Hakutulokset

  1. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Tiivolan otteet ovat kauden aikana vaihdelleet melkoisesti. Alkukaudella (ennen loukkaantumisia) oli melkoisen mainiossa vireessä ja nyt jokseenkin näkee sen, että kausi on panokseton ja pellailee tuossa muiden mukana. Ensi kaudella uutta ja parempaa starttia kauteen, menee mielestäni kakkosen...
  2. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Sammalisto ilman muuta ensi kauden rosteriin, ihan lupaavalta pelaajalta vaikuttaa, ihan hyvä pelikäsitys, ei puukäsi, eikä ota taka-askelia tiukoissa paikoissa. Liigauran alkupuoli tuolla alakentissä, kehittyy siellä ja en pitäisi ihmeenä, että pelaisi tulevaisuudessa tuloskentissä.
  3. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Mielenkiinnolla odottaa Kotkaniemen peliä ja jännittää melkoisesti hänenkin puolestaan. Nähdään jonkinlainen kuva hänenkin tasostaan ja siitä, olisiko mahkuja ensi kauden maalivahtiosastolle. Tsemppiä Kasperille ja toivotaan onnistumisia.
  4. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Tuokin on totta, mutta silti on ollut pettymys. Hyvä veto on, ei vaan ole osunut vielä maaliin, tuolla vedolla tekee kyllä tuhoja Mestiksessä, liiga tuntuu olevan liian kova hänelle. Tosin, kyllä pelivuosia ja tätä kauttakin on jäljellä, voi se joskus alkaa osumaan.
  5. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Minkälainen peluri tuo Peltomäki on? En oo miehen pelejä nähnyt, luotan siihen, että hyvä haku kyseessä.
  6. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Tänään voitetaan ja toivotaan, että isot onnistujat olisivat vaikka Kiviaho ja Juusela, olisi kyllä makeaa.
  7. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Jos Lähteenmäki loukkaantuneena, menee taas mielenkiintoiseksi. Olisko ykkönen sitten muotoa Kärki - Tiivola - Salminen vai Rekonen tuossa Kärjen tilalla? Toiseen kenttään sitten Makkosen vierelle Kärki/Rekonen ja olisko Salmio, vai Tutosta palannut Juusela isossa näyttöpaikassa. Kolmonen saa...
  8. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Elokuussa oli sentterit (ennen Makon sopimusta) Tiivola, Appelgren, Saha ja ehkä laskettiin se Kotkaniemikin vielä siihen. Nyt ei oo Kotkaniemeä ja tullut on Sillanpää. Kyllä Makkonen nyt vielä tuohon nippuun mahtuu, nykyäänkin kakkossentteriksi ja jos ei Tiivola ole kunnossa, on ykkössentteri...
  9. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Itse ihmettelen sitä, vaikka ei järin iso juttu ole, eli miksi Hupi pelaa vasemmalla laidalla, kun vahvuudet tulisivat esiin paremmin oikealla laidalla, siitä nähtiin näyte Lukko pelin varsinaisen peliajan viimeisessä tilanteessa, jossa voitti kaksinkamppailun oikealla laidalla ja sai syötettyä...
  10. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Onkin sitten kiva nähdä, kun kaikki äijät on käytettävissä, keitä tästä nykyisestä kokoonpanosta putoaa. Pakeista pois tällä hetkellä Taimi, Vuorisalo ja Peltomäki, hyökkääjistä pois Tiivola, Killinen, Lamberg, Juhola, Juusela sekä Rekonen. Eli pakkeja 3, hyökkääjiä 6, kyllä äijiä riittää...
  11. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Eihän tuota Salmelaa voi hyökkääjäksi heittää, Lukko peliin ei niitä pakkeja liikaa ole ja pysynee kyllä pakkina. Ketola taitaa siis olla mukana? Toivotaan onnistumisia, jos kehiin pääsee.
  12. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Onko tuossa huomisen äijät? Ei taida paljoa olla ylimääräisiä. Ketolaa voisi kokeilla, en silti tiedä, onko parempi kuin A. Varttinen ja Juuselakin voisi olla jo kotipelissä myös kehissä. Lähteenmäki - Kärki - Salminen Appelgren - Makkonen - Salmio Kivenmäki - Rekonen - Varttinen Huhtanen -...
  13. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Lukko peliin päättyy Severin ja Hupin koe-aika, saas nähdä, jatkuuko pelit vielä täällä. Jos oikein laskee, että joukkueessa olisi senttereinä Tiivola, Makkonen, Saha ja Appelgren sekä vielä sekin, että Kärki ja Rekonen pystyvät pelaamaan keskellä. Onko tuossa esim. Sillanpäälle paikkaa. Siinä...
  14. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Eikös nää olleet viime pelin kentälliset, jolla aloitettiin? Lähteenmäki-Makkonen-Salminen Kärki-Rekonen-Killinen Appelgren-Sillanpää-Varttinen Huhtanen-Saha-Lamberg Kolmannessa erässä Lähteenmäki - Kärki - Salminen oli ykkönen. Jokseenkin muokkaisin näistä (jos siis Salmio eikä Tiivola ole...
  15. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Hupin rooli on aika minimaalinen, taklauksien lisäksi juuri ei muuta tapahdu. Täytyisi kyetä rohkeammin haastamaan niitä pakkeja ja järkätä jäähyjä vastustajille sekä tehdä joskus maalinkin. Laittaisin Hupin vasemmalta laidalta oikealle, siellä pelaisi paremmin.
  16. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Pakkiparit toimi eilen mielestäni ihan hyvin, paremmin kuin aiemmissa peleissä. Vuorisalo parantaa varmasti, kunhan saa pelejä lisää. Neloskenttään vaihtaisin laitureiden puolet sekä sentterin, eli Lamberg vasempaan ja Huhtanen oikeaan sekä Sillanpää keskelle. Itse lähtisin kokeilemaan muitakin...
  17. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Kotkaniemi sanoi tosiaan, että Killinen on loukkaantuneena ja Varttisella sekä Juuselalla on pelejä Karhu HT:ssa alla ja tuntuma kuitenkin hyvä, tällä kertaa Varttinen saa näyttömahkut, lienee sen Juuselankin vuoro jossain vaiheessa. Oli viime kaudella (siinä yhdessä pelissä) pirteä.
  18. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Killinen oli pirteä, olisi voinut jatkaa tänäänkin. Lambergin etu taitaa olla se, että on A rinnassa ja valmennuksen suosiossa, en usko, että ihan heti on katsomossa.
  19. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Saas nähdä, koska Juusela pääsee kehiin, vai eikö vaan mahdu joukkueeseen?
  20. B

    Ketjulotto 2018–2019

    Salmela ja Juusela pois kokoonpanosta. Salmela lienee kuitenkin mukana, kun liiga alkaa, mikähän tilanne on Juuselalla? Eikö mahdu kokoonpanoon vai onko loukkaantuneena?
Ylös