Hakutulokset

  1. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Näen hieman punaista, juu. Mutta en siksi, että olisi vaikeaa myöntää olevansa väärässä. En vain ymmärrä, että miksi meidän kaikkien pitäisi olla siä mieltä, että Pekka Virta on hyvä valmentaja? Erimieltä olevilla on pöntössä vikaa tai siis he "näkevät punaista". Sanoin mielipiteeni Pekasta...
  2. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Vituttaa edes nähdä koko Pullukka-Peksua seisomassa kädet taskussa penkin takana ja virnuilemassa tuomareiden päätöksiä.
  3. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Allekirjoittanut menee aika samoilla linjoilla. Lisäksi virheistä on puhuttava avoimesti ja niiiden tekeminen ei saa olla kiellettyä. Virheiden toistaminen on tyhmää, mutta siihenhän syyllistyy myös Ässien valmennus. Aivan lapsellisia juttuja ovat nämä Härkälän kommentit, että ketjujen...
  4. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Kiinnitin huomiota samaan asiaan. Puolustusalueella ei säntäilty edestakaisin vastustajan perässä ja miestä vaihdettiin painolliselle puolelle. Aika paljon vielä omissa tuli virheitä, mutta eilen Rasmus oli mies paikallaan. Jos omiin menee vain yksi, niin lähes jokaisesta pelistä on kolme...
  5. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Anteeksi, virhe on nyt korjattu. Pratulle vielä... Tämä laskelma perustui MustatKortit ja mutaman muun aiempaan kaavailuun näistä "helpommista" peleistä aina Helmikuun alkuun asti, jolloin vastaan kotona tulee Tappara. Olet oikeassa, pelejä on vielä 15 jäljellä. Huono uutinen on se...
  6. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Näistä viimeisistä kuudesta otteluista piti ottaa 16 pistettä, että edes jonkinlainen mahdollisuus säilyy, mutta kasaan saatiin ainoastaan 8 pongoa... Pitää olla olla tosi fani, jos väittää Ässien pelanneen viime aikoina hyvin... :)
  7. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Oho.. Meillä on yht'äkkiä liikaa senttereitä käyössä. Kreps on näköjään määrätty illan Tepsi otteluun Niemen laituriksi Smithin kanssa. Aika yllättävä veto... Smithille tulee hikinen ilta, kun pitää painella ekana alueelle, hakea kulmakiekot ja olla koko ajan liikkeessä ja hakea paikkaa...
  8. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Eikö se ollut siinä Lukko-pelissä, jossa pakit keskialueen peruutuksessa painottivat liikaa laitoihin? Omalla sinisellä alkoi parivartion keskinäistä etäisyyttä olla liikaa ja siitä Lukko (sentteri?) spurttasi yhdellä syötöllä ainakin kerran maalin arvoisesti läpiajoon? Pitäisikö muuten...
  9. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Ihan hyvä ettet kommentoi, koska mitä ilmeisemmin te molemmat tarkoititte samaa asiaa vain eri sanoin. Se on ihan sama, kuka Ässien maalia vartioi, koska siellä ei ole mitään mahdollisuuksia olla päästämättä 3-5 maalia omiin joka pelissä. Ässien puolustus on - nähtävästi kaikkien tänne...
  10. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Se on nyt hyvä uutinen, että Poffi viivan tavoittelussa otteluohjelma suosii meitä. Ja että pieni mahdollisuus elää edelleen. Tulevista seitsemästä pelistä vain SaiPa kuuluu kärkijoukkueisiin. Vaikka SaiPa-ottelu on harmillisesti vieraissa, se on viimeisten neljän pelin näytöillä (ja Esterin...
  11. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Nämä fiilistelyt... Se ei ole ihan sama, jos johto sulaa. Se tarkoittaa, että joukkue ei osaa pelata johdossa eli joukkue ei osaa ottaa aloitetta vaan pelaa reaktiivisesti. Yksinkertaisesti sanottuna pelaajat katsovat ensin mitä vastustaja tekee ja yrittävät sen jälkeen estää vastustajan...
  12. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Ei tullut Peksiltä aikalisää, eikä ollut edes mainoskatkoa. Paniikki sai jatkua ja tietysti Jokerit painoi hulluna päälle kun meillä puristettin mailoista mehua. Sanon uudelleen, että taktisesti kelvoton esitys Liiga-valmentajalta. Ude on ollut aika monta viikkoa ihan hunningolla. Toisaalta...
  13. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Ei maistu, koska yksi tärkeä piste menetettiin tyhmiin taktisiin virheisiin. Aivan uskomatonta touhua Virralta, joka ei kyvyttömyydessään edes tajua, että se riehuminen vaihtoaitiossa tarttuu pelaajiin. Iha käsittämätönt tunarointii.
  14. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Peliaikaa jäljellä 12 minuuttia ja alkaa tosiaan tuntua siltä, että myös tämä ottelu sössittiin.
  15. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Minkä helvetin takia tilanteessa 3-2, kahden nopean Jokerimaalin jälkeen ei otettu aikalisää? Valmentajaa myöden koko joukkue aivan paniikissa? Kyllä tämä alkaa olla sellaista farssia ettei paremmasta väliä.
  16. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Voi hyvänen aika. Tämän Ilves-ottelun jälkeen en voi enää olla positiivinen. Enkä näe mitään syytä, miksi kädet taskussa seisoskeleva pullea mansikka-wiineri saisi jatkaa enää päivääkään Ässien valmentajana. Toivottavasti hänet jätetään joukkueen bussista Tampereelle, eikä hän enää ikinä tule...
  17. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Ehdin tuonne Peksille kenkää -ketjuun kirjoittamaan vähän saman suuntaisia mietteitä: Verrattuna viimeiseen peliin ennen taukoa, tätä oli mukavaa katsoa. Ei pelätty hyökkäyssinisellä, pelattiin suht' ennakkoluulottomasti kohti maalia, tilanteet katsottiin loppuun, eikä jääty hyökkäyspäähän...
  18. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Niinpä, ei siihen oikein muuta voi todeta. Ässät oli tänään kierroksen ainoa joukkue, joka ei osannut tehdä maalia. Rynnäksellä 16 torjuntaa, joista Hupin kaksi läpiajoa olivat ehkä ainoat vaikeat. Fakta: Ässät ei pystynyt luomaan yhtään ainoata vaarallista tilannetta Kärppien maalille...
  19. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    (Kopioin kirjoitukseni Peksi-ketjusta tänne, koska se sopii ehkä paremmin tämän otsikon alle. Hauska huomata, että myös muut olivat kuulleet naksahduksen.) Vaikka Ässät on nyt hävinnyt 90% viimeisistä kymmenestä ottelustaan, tapahtui HIFK ottelun toisessa erässä jotain erittäin pelottavaa...
  20. E

    Ei Pekkaa pahempaa – eli otteet kaukalossa 2013–2014

    Hyvää kirjoitusta Crapbagiltä. Jostain syystä olen edelleen luottavainen vielä tätä kautta ajatellen, mutta materiaalin kapeus alkaa hieman pelottamaan. Huhtanen ykkösen laidalla ja Lähteenmäki keskellä? Kaksi ei missään nimessä huonoa, mutta jokseenkin samaan ketjuun sopimatonta pelaajaa...
Ylös