Hakutulokset

  1. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Mielestäni tätä on hyvä verrata (jeesustelevien toimittajienkin) esimerkiksi siihen, että jollain keikalla joku eturivissä vittuilee jatkuvasti bändille. Mitä luulette, että tapahtuisi? Tai tuolla hallissa juuri näille toimittajille joku vieressä rääpisi päätään, kun koittavat töitä tehdä...
  2. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Jos näin, niin sitten toki. Tiedä sitten oliko tuossa seiskapelissä vati läikkynyt.
  3. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Edelleen, eihän se ollut vain tällä kertaa vaan jokaisessa pelissä. Sen takia siitä oli järjestäjillekin ilmoitettu, mutta mitään ei tehty asialle. No, kukin taaplaa tyylillään. Luulisi toki, että Kärppienkin pelissä olisi muuta tehtävää, vaikka oman joukkueen kannustamista. Mutta tokihan se...
  4. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Ei, vaan "kohtaus" oli alkanut jo hyvän aikaa sitten. Nyt se vain sai jonkinlaisen päätöksensä. Jokohan Kärpätkin alkaisi puuttumaan kannattajansa käytökseen ja siirtäisi vaikka johonkin väljemmille vesille. Tuskin on lähellä istuvillekaan mieluisaa kuunneltavaa.
  5. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Kuten Ziege jo sanoikin, niin hyvin piti Tuonpsen kantti. Joka kerta samaa rääpimistä, niin kyllä se yhden keskarin kestää.
  6. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Mielestäni jatkuvalla, ala-arvoisella suunsoitolla tilaa myös mahdollisen kuitin. Ja se on kestettävä. Tässä tapauksessa tämä poskensoittaja ei näyttänyt kestävän.
  7. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Jos on menty henkilökohtaisuuksiin ja niitä on koko pelin ajan tullut, niin yksi keskarinheilautus on aika pientä. Nelosen pätkän perusteella se sanksri otti vielä lisää kierroksia. Järkkärit olisivat voineet puuttua asiaan jo aiemmin.
  8. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Tänään sitten loppuu tämäkin homma. Lähtökohtaisesti Kärpät on valtaisa suosikki tälle päivälle ja suurin syy on se ns. miljoonan etu. Tapparalla nelosketju ei riitä ratkaisuhetkille, kun taas Kärpillä hyökkäyksessä on laajuutta ja jokaisen ketjun voi huoletta laittaa koska tahansa askiin. Tämä...
  9. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Yksi näytös vielä, kuten varmaan odotettua oli. Tappara vähän mielestäni töpeksi itse, kun ei peluuttanut nelosta ilmeisesti lainkaan jatkoilla. Heikkilän taso ei riitä, mutta Rauhalalla ja Dixonilla olisi saanut liikettä kentälle ja huilia muille. Noh, ympäripyöreä peli tulossa huomennakin!
  10. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Ei minua ainakaan kiristä pätkääkään. Kysyin vain Epätietoiselta kuinka hän tulkitsi lainaamani viestit, jos piti minun vastaustani provokatiivisena.
  11. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Hohhoijjaa. Luitko edes niitä viestejä joihin vastasin? Mitäs mieltä niistä olit, provoa? Minä yleensä vastaan samalla tavalla kuin haastetaan. Olet yleensä ensimmäisenä motkottamassa ns. vastapuolen provoiluista, mutta omat jäävät kummasti rauhaan.
  12. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Eikä siihen ole paljoa edes tarvittu, kun Tapparalla hädintuskin ovat nilkat kastuneet. Kärpillä happi sitten loppuneekin tänään, viimeistään huomenna. Toden totta. Ihan kivasti pelaillut sen jälkeenkin. Pudotuspeleissäkin pelailee mukavasti toista suurta mestarisuosikkia vastaan. Tuolla...
  13. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Koska yksikin kakkakommentti saa välittömästi viisi vastinetta, jotka taas saavat viisi vastinetta kukin ja soppa on kiehunut jo yli komeasti. Näin se vain menee. Hyviä pelejä on ollut, huomenna yksi lisää.
  14. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Peksihän Aamulehdelle vaatimattomana sanoi, että tuo parantaisi hänen ulkonäköään. Mutta toisaalta, osittain ehkä tuon takia Kärpät on päässyt Pekan aikana huseeraamaan vapaammin, sillä Peksin alistajakatse saattaa jäädä huurun taa piiloon. Mutta kaikki merkit viittaavaat siihen, että huomenna...
  15. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    No juuri näin. Luetun ymmärtäminen ja ilmeisesti ymmärtäminen muutenkin kohdillaan. Tottakai ostopelaaja voi olla oma kasvatti, mikäs hemmetin erottava tekijä niillä on? Mutta vaikka kuinka olisi oma kasvatti, niin voi joukkue joutua maksamaan vähintään saman kuin muutkin, että saa pelaajan. Ja...
  16. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Ei mitään. Ei minua rassaa pätkääkään. Ja kyllä, samaa mieltä, pari kokenutta peluria olisi ollut hyvä lisä.
  17. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Ei tietenkään. Markkinahinnalla ovat tulleet. Ja kyllä enemmän tai vähemmän ostojoukkueita kaikki ovat. Toki Kärpillä se nyt korostuu, kun ostettu isolla nipulla nimimiehiä aina katsomoon asti.
  18. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Aika myytti on myös se, että oma kasvatti ei voisi olla ns. ostopelaaja. Kotiseuturakkaudella ja Kärppätaimuujoukkuesydämillä voi pyyhkiä peränsä, jos pelaaja tulee joukkueeseen siksi, että tarjous on ollut paras. Sinänsä tällaiset tarkastelut ovat hyvin hankalia. Pitäisi tarkastella aiempi...
  19. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Sama kävi mielessä itsellänikin, että joku Sailio, Huml tm. jää puhtaan taklauksen jälkeen pötköttelemään ja hakee isoa rangaistusta. Tai sitten menee varta vasten pää edellä jotakuta päin. Mikään ei yllättäisi. Mutta onneksi Saravo ei tuollaisia mokia tee. Jäähy voi tulla, mutta se on siitä...
  20. V

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Jep, Saravo onkin juuri henkisesti herkkä pelaaja. Etenkin, kun nyt joutuu tuollaisen aivan poikkeuksellisen pelaajan, kuin Sailio, kohtaamaan. Marjamäeltä mielenkiintoinen veto suolata haastateluissa niin Aho kuin Rajaniemikin. Voi olla pojilla väsyneenä henkisen kantin kanssa tekemistä...
Ylös