Hakutulokset

  1. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Mihinkäs ne loput 40?
  2. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Ehtikö hinnat nousemaan jo pilviin, vaikka jäi tonnin päähän loppuunmyydystä? Eikös ne kuitenkin dynaamisesti hinnoitella.
  3. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Jyväskylässä tämä on edennyt suunnilleen siten, että vuonna 2016 tultiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen niiden suunnitelmien kanssa, joihin myös uusi halli sisältyi. Hankkeen piti olla suurimmaksi osaksi valmis vuonna 2020 ja vuonna 2018 luultiin, että rakentaminen voidaan aloittaa. Sitten...
  4. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Oulussa mennään selvästi isompaa kohti, mutta Lahti voi olla samoissa Metro Areenan kanssa. Jyväskylässä mennään lähelle tuota, kun uuden hallin kapasiteetti on näillä näkymin 6000. Tuo määrä ilmeisesti pelkkiä istumapaikkoja, joista osa saattaa muuttua vielä seisomapaikoiksi, mikä nostaisi...
  5. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Ei sekään haittaa, että Jyväskylässä päästään eroon Liigan toiseksi pienimmästä hallista. Tuo hanke taitaa olla pidemmällä menossa kuin mikään mainitsemistasi. Jyväskylässä kuokka on tarkoitus iskeä maahan lähikuukausina.
  6. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Näissä on valtavia eroja eri joukkueiden kohdalla. Nyrkkisääntönä usein, että mitä pienempi halli, sitä kalliimmat liput ja sitä vähemmän tarjouskampanjoita. Pääosin liput ovat melko hinnakkaita, enkä ihmettele, että niistä valitetaan. Toisaalta hinnoittelu on ymmärrettävällä tasolla, jos...
  7. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Tykkään tästä myös, koska vähissä on ne tilastot, missä JYP sijoittuu viiden parhaan joukkoon. Täyttöaste on kyllä hyvä mittari, vaikka ei siitäkään yksinään voi kauheasti päätellä. Ainiin, Jukurit, nice.
  8. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    JYPin törttöilyt nyt ei liity Liigan yleiseen hyvinvointiin mitenkään.
  9. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Toki tässä voisi muistuttaa, että Mikkelissä pelataan tänään teemaottelu, johon yhteistyökumppanit ovat osallistuneet ns. isolla kädellä. Ilmaislippujakin jaeltu. Toivottavasti Jukurit pelaa hyvin ja saa ihmiset halliin jatkossakin. Sehän näiden erikoismatsien tarkoituksena on.
  10. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    On se kumma homma, kun eivät ole saaneet rakennettua uutta hallia. Talkoovoimin tiiliä toisen päälle!
  11. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Juuri siksi aiemmin mainitsin, että täyttöasteen huomioon ottaminen voi olla oleellista, jos mestisjoukkue myy jatkuvasti oman hallinsa täyteen. Vastasit tuohon viestiin, että eivät ole täynnä juuri koskaan. Vähän ristiriitaista viestiä tulee sun suunnalta nyt :)
  12. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Edelleen täyttöasteen vertailu menee aika koomiseksi, jos kapasiteetissa on järkyttäviä eroja. Ylipäätään tämä yleisömäärien vertailu Mestiksen ja Liigan välillä on pääosin täysin turhaa, eikä johda mihinkään. Hallit ovat pääosin ihan eri sfääreistä, kuten myös lippujen hinnat, hallien taso...
  13. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Tässähän on nyt kyse sarjojen välisistä eroista, eli jos Mestiksessä ei saa rahalle lähellekään yhtälailla vastinetta, niin silloinhan sitä eroa on paljon. Nimenomaan kaikki asiat tulee ottaa huomioon, eikä pelkkää yleisömäärää.
  14. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Ei tuo täyttöasteen vertailukaan kovin pitkälle johda, ellei sitten kyse ole siitä, että mestisjoukkue vetää pienen hallin loppuunmyydyksi joka kerta. Joka tapauksessa joku tuhat katsojaa vetävä halli on pirun paljon helpompi vetää täyteen, kuin vaikkapa 5-6 kertaa enemmän väkeä vetävä halli...
  15. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Saattaa olla järkevämpää katsella seurojen ja sarjojen keskimääräisiä yleisömääriä, eikä verrata yksittäisiä otteluita. Etenkin, jos ottaa Liigasta harvinaisen matalan ja Mestiksestä harvinaisen korkean yksittäisen ottelun yleisömäärän, niin siinähän tietoisesti vääristää asioita. Lisäksi on...
  16. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Täältä Jyväskylän suunnalta jos saa vähän huudella, niin oi voi... Hyvällä tuurilla toki ei tule enää valituskierrettä, mutta todellakin voi tulla. Kaupungin hyväksyminen ei millään tavoin estä valittamista hallinto-oikeuteen. Ja se kierre hallinto-oikeuden, sekä KHO:n kanssa voi kestää...
  17. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Tässä ei nyt puhuttu siitä mikä riittää nollatulokseen, mutta todennäköisesti tuo tavoitteeksi asetettu yleisömäärä on myöskin budjetoitu yleisömäärä.
  18. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Vaikka sillä tehdäänkin voittoa, niin se ei tarkoita, että tuo keskiarvo ei olisi budjetoitu keskiarvo. Budjetoitu ei tarkoita sitä lukemaa, millä päästään nollatulokseen.
  19. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Lähes poikkeuksetta nämä luvut tarkoittavat samaa liigajoukkueiden kohdalla. Ei ole täysin perusteetonta olettaa, että koskee myös Ilvestä.
  20. N

    Liigan yleisömäärät kaudella 2023–2024

    Kyllä, oli alkuperäisessä julkaistussa otteluohjelmassa. Pointtini olikin, että otteluohjelmaa viritellään aika pitkään ja voi hyvin olla, että tähän liittyen on jouduttu tekemään muutos siinä kohtaa, kun ohjelma on muutoin ollut valmis tai lähes valmis. Joukkueiden hyväksyntä tuolle on...
Ylös