Hakutulokset

  1. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Ens kaudella painaa sitten meillä noita maaleja ;)
  2. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Muistissa on ja hyvin. Ihanteellista olisi, että tänään jo oltaisiin viivan paremmalla puolella tai edes se, että torstaina kaikki lopulta ratkeaa. On tää jännää!
  3. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Jossittelua, sitä on mielenkiintoista tehdä. Kotipelit Tappara ja Hpk, molemmissa takkiin, noista kun olisi edes 2-3 pinnaa tullut, asia olisi eri, Saipa pelissä 3 pinnaa oli aika lähellä, kuten myös kaksi. Vielä on mahkuja, aika vaan käy vähiin. Tiistaina ollaan taas hieman viisaampia.
  4. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Ässien viimeinen kotimatsi Tepsiä vastaan, siinä voi olla vaikka tuleva pleijarivastus, saataisiin (parhaimmillaan) pelata väh. 3 matsia Tepsiä vastaan lyhyen ajan sisällä tai peräti neljä. Toivottavasti huomenna ollaan jo lähempänä sijaa 10, kaikki pinnat tärkeitä.
  5. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Meillä on mahkuja ainakin 6 pinnaan lopuista peleistä, HIFK tuntuu pahalta, Ilves ja Tps voitetaan kotona. Viikon päästä tiedetään, missä mennään.
  6. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Jotenkin on sellainen tunne, että pistetili kasvaa tänään ja se on tietty se vaivainen yksi piste, joka saadaan. Nollille ei jäädä, se on saletti.
  7. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Oikeasti, Sport ja jopa Kookoo saavat hävetä, jos Ässät on se, ketä menee pleijareihin, eli olemme Pajuojan sanojen mukaan "hyvissä kyttäysasemissa". Harmittaa vaan, että Hpk ja Tappara pelit kotona möhlittiin, muuten olisimmekin jo hyvissä asemissa. Lappeenrannasta en odottanut realistisesti...
  8. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Eli tänään Kookoolta 3 pinnaa, tilanne sen jälkeen olisikin Sport 74, Ässät 73 ja Kookoo 72. Lauantaina Ässät-Ilves, Kalpa-Kookoo ja Sport-Blues. Vielä on toivoa ja itse tää hoidetaan, tai jätetään hoitamatta. Ei Sport 3 viimeisestä matsista 9 pinnaa saa, eikä Kookoo. Tänä iltana ollaan jo...
  9. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    En olisi silti ihan heti uskonut, kun kausi alkaa, että jotkut Kookoo ja Sport ovat lähellä pleijareita. Ässät oli jo alun perin siinä ja siinä, pääsevätkö kympin sakkiin. Hpk, Blues ja Ilves ovat olleet heikoimmat ja noistakin olisi joku voinut olla kympin sakissa. Ennen kauden alkua asiaa...
  10. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Olisihan se tilanne ihan eri, jos nuo kaksi kotipeliä olisi hoidettu, silloin menisimme jo aika hyvällä tahdilla 10 sakkiin. Skeptisesti asiaa kun miettii, on niitä mahkuja ollut siihen, että oltaisiin kympin sakissa ja jos tästä vielä sinne noustaan, se on suuri ihme ja joku Sport on sitten...
  11. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Kouvolassa 6 pisteen matsi ja tänään on jo HIFK-Sport matsi, josta veikkaan Sportin saavan 0 pistettä. Lauantaina Ässät-Ilves, Kalpa-Kookoo, Sport-Blues. Positiivisesti kun laskee, lauantain jälkeen pisteet olisivat Ässät 76 Sport 74, Kookoo 72, tai jos Blues edes saisi napattua toisen pisteen...
  12. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Meidän pleijarit on jo menossa, tappioihin ei ole varaa. Kevät on kuitenkin hienoimmillaan ja uskotaan siihen, että tänään saadaan jo pinnoja ja torstaina lisää.
  13. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Pessimisti voisi sanoa, tällä viikolla kausi on jo ohi, ainoat pinnat saadaan lauantaina. No, kyllä uskoa piisaa, kaksi peliä ja kaksi voittoa, olemme hengissä ja niin tulee tapahtumaan ja lauantaina 3 voitto, sitten olisi komiaa.
  14. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Joka tapauksessa, jos voitamme seuraavaksi Saipan ja Kookoon ja HIFK hoitaa kotonaan Sportin, olemme ensi lauantaina Ilves matsin alkaessa sijalla 10. Vielä on toivoa!
  15. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Jos skeptisesti asiaa pohtii, itte tää hoidetaan ja päin honkia, ei vaan riitä enää. Sport pelaa hyvin ja Kookoo hengittää niskaan. Joku kohtalon matsi voi vielä tulla, tai sitten se oli jo kotimatsi Tapparaa vastaan. Uskotaan silti, että hyväksi tää kääntyy.
  16. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Toivoa on edelleenkin, lauantaina varsinkin, silloin on pakkovoiton paikka. Pelicansikin on ajettavissa kiinni, pelaa esim. huomenna HIFK:ta vastaan ja ei saa sieltä pinnaakaan. Pelsulla huomisen jälkeen matseja saman verran kuin Ässillä, eli 54 ja pinnoja 75, Ässillä ne 69 pinnaa. Loppumatsit...
  17. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Tänään 3 pinnaa Tapparalta kotona, sitten ollaan jo sijalla 10, vai riittääkö se 2 pinnaakin?
  18. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Tänään ne 3 pinnaa otettava ja jos vaikka vielä Kookoo sekä Sport jäävät ilman pinnoja, tilanne alkaa näyttämään melkoisen hyvältä.
  19. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Sport pelannut kaksi edellistä matsia, saldona 2 p, Kookoo kaksi matsia 1p ja Ässät kaksi matsia 3p. Kokonaistilanne siis tuossa pleijarirajalla: Sport 69 Ässät 65 Kookoo 65 Homma jatkuu näin: Sportin vastustajat: Tappara (v), Lukko (k), Kalpa (k), HIFK (v), Blues (k), Ilves (k), Hpk (v)...
  20. B

    Ässät 2015–2016: piste kerrallaan kohti pudotuspelejä

    Jos yhtään spekuloi ja katselee joukkueiden Sport, Kookoo ja Ässät loppuohjelmaa, kun noista joku on se, ketä menee kympin sakkiin. Pisteet tällä hetkellä: Sport 67 Kookoo 64 Ässät 62 Sportin vastustajat: Ilves (v), Kookoo (k), Tappara (v), Lukko (k), Kalpa (k), HIFK (v), Blues (k), Ilves (k)...
Ylös