Mainos

Rinkelinmäen C5

  • 23 757
  • 92

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Yksityistetty Sikakatsomo

Rontti kirjoitti:
Ja ei kai nyt kukaan voi oikeasti olla näreissään, jos jollakulla on fanipaita jonka selässä lukee SIKAKATSOMO C5? Saahan tuota kuka tahansa painattaa minkälaisen paidan tahtoo ihan koska vaan haluaa ja perustaa minkälaisen yhdistyksen hyvänsä...

Niin, ajoin lähinnä sitä takaa, että olisi mielestäni paljon reilumpaa ja etenkin näyttävämpää, jos jokaisella rivisikakatsomolaisellakin olisi mahdollisuus hankkia itselleen tuo em. C5-paita.
Nyt tuo paita ja sitä kautta koko sikakatsomolaisuus tuntuu profiloituvan muutamaan harvaan ja valittuun, joiden joukkoon ei pääse kuin ilmeisesti suhteilla.

Jotenkin itselleni tulee tästä em. asiasta mieleen Neuvostoliiton kaatumisen yhteydessä tapahtunut yksityistämisprosessi, jossa joku vain sanoi, että tämä on nyt minun tehtaani, tai minun öljykenttäni ja muut te voitte syödä vaikka rupia polvistanne.

Loppukaneetiksi päädyn vielä toteamaan, että itselleni on sinänsä aivan sama missä paidassa kukin kulkee, mutta ajattelin asiaa lähinnä noin yleisellä tasolla ja yleisen ilmapiirin kannalta.

Täältä tähän
 

Kana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
ervatsalo kirjoitti:
Niin, ajoin lähinnä sitä takaa, että olisi mielestäni paljon reilumpaa ja etenkin näyttävämpää, jos jokaisella rivisikakatsomolaisellakin olisi mahdollisuus hankkia itselleen tuo em. C5-paita.
Nyt tuo paita ja sitä kautta koko sikakatsomolaisuus tuntuu profiloituvan muutamaan harvaan ja valittuun, joiden joukkoon ei pääse kuin ilmeisesti suhteilla.

Säärtä pitkin, säärtä pitkin.. tai tässä tapauksessa milloin pitkin mitäkin.
 

M10

Jäsen
Kana kirjoitti:
Säärtä pitkin, säärtä pitkin...

Siinä meni ruokahalut viikoksi.

Tänään olisi sikakatsomolla hyvä paikka näyttää esimerkkiä koko Rinkelinmäelle kannustamalla SaiPa kumoon. Veikkaan, että pitkän hiljaiselon jälkeen kovat Kerho-huudot voisivat ihan oikeasti vaikuttaa myös pelaajiin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Ei paita fania tee

ervatsalo kirjoitti:
Niin, ajoin lähinnä sitä takaa, että olisi mielestäni paljon reilumpaa ja etenkin näyttävämpää, jos jokaisella rivisikakatsomolaisellakin olisi mahdollisuus hankkia itselleen tuo em. C5-paita.
Se paita nyt on kuitenkin HPK:n fanipaita, jonkamoisen jokainen voipi ostaa HPK:n fanishopista tai jostain muusta niitä myyvistä liikkeistä. Tämä kyseinen yhdistys on käsittääkseni myynyt siihen paitaansa mainoksia, joilla omia touhujaan, ja kai sitä paitaakin, rahoittavat. Tämä edellä oleva on oma käsitykseni, joka saattaa olla vääräkin.

Ja edelleenkin: C5-katsomo on ainoa katsomo, josta kannustusta ylipäätään kuuluu joskus muulloinkin kuin vain suurimman hekuman aikana.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Rontti kirjoitti:
Tämä kyseinen yhdistys on käsittääkseni myynyt siihen paitaansa mainoksia, joilla omia touhujaan, ja kai sitä paitaakin, rahoittavat. Tämä edellä oleva on oma käsitykseni, joka saattaa olla vääräkin.

Itse olen kyllä siinä uskossa, että paita on myös jollain tavalla kumarrus kerhon suunnalta?

Rontti kirjoitti:
Ja edelleenkin: C5-katsomo on ainoa katsomo, josta kannustusta ylipäätään kuuluu joskus muulloinkin kuin vain suurimman hekuman aikana.

Ja edelleenkin: Halli on todella hiljainen tällä hetkellä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
sopuli kirjoitti:
Ja edelleenkin: Halli on todella hiljainen tällä hetkellä.
Ei ihmekään kun pelin alkuun on vielä reilu neljä ja puoli tuntia, heh. Onhan tuossa noita syitä tuossa vaisuun tunnelmaan jo tullutkin ja varmasti ihan oikeitakin syitä. Suurin syy tässä nyt on varmasti se, että makeaa on tullut niin paljon, että normaali runkosarjamatsi etukäteen heikompaa joukkuetta vastaan ei vaan innosta mihinkään. Toista se oli tietenkin silloin kun jokainen voitto oli mahtava juttu, kun nyt taas lähes joka peli pitäisi kyetä voittamaan ja tappio on "ei hyvältä näytä".

Lauantai-pelin osuttua Jokereita, HIFK:a ja muutamaa muutakin joukkuetta vastaan, on hallissa edelleen hieno fiilis.
 

miq$u84

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LA KINGS
Täytyy kuitenkin se sanoa, että aika paljon suu kävi tuon Ässät-pelin jälkeen hallin ulkopuolla, kun C5 oli huutanut "mikä vitun Ässät"-huutoja. Ja yleensä se, että keskustelua herää on vain positiivista. Minusta pienet ylilyönnit on sallittavia, siis sanallisessa muodossa. Eihän se haukku haavaa tee, vai miten se oli?

Ja vielä tästä päätyjen muuttamisesta. Jos vaikka kaikki yrittää nähdä unia siitä, että eteläpääty muutetaan seisomakatsomoksi niin ehkä se toteutuu. Muita keinoja tuskin on.

C5:ssä kyllä kannustetaan, mutta täytyy sanoa, että nykyinen taso tai vaikka hiukan parempikaan, ei herätä satunnaista istumapaikkalaista. Se on varmaa kun niitä katselee. Maaleille voi taputtaa ja ehkä jopa hihkaista jotakin, jopa C3:ssa, mutta siinä se.

Totuushan on se, että mitään ei muuteta ennen kuin joku asia menee päin helvettiä. Jos peleistä saadaan tuottoa, ei mitään muuteta.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
miq$u84 kirjoitti:
Täytyy kuitenkin se sanoa, että aika paljon suu kävi tuon Ässät-pelin jälkeen hallin ulkopuolla, kun C5 oli huutanut "mikä vitun Ässät"-huutoja. Ja yleensä se, että keskustelua herää on vain positiivista. Minusta pienet ylilyönnit on sallittavia, siis sanallisessa muodossa. Eihän se haukku haavaa tee, vai miten se oli?
Hä? Oletko siis sitä mieltä, että tuo huuto oli hyvä, kun Ässäfanit tulivat pelin ulkopuolella siitä möyhyämään?

