Vastaus Tarinankertojan aikaisempaan viestiin (lainaus ei jostain syystä toiminut).
Oma ylimielinen asenteesi ja tuo jatkuva "rusinat pullasta" -dissaus ei ehkä ole luonut kovin hedelmällistä pohjaa sille, että täällä uskovat ihmiset alkaisivat syvällisesti käydä läpi oman uskonsa perusteita. Jos ottaa mustavalkoisen ja populistisen keskusteluasenteen, niin sitten on vähän huvittavaa peräänkuuluttaa toisilta fiksumpaa argumentointia.
Mitä sitten tulee niihin oman uskoni perusteisiin, niin totta kai kaikkein tärkeimpänä on se tunne Jumalan johdatuksesta. Jumalalla on suunnitelma, joka on lähtenyt aina siitä luomisesta (6000, 60 000 vai 6 000 000 000 vuotta sitten, en tiedä, en ollut paikalla) ja jatkuu edelleen. Raamattu kertoo tästä suunnitelmasta ja myös valottaa sitä, miten yksilön tulisi uskoa ja mitä usko kolmiyhteiseen Jumalaan ihmisessä voi saada aikaan. Jumalan suunnitelma nimittäin koskee myös yksilöitä, Kaikkivaltias on kiinnostunut minunkin asioistani, vaikka olen vain mitätön osa tätä 7-miljardista ihmiskuntaa. Tästähän amerikkalaisetkin aina puhuvat, God has a plan for you. Samoin ihmisen kyvyt ja lahjat (gifts) ovat Jumalan antamia. Eli Jumala on antanut meille erilaisia kykyjä toteuttaa itseämme ihmisinä, lähimmäisinä ja kristittyinä erilaisilla tavoilla, ja meidän tulee niitä lahjoja käyttää.
2 Kor 5:17 Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!
Miljoonat ihmiset ympäri maailman todistavat tätä jaetta. Uskossa eläminen, uskossa kasvaminen ja Jumalaan turvaaminen ovat näille ihmisille elämän perusta, joka kantaa läpi vaikeidenkin aikojen.
Muslimit uskovat, että heidän pyhä kirjansa on ns. tippunut taivaasta, eikä Koraania saa siksi tutkia akateemisesti. Kristittyjenkin joukossa elää toki vahvana ns. sanainspiraatio-oppi, mutta ainakin ev. lut. kirkko katsoo, että Raamatussa on myös inhimillinen ulottuvuus. Jumala ei siis välttämättä joka kohdassa ole sanasta sanaan sanellut, mitä siihen Raamattuun kirjoitetaan. Toisaalta ihmiset ovat myös tehneet valintoja, mitkä kirjat siihen Raamattuun on otettu ja myös Raamatun käännöstyö väkisinkin muokkaa ihmisten tulkintoja. Tämän vuoksi ei ole mielestäni kauhean hedelmällistä lähteä sellaisesta olettamuksesta, että Raamattu on aivan kirjain kirjaimelta Pyhän Hengen inspiroimaa, täysin virheetöntä tekstiä.
Totta kai Raamattuun ja kristinuskon historiaan liittyy paljon ristiriitaisia, vaikeitakin kysymyksiä. On raamatuntutkijoita, jotka ovat todenneet, että ei tässä ole mitään järkeä, mutta paljon myös sellaisia eksegeetikkoja, joilla on vahva henkilökohtainen ja konservatiivinenkin usko.
Mitä tulee yksittäisiin moraalisiin kysymyksiin, niin ei minulla ole kaikkiin mitään patenttivastausta. Olen miettinyt paljon esim. esiaviollista seksiä. On selvää, että ohje esiaviollisesta seksistä pidättäytymiseen on ollut relevantti omana aikanaan, koska ehkäisyä ei ollut vielä kehitetty, ei-toivotut raskaudet olivat ongelmana ja taudit riehuivat. Nykyään kirkon kanta on se, että esiaviollista seksiä suositellaan mutta katsotaan myös hyväksyttäväksi, jos tutustuu kumppaniinsa seksuaalisesti ennen avioliittoa. Mielestäni tämä on ihan hyvä kompromissi vaikeaan kysymykseen, jossa ns. maalaisjärki ja tämän päivän olosuhteet tuntuvat olevan ristiriidassa 2000 vuotta sitten kirjoitetun Raamatun ilmoituksen kanssa.
William Lane Craig on sanonut, että kaikki Jumalan olemassaoloon liittyvät yleiset perustelut viittaavat Lähi-idän kolmen suuren uskonnon (kristinusko, juutalaisuus, islam) suuntaan. Näistä perusteluistahan se kaikkein keskeisin ja yleisin lienee ns. teleologinen argumentti, jonka mukaan maailmankaikkeus, maapallo ja ihminen ei voisi olla niin hienovaraisesti järjestäytynyt kokonaisuus ilman älykästä suunnittelijaa (=Jumala). Ei siis ole kelloa ilman kelloseppää. Ainakin itse pidän tuota ihan järkevänä perusteluna. Miten koko luonto voisi esimerkiksi olla niin matemaattisesti järjestäytynyt, jos taustalla ei ole sellaista suunnittelijaa, joka on sen järjestänyt? Voiko kaikki olla pelkkää sattumaa?
