Hakutulokset

  1. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Viljasen pitäisi mahtua pakiston kahteen ekaan pariin, näin sen uskon menevän, ennemmin tai myöhemmin. En usko tason niin paljoa pudonneen, Aho voi tietysti nähdä asian erilailla, jos näin on, tyydyn siihen. Odotellaan kauden alkua ja katsotaan sitten, ketkä siellä pakistossa pelaavat.
  2. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Kerälä pelasi viime kaudella aika hyvin mm. Marjamäen kanssa ja toisinaan joutui pelaamaan melkoisten köntysten kanssa (SBA + Gratton), ei ollut helppoa, mutta silti ihan kivat tehot. Tällä kaudella näyttää siltä, että joutunee pelailemaan Jaatisen sekä jonkun muun hieman vaatimattoman kaverin...
  3. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Mites se Mäkelä ja Walli kaksikko pelaili? Kiva kuulla, että uusista äijistä moni on onnistunut. Voi olla Lukon Kähkösellä pomputteluehtoo sarja-avauksessa Porissa, ei ole helpossa paikassa silloin.
  4. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Tuohon ei paljoa tarvita, oli SBA niin heikko viime kaudella. Hienoa, että Suorannalla kulkee, hyvä rouhija.
  5. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Tuota pakiston marssijärjestystä kun pohtii, Peltola, Tommila, Vainonen, Seppälä, Walli, Mäkelä, Vuorisalo, Viljanen, Vehmanen, tuossa kaikki 9 pakkia. Kolme ekaa taitaa aika saletisti kuulua kuusikkoon ja aika lähellä taitaa olla Seppälä sekä Walli, kovaa kilpailua tulee pelipaikoista, se on...
  6. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Veikkaan myös, että näin on.
  7. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Hyviä analyysejä edellä. Kiva kuulla Vainosen otteiden parantuneen ja kait nyt Vehmanen hiukan jännittelee, se on selvä juttu, on niin isosta asiasta hänelle kyse. Vainosen potentiaalia näkyi jo viime kaudellakin, vaikkakin joutui melkoisen arvostelun kohteeksi, on saanut tuota äijämäisyyttä...
  8. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Viljanen oli ihan normitreenissä tänään mukana, joku Kärki tuli vasta myöhemmin kehiin. Viljanen lienee ihan kunnossa.
  9. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Kuparinen oli viime kaudella pitkään pois ja pelasi jonkin verran vähemmän matseja (kuin Kiilholma) ja ei huippukunnossa ollut viime kauden aikana, asiaa ei voi oikein tuolla tavoin vertailla. Uskon Kuparisen olevan ykkös- tai kakkossentteri. Lisäksi tuosta Viljasesta. Valmentajilla lienee eri...
  10. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Tuosta koostumuksesta ei siis puutu kuin Kärki. Menisikö Kärki toivuttuaan tuohon ykkösen laitaan? Näyttäisikö rosteri parhaimmillaan tältä? Melkoinen nippu. Tuosta voidaan olla montaa mieltä. Itsellä ei ole mitään kuvaa esim. Jaatisen sekä Seppälän tasosta, eikä pelityylistäkään. Kärki -...
  11. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Treenejä tuli tänään silmäiltyä. Ahon palaute joukkueelle pääsääntöisesti tiukan sävyistä, tykkään kyllä tuosta tyylistä ja vaatimustasosta. Oli jännä silmäillä koostumuksia, koska niin monta uutta kasvoa, joita ei kyllä vielä tunnista. Illan matsia odotellaan mielenkiinnolla, miten uudet äijät...
  12. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Keskiviikkona näin treenin lopun, silloin lähinnä taisi Suoranta luistella itsekseen, lisäksi Vehmanen ja Ahonen tekivät jotain videota. Ensi viikolla jonain kertana paremmalla tuurilla ja sitten zoomaillaan koostumuksia.
  13. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Uskon myös tähän, tulee olemaan meidän parhaita pistemiehiä.
  14. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Kiva kuulla, että Vainosella ja Vehmasella jalka liikkuu, hienoa!
  15. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Ei tainnut olla Semirkään treeneissä? Kerälän poissaolosta ei tietoa.
  16. B

    Ässien harjoitukset 2016–2017

    Uusi kausi on jo ovella.Tässä klippiä tuoreista jääharjoituksista, mukana Jyrki Aho. Mielestäni noista pelureista Makkonen erottui aika hyvin (ekassa klipissä), veivaili muutaman kerran mallikkaasti. Toisessa kovaa menoa ja valmentaja aktiivisesti ohjeistamassa, vaikuttaa lupaavalta. Ässät...
Ylös