Kuten kirjoitin, siinä pelissä kuultiin lähes perätysten hieno, kekseliäskin "Jukurit" -huuto, ja sitten tämä.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Rontti kirjoitti:
Se paita nyt on kuitenkin HPK:n fanipaita, jonkamoisen jokainen voipi ostaa HPK:n fanishopista tai jostain muusta niitä myyvistä liikkeistä. Tämä kyseinen yhdistys on käsittääkseni myynyt siihen paitaansa mainoksia, joilla omia touhujaan, ja kai sitä paitaakin, rahoittavat.
Kuka tahansa ei saa ostaa fanishopista paitaa ja painattaa siihen omia mainoksia. HPK-logon käyttäminen rahan keräämiseen vaatii tietenkin HPK:n luvan.

Tosin minun mielestäni jos/kun joku ryhmä on onnistunut moisen sopparin esim. Korpelan kanssa neuvottelemaan niin ei se muilta ole pois.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Täällähän puhutaan asiaa. Luulen, että näiden faniryhmien puuttuminen on vähän niinkuin hämäläistä hitautta ja saamattomuutta. Mutta että ongelma tiedostetaan, on askel parempaan huomiseen (runollista, vaikka itse sanonkin).



Kyy kirjoitti:
Kyllä se pohjoispäädyn muuttaminen istumapaikkavoittoiseksi on valitettavasti syönyt tunnelmaa aika lailla. Porukka missä itsekin on tullut pelejä seurattua ja ympäröivä kotijoukkueen kannustusryhmä on hajaantunut ympäri hallia tai jättää pelejä väliin useammin.

En jaksa edes miettiä missä helvetissä sitä tulee playoffit katseltua perinteisen katsomon sijaan kun tuonne nykyisin todella ahtaaseen päätyyn tungetaan vielä vierasjoukkueen faniporukat kiilaksi.

Ehdotankin sellaista että pohjoispääty muutetaan kallishintaisiksi istumapaikoiksi mitkä pakkomyydään aina vierasfaneille ja eteläpäätyy muutettaisiin sopivan kokoiselta alueelta seisoma/FANI-katsomoksi, minne organisoidusti myytäisiin Faniclubin kautta kannattajapaikkoja. Lisäksi tähän FANIkatsomoon yritettäisiin järjestää jonkinlaista johtohahmoa (EI LÄMSÄ) kenen esimerkkiä ja mellastusta loppu ryhmä seuraisi toivottavasti äänekkäällä tuloksella. Sikakatsomo ja samalla suunnalla oleva fanikatsomo yhdessä saisivat aikaan aika helvetin äänekkään eteläpäädyn.

Tuli vähän pitkä lainaus, mutta lainasin nimim. Kyyn koko tekstin, koska siinä joka ainut sana vastaa omaa käsitystäni asiasta. Olen itsekin tuosta samasta katsomonosasta pelit seurannut ja sitkeesti paukutettiin sinne viime kevään finaaleissakin, vaikka kerhofanit olivatkin siellä vähemmistössä. Sitten se saatanan Tami/Laura -puhujapönttökin vielä. Tuo pakkomyynti ei vain taida valitettavasti onnistua ;-) Eli koko tekstiin minulla ei ole muuta lisättävää, kuin aamen.

Myöskin nimim. Tuuskin kirjoitus oli täpötäyttä asiaa. Sikakatsomosta minulla ei ole sinänsä mitään pahaa sanottavaa. Päinvastoin. Sen mitä tiedän, on se yhdistys toki vain pieni "sisäpiiri". Hyvä puoli siinä on nimim. ervatsalonkin mainitsema kontrollointi. Sikakatsomoon eksyy varmasti kaiken maailman hiihtäjiä, joiden takia koko katsomonosa on tietyissä vastustelijankannattajapiireissä leimattu syöpäjuttujenhuutelijoiksi. Eli hyvä homma on se, että tämä "ydinporukka" haluaa erottua näistä hiihtäjistä ja laittaa niihin rotia. Toisaalta sikakatsomo voisi välittää (eli diilata) näitä C5-fanipaitoja myös muille katsomonosan vakiohemmoille, jotka tiedetään luotettaviksi :-)

Laitan tähän loppuun vielä linkin erään itävaltalaisen jalkapallojoukkueen kotisivuille ja sen fanclub-osastolle. Kaikki nuo poppoot on itsenäisinä toimivia, joskin ne ovat yhteisesti "myöntäneet" yhden noista porukoista liideriporukaksi, jonka kannustusta muut ikäänkuin tukevat. Mainittakoon vielä, että ko seuran kotimatseissa käy keskimäärin suurin piirtein saman verran väkeä, kuin Kerhon kotimatseissa. No, kulttuuri on eri, mutta esimerkki mielestäni hyvä:

http://www.fc-wacker-tirol.com/fans/fanclubs.aspx

ja vielä liideripoppoon kotisivut, joiden etusivulla kerrotaan juuri tuosta ryhmien välisestä yhteistoiminnasta (saksan kielellä tosin vain)

http://www.vk91.at/
 
Viimeksi muokattu:

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Kirjoitanpa minäkin pari sanaa aiheesta. Olen itse katsojana keskiverto nahjus, istun paikallani (usein eteläpäädyssä) ja seuraan peliä ilman ihmeempää elämöintiä. Maaleille hurraan ja tuolloin nostan jopa perseeni penkistä. Kannustukseen lähden mukaan jos muut ympärillä lähtevät.

Mietin, mikä saisi minut aktivoitumaan katsojana. Sitten katsoin tuon BitterX:n postaaman linkin noista Tirolin wankereiden pienryhmistä ja voin sanoa että minuun kolahti. En tunne HPK:n virallista fanintoimintaa, olletikin jokin faniyhdistys on olemassa. On hyvä että tuonkaltaista toimintaa on, mutta itseäni minun on vaikea kuvitella osallistumaan siihen. Omien ennakkoluulojeni mukaan noilla yhdistyksillä on jokin STT-suomelta kuulostava nimi, joka vielä on kruunattu kaiken tunteen tappavalla loppuliitteellä ry (jätetään tästä aiheesta hassuttelut väliin, jookosta). Kuvittelemaani porukkaan kuuluisi sataviisikymmentä tyyppiä, joista minä tuntisin neljä. Fanimatkojen lisäksi olisi kerran vuodessa pikkujoulut, joihin menisin, jos ne neljäkin menisivät. Porukassa korostettaisiin me-henkeä, kollektiivisuutta ja yhtenäistä ilmettä. Sen ilmeen määrittelisivät tyypit, joista puhuttaessa käytettäisiin yhtä suomen kielen visvaisimmista termeistä; puuhamies.