Toki tässä tullaan aina siihen uuteen ongelmaan, että kuka sen Jumalan on sitten keksinyt, mitä oli ennen Jumalaa jne. Siihenhän tämä keskustelu kerta toisensa jälkeen juuttuu.
Jumala valitsi Israelin kansan omaksi pappiskansakseen, ja Israelin kansan tarina toimii sellaisena yhtäältä varoituksena ja toisaalta inspiraation lähteenä kaikille kansoille. Välillä Jumalan omaisuuskansa on saanut kirouksen osakseen, välillä siunauksen. Sellaistahan koko elämä tavallaan on. Joka tapauksessa, kun katsoo vaikka juutalaisten Nobel-voittajien määrää, niin onhan se ainakin minulle ihan ilmiselvää, että tuota kansaa on jollain ainutlaatuisella tavalla siunattu.
Kristinusko ja kristilliset arvot liittyvät minulla vahvasti myös isänmaallisuuteen. En ajattele, että Suomi olisi valittu kansa, mutta ei se merkityksetöntäkään ole, että meidän isämme ja isoisämme ovat turvanneet nimenomaan Raamatun Jumalaan. Marsalkka Mannerheim ja kenraaliluutnantti Airo totesivat molemmat jatkosodan jälkeen Suomen onnistuttua välttymään itsenäisyyden menetykseltä, että ilman Jumalaa tästä ei olisi selvitty. Miksi minä nyt nuorena jätkänä hylkäisin tämän Jumalan? Siksikö, että tiede on todistanut, ettei Raamatussa ole mitään järkeä? Charles Darwinin takia? Kari Enqvistin vuoksi?
Tietysti jonkinlaista uskottavuutta tuo sekin, että Jeesus ihan oikeasti on ollut olemassa, toisin kuin moni muu vastaava hahmo. Varhaiset kristityt apostoleista lähtien olivat myös valmiit kuolemaan uskonsa puolesta, sillä he olivat nähneet, että Jeesus oli real deal, eikä vain yksi messiasehdokas muiden joukossa. Marttyyrien rohkeus on tietysti ollut yhtenä syynä siihen, miksi kristinusko on aikoinaan ihmisiä inspiroinut ja miksi kristinusko on niin nopeasti levinnyt.
Nykykristityt mielellään muistuttavat siitä, että tälläkin hetkellä kaikki tapahtuu niin kuin Raamatussa on ennustettu. Myös se, että ihmiset luopuvat uskoskaan, on osa Raamatun ennustusta ("täytyy kulkea ahtaan portin läpi"), samoin Raamatusta voidaan löytää jopa ilmastonmuutokseen viittaavia kohtia. Aika monilla kristityillä ympäri maailman on tällä hetkellä sellainen "koirat haukkuvat ja karavaani kulkee" -fiilis, mitä tulee ympärillä olevaan yhteiskuntaan, yhä kiihtyvään kristinuskon kritiikkiin ja siihen asenneilmastoon, joka tästäkin viesiketjusta heijastuu.
Kaiken kaikkiaan pidän tätä kristinuskoa ihan järkevänä kokonaisuutena, ja ev. lut. kirkon yleiset opilliset näkemykset vastaavat melko hyvin omiani, vaikka detaljeista voidaankin aina taittaa peistä. Tietenkin uskon omaksuminen ja koko sen kokonaisuuden "haltuunottaminen" on sellainen prosessi, jossa kokonainen ihmiselämäkään ei meinaa riittää. Ymmärrän kyllä sitä kritiikkiä, joka kohdistuu esim. lapsikasteeseen. Niinhän se menee, että jokaisen pitää itse joko hyväksyä tai hylätä se Raamatun tarjoama maailmankuva omien kokemusten ja pohdintojen kautta. Kannattaa silti muistaa, että ei koulujen hengellisissä tilaisuuksissa tai lapsikasteessa ole kyse mistään vittuilusta, vaan ihmiset ns. hyvää hyvyyttään ajattelevat, että koska tämä maailmankuva sopii niin erinomaisesti minulle ja tuo minun elämääni niin paljon toivoa ja sisältöä, haluan, että sitä perintöä siirrettäisiin myös lapsille. Mutta kuten jo sanoin, niin lopulta sille lapselle tulee viimeistään nuoruusiässä eteen kysymys "Ota tai jätä?", mitä tulee Raamattuun ja kristinuskoon.
Mutta toisin kuin Tarinankertoja ajattelee, mielestäni vaihtoehton "Ota" ei tarvitse tarkoittaa "Ota fundamentalistisesti, kirjain kirjaimelta". Toki siihenkin vaihtoehtoon saa päätyä, mutta ei se tarkoita, että kaikki hiemankin liberaalimpi tulkinta olisi "rusinat pullasta" -itsepetosta.