Tarkoitin tuolla auton ajamisella sitä, että perusasia sekin on, ja jos ei osaa edes perusasioita, niin naisten mielenkiintoakaan on aika turhaa liiemmälti odottaa. Tuo autolla ajaminen nyt ei todellakaan ole ainoa asia, mikä tuottaa vaikeuksia. Ja kun kuitenkin etsin tietynlaisia naisia, niin eivätpä ne meikäläisen tasoisista miehistä kiinnostunut ole. Jotain pitäisi antaa takaisinkin, niin siinähän sitä on.
Kyse kuitenkin kun on siitä, että etsin täysin eri tyyppisiä naisia kuin mitä itse olen. Fiksuja, kauniita, jne. Siis en ole millään lailla kiinnostunut naisista, jotka ovat samanlaisia kuin itse olen. Nimenomaan päinvastaisia etsin. Tietysti hankalaa on, kun ei saa edes kaltaisiaan, mutta itsellä ei vain ole mitään mielenkiintoa sellaisia kohtaan. Ehkä kaveripiireihin, mutta ei millään muotoa mihinkään enempään.
Vaikka jonkun terapian aloittaisinkin, niin tilannetta se ei muuttaisi siihen tilanteeseen, mihin itse haluan päästä. Se on tällä hetkellä täysin mahdotonta. Laatunaisia minulla ei tule koskaan riittämään, fiksuutta on erittäin vaikeaa enää parantaa haluamalleni tasolle, ulkonäköäni en voi enää muuttaa, se naama on mikä on, jne. Kaikkea sitä mitä haluan, ei vain yksinkertaisesti voi terapiassa parantaa.
Olen sitten ennemmin tällainen keskeneräinen kuin aloitan minkään terapiasession. Pienellä paikkakunnalla asuessa yksi kun saa tietää, niin sen jälkeen sen tietävät kaikki. Ja se on sitten sitä kautta menoa.
Terapia onnistuisi itseltä esim. siinä tapauksessa, että olisin ollut tyyliin Afganistanin sotaoperaatiossa ja olisi vaikka sotatraumoja. Ollut kovia taisteluita, jne. Silloin ei haittaisi yhtään vaikka kaikki ihmiset tietäisivät terapiastani. Koska terapiaan menemisessä taustalla on ollut jotain kovaa tekemistä. Ja sotajutut ovat aika kovia juttuja. Itsetunto on saattanut mennä, jne. Siinä vaiheessa hyväksyisin tuon terapian. Mutta tässä vaiheessa, kun ei vielä mitään kunnon juttuja ole saanut aikaiseksi, niin tulisi vain ja ainoastaan heikko olo.
Tai vaikka olisi kova raskaan sarjan nyrkkeilijä, joka vaikka avoimesti myöntäisi käyvänsä terapiassa. Taustalla on kuitenkin nyrkkeilyhistoriaa ja tätä taustaa vasten itsekin voisin terapiassa käydä. Ei ole pelkkä heikon ihmisen uhriolo. Ihmiset ja kaikki kyllä esim. noissa kahdessa tapauksessa ymmärtäisivät paremmin terapian syyt. Eikä tarvitsisi hävetä.
Mutta eiköhän tämä nyt ollut tässä. Turhaa jankkaamista vain, eikä se oikein johda mihinkään. Kiitoksia kuitenkin kaikille vastanneille ja hyvää loppuvuoden jatkoa!!!
Kyse kuitenkin kun on siitä, että etsin täysin eri tyyppisiä naisia kuin mitä itse olen. Fiksuja, kauniita, jne. Siis en ole millään lailla kiinnostunut naisista, jotka ovat samanlaisia kuin itse olen. Nimenomaan päinvastaisia etsin. Tietysti hankalaa on, kun ei saa edes kaltaisiaan, mutta itsellä ei vain ole mitään mielenkiintoa sellaisia kohtaan. Ehkä kaveripiireihin, mutta ei millään muotoa mihinkään enempään.
Vaikka jonkun terapian aloittaisinkin, niin tilannetta se ei muuttaisi siihen tilanteeseen, mihin itse haluan päästä. Se on tällä hetkellä täysin mahdotonta. Laatunaisia minulla ei tule koskaan riittämään, fiksuutta on erittäin vaikeaa enää parantaa haluamalleni tasolle, ulkonäköäni en voi enää muuttaa, se naama on mikä on, jne. Kaikkea sitä mitä haluan, ei vain yksinkertaisesti voi terapiassa parantaa.
Olen sitten ennemmin tällainen keskeneräinen kuin aloitan minkään terapiasession. Pienellä paikkakunnalla asuessa yksi kun saa tietää, niin sen jälkeen sen tietävät kaikki. Ja se on sitten sitä kautta menoa.
Terapia onnistuisi itseltä esim. siinä tapauksessa, että olisin ollut tyyliin Afganistanin sotaoperaatiossa ja olisi vaikka sotatraumoja. Ollut kovia taisteluita, jne. Silloin ei haittaisi yhtään vaikka kaikki ihmiset tietäisivät terapiastani. Koska terapiaan menemisessä taustalla on ollut jotain kovaa tekemistä. Ja sotajutut ovat aika kovia juttuja. Itsetunto on saattanut mennä, jne. Siinä vaiheessa hyväksyisin tuon terapian. Mutta tässä vaiheessa, kun ei vielä mitään kunnon juttuja ole saanut aikaiseksi, niin tulisi vain ja ainoastaan heikko olo.
Tai vaikka olisi kova raskaan sarjan nyrkkeilijä, joka vaikka avoimesti myöntäisi käyvänsä terapiassa. Taustalla on kuitenkin nyrkkeilyhistoriaa ja tätä taustaa vasten itsekin voisin terapiassa käydä. Ei ole pelkkä heikon ihmisen uhriolo. Ihmiset ja kaikki kyllä esim. noissa kahdessa tapauksessa ymmärtäisivät paremmin terapian syyt. Eikä tarvitsisi hävetä.
Mutta eiköhän tämä nyt ollut tässä. Turhaa jankkaamista vain, eikä se oikein johda mihinkään. Kiitoksia kuitenkin kaikille vastanneille ja hyvää loppuvuoden jatkoa!!!