Olen aina itse viihtynyt pienehköissä, tutuissa porukoissa paremmin kuin suurissa massoissa. Tuo Tirolin esimerkin tyylinen toiminta on sellaista, johon itse voisin kuvitella osallistuvani. Tuollainen pienehkö kannatusporukka voisi syntyä vaikka vain siten, että kaveriporukka kapakan pöydän ääressä sopii ryhmälle jonkin mukahauskan nimen, ja sitten se jolla oli kuviksessa ysi saa piirtää käheen logon. Minun mallissani tulisi ehdottomasti olla kuitenkin jokin kattojärjestö, joka hyväksyy nämä pienemmät ryhmät. Sellaisena voisi varmaankin toimia se tylsäniminen ry. Käytännössä kannatusryhmiksi hyväksyttäisiin kaikki, joiden nimi ei ole tyyliä "Jokerit o homoi". Myös logojen laatuun ja asiallisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. Tärkeintä tuossa ryhmien aseman virallistamisessa olisikin se, että asiattomuuksien ilmetessä ryhmän status virallisena kannatusryhmänä voitaisiin peruuttaa, eli joukkue ja faniyhdistys voisivat pestä kätensä luupäiden viipotuksesta. "Olemme katkaisseet kaikki siteemme kyseiseen ryhmittymään", sanoisi Korpela vakavana YLEn Urheiluruudulle, kun Miemalan Meskaliini, Moottoripyörät ja Mielenterveys ry:n vireän lätkäporukan aktiivien perustama Forza Appara olisi tälläkin kaudella alkanut paskoa vastustajan vilttimiesten päälle ja raiskata lukkofaneja hallin WC-tiloissa.

Tämänkaltainen pienryhmien toiminta (ei lukkofanien raiskaaminen, vaan yleisemmin) päästäisi yksittäisten fanien luovuuden ja omat ideat paremmin esiin kuin se malli, missä kaksisataa tyyppiä seisovat samanlaisissa paidoissa ja huutavat sitä, mitä se telkkariinkin päässyt puuhamies huutaa jossain viiden penkkirivin päässä. Toki tässä Pienryhmämallissa™ tarvittaisiin ehdottomasti se kattojärjestö vahtimaan, että homma pysyy asiallisena.

Minä en osaa sanoa kumpi noista malleista tuottaisi enemmän meteliä/tunnelmaa halliin, myöskään en ota kantaa hallin katsomoiden järjestelyihin asiaan liittyen. Tarkoitukseni oli vain kertoa, minkälaiseen fanitoimintaan minulla, yksittäisellä HPK-fanilla, olisi motivaatiota osallistua. Tässäkin ketjussa on puhuttu klikkiytymisestä. Minä en pidä faniporukoiden klikkiytymistä pahana asiana, kunhan se ei johda porukoiden väliseen kyräilyyn. Tapahtuisiko näin, sitä en osaa sanoa. Kaikkia porukoita kuitenkin yhdistäisi rakkaus samaan lajiin ja joukkueeseen, ja hallilla kannustaessaan porukat jakaisivat yhteisen tavoitteen, joten miksi ne eivät oppisi puhaltamaan yhteen hiileen. Tietenkään kaikki eivät välttämättä leikkisi kaikkien kanssa, mutta sellaistahan se elämä tuppaa olemaan.

Rehellisyyden nimissä myönnän, että melko akateemista jaaritteluahan tämä viesti oli. En usko tämänkaltaisen toiminnan ihan vähän ajan sisällä rantautuvan Hämeenlinnaan ainakaan kovin laajassa mitassa. Aina voi kuitenkin haaveilla. Ja sillä välin voisi viedä Forza Apparan fanipaidat painoon.


P.S. Loppuun puhdas off-topic. SM-liigajoukkueiden pelipaitoja on usein haukuttu ilmeeltään tökeröiksi. Mainosten sijoittelu on monesti amatöörimäistä ja lopputulos tilkkutäkkimäinen. Tsekatkaapa tuosta BitterX:n linkistä mallia Itävallasta. Lähinnä huomioni kiinnitti tapa, jolla tuo paidan väreihin ja kuvioihin täydellisen sopimaton punainen neliö (tiroler wasser kraft) on lätkäisty keskelle paidan etumusta. Huikeutta.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Twite kirjoitti:
Kuka tahansa ei saa ostaa fanishopista paitaa ja painattaa siihen omia mainoksia. HPK-logon käyttäminen rahan keräämiseen vaatii tietenkin HPK:n luvan.
Yhdistyksen rahankeräämiseen löytyy kyllä sitten paljon muitakin konsteja, jos sellaiseen halua on.
 

Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Todella hienoa pohdiskeltua nimimerkki morningstarilta. Kuulostaa paljon realistisemmalta idealta tuommoiset pienehköt tiiviit porukat, kuin koko C5 kokoinen yhtenäinen faniporukka. Voidaan toki olettaa, että nämä pienet porukat sitten jatkossa hitsautuisivat yhteen enemmän tai vähemmän.
Vaikka itse aloitin ketjun tästä aiheesta, en myöskään juurikaan elämöi katsomossa. Tuommoisessa porukassa, jossa ympärillä kaikki ovat tuttuja, tulisi varmasti paremmin lähdettyä mukaan kannustuksiin jne.
Nythän herää enää pari kysymystä. Kenellä on kuviksesta ysi ja koska lähdetään kaljalle? :)
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Bliz kirjoitti:
Nythän herää enää pari kysymystä. Kenellä on kuviksesta ysi ja koska lähdetään kaljalle? :)

Kelpaako kymppi? Ai niin, kannatan Krrrppiä.

Morningstarin kirjoitus on hyvä. Hämeenlinnan tyylisessä kaupungissa kiekko on äärimmäisen tärkeä osa elämää, kiekko on yhdistava tekijä, siitä voi jutella tuntemattomampienkin kanssa, silloin kun säästä ei ole enää mitään sanottavaa. Pienen jallutirauksen ja samassa katsomonosassa viihtyvän kaveriporukan saa pikkuhiljaa ihmeitä aikaan kun vielä saa porukalle yhtenäisen asustuksen. Ehkä jopa tarttuisi naapureihinkin. Kannattaa siis keskittää kausikorttiostokset kamujen kanssa.

Hauska piirre suomalaisuudessa on tosin se, että jos lähtee vieraspelireissuun fanikuljetuksella tai jonkun ravitsemusliikkeen bussilla on helppoa jutella kaikkien bussissa mukana olevien kanssa, naureskella ja kannustaa, ja ottaa pieni napanderi kaverin taskumatista. Kotikaupungin hallissa taas jos pitäisi jutella jollekin samalla rivillä kaikissa peleissä istuvalle ennestään tuntemattomalle, no way!, korkeintaa joka toisessa pelissä "anteeksi", "kiitos" kun se taivuttaa jalkojaan että pääset ohi saavuttuasi hieman myöhässä.

*****©

Ehdotan hallin oville Rai™-testiä. Homma toimii niin että kaikkien sisäänpyrkivien pitää antaa esimerkki jodlauksesta, "AJA AJA AJA!"-huudoista ja hilpeästä "RAI RAI"-kailottamisesta. Jos sisääntulija ei kehtaa, hänet ohjataan piippuhyllylle tai muuten vain sivuun. Jos taas huuto lähtee komeasti A-katsomoon ja ilmaiseen oluttarjoiluun pääsee kahdella eurolla.

