Hakutulokset

  1. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Onnistuneesti katsottu, koska eihän Yle enää tulevalla kaudella NHL:ää näytäkään.
  2. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Mielenkiintoinen kuvio. Yle on tehnyt aika paljon yhteistyötä NENT Groupin/Viasatin kanssa, nythän siellä tulee jaetuilla oikeuksilla talvilajeja ja esim. hiihdon MM-kisat tulee jatkossakin Yleltä vaikka NENT Group ostikin oikeudet joitain vuosia sitten. Mietin että voisikohan tulevaisuudessa...
  3. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Viime kesänä pistivät lähetyksen Yleisurheilun nuorten MM-kisoista poikki kun piti saada Kummelia suoraan 90-luvulta ruutuun.
  4. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Mikäs tuossa on niin pahaa? Kyllähän urheilun näyttäminenkin kuuluu myös yleisradion tehtäviin ja siellä on edelleen ne kaksi muuta kanavaa missä voi näyttää vaikka maalin kuivumista seinällä jos sille on tilausta.
  5. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Tuskin kukaan, tarkoitin nyt nimenomaan tuon hiihdon maailmancupin osalta että se tulee näyttää telkkarista suorana lähetyksenä. Samaan aikaan oli sitten menossa lumilautailua ja sekin tuli suorana, niin nyt oli poikkeustilanne. Onhan tämä toki omalla tavallaan hauskaa. Aiemmin valitettiin...
  6. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Kieltämättä kestämätön tilanne jos Yle näyttää n. kerran vuodessa peräti kahdelta kanavalta samaan aikaan jotain urheilulähetyksiä ja tätäkin noin kahden tunnin ajan. Ymmärtäisin jos tätä kävisi joka viikko, mutta en oikeasti kyllä muista milloin Yle olisi viimeksi näyttänyt TV1:ltä jotain...
  7. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Eikös Ylellä ole tämä Teema jo sitä varten että sieltä näytetään kulttuuria ja taidetta melkein kellon ympäri? Varmaan joo, mutta voihan se olla että sopimus velvoittaa näyttämään nämä telkkarissa.
  8. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Yleisradio näyttää tällä hetkellä kahdelta pääkanavaltaan eli TV1:ltä ja TV2:lta samaan aikaan urheilua suorana lähetyksenä. Jopa TV-uutiset on joutunut väistymään hiihdon maailmancupin tieltä joka siis pyörii ykkösellä tällä hetkellä. Jokohan tästä joku on kerennyt raivostumaan? Jää joku...
  9. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Puoli Seiskasta pitää muuten mainita että se oli ihan laadukas kevyt keskusteluohjelma silloin alkuvaiheessa kun juontajina oli Peter Nyman ja Marja Hintikka. Mikko Kekäläinen oli juontajana ainoastaan perjantaisin. Lopullisestihan tuosta tuli ihan tyhjänpäiväistä höttöä Susanna Laineen myötä ja...
  10. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Mitäs musiikkia tämä Yle Puhe on nyt soittanut? Mistään en meinannut mitään soittolistaa löytää...
  11. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Metsolat on tullut kokonaisuudessaan Yle Areenaan. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa katsella se tuolta, vaikka toki muutamaan otteeseen on jaksot nähnyt. Mielikuva on että sarja on kohtalaisen hyvin kestänyt aikaa vaikka toki yli 20 vuotta vanhasta sarjasta onkin kyse.
  12. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Onneksi Ylellä on tuo verovaroilla pidettävä Yle Areena, jonne voi dumpata nämä leffat pyörimään. Ei siis tarvitse tätä skeidaa laittaa Ylen kanavapaikoille pyörimään. Toki jonkin verran niitä kaiketi Teemaltakin tulee, mutta kuitenkin.
  13. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Samaa mieltä. Ainakin urheilun ystäville tässä on Yle-verolle vastinetta, ja tässä tulee sitten hyvä näyteikkuna maksukanavien urheilusisältöihin. Nämä kaikki näytettävät urheilulähetyksethän on Viasatin ohjelmistoa, joten se toimii näyteikkunana heillekin. Toki sitä aloin sitten vähän...
  14. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Itse asiassa mietin tuossa päivällä aiemmin, että jos Yle olisi tuolla Fem/Teeman ohjelmapaikalla näyttänytkin hetken aikaa korista, niin sitä urheilua olisi tullut kokonaiset puoli tuntia samaan aikaan Ylen kolmelta kanavalta. 20.30 olisi TV1:ssä loppunut yleisurheilu juuriikin uutisten tieltä...
  15. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Tuleeko Yle Puheelta siis pelkkää höpötystä, vai onko tuo höpötys sellaista mikä palvelee kuuntelijoita sillä periaatteellsa että "kaikille jotakin" ? Vai onko kanavan sisältö huono vaan sinun mielestäsi?
  16. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Ei Yle jätä peliä näyttämättä, kyllä sen voi Yle Areenasta katsoa kokonaan suorana lähetyksenä.
  17. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Varmaksi en sano, mutta mielestäni Yle ei oikein pysty joustamaan näissä jalkapallo-otteluiden televisioinneissa kun sopimusket on tehty. En nyt muista mistä pelistä oli joku aika sitten kysymys, olisiko ollut jopa tuo Supercupin peli Real Madridin ja ManU:n välillä tässä jokunen viikko sitten...
  18. R

    Yleisradio Oy – YLE

    No minun omaan kiinnostukseen tuolla nyt ei niin ole merkitystä, koska en välttämättä seuraa esim. tuota koripalloa ollenkaan. Jos haluaisin katsoa niin näkisin kuitenkin joko netistä tai Viasatilta. Ja toisaalta onhan tuo kuitenkin sinänsä ihan merkittävä urheilutapahtuma kun kyseessä on...
  19. R

    Yleisradio Oy – YLE

    Niin no eikai Yle voi olla noudattamatta niitä sopimuksia mitkä se on tehnyt yleisurheilua ja jalkapalloa koskien, mutta tosiaan sitä minäkin ihmettelen miksei tuolla Fem/Teeman kanavapaikalla voi sitten näyttää koripalloa. Beatles-dokumentin näyttäminen kun ei varmaan ole pakollista, vaikka...
Ylös