Hakutulokset

  1. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Jumalauta tuo neloskenttä, upeaa. Tuomistolle viiden vuoden pahvi nyt ja välittömästi. Salmi oli myös HYVÄ! Ja kaikki muutkin..Kiitos, tack.
  2. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Totta turajat, vaikka näillä menneillä runkkarimatseilla nyt enää merkitystä olekaan, mutta esim 27.11 kotona Kärpille dunkkuun tylysti 5-1 ja seuraavana päivänä pari päivää levänneen Tapparan vieraaksi ja rankkaritappio, kun 60min kohdalla 4-4. Kova on vastus, sitä kukaan ei varmasti...
  3. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kahdessa ensimmäisessä matsissa JYP siirtynyt johtoon ensimmäisen kympin aikana ja tänään tuskin pääsivät IFK alueelle siinä ajassa, eli joku pikkuinen taktinen viilaus Pudin sanoin on ilmeisen onnistunut. Hieno esitys ja kaksi vielä.
  4. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllä, mutta se v...taa eniten, ettei Tarkkia pystytty edes kunnolla testaamaan. Pompotteli suht paljon, mutta kovin oli vaatimattomia lopulta kaikki yritykset ja sommitelmat.
  5. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ennenkuin teemme yhdessä virtuaalisen joukkoitsarin niin sarja on nyt vasta tasan 1-1 ja maanantaina jatkuu. Itselläni vahva luotto siihen edelleen, että 4-2 voitoin jatketaan Tapparaa vastaan finaaleihin, kuten 30-v sitten.
  6. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Hahhah, tätä ei paremmin voisi enää kuvailla. Järkyttävän näköinen hiippari, mutta loistava duunari laatikossa.
  7. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kunhan läpsytellään loppupeli pois. Pelailun makua ensimmäistä vitosta lukuunottamatta, mutta himassa sitten hiukan ryhdikkäämpi esitys.
  8. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nyt kun muutaman kerran katsonut JYPin avausbyyrin niin ei se ihan 100-0 Lankisen piikkiin mene. B-pisteen kaarelta todella tarkka veto tolpan juureen on loppujen lopuksi suht vaikea otettava, vaikka jotkut muuta inttävätkin. Se siitä ja ekan kympin koomailun jälkeen mukavaa vyörytystä ja...
  9. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Aika ajoin Ramun kenttä teki mitä tahtoi ja nimenomaan PIDETÄÄN sitä kiekkoa ja jauhetaan. Antaa JYPin "juosta" perässä ja hyydyttää itsensä.
  10. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tai Taimi ollenkaan. Nitroja perkele!
  11. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Vetoihin edes jonkinlaista laatua niin hyvä tästä vielä tulee. 40min laatu ollut todella heikkoa.
  12. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan. Hyvällä asenteella jengi kentällä ja maalivahtifarssi kuin kirsikkana terskan päällä. Mua ei huvita enää oikeastaan mikään...
  13. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ja Husso pois tolppien välistä, nyt ja välittömästi.
  14. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    The kliininen esitys, eikä ekan kympin jälkeen pulssi yli 50 lyönnin oikeastaan enää edes noussut. Kiitos. Tack.
  15. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eipä kyllä tänään(kään) ollut epäselvyyttä, että kumpi homman vie, vaikka mitään 12-1 hassuttelua ei nähtykkään. Itselleni loppujen lopuksi ihan sama tässä vaiheessa kautta että mikä oli esitys, tosin tänään parani loppua kohden.
  16. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ilo katsoa tuollaista irtonaista luistelua ja konemaista pelaamista, missä vastustajalla ei edes teoreettista saumaa kavennukseenkaan. Raskin meno esimerkiksi aivan huikealla tasolla. No, erä aikaa sössiä tämäkin peli.
  17. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ensimmäinen yv oli kohtalaisen hyvää pyöritystä, eikä maalikaan kaukana, mutta toinen yv ja sinnehän se vihdoin upposi. Joku osa-alue sentään tänään toimii.
  18. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Taimi helvetin paska tänään. Kaksi kertaa lahjoittanut kiekon ilmaiseksi, mutta ilveksen umpisurkea viimeistely ei onneksi tuottanut takaiskuja. Viisitoista muutakin sählääjää voisi nimetä, mutta ei jaksa, eikä kiinnosta. Karmeaa kuraa..
  19. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    En nyt ehkä mestikseen vielä Latea olisi viskaamassa, vaikka esitykset eivät älyttömiä hurraahuutoja ole aiheuttaneetkaan,tosin ei hirveitä hölmöilyjäkään illasta toiseen, mutta jos käyttää n70% kapasiteetistaan mihin rahkeita olisi niin heikohkoltahan tuo tuppaa väkisinkin näyttämään. Lukko...
  20. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Parasta tässä pelissä oli että se loppui. Kärppien pelaaminen loksahti tänään kohdilleen ja lopputulos näkyy taululla kohtalaisen tylyinä numeroina. Kärjessä jatketaan silti ja pikku nöyryys omaan tekemiseen sai hyvän buustin.
Ylös