Kokeilkaapa sitä!
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
BitterX kirjoitti:
...Ongelma on siinä, että tätä asiaa ei ole ymmärretty istumapaikkoja lisätessä seisomapaikkojen kustannuksella. Ollaan vain ajateltu niitä suoria tuloja, joita myydyt istumapaikkaliput tuovat. Markkinointiajattelu on puuttunut tässä asiassa.

Sinänsä ei mikään ihme, että markkinointiajattelu puuttuu kun halliyhtiön johdossa on mylläri, toimitusjohtajana lastentarhanopettaja ja markkinointipäällikkönä ulosottomies. Tosin tämä ajattelun puuttuminen on näkynyt koko HPK:n SM-Liiga uran ajan, näin markkinoinnin ammattilaisena joskus tullut ajateltua tuosta touhusta, että voi luoja mitä touhua.

Mitä taas tulee tähän kannustamiseen ja C5-porukan huuteluun niin siellähän huutelee, ei se kuulu onneksi enää hallin toiseen päähän.
Ja en minä kyllä kauheasti kehuisi näitä toistenkaan joukkueiden "kannustamista". Jokereiden porukka sen kai aloitti ("sikakatsomo on vain vitsi") ja muut vierailijat ovat jatkaneet perässä ja sitten ne samat laulut vähän eri sanoilla vaan jotenkin taivutettuina oman joukkueen nimeen sopivaksi. Ei niitä oikeasti jaksa enää kymmenettä kertaa kuunnella kun menee nuotin vierestä ja kovaa ohi.

Organisoidusta ns. huutosakista olenkin jo kirjoitellut tuonen "kannattajilta seurajohdolle" -osioon näin:

Professori McGarmiwa kirjoitti:
Silloin vielä kun Rinkelinmäki oli vierailijoiden mielestä hornankattila, Kerholla oli se oma huutosakkinsa eli faniporukkansa, jota veti ne kaksi sisarusta ja heidän kaverinsa. "Törmäiltyäni" siskosten kanssa sain kuulla, että homma loppui siihen, kun olisi ollut pienen panostuksen paikka HPK:n puolesta (bussimatkojen järjestämiseen apua, fanijoukolle edullisempaa seisomakausikorttia). Isoilta herroilta tuli ilmoitus, että Rinkelinmäen jäähallissa ei ole tarvetta organisoidulle huutosakille. Homma tyssäsi kokonaan siihen. Nyt halli muistuttaa erehdyttävästi hautausmaata, jota toiset nimittävät Elysée Arenaksi. Harmi sinällään kun hallissa oli silloin mukavasti tunnelmaa. Siitä tunnelmasta on sikakatsomon älyttömät tölväisyt kaukana.

Sitä tässä vaan olen näinä muutaman viimeisenä vuotena miettinyt kun tätä samaa asiaa olen pohtinut, että miten siteä tukea nyt sitten ollaan C5-porukalle niin auliisti antamassa kuten paidat (joita ei muuten saa mistään fanimyynnistä valkoisena), sivutilaa netissä yms. kun ei sitä apua näille nuorille naisille aikoinaan järjestetty kun ei silloinkaan mistään tuhansista markoista ollut puhetta.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Professori McGarmiwa kirjoitti:
Ei niitä oikeasti jaksa enää kymmenettä kertaa kuunnella kun menee nuotin vierestä ja kovaa ohi.

Tää mikään Idols ole. Laulaminen nostaa faniporukan tunnelmaa ja ärsyttää omalla tavallaan vastustajan kannattajia. Muistan yhden välieräsarjan IFK:ta vastaan - silloin Kerho hävisi. HIFK:n fanit lauloivat erittäin ärsyttäviä biisejä. HIFK voitti ja minua v*tutti tappio ja vastustajan fanit. Silti olin ja olen valmis kehumaan tuota kannustusta.


Nimim. morningstarilta erittäin oikeansuuntaista pohdintaa - samalla linjalla olen. Ja sikäli hyvin kirjoitettu, että tirskuin jatkuvasti yksinäni koneen edessä.

morningstar kirjoitti:
P.S. Loppuun puhdas off-topic. SM-liigajoukkueiden pelipaitoja on usein haukuttu ilmeeltään tökeröiksi. Mainosten sijoittelu on monesti amatöörimäistä ja lopputulos tilkkutäkkimäinen. Tsekatkaapa tuosta BitterX:n linkistä mallia Itävallasta. Lähinnä huomioni kiinnitti tapa, jolla tuo paidan väreihin ja kuvioihin täydellisen sopimaton punainen neliö (tiroler wasser kraft) on lätkäisty keskelle paidan etumusta. Huikeutta.

No tsekkaas tää:

http://www.hcinnsbruck.at/fanshop/details/?content={6816BE05-AD49-4B71-A3EC-2553C9C421C0}

Itävallassa ja Keski-Euroopassa yleensäkin noi seurojen peliasut ovat vielä 10 kertaa törkeämpiä virityksiä kaikkine mainoksineen, kuin Suomessa. Jotenkin täällä päin asiasta puhutaan kuitenkin vähemmän kuin Suomessa. Tyylitajuttomuuttako? Vai onko se sitten se, että omaa suosikkijoukkuetta rakastetaan niin paljon, että sokeudutaan näkemään pelipaidan rumuuden? Tiedä häntä, mutta keskimäärin helvetin rumia nuo peliasut K-Euroopassa ovat.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Heh, olisipa mielenkiintoista kuulla minkälainen kannustus on nimim. Professori McGarmiwan mielestä oikeaa kannustusta ja siis sellaista, jota hän Rinkelinmäelle toivoisi, kun laulut ovat tylsiä ja nuotin vierestä vedettyjä jne. Pitäisikö proffan ehkä perustaa oma kannustusryhmä ja järjestää halukkaille koe-esiintymistilaisuus?

En halua millään muotoa muuten väheksyä mainitsemiesi neitokaisten yritystä pyörittää fanitoimintaa, mutta jos sikakatsomo on pelkkä vitsi, niin mikäköhän olis sopivan hauska heitto kuvata heidän yritelmäänsä? Huono vitsi?
 

d2uce

Jäsen
Rontti kirjoitti:
Heh, olisipa mielenkiintoista kuulla minkälainen kannustus on nimim. Professori McGarmiwan mielestä oikeaa kannustusta ja siis sellaista, jota hän Rinkelinmäelle toivoisi, kun laulut ovat tylsiä ja nuotin vierestä vedettyjä jne. Pitäisikö proffan ehkä perustaa oma kannustusryhmä ja järjestää halukkaille koe-esiintymistilaisuus?

Veikkaan, että Proffan faniklubi olisi tasoa Seminaarinmäen mieslaulajat, eli kotoisasti vain Semmarit, tai jotain Club for Five / Fork tyylistä acapellaa.

