Hakutulokset

  1. S

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Mitä helvettiä tolle viisikkopuolustukselle on yhtäkkiä tapahtunut? Tiivis paketti johon ei tiistaina Kalpalla tai tänään kahden erän jälkeen Kärpillä ole löytynyt mitään keinoja. Zapo hoitaa maalilla loput ja hyökkäyskin osuu tehokkaasti. Kärkiseuroja vastaan kulkeen ja pohjimmaisia vastaan...
  2. S

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Korjaisin että viime kuukausina. Puolustuspään heikkoudet toki tiedossa, mutta niitä pitäisi pystyä kompensoimaan Tommilan tyylisen pakin sitten hyökkäyspäässä. Sielläkään kun ei onnistu yhtään mitään niin vaikea ymmärtää miksi kuuluu pelaavaan kokoonpanoon.
  3. S

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Ilman Setästä tosta olis tullu 5-6 maalin teurastus, sen verran monta kertaa pelasti pelaajien koomailut. Ilman 1-0-maalia pelin kuva olisi voinut olla täysin eri. Ja sehän oli seurausta Janne Lahden aloitustappiosta. Miksi laituri Janne Lahti siis oli oman pään av-aloituksessa kun ei edes...
  4. S

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Onhan tämä nyt aivan jätkyttävää menoa Lappeenrannassa eikä se nyt pelkästään Vahalahti-Gagnon kaksikon puuttumisesta voi johtua. Tommila puolustuksessa on vielä viimekauden Nummeliniakin tuplasti huonompi jo varmaan sadatta matsia putkeen eikä hyökkäyspäässäkääb ole mitään hyötyä. Ilman...
  5. S

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    No nyt oli varsin kivessilmäinen anal yysi. Loppukiri 2-3 kavennusmaalin jälkeen oli oikeastaan parasta Lukkoa koko matsissa. Siihen asti hiihdeltiin miten sattuu vitut silmillä.
Ylös