Minä en ainakaan ole sitä mieltä, etteikö taso riittäisi, jos vain pysyy terveenä. Olen siinä valistuneessa käsityksessä, että vammanlaatu oli kuitenkin sellainen, että se saattaa jatkossakin tuoda varjonsa peliuralle. Toivon tietenkin, että terveyttä piisaa yllin kyllin.
JOS Söde pysyy ehjänä...
Tässä Söden lähdössä ei ollut eikä ole mitään suurta draamaa. Södelle IFK on oikeasti todella suuri asia elämässä ja joskus se näkyy myös kentällä, vaikka kylmähermoinen äijä onkin.
Pelillisesti Söde pitäisi pystyä korvaamaan jokseenkin helposti, ainakin viime kauden Söden peliesitykset olivat...
Söde on hieno mies ja henkeen ja vereen IFKlainen. Jopa niin paljon, että toisinaan menee yliyrittämiseksi. Tuntuu, että hän kantaa joukkueen alisuorittamista omilla hartioillaan ehkäpä eniten ja se sitten näkyy kentälläkin otteissa.
Söde on nyt matkalla omalle tasolleen. Ei ole siellä...
Södelle tekee lepo hyvää. Mutta pelottaa jo etukäteen pakkipari Varakas-Salmi. Ymmärrän kyllä, että pakkipareihin pyritään saamaan permanentti, mutta silti. Toivottavasti pystytään tekemään pelin sisällä tarvittavia muutoksia, jos tarve niin vaatii.
Hieno mies. Arvostan. Todellinen joukkuepelaaja, jonka fokus on aina joukkueen esityksessä ja auttamisessa. Tällaisia URHEILIJOITA suomalainen urheilumaailma tarvitsee.
Paljon Onnea vielä kerran täältäkin.
BOL likes this...
Komppaan myös Johannesta. Toni Söderholm on mies, joka tiedostaa oman tasonsa ja kapasiteettinsa. Jos viiden vuoden sopparissa komen vuoden jälkeen näyttää siltä, että Söderholm ei ole sillä tasolla kuin häneltä "edellytetään", hän on aivan varmasti riittävän älykäs...
Komppaan! Todella vahvaa suorittamista läpi koko kauden, vaikka jossain vaiheessa Jokelan kanssa näyttikin aika tuskaiselta menolta. Mutta ammattimies on ammattimies ja jo pitkään on kulkenut todella hienosti.
Mikään ei viitttaa siihen, että gubbeja ei ensi kaudella IFK-paidassa nähtäisi...
Kun Söde IFK:hon palasi, oli mielestäni itsestäänselvää, että hän ei ole kunnossa. Jos olisi