Mutta ihan mielenkiintoinen tuo morningstarin kirjoitus ja varmasti ihan toteuttamiskelpoinen idea myös täällä jurossa hämeessä. Nyt vain sitten puuhastelemaan!
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
BitterX kirjoitti:
Tää mikään Idols ole. Laulaminen nostaa faniporukan tunnelmaa ja ärsyttää omalla tavallaan vastustajan kannattajia....

Ei olekaan eikä tarvikaan olla. Mutta kuten tavallista täällä, niin pointti jäi tajuamatta. Kun kuulee joka joukkueelta SAMAT laulut niin kyllä siinä rupeaa v**ttamaankin kun ei kukaan keksi mitään ihan omaa. Jos pelkkiä vastustajien kannatuslauluja kuuntelee niin ei tosiaan arvaa kuka on vastustajana.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
No jopas täällä ollaan herkkänahkaisia. Proffa mielestäni totesi ihan oikeutetusti, että eivät nuo vierasfaniryhmien tuotokset usein ole kovin omaperäisiä. Tosin piristäviä poikkeuksiakin löytyy. Kukaan ei vissiin ole väittänyt täällä, että sikakatsomo olisi vitsi, mutta ns. fanikatsomona se olisi vitsi. Ikävää, että rinkulalla tuollaista fanikatsomoa ei ole. Vielä ikävämpää on se, että jos seuran johto ei tuollaista puutetta tiedosta ollenkaan, mutta onneksi edes täällä on aloitettu huutelu tuon perään.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
sopuli kirjoitti:
No jopas täällä ollaan herkkänahkaisia. Proffa mielestäni totesi ihan oikeutetusti, että eivät nuo vierasfaniryhmien tuotokset usein ole kovin omaperäisiä. Tosin piristäviä poikkeuksiakin löytyy. Kukaan ei vissiin ole väittänyt täällä, että sikakatsomo olisi vitsi, mutta ns. fanikatsomona se olisi vitsi. Ikävää, että rinkulalla tuollaista fanikatsomoa ei ole. Vielä ikävämpää on se, että jos seuran johto ei tuollaista puutetta tiedosta ollenkaan, mutta onneksi edes täällä on aloitettu huutelu tuon perään.

No, samoja lauluja ne hoilaa isossa maailmassakin. Tämän huomaa, kun katselee vaikkapa Englannin tai Saksan futista telkkarista (maiden välillä eroja tietenkin, mutta maiden sisällä eri seurojen faneilla on hyvin pitkälti samat biisit käytössä). Toki sitten aina välillä joku keksii jotakin uutta ja hauskaa.

Kerhon johto tiedostaa kotihallin tunnelman latteuden, mutta tärkeintä yksittäistä syytä tunnelman huonontumiselle ei: eli juuri sitä, että isoa yhtenäistä seisomakatsomoa ei enää ole.
 

C5-Jarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Maajoukkue mallia Suomi
Kannustamisesta ja sen puutteesta.

BitterX kirjoitti:
Olen vähän eri mieltä. Ilman liideriryhmää kannustaminen ei lähde mistään. Rinkelinmäellä taitaa olla tätä nykyä melkein SM-liigan huonoin tunnelma. Siihen on varmasti syynä osittain akustiikka (metelin torppaa ne kaikki parvi- ja aitioviritykset), osittain hallin istumapaikka-seisomapaikka -rakenne, mutta myös osittain se, että Hämeenlinnassa ei ole juurikaan organisoitua fanitoimintaa kannattajaryhmän johtajineen, lakanoineen ym. Ja tämä ei todellakaan ole seuran vika.

Tästä ei missään tapauksessa voi syyttää C5:ta. Sikakatsomolla on oma identiteettinsä ja omat perinteensä, eikä sen pidäkään alkaa väkisin muuntumaan joksikin, mitä se ei ole. Vaikka ryhmän toiminnassa jonkinlaisen "uusiutumisen" varaa minunkin mielestä on.

Tuossahan ne kannustuksen kuulumisongelmat on jo lueteltukin asiantuntevasti BitterX:n toimesta.
Ritarikuntaan tai ylipäätänsä jokapuolelle hallia tarvittaisiin innokkaita vähän vanhempia faneja, jotka innostuisivat näistä isoista lakanoista ja ennen kaikkea KUULUVASTA KANNUSTAMISESTA, ihan vetohommienkin suhteen.

Jatkaisin vielä, että se oli iso muutos Ritarihallissa, kun pohjoispäädyn seisomakatsomoa pienennettiin ja "pikkusika-katsomo" tavallaan katosi kokonaan.
Siellä toisessa päädyssä hallia tehtiin arvokasta kannustustyötä mm. Rolf Paskin ja kumppaneiden johdolla. Nyt se kannustus on tavallaan olosuhteiden pakosta kadotettu kokonaan. Sääli!

Mutta yhä useammin kuulee peleissä, "Miksette te kannusta?", "Nyt sitten ääntä!" jne. Aika usealle olen jo heti vastannutkin, että saat sinäkin kannustaa.
Se, että meitä sikakatsomossakin kannustavia on aika vähän verrattuna esim. siihen, kun tulee iso vierasfaniporukka paikan päälle ex-pikkusikaan, josta ääni kuuluu kentän suuntaisesti ilman ääni-esteitä.
Miksei kannustusta vastavuoroisesti synny ihan joka puolella hallia?

Yleensä vieraspeleissä on mukana ollut fanibussi-porukka välillä intoutunut kovaankin kannustukseen. Siitä iso kiitos aktiiveille mukanaolijoille.
Olisiko se vieraalla maaperällä tuo julkinen kannattaminen ja suunsa avaaminen sitten hiukan helpompaa, en tiedä.

ervatsalo kirjoitti:
Niin, itsekin olen joskus aikasemminkin ottanut, ja ajattelin taas ottaa, kantaa näihin Sikakatsomon asioihin.
...normaalin rivikannattajan tulee toimia ikäänkuin ylemmältä taholta tulleiden raamien puitteissa, eli siis tässä tapauksessa em. ydinryhmän hyväksymien raamien puitteissa. Tämä luonnollisesti tappaa tehokkaasti luovuutta, joskin myös hillitsee ns. anarkistista ja turhan roisia käytöstä.
Ko. ydinporukkahan on tiivis, ja ehkä vähän nurkkakuntainenkin, porukka, johon ns. rivikannattajalla ei juuri ole asiaa. Omasta mielestäni ko. asian pitäisi olla niin, että Sikakatsomo olisi Sikakatsomo, eikä niin kuin nykyään, että on Sikakatsomo ja Sikakatsomon Sikakatsomo.

Itseäni nyppii erityisesti asian tiimoilta se, että näitä C5-paitoja ei ns. normikannattajille anneta, vaikka sitä halajava olisi seurannut ikänsä pelejä Sikakatsomosta.*
Omasta mielestäni Sikakatsomon pitäisi olla kaikkien kerholaisten yhteistä omaisuutta ja sitä kautta vaikkapa ko. paitojen tulisi olla kaikkien saatavissa.

Loppukaneetiksi päädyn ehdottamaan rajojen avaamista ja muurien purkamista, koska porukalla ne parhaat jutut tehdään.

