Hakutulokset

  1. A

    Romanit

    ^ Onko teillä siellä sinun nurkillasi olemassa joku elintarvikejakelu vai onko hän itse ostanut kyseiset tavarat? Esimerkillistä toimintaa muuten ja antaa uskoa siihen, etteivät kaikki pahvihousut olekaan sellaisia kuin tarinat heistä väittävät.
  2. A

    Romanit

    Romanien (siis näiden meikäläisten) youtubeen lataamat musavideot ovat kerrassaan omituisia. Olen toisinaan ihmetellyt niiden sisältöä ja huomannut niiden omaavan merkittäviä samankaltaisuuksia esim. Kaukasuksen ja itäisen Euroopan kansojen vastaaviin videoihin. Kovasti he tykkäävät laulaa...
  3. A

    Romanit

    Vaikka Koivulaakso minua kovasti oksettaakin, olisi mielenkiintoista kuulla hänen näkemyksensä tuosta lapsikaappausjutusta. Taatusti luvassa olisi kaikkien muiden paitsi romaneiden syyllistäminen tapahtuneesta, mutta siitäkin huolimatta ajatus kiinnostaa.
  4. A

    Romanit

    Kerjäläisten valtakunta on se ketju, jossa käsitellään itäisestä Euroopasta saapuneiden turistien tekemisiä. Tässä ketjussa käsitellään Suomen romanien tekemisiä. Linkki vie tuohon nimenomaiseen ketjuun.
  5. A

    Romanit

    Täällä Jatkoajan foorumilla kun on noita Pohjois-Amerikassa asuvia jäseniä, niin haluaisin kuulla heidän kokemuksiaan esim. Kanadan ja Jenkkien mustalaisista. Ovatko he samanlaisia kuin nämä meidän "omat" kaalemme vai ovatko he kenties osanneet sopeutua vallitseviin yhteiskunnallisiin sääntöihin...
  6. A

    Romanit

    Kuinka yleisiä ovat Pyry-nimiset romanit? Tätä asiaa rupesin miettimään äsken Siwassa käydessäni, sillä samaiseen kauppaan oli eksynyt nuori pariskunta, joiden pojan nimi oli Pyry.
  7. A

    Romanit

    Veikkaan, että sakoilla ja ehdollisella selviää, sillä nuo ovat päivän trendituomiot. Eero sai kärsiä rangaistuksen tyhmyydestään, niin pahalta kuin se kuulostaakin.
  8. A

    Romanit

    Pukinmäessä ja Puhoksen ostarilla tuli aiemmin tällä viikolla törmättyä muutamaan Itä-Euroopan turistiin, jotka pyrkivät innokkaasti sisään autoon. Huomattuaan, että ovet olivatkin lukossa, he yrittivät nätisti hymyilemällä saada meikäläisen muuttamaan mieltään, mutta eipä tullut kauppoja...
  9. A

    Romanit

    No nyt oli ainakin tarpeeksi kalustoa paikalla. Valitettavan harvoin näin käy, joten ehkä he ovat oppineet jotain.
  10. A

    Romanit

    ^ Suomen poliisit ovat muutenkin vässyköitä, joten tuo tapahtuma ei yhtään yllättänyt. Oikeus on tässä maassa täysi vitsi.
  11. A

    Romanit

    Eikös Sale jossain vaaliohjelmassa kertonut antavansa romanikerjäläiselle rahaa?
  12. A

    Romanit

    Suvussani on muutama vähälahjainen ja heikosti koulutettu tapaus, jotka lisääntyvät samaan tahtiin kuin romanit. Nämä esimerkkeinä mainitsemani henkilöt eivät tosin ole romaneita, vaan Tunisian arabeja, mutta se nyt ei ole kovinkaan tärkeä asia. Sossutuilla elelevät ja aina silloin tällöin...
  13. A

    Romanit

    Vieläkin on vaikea ymmärtää, että minkä takia Helsingin kaupunki (asukasluku n. 600 000 hlöä) kumartaa näiden 30 romanin suuntaan ja pyllistää omille asunnottomilleen sekä kansalaisilleen. Onko se niin kamalan vaikeaa ottaa heivata tämä porukka pois Suomesta? Miksi heitä pitää hyysätä? Eihän...
  14. A

    Romanit

    Meikun Siwassa oli ainakin viime vuosikymmenen aikoihin myyjänä mukava ja asiallinen romanikassa, jonka kanssa tuli rupateltua joskus jopa pitkäkin tovi. Hän ei käyttänyt pukua, joten ehkä se oli syynä siihen, että niin moni muukin asiakas viihtyi tämän kassan kanssa jutellen. Tällä nuorella...
  15. A

    Romanit

    Pääsin tuossa noin 15-vuotiaana pojannulikkana "tutustumaan" tähän mustalaisten kulttuuriin Helsingin keskustassa kello yhdeksän aikoihin eräänä kesäisenä iltana. Olin juuri lukinnut pyöräni Rautatietorin toiselle puolelle ja olin menossa Asematunneliin, kun jostain pelmahti esiin semmoiset...
Ylös