Hakutulokset

  1. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Tappara on tällä hetkellä ennakkosuosikki - jopa selvä sellainen. Mutta koska ennakkosuosikkina ei ole kiva olla (sillä silloinhan on psykologisesti vain hävittävää), yrittää muutama palstatoveri täällä vierittää suosikin paineita muiden harteille. Tällä hetkellä esimerkiksi IFK:ta tai Kärppiä...
  2. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Nämähän ovat aina hieman makuasioita, mutta otetaan pieni vertailu mainitsemiesi joukkueiden pakistojen suhteen. (Tilanne 27.8.) Tässä kohtaa on syytä ottaa huomioon, että sekä IFK:n että Kärppien pakistoon on todennäköisesti vielä tulossa lähiaikoina yksi hankinta lisää, kun taas ainakin...
  3. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Tiedän kyllä, että Albert oli sivussa ja Olaussonia vielä odotellaan joukkueeseen. Humalojan loukkaantumista en ole huomannut. Tarkoituksena oli vain oikeastaan tuoda esiin, ettei millään joukkueella ole kovin suurta reserviä varsinkaan kärkisenttereiden paikkaamiseen. Kärpillä on kyllä loistava...
  4. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Lisäksi IFK:lta löytyy mm. Tomi Tuomisto, Jasse Ikonen ja Arttu Luttinen, jotka voivat pelata keskellä. Ei muilla joukkueillakaan ole sen parempaa tilannetta, useimmilla jopa IFK:ta selvästi heikompi. Mikäli Tapparan nelikosta Lajunen, Järvinen, Ilomäki ja Jasu joku on pois, nousee seuraavana...
  5. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Jos luet viestini vielä uudelleen, niin kirjoitan, että IFK on omissa papereissani "selvähkö ykkönen". Se ei tarkoita ylivoimaista ykköstä vaan sitä, että en pysty nostamaan muita joukkueita perustellusti IFK:n edelle voimasuhdevertailussa. Sen sijaan oman listani sijojen 2. - 5. joukkueita...
  6. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    13. Ässät Ässillä on kolme kovaa laituria (Bertrand, Kärki, Ojamäki) sekä näkökulmasta riippuen tasavahva/tasapaksu sentteristö (Kiilholma, Kerälä, Makkonen, Kuparinen), josta oikeastaan kuka tahansa voisi olla ykkös- tai nelossentteri, mutta josta kukaan ei edusta aivan sarjan huippua...
  7. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    9. SaiPa SaiPa lukeutuu vuodesta toiseen Liigan hankalimmin arvioitaviin seuroihin. Jälleen kerran hyökkäyksen terävin kärki (McIntyre, Rau, Jokinen, Polak) vaihtoi maisemaa ja tilalle ovat tulleet mm. Tero Koskiranta, Curtis Hamilton ja John McFarland. Näistä jälkimmäinen pääsi viime kaudella...
  8. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    II Kori: Ylempi keskikasti. Kotiedusta taistelevat. 5. Lukko Lukon kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua ovat lähestulkoon Liigan parhaat, jos Aleksi Saarela jää, Lauri Tukonen ja Ville Vahalahti (38v) pysyvät ehjänä ja Sami Lähteenmäki palaa parin vuoden takaiselle tasolleen. Aaron Gagnon &...
  9. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Alustus Halusin odottaa, että kaikki joukkueet (varsinkin Kärpät) saadaan suurinpiirtein valmiiksi ennen kuin julkaisen omat näkemykseni voimasuhteista. Näiden arvioiden laatimiseen meni noin kaksi viikkoa, jona aikana jouduin useasti tarkistamaan ja päivittämään tilannetta. Haluan korostaa...
  10. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Päivitin tämänkin. Suomikiekon haastattelu on varmasti Kärppien osalta Yleä ajantasaisempi. Aho lienee vain ollut Suikkasta varovaisempi kommenteissaan. Suikkanen sanoo suoraan, Aho ehkä pelkää lupailevansa faneille liikoja.
