan vasta juuri ennen Ramlakselle lähtöämme. Pena kertoi viettäneensä aikansa maksullisen naisen luona aivan hotellimme lähistöllä. Oli kuulemma ollut mahtava, tosin kallis, nainen.
- Kyllä nyt on Reiska Pena-poika imetty kuiviin, kehaisi voipuneen oloinen Joensuun kollegani.

Ja niin sitä lähdettiin, mukana tyytyväisenä viheltelevä Pena. Jo kohta hotelimme lähistöllä hämärässä kadunkulmassa seisoskeli nainen, jonka ulkomuoto ei jättänyt arvailujen sijaa donnan ammatin suhteen. Huomattuaan Penan tämä rakkauden ammattilainen keinui Penan vierelle alkaen selkeästi ehdottelemaan jotain suurenmoisen ihanaa. Pena vastasi naisen englanninkieltä muistuttavaan kujerrukseen selkeällä suomenkielellä.
- Kuulehan nyt, kun minä olen nainut jo ihan kyllikseni, niin en kyllä millään jaksa, mutta odotappas hetki niin kysyn olisiko joku kolleekoistani tahtonut.

Kukaan ei ihme kyllä tahtonut (tai ainakaan kehdannut tunnustaa) ja niinpä jatkoimme kohti Ramlasta, joka olikin todella mielenkiintoinen nähtävyys.

Kaikki loppuu aikanaan, niin matkammekin. Palasimme koti-Suomeen jälleen monia kokemuksia rikkaimpina. Minä suuntasin lentokentältä kohti Kanta-Hämettä ja unohtumaton matka- ja huonetoverini Pena lähti hakeutumaan kohti Joensuun junaa.