Kieltämättä Nielikäisen hankinnassa paljon samaa.
Nielikäisen paitahan minulla jo onkin. Muistan kun Pasi hankittiin perjantaina ja heti lauantaina oli Tampereella peli Tapparaa vastaan. Oli yhdenlainen työmaa järjestää fanipaidat painatuksineen mukaan reissuun sillä aikataululla, mutta joku...
Ei Kärppiin halua tulla pelaamaan edes turkulaiset. Pun intended. Mitään merkittäviä vahvistuksia ei tulla ennen siirtorajaa näkemään, korkeintaan sarjaa Antonen.
Minä odotin tämän viikon pelejä. En odota enää. Sylettää saatana koko vitun Kärpät.
Myllykosken lyhyen kärppäuran saavutukset on melkoiset. Virheitä virheiden perään. Ainoa fiksu veto oli Marjamäen potkiminen, kaikki muu menee päin helvettiä.
Tämä saatanan sekoilu pitää loppua nyt...
Olen huomannut, että Turun suunnalta on täällä Jatkoajassa on tätä saivartelua tapahtunut. Minä lasken nuo molemmat filmaamiseksi. Yhtä tuomittavaa paskaa molemmat.
Se on jännä, että meillä on Suomessa yksi seura, jonka kannattajat jaksaa länkyttää paskaa ketjussa kuin ketjussa. Edelleen oli iso vahinko suomikiekolle, ettei Ilves mennyt konkurssiin silloin kun siihen oli hyvä mahdollisuus.
Sinä tuskin suostuisit Nurmen perseilyjä näkemään vaikka rautalangasta väännetään. Kokeillaan silti:
Filmasi kakkosen ja pian jäähyn päätyttyä samassa vaihdossa kampitti Paason. Heti perään löi Ritchietä mailan päällä kylkeen ja pian oli uudestaan roikkumassa kiekottomassa Ritchiessä joka...