*Ja ei, en katsele pelejä Sikakatsomosta, vaan The Piippuhyllyltä.

Siis puolesta ja vastaan...
Nurkkakantainen en mielestäni ole, jos meidän yhdistys onkin luonut jäsenilleen tiukat kriteerit, minkä mukaan peleissä ollaan. Ja niitä on turha kysellä, ne vaan ei ole julkisia juttuja.
Yhdistyksen sisällä olemme puineet eri ongelmatilanteita ja -tapauksia etu- ja jälkikäteen. Pyrimme koko ajan kehittämään ja parantamaan omaa toimintaamme. Oikeasti olemme ylpeitä siitä mitä olemme, väheksymättä samalla mitenkään ketään muuta faniporukkaa tai yksittäisiä faneja.
Sen verran raotan salaisuusverhoa, että esim. tietynlaisia yksittäisiä huutoja on pyritty laittamaan yhdistyksen sisällä jäsenille pannaan.

Olen aina itse tuonut julki koko ajan mediassa, että sikakatsomo käsitti ennen noin 550 hengen seisomakatsomon (nykyään pienennetty), ja me (Sikakatsomo Ry.) ollaan vaan se ehkä näkyvin osa siitä. En ymmärrä näitä katkeran sävytteisiä kirjoitelmia tästä asiasta, niin no ehkä olisin hiukan kateellinen itsekin jos en olisi ko. yhdistyksen jäsen.

Rajoja voitte siis Ervatsalon johdolla avata siihen suuntaan, että ei kai jokaisen kannustaminen voi jostain paidasta olla kiinni? Aikuisten oikeasti! En minä ainakaan ole kertaakaan kuullut pelkän C5 Sikakatsomopaidan mitään itsekseen huutelevan tai kannustavan!
Ja alla arvostettu nimimerkki Rontti jo hiukan asian suuntaisesti kirjoittikin:

Rontti kirjoitti:
Minä nyt en suoraan sanottuna oikein ymmärrä, että mistä nimim. ervatsalo nyt oikein on huolissaan, vai onko mistään? Kyllä sinne katsomoon mahtuu kuka vaan (vieraskannattajiakin joskus vilahtelee), jos nyt ei ihan suoraan ytimeen ole tunkemassa. En minä ainakaan näe tuossa mitään ongelmia.

Ja ei kai nyt kukaan voi oikeasti olla näreissään, jos jollakulla on fanipaita jonka selässä lukee SIKAKATSOMO C5? Saahan tuota kuka tahansa painattaa minkälaisen paidan tahtoo ihan koska vaan haluaa ja perustaa minkälaisen yhdistyksen hyvänsä.

Itse olen katsellut pelejä muutamaa hairahdusta lukuunottamatta C5-katsomosta, vaikka en kuulukaan mihinkään ryhmään. Eikä varsinkaan minulle ole mikään ryhmä asettanut mitään raameja, eikä aseta. Eikä ole kyllä käsittääkseni asettanut kenellekään muullekaan.

Rinkelinmäen paras paikka seurata peliä on C5 ja tunnelmaltaankin se on parhaimmillaan maan eliittiä.

Ja Ervatsalo jatkaa vuodatustaan:

ervatsalo kirjoitti:
Niin, ajoin lähinnä sitä takaa, että olisi mielestäni paljon reilumpaa ja etenkin näyttävämpää, jos jokaisella rivisikakatsomolaisellakin olisi mahdollisuus hankkia itselleen tuo em. C5-paita.
Nyt tuo paita ja sitä kautta koko sikakatsomolaisuus tuntuu profiloituvan muutamaan harvaan ja valittuun, joiden joukkoon ei pääse kuin ilmeisesti suhteilla.
Loppukaneetiksi päädyn vielä toteamaan, että itselleni on sinänsä aivan sama missä paidassa kukin kulkee, mutta ajattelin asiaa lähinnä noin yleisellä tasolla ja yleisen ilmapiirin kannalta.

C5-paidat on valkoisena tosiaankin tiukan seulannan takana, ja näin tulevat jatkossakin olemaan. Muuna värinä (sinisenä) sitä saa mm. tilattua kerhon toimiston tytöiltä.

Valkoisen C5-Yhdistyksen paidan saamisen kriteeri on:
"Paidalliseksi kutsutaan, niitä ei tule saamaan muuten!" Edelleenkään!
Paidan saamiseksi vaaditaan ansiokas näkyvä monivuotinen HPK:n kannustus, jonka esim. allekirjoittanut tai muu C5-yhdistysläinen on huomioinut ja sitä kautta kertonut meille muillekin. Siitä se prosessi lähtee liikkeelle!
Siis "aika reilua" kuitenkin, vai mitä?

Mutta toteanpa minäkin loppukaneettina tähän:
"Kovaan kannustusmekkalaan tarvitaan meitä kaikkia, oli se paita päällä sitten mikä hyvänsä!"
 
Viimeksi muokattu:

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Kannaottoni menee ehkäpä hieman alkuperäisen aiheen sivuun, mutta tämä ketju lienee kuitenkin sopivin paikka marmatukselleni. Täällä on jo esitetty lukuisia syitä aiempaa heikompaan tunnelmaan, jotka sinänsä on hyvä tuoda esille ja ennen kaikkea tiedostaa, mikäli rinkulan tunnelman nostamiselle aiotaan tehdä jotakin.

Halli on mielestäni nykyisellään hieman huonosti järjestelty kunnon kovaääniselle kannustamiselle. Jos tunnelmaa halutaan parantaa, mielestäni tulisi harkita vakavasti eteläpäädyn muuttamista seisomakatsomoksi. Vastaavasti C5:n voisi muuttaa istumakatsomoksi samaan tyyliin kuin koko muutkin Poltinahontien puoleiset katsomot. Tällä keinolla halliin saataisiin yksi kohtalaisen suuri yhtenäinen seisomakatsomo, joka olisi kerrassaan erinomaisen lähellä jäätä. Lisäksi kun asiantuntijaparvi on vielä siinä päällä, kannustus voisi helposti myös levitä yläkerran puolelle. Nykyisellään kun mielestäni sikakatsomo ja piippuhylly ovat hieman liian etäällä toisistaan yhtenäiseen kannustamiseen. Nähdäkseni tällaisella kohtalaisen pienellä muutoksella Hämeenlinnaan tulisi kertaheitolla liigan oloissa erinomaiset puitteet kannustamiselle. Jos istumapaikkojen määrä halutaan pitää suunnilleen samana kuin nyt, pohjoispäädyn penkkirivejä voitaisiin lisätä ylös asti ja tehdä siihen päätyyn myös vierasfaneille oma katsomonosa.

Toinen kysymys on sitten tietysti se, miksi sikakatsomo on nykyään niin hiljainen. Vaikka välitön syy hiljaisuuteen onkin epäilemättä suu kiinni peliä seuraavissa katsojissa, välillisesti kannustuksen puute johtuu mielestäni muista tekijöistä. Pienennetty C5 on jäänyt jotenkin puristuksiin, ja se on vieläpä kauempana jäästä kuin muut katsomonosat hallissa. Mistä hämeenlinnalaisia kuitenkin voi mielestäni hieman soimata, on istumakatsojien töröttäminen perseet liimattuna penkkiin. Ehkäpä jäyhät hämäläiset eivät kasvojen menettämisen pelossa tai jostakin muusta omituisesta syystä voi liiemmin elämöidä edes lätkämatsissa, mutta kyllä mielestäni on melkoisen syvältä, että jopa viime kevään välierissä ja finaaleissa valtaosa katsojista nökötti pakarat jakkarassa, kun Kerho teki maalin. Siellähän pitäisi joka ikisen hypätä tikkana riemusta pystyyn, saatana! Eikä vain pleijareissa, vaan muulloinkin! Jos ei muuten tajuta, niin maalin jälkeinen sumutorvi pois ja tilalle komento: "YLÖÖÖS!!!".

Mitä muuta Hämeenlinnassa voitaisi kehittää tunnelman parantamiseksi? Yhtenä keinona voisi ehkäpä ajatella ennen peliä ja pelaajien saapuessa jäälle jonkinlaista seremoniamestaria JÄÄLLE, joka komentaisi katsojat ylös penkeistä ja osallistumaan tunnelman nostattamiseen, vaikkapa nyt edes taputtamalla. Ei luulisi olevan ylivoimaista. Jos kyseinen seremoniamestari huudattaisi sitä yhtenäistä seisomakatsomoa, siihen olisi muidenkin helppo yhtyä. Kun tällainen homma onnistuu muuallakin, en näe syytä miksei se voisi onnistua myös suomessa ja jopa jäyhässä Kanta-Hämeessä. Kommentoikaa ja kehitelkää ajatusta!

Edit: lisäyksenä vielä, että tokihan Sikakatsomo ry voi päättää itse, ketä ryhmäänsä ottaa mukaan. Nähdäkseni samassa katsomossa voisi olla lukuisia muitankin isoja tai pieniä faniryhmiä. Niin tai näin, pääasia että halliin saadaan ääntä ja tunnetta. Ja kannustusta, ei pelkkiä todella apareita "äääämmäää!" huutoja paikoissa, joihin ne ei kuulu.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Arvokkaita näkemyksiä rakentavassa hengessä täällä on esitetty sikakatsomosta.

Kuten Jarppa tuossa totesikin, nämä valkopaitaiset ovat vain pieni, joskin kenties näkyvin, osa sikakatsomoa. Ongelma tosiaan on siinä, että mediassa sikakatsomosta puhuttaessa nousee aina esiin tämä kyseinen ryhmittymä samalla, kun koko muu katsomonosa ikäänkuin unohdetaan. Niinpä joku sikakatsomolainen voikin tuntea hieman närää siitä, että hänet jätetään ikäänkuin sikakatsomon ulkopuolelle, vaikka ehkä olisikin katsellut vuosikaudet pelejä C5:sta.

Edellä mainittu nurkkakuntaisuuden korostaminen on nähdäkseni enemmän median kuin Jarpan tai muiden valkopaitaisten syytä. Ehkä pieni miinus voidaan antaa tuosta nimen "Sikakatsomo ry" valitsemisesta, sillä tuo nimi kieltämättä viestittää asiaa tuntemattomalle, että kyseessä olisi todellakin koko sikakatsomon porukka, eikä vain yksi erotettu osa sitä. Toisaalta väittäisin, että suurin osa pelejä sikakatsomossa katsovista ei edes haluaisi kuulua niin tiukasti mihinkään ryhmään, vaan ainoastaan katsella pelejä C5:sta, missä nähdäkseni ei ole mitään pahaa.

Mutta edelleen, jos joku porukka haluaa yhdistyksen perustaa, ja saa sen kautta iloa elämäänsä, niin sehän on pelkästään positiivista.

Itsekin olisin senkaltaisen ajattelun kannalla, että koko kannustustoiminnan kannalta hedelmällisintä olisi sellainen tilanne, että yhden suuren faniorganisaation sijasta tai rinnalla olisi joukko pienempiä virallisia tai epävirallisia ryhmittymiä, joilla olisi oma imagonsa. Kyseessä ei toki olisi toistensa kanssa kilpailevat tai edes kovin tiukasti määritellyt ryhmät, vaan ympäristön vaikutuksesta keskenään viihtyvät ihmiset, joilla yhteisenä päämääränä on HPK:n kannustaminen enemmän tai vähemmän tosissaan. Pääasia kuitenkin on, että kivaa on.

Kyllähän tällaisia ryhmittymiä onkin muodostunut, minkä huomaa erityisesti vieraspelireissuilla. Tosin asiaan on perehdyttävä tarkemmin huomatakseen sen, sillä muilla kuin sikakatsomon valkopaitaisilla ei ole tällaista yhteistä tunnusmerkkiä. Silti heidän arvonsa HPK:n kannalta on aivan yhtä suuri kuin em. valkopaitaisten ryhmän. Toivon ja uskon, että myös tämä ryhmä sen tiedostaa ja pystyy silti tuntemaan oikeanlaista ylpeyttä omasta jutustaan.

Itselläni ei ole ollut henkilökohtaisesti minkäänlaisia ongelmia suhtautua sikakatsomon valkopaitaisiin instituutiona ja ihmisinä, vaan kanssakäyminen on ollut harmonista kautta linjan.

Pelithän katson asiantuntijakatsomosta piippuhyllyltä. Muistaakseni kerran olen hairahtunut C5:n joskus 90-luvun alkupuolella.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Pallokorva kirjoitti:
Yhtenä keinona voisi ehkäpä ajatella ennen peliä ja pelaajien saapuessa jäälle jonkinlaista seremoniamestaria JÄÄLLE, joka komentaisi katsojat ylös penkeistä ja osallistumaan tunnelman nostattamiseen, vaikkapa nyt edes taputtamalla.
Herran tähden ei! Ei mitään seuraa johtajaa -leikkejä tai muutakaan ylhäältä tuputtamista. Ne huutaisivat, jotka huutavat muutenkin, muut tuollainen touhu lähinnä karkottaisi hallista. Helppo kuvitella kaksi viisikymppistä hämäläisjäärää keskustelemassa uimahallin kahviossa Kerhon peleistä.

- No ny siälä pitää jo saatana voimistella!


Nyt kun sain tekosyyn taas kirjoittaa tähän ketjuun, taidanpa saman tien hieman jatkaa pohdintojani tästä meille kaikille rakkaasta aiheesta. Edellisessä viestissäni toin esille mallin, jossa yhden ison faniryhmän sijasta hallissa olisikin useita pienempiä. Pyrin nyt menemään hieman pintaa syvemmälle ja tuon julki, mikä minun näkemykseni mukaan on suurin yksittäinen tekijä tunnelman vaimenemiseen, ja miten tuo Pienryhmämalli™ voisi asiaa auttaa.

Tässä ketjussa on esitetty monia ansiokkaita tulkintoja siitä, miksi ennen Hornankattilana tunnettu Rinkelinmäen halli ei enää ole lempinimensä veroinen. On puhuttu mm. seisomakatsomoiden vähenemisestä ja ongelmista hallin rakenteissa yleisemminkin. Huomionarvoisia seikkoja nekin, mutta omasta mielestäni lähimmäksi totuutta ovat osuneet he, jotka ovat maininneet syyksi liiallisen (heh) menestyksen.

Muistelkaapa niitä aikoja. Ei niistä niin kauan ole. Kun Helsingistä tai Turusta tuli vieraaksi joukko isoja pahoja susia. Niitä juutaksen nulkkuja, joilla oli rahaa kuin Vatikaanilla ja jotka joka saatanan kevät heiluivat nakkipadan kanssa. Tai niin ne sitä nimittivät. Meille se oli Kanada-malja, mutta ne kun olivat heiluneet sen kanssa niin paljon, niin ne halusivat näyttää maalaisserkuille, että niillä on varaa käyttää siitä halventavia lempinimiä. Ikäänkuin sen vieminen nurdixelle tai Aurajokeen olisi niille ihan arkinen juttu. Mulkut perkele.. Siinä ne sitten olivat meidän pienen ja kodikkaan Rinkelinmäen hallimme jäällä. Vastassa meidän urheat Thermopylain spartalaisemme. Oliko ihme, että teki mieli huutaa? Huutaa pois sitä pahaa oloa, joka kumpusi maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Kyllähän se nyt perkele tiedettiin, että tähän kisaan eivät kaikki lähteneet samalta viivalta. Jos meillä olisi edes lähelle ne budjetit käytössä mitä noilla.. Vaan eipä ollut ja turpaan tuli. Ei tietenkään aina, mutta useasti kyllä, ja keväällä sitten saletisti. Tappion jälkeen puristettiin kättä taskussa nyrkkiin ja kyynelverhon läpi uskoteltiin itsellemme ja toisillemme, että jonain kauniina päivänä.. Ja mikä oli uskotellessa. Urheilun suola on se, että huomenna kaikki voi olla toisin. Joka peli lähtee nollanollasta. Sittemmin niitä kauniita päiviä tuli, ja lopulta viime keväänä se kaunein kaikista.

Sisäinen poltteemme ei ole enää sama kuin silloin, kuinka se voisikaan olla? Me olemme muuttuneet spartalaisista ateenalaisiksi. Ja ainakaan minua ei sureta, näinhän sen piti mennäkin, eikä kukaan koskaan väittänyt, että asialla ei olisi mitään kääntöpuolia. Nyt voin jo kuvitella, kuinka yksi jos toinenkin kirjoittaja huutaa tietokoneen ruudulle "..kyllä sen aina pitää sytyttää, kun oma jengi pelaa!" No pitää pitää, ja sytyttäähän se. Kyllä minäkin tuplan haluan, ja tulevinakin vuosina tulee käytyä pelejä katsomassa ja jännittämässä Kerhon puolesta. Mutta älkää nyt väittäkö, että sisäinen polte voisi vielä olla sama kuin silloin, kun yritettiin lingolla osua Janeckyn silmikon aukosta sisään.

Kaiken tuon ylipitkän johdantofiilistelyn jälkeen pääsen vihdoin sanomaan sen, mitä tulin sanomaan. Jos haluamme ihmisten huutavan jäähallissa, meidän tulee saada heidät haluamaan huutaa jäähallissa. Jos ihmisillä ei ole syytä, miksi huutaa ja elämöidä, mitkään katsomoiden rukkaamiset tai muut kikkakuutoset eivät asiaa muuksi tee. Motivoitunut kannatusporukka puolestaan riekkuu ja mölyää, vaikka heidät olisi sijoitettu Poltinahon liikenneympyrään peliä seuraamaan. Ennen tuo halu tuli siitä pakottavasta poltteesta, jota ylempänä kuvasin. Siitä ikuisesta altavastaajan asemasta ja, myönnettäköön, hienoisesta alemmuuden tunteestakin. Tuo polte ei enää palaa ja, vaikka se haikeaa onkin, parempi niin. Minä viihdyn hyvin ateenalaisena. Tuon poltteen tilalle on siis löydettävä jotain muuta.

"Kuinka tarjottu pieniin kannatusryhmiin perustuva malli voisi tässä asiassa auttaa?" kuulen satojen, peräti tuhansien nimimerkkien kiihkeästi utelevan, samalla keskenään vimmaisesti supatellen. Pelkistetty vastaukseni kuuluu: "Koska se on hauskaa!" Tarjoan tähän esimerkin omasta menneisyydestäni. Meitä oli neljä kaveria, jotka tykkäsimme käydä viikoittain pelaamassa snookeria. Kivaahan se pelaaminen oli muutenkin, mutta jonkin aikaa palloja lätkittyämme keksimme, että kyllähän meidän pitää oikein oma kerho perustaa. No sellainen perustettiin ja sille laadittiin nettisivut. Jos joskus eksytte noille sivuille, voi olla että pidätte niitä säälittävänä spedeilynä ja tahattoman mukahauskuuden ylimpänä huipentumana. Oleellista on kuitenkin se, että meidän neljän jannun mielestä nuo sivut ja tämä kerho ovat parasta ikinä missään. Ilman kerhon perustamistakin varmaan kävisimme pelaamassa (tai sitten emme), mutta kerhon ja nettisivujen perustamisen jälkeen snookerista on muodostunut lähes elämäntapamme. On vain ihan helvetin hauskaa kirjata ylös säälittäviä pelituloksiamme, raportoida sivujen lukijoille (kaikille neljälle) pelitaitojemme vähyydestä ja lyöntipallon hallinnan olemattomuudesta tai keksiä toinen toistaan typerämmän nimisiä turnauksia ja laatia niille häiriintyneen psykedeelisiä voittopokaaleja. Minun on helppo kuvitella, kuinka tuo sama omasta luovuudesta ja samanhenkisesti vinoutuneiden kavereiden myötävaikutuksesta lähtevä noste voisi kantaa myös HPK:n kannattamisessa. Äkkiäkös tuollaiselle kannatusryhmällekin nettisivut tekaistaisiin. Sinne sitten blogia pystyyn, jossa kuvattaisiin ryhmän viistoa temmellystä koti- ja vierasotteluissa, ynnä tietysti eri kaupunkien yöelämässä. Kokeilkaa huviksenne, hauskinta mitä voi tehdä housut useimmiten jalassa.

Eli vielä kerran. Kannattaminen lähtee motivaatiosta. Aiemmin motivaatiota toi altavastaajan asema, jota ei enää (ainakaan samassa mitassa) ole. Ulkoa tulevan poltteen puuttuessa tehkäämme siis kannattamisesta itsestään hauskaa. Vaikka HPK:n kannattaminen olisikin edelleen homman pääasia, se ei enää olisi välttämättä ainoa asia.

Kiitos ja anteeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös