Hakutulokset

  1. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Dudas saalisti tänään syöttöpisteen Unkarin ainoaan maaliin. Unkari hävisi siis Ranskalle luvuin 3-1. Olisi kyllä jännä nähdä kyseisen kaverin todellinen taso jossain vaikka ensi syksyn harjoitusottelussa. Voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.
  2. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Varmaan jokaikisessä CHL-pelissä oltiin kolmanteen erään lähdettäessä tiivistetty kolmeen ketjuun. Eli siis villinä veikkauksena tänään ollaan kolmannessa erässä liikenteessä ketjukoostumuksilla: Tukonen*-Koskiranta-Kallio Ahtola-Perrin-Spina Piku-Vainiola-Virtanen * jos ei ole jo loukkaantunut
  3. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Olen eri mieltä. TPS on kuitenkin pelannut harjoitusmatseja KooKoota, HIFK:ia (x2), Sportia, Tapparaa sekä Pelicansia vastaan. Tämän lisäksi DEG:kin oli melko fyysinen ja rankka vastustaja TPS:lle, joten tavallaan mistään höntsäämisestä ei ollut kyse vaikka jälkimmäinen peli olikin melko suurta...
  4. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Itse olin eilen (maanantaina) seuraamassa treenejä. Helvetin lujaa mentiin ja varsin lupaavalta näytti. Ei tuolla ainakaan kukaan näyttänyt höntsäävän tippaakaan ja syötöt tuli lapaan. TPS treenasi käytännössä pelkästään maalineduspeliä, joten ketjuista on paha sanoa juuta tai jaata. Vainiola ja...
  5. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Muuten näyttää ihan hyvältä, mutta aivan ensimmäiseksi vaihtaisin Nummelinin ja Mojzisin paikkoja. Petulle vähemmän 5 vs. 5 peliaikaa, niin jaksaa painaa sitten vaikka kaikki ylivoimat. Nummelinin puolustusalueen puolustuspeli on aivan järkyttävää, joten turha sitä on siellä roikottaa isolla...
  6. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tuo tuli siis ilmi siellä TPS:n tiedotustilaisuudessa, jossa julkaistiin mm. Perrinin soppari. Tämän jälkeen on kyllä tihkunut sellaistakin juttua, että pelaajabudjetti olisi vain sen parin miljoonan verran, mutta siitä ei ole mitään varmaa tietoa. Eiköhän se lopullinen pelaajabudjetti johokin...
  7. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tässä viimeisien vuosien aikana on oppinut tietyn tavan odottaa odottamatonta TPS:n kanssa. Tästä mä olen aivan täysin samaa mieltä. Hienoa, että päästiin näin monen päivän väännön jälkeen samalle aaltopituudelle. Vielä eräs asia. A) Runkosarjan sijoitus 10. Sääliplayoffeista isona...
  8. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tarkoitin kylläkin, että ei TPS siihen kaadu jos ehkä 8-10 (/60) ottelussa laitahyökkääjistä puolet on juniori-ikäisiä. Se on ihan toinen tarina jos siellä on 8-10 ottelua peräjälkeen laitureina puolet juniori-ikäisiä. Tein tuossa viime viikolla ihan mielenkiintoisen laskelman jokaisen...
  9. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Niin kauan kun TPS:n puolustus on sitä luokkaa mitä sitä se on tänään (29.06.2015), niin tästä ei tarvitse edes keskustella. Palataan asiaan heti kun TPS julkaisee Tallind... siis tulevan kärkipuolustajansa sopimuksen.
  10. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Vaikkei lainattu kohta minulle ollutkaan, niin olen nyt jo vaikka kuinka monta kertaa yrittänyt sanoa, että siksi koska muut joukkueet on paperilla parempia. Miksi veikkaisin (vaikka rahasta), että TPS pääsee TOP6 -sijoille jos en siihen edes itse uskoisi? Todellisuus on se, että tällä hetkellä...
  11. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    En taas ymmärrä miten miesten sarja muuttuu junnusarjaksi jos TPS:n laitahyökkääjistä 4/8 on parikymppisiä sen 10 matsia kaudesta, kun muut on loukkaantuneita. Lähtökohtaisestihan juniori-ikäisiä on 1 tai 2 riippuen muista tekijöistä. Alexander Georgijev? Mikko Rantanen? Elmeri Eronen? Rasmus...
  12. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Mielestäni siihen on varauduttu. Kun otetaan esiin esim. lähtijät -> tulijat, Sointu -> Ahtola, + Lasch -> Spina, - Smolenak -> Virta, - (Jos Virta lyö läpi, niin sittenhän ollaan neroja) Lucenius -> Perrin, + Karvinen -> Virtanen, + Tuostahan voi lukea heti, että Smolenakista jääneet paukut on...
  13. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Maailma muuttuu. Mielestäni Rantanen on varausvuoteenaan valmiimpi NHL:ään kuin yksikään edellämainituista pelaajista, joten siinäkin on yksi syy miksi on todennäköisempää, että miksi Rantanen lähtisi heti NHL:ään. Vaikka ei näissä asioissa voi luottaa tilastoihin, niin päätin silti vilkaista...
  14. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Jos TPS:n toimistolla ollaan edes yhtään ammattilaisia, niin siellä tajutaan, että ei joukkuetta voi rakentaa pelaajan varaan joka erittäin todennäköisesti lähtee kesällä NHL:ään. Minä väitän, että näille junnuille on joskus hyvä antaa isoa roolia, jotta täälläkin nähtäisiin edes joskus...
  15. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Molemmat ed. mainitut sankarit on tätä nykyä niin helvetin hitaita, että tuskinpa löytävät edes pelipaikkaa liigasta. Honkaheimo on siinä rajoilla menisikö vielä kolmosparissa, mutta on tosin ollut viimeiset kaksi kautta umpisurkea. Bruun on jo ajatuksena naurettava. Ja muutenkin tästä asiasta...
  16. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Mä kasaisin edelleen ykkösketjuksi sen Ahtola-Perrin-Spina -ketjun. Ahtola tarvitsee tunnetusti (Koskirannan tapaan) hyvät kaverit rinnalle, jotta hänen potentiaali saadaan realisoitua. Uskon vahvasti, että Ahtola voi nousta uudestaan sinne yli 20 maalin tienoille, kun vieressä pelaa Perrinin ja...
  17. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Nyt sitten ihan oikeasti. Kävi Ässissä kokeilemassa tällä kaudella ja oli koko ajan täysin hukassa. Ei vakuuttanut edes TUTOssa ja varsinkin playoffeissa oli joukkueen heikoimpia lenkkejä. Tilastot näyttää kivalta, joten en ihmettele miksi tarjosit Virkkiäkin TPS:ään.
  18. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Täytyy olla tyytyväinen hankintoihin. Monta vuotta ollaan kärsitty fyysisyyden/ruhon puutteesta, Pikkarainen oli hyvä alku jo viime kaudella, mutta nyt saatiin vielä kaksi lisää. Jonne on loistava sentteri nelosketjun keskelle ja Ahtolalla on potentiaalia aina sinne 30 pisteeseen asti. Eric...
  19. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ensi viikkoon menee. Osku Valtonen Twitterissä: "@ElManazer "viikon sisällä" saattaa lehteen päätyä muotoon "tällä viikolla"."
  20. E

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Miksi ei kestäisi? Rahallisesti Gysbers + Seikola <-> Tallinder + "Järventie". Vittasmäestäkin jää sukan varteen joitakin roposia.
Ylös