Hakutulokset

  1. B

    MM 2015: Suomi

    Tuon jutun yhteydessä oli myös linkki iltalehden toiseen juttuun, jossa joku liiton tuomaripomo hyväksyy vihellykset. Kuitenkin viittaat vain näihin Mäkelän juttuihin, jotka tukevat näkemyksiäsi. Mitä toivot hyötyväsi tästä? Eikö olisi parempi miettiä ja kyseenalaistaa myös omia ensimmäisiä...
  2. B

    MM 2015: Suomi

    Enpä minäkään ole nähnyt änärissä vähään aikaan tuollaista jäähyä, kun en ole nähnyt samanlaista tilannettakaan, vaikka siellä maalinedustalla usein kovaa kamppaillaankin irtokiekoista. Mutta juuri änärissä tuollainen estäminen vihelletään todennäköisimmin pois, siellä juuri näihin estämisiin...
  3. B

    MM 2015: Suomi

    Näissä kisoissa Suomen riveissä pelasi harvinaisen monta kokenutta pelaajaa, jotka eivät yltäneet lähellekään parastaan, jota ovat joskus kv-tasolla esittäneet. Näitä olivat ainakin Kontiola, Aaltonen, Immonen ja Komarov. Puolustuksestakin kertoo jotain se, että Suomen parhaaksi puolustajaksi...
  4. B

    MM 2015: Suomi

    Jos Suomi häviäisi Tanskalle huomenna, olisi Suomi todella kusisen paikan edessä jatkoa ajatellen, joten en kyllä allekirjoita ainakaan tällä erää näkemystä merkityksettömistä peleistä. Leijonilla niitä ei ole nykyisellään ainakaan.
  5. B

    MM 2015: Suomi

    Kiva, että en ole ainoa, joka huomasi Jalasvaaran mahtikauden KHL:ssä tällä palstalla. Sanoisin jopa, että tämän kauden tasolla Jalasvaara on KHL:n johtavia puolustavia puolustajia ja ihmettelen suuresti, miksi hän ei ole mukana. Minusta KJ:n pelaajavalinnat ovat muutenkin surkeita, joten en...
  6. B

    MM 2015: Suomi

    Tampalla on sitten mennyt kai aika huonosti, jos Filppulalta löytyy lukema -14. Heh, en sikäli epäile sanojasi, mutta onhan tuo tehotilasto tässä valossa aika koominen. Nyt kuuteen po-peliin Valtteri on ehtinyt jo nakuttaa lukeman -5.
  7. B

    MM 2015: Suomi

    Olet aivan sairaan fiksun tuntuinen kaveri. Ainakin juuri nyt tämän viestin jälkeen, jonka olet lähettänyt netin keskustelupalstalle. Jos olisin minkä tahansa yhdistyksen pj, niin haluaisin sinut ehdottomasti apulaisekseni.
  8. B

    MM 2015: Suomi

    Pekka Rinteen tulon varmistumisen jälkeen en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin Kulta. Kaikki muu olisi järkyttävää suorittamista. Luotan Jaloseen kuin kuu-ukkoon, joukkuepeli ja hyvät yksilöt takaavat paluun loistoon. Ja Ville Peltonen, MM-95, nevör forget. Ihanaa, ihanaa. Nyt laukean.
  9. B

    MM 2015: Suomi

    Sitä taidettiin ennen kaikkea kritisoida Jokereiden pr-joukkueeksi. Minusta on aivan normaalia, että valinnoista keskustellaan keskustelupalstalla. Eihän sen tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sitä, että nyt valittu joukkue on "kriitikon" mielestä sysipaska. Toisaalta on normaalia, että monilla...
  10. B

    MM 2015: Suomi

    Lindell oli mielestäni ekassa Tshekki-matsissa Suomen paras pakki. Todella perusvarma esitys myös omassa päädyssä ja kun tiedetään, että miehenalku osaa poikkeuksellisesti myös vetää, niin ehdottomasti kisakoneeseen.
  11. B

    MM 2015: Suomi

    Lehtonen, Niemi ja Rask ovat kaikki selvästi parempia kassareita kuin kukaan Euroopassa pelaavista virkaveljistään. Näiden kaikkien jääminen pois joukkueesta on selvä takaisku Suomelle.
  12. B

    MM 2015: Suomi

    On täysin käsittämätöntä, jos Koskiranta ei mahdu edes leirille. Omissa listauksissa mies on Suomen paras sentteri tämän kauden sarjanäyttöjen perusteella Euroopassa pelaavista. Mutta itsepähän soppansa keittävät. Ihmettelen myös missä on Jalasvaara, Suomen paras puolustava pakki?
  13. B

    MM 2015: Suomi

    Ehkä olen puusilmä, mutta en voi uskoa, että ilmeisesti ottelun järjestäjät valitsivat Petri Kontiolan ottelun parhaaksi pelaajaksi. Hän on ylivoimaisesti joukkueen hitain pelaaja, sehän murhataan kentälle vähänkin nopeampaa joukkuetta vastaan. Tänäänkin varmaan Euroopan hitainta maajoukkuetta...
  14. B

    MM 2015: Suomi

    Nyt ensimmäisen erän jälkeen Saksaa vastaan tekisi mieli sanoa, että toivottavasti Konna tipahtaa joukkueesta mahdollisimman nopeasti ulos. Liike ei meinaa riittää edes heikkoa Saksaa vastaan ja se heijastuu myös kiekolliseen pelaamiseen. Hänellä ei ole mitään annettavaa MM-tasolla tänä vuonna.
  15. B

    MM 2015: Suomi

    Minusta tuntuisi aika erikoiselta, jos Aaltonen lunastaisi kisapaikan tämän vuoden KHL-näytöillä. Valitsisin mieluummin Donskoin, jos näistä kahdesta pitäisi valita. Valitsisin myös Kemppaisen ohi Wirtasen, josta ei paljoa iloa ole hyökkäyspäässä.
  16. B

    MM 2015: Suomi

    Näkemieni KHL-matsien perusteella tältä kaudelta uskallan väittää, että Jalasvaara on Suomen paras puolustava pakki. Hieno ensimmäinen viesti nabaloolta ja olen pitkälti samaa mieltä kaikesta.
  17. B

    MM 2015: Suomi

    Oletko nähnyt Jyrki Jokipakan otteita NHL:ssä? Vaikea uskoa viestisi perusteella, että olisit.
  18. B

    MM 2015: Suomi

    Toivottavasti Koskiranta-Barkov-Immonen kolmikko on käytettävissä kisoihin lähdettäessä. Tuon kolmikon ympärille on helppo rakentaa tasapainoinen joukkue. Selkävaivaista konnaa ei tarvita mukaan epävarmuustekijäksi. On parempi rakentaa joukkue alusta asti terveiden pelaajien ympärille.
Ylös