  11. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Lisäsin Nokelaisen. Voipi olla, että näin kesällä on ollut hieman hankala tavoittaa seuroista ketään kommentoimaan pelaajatilannetta ja ei ole voitu julkaista ennen kuin kaikilta on saatu kommentit. Noita artikkeleitahan on päivitetty eilisen päivän mittaan vielä. *E: Toki voidaan kysyä, miksi...
  12. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Yle julkaisi artikkelit joukkueiden pelaajatilanteista. Tässäpä kootusti niiden sisältö: HIFK: joukkue valmis (mutta katsellaan - Järvinen?) HPK: joukkue valmis Ilves: joukkue valmis Jukurit: joukkue valmis JYP: joukkue valmis KalPa: 1 hyökkääjä KooKoo: joukkue valmis Kärpät: 2 hyökkääjää (ja...
  13. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Olen kyllä varsin erimieltä kuin @Kukko ja @Mac^ . Malinen oli jo kauteen 2014-2015 lähdettäessä yksi Liigan parhaista senttereistä puolustussuuntaan. Moni Tappara-fani puhui silloin jopa Liigan parhaasta nelossentteristä, mutta se on tietysti subjektiivista. Ongelmana Malisella olivat...
  14. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Tapparalta löytyy rosterista vielä Heikkilä, jota ajettiin viime kaudella sisään ja joka on pelaajatyypiltään selkeästi ylempien ketjujen pelaaja. On mielenkiintoista nähdä, mihin hänen rahkeensa riittävät. Lisäksi puolustuksesta löytyy vielä Tuhkanen, joka toissa kaudella oli vielä Pelicansin...
  15. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Jos mennään ajassa tasan vuosi taaksepäin, niin silloin ihmeteltiin kuka tulee korvaamaan Palolan, Jormakan, Greenin, Erkinjuntin, Malisen ja Marjamäen tekemät tehopisteet. Moni toisteli sitä, miten varsinkin Palolaa ja Jormakkaa (saati sitten Metsolaa ja Tömmernesiä) on mahdotonta korvata. No...
  16. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Itse pidän IFK:ta selvänä suosikkina siitä syystä, että näen IFK:n riskit merkittävästi pienempinä kuin kilpakumppaneilla. Oikeastaan nuo riskit kulminoituvat ykkössentteriin ja maalivahtipeliin. Kumpikaan näistä ei mielestäni edes ole järin suuri riski ainakaan Liigan mittakaavassa. Ensinnäkin...
  17. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Täällä on tullut paljon hyviä pointteja. Kärpät tosiaan pärjää vertailussa muille kärkijoukkueille maalivahtien ja puolustuksen osalta, mutta hyökkäyksessä se jää selvästi jälkeen. Itse asiassa myös puolustus kaipaisi mielestäni sen koodinimi atteohtamaan ollakseen aivan Liigan terävintä...
  18. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Muutama pointti voimasuhteisiin liittyen: 1) Joukkueiden vertaaminen niiden edelliskauden rostereihin on melko turhaa. (Kaikki tulevat varmasti tekemään siirtoja vielä kauden aikanakin.) Olennaista on verrata oman joukkueen tämän hetkistä rosteria (pää)vastustajien tämän hetkisiin rostereihin...
  19. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Täytyy myöntää, että käyttäjä mirasane on esittänyt varsin vakuuttavaa statistiikkaa siitä, miksi Palve voisi olla mahdollinen "floppaaja" ensi kaudella eli päätyä vain noin 10-20 pisteen kauteen. Tämä onkin hyvin mahdollista. Kuitenkin valittaessa vertailukohdaksi yksinomaan Mestiksen...
  20. S

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Voi kyllä olla, että 35p on aavistuksen ylimitoitettu. Mainitsemasi Ruohomaa nakutti 65 pistettä 56 peliin ennen siirtymistään Liigaan. Palveella oli menneellä kaudella 13 ottelua Ruohomaata vähemmän ja 6 pistettä enemmän, mutta ilmeisesti jonkin verran heikommassa Mestiksessä. Ehkä noin 30p voi...
Ylös