Hakutulokset

  1. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Tuohan julkistettiin ja varmaan ainakin kuukausi sitten, että Ruotsi avaa finaalin. Muutoksena aiempaan äänetyslinjat avataan heti ensimmäisen biisin alettua. Tuolla tuskin kuitenkaan ratkaisevaa merkitystä on siihen, että aivan alussa esiintyminen olisi yhtään vähempi huono paikka kuin aiemminkaan.
  2. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    RAI:n äänestystuloksen perusteella, on hyvinkin mahdollista että Israel voittaa koko kisan. Tuo biisi kerää myös juryilta satavarmasti hyvän pistepotin, ja jos puhelinääniä tulee muualtakin vähänkään Italian tahtiin niin eihän tässä ole kahta sanaakaan mikä maa tulee voittamaan lauantaina. Ei...
  3. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Ei Huilumies ole lähellekään huonointa mitä Suomi on viisuihin lähettänyt, eikä kyllä ole myöskään Nuku Pommiin. Paven Yamma Yamma sen sijaan sijoituksena ansaitsi eikä Rikin Reggae OK ollut todellakaan OK. Muita todella heikkoja esityksiä ovat tarjonneet ainakin Nina Åström, Pertti Kurikan...
  4. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    No kyllähän se omaakin seuraamista on latistanut, että oman maan biisi ei innosta yhtään ja esityksen tarjoama huumori lähinnä vaivaannuttaa (onneksi osalle kelpaa). No, Suomen finaaliputki jatkuu lähes varmasti ja on sekin jotain. Olen onnistunut näkemään interneissönistä lyhyitä ja vähän...
  5. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    No juu, olihan siellä kaikenlaista kummallista, jos noihin vuoden takaisiin viisuihin siis mennään. Esim. se että San Marinon _kaikki_ viisi tuomaria sijoittivat Cha Cha Cha:n kolmen huonoimman kappaleen joukkoon (sijoille 24.-26.) kun taas esim. Norjan kaikki viisi tuomaria sijoittuvat saman...
  6. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Käärijä oli juryäänissä neljäs, joten en nyt ehkä ihan kuitenkaan inhosta puhuisi. Lyhyitä klippejä on tänään treeneistä julkaistu, ja niiden perusteella Windows95Manin esitys noudattaa hyvinkin samaa kaavaa kuin UMK:ssa.
  7. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Kyllähän se Piispasen laulu UMK:n finaalissa kuulosti niissä korkeissa kohdissa ihan kamalalta. Jostain syystä se ei kuitenkaan äänestäjiä haitannut samalla tavalla kuin Siipolan kohdalla. Joo, vieläkin vituttaa tuo UMK:n tulos. Ihan satavarmana en Windows95Manin finaalipaikkaa pidä, mutta...
  8. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Onpa kyllä harvinaisen oman makuni mukainen tuo vedonlyöntitilaston kärki. TOP10:stä vaihtaisin ainoastaan kaksi viimeistä pois ja laittaisin tilalle Viron sekä Espanjan. Jos yksi suosikki pitäisi valita, niin se taitaa tällä hetkellä olla Belgia. Pohjoismaille tämä on kyllä vaisu vuosi...
  9. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Pohjoismaista Norja on tänä vuonna ylivoimainen ykkönen. Myös Tanska lähetti ehkäpä parhaan biisinsä pitkään aikaan (joka ei tule kovin pitkälle riittämään), mutta sen sijaan Suomi, Ruotsi ja Islanti ovat omissa papereissani aikamoista kuraosastoa.
  10. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Onkohan ensimmäinen kerta sitten vuoden 1970 (jolloin mm. Ruotsi ja Suomi boikotoivat) ettei Euroviisuissa ole esiintymässä yhtään ruotsalaista artistia?
  11. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Norjan ja Viron ainakin.
  12. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Ehkä olen katkera suomalainen tai jotain muuta, mutta omana mielipiteenäni Melodifestivalen on kaikista biiseistä nähtyjen klippien perusteella tänä(kin) vuonna oikeastaan aikamoista sontaa. Toinen toistaan kliinisempiä esityksiä ja biisejä luvassa. Erona pariin viime vuoteen tänä vuonna ei ole...
  13. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Jollain tavalla tykkään tuosta Kreikan biisistä. Tai ainakin siitä että ovat palanneet muutamien vuosien tauon jälkeen aidosti kreikkalaiseen musiikkiin.
  14. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Oma suosikkini tämän vuoden julkaistuista biiseistä on aika selvällä erolla Italia, vaikka La Noia ei pärjää lähellekään Sanremossa kolmanneksi jääneelle Annalisan Sinceramentelle. Annalisan itkua pidättelevät kasvot tulosten selvittyä eivät hevillä unohdu.
  15. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Ja Israelin TV-yhtiö Kan on ilmoittanut ettei tuon kappaleen sanoitusta tulla muuttamaan, vaikka se tarkoittaisi jäämistä pois viisuista. Alkaa näyttämään ihan hyvältä asian suhteen ja viisut saadaan käydä rauhassa. Toki seuraavaksi painetta alkaa olla Azerbaidzhania kohtaan, mutta Israel nyt...
  16. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Jos kiinnostaa miltä Suomi ja UMK näyttivät ensimmäistä kertaa täällä vierailleen ulkomaalaisen silmin, kannattaa katsoa tämä ESCUnitedin Gaben vlogi. Pitkä kuin nälkävuosi, mutta ainakin itse viihdyin. Tarjoaa myös toisenlaisen näkemyksen UMK:sta kuin muutamat paskaa ja persettä -kommentit...
  17. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Paikalla oltiin. En ole vielä nähnyt esityksiä ns. TV:stä, mutta kyllä livenä esitykset nähneenä odotin ja toivoinkin Siipolan voittoa. Tuota täällä mainittua epävireisyyttä ei kyllä kuulunut Areenalla, mutta ei se äänentoisto tietysti samalla tavalla kuulu kuin kotona. Toisaalta W95Man kyllä...
  18. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Ei huolta, Katri Helena esiintyy tänään UMK:ssa.
  19. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Koska en Euroviisuja lukuunottamatta juuri ollenkaan seuraa tai siis kuuntele nykymusiikkia, en suomalaista tai ulkomaista, niin tää Uuden Musiikin Kilpailu on itselle hyvä foorumi tutustua nykymeininkiin. Tänä vuonna täytyy kiittää UMK-raatia että Jesse Markin on mukana. Glow ei ensikuulemalla...
  20. L

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Jos yhtään voin kääntää veistä haavassa, niin tuossa Norjan Melodi Grand Prixissa lisättiin tänä vuonna yleisöäänten painoarvoa 50 prosentista 60:iin (UMK:ssa 75%). Viime vuoden systeemillä Keiino olisi voittanut kolmella pisteellä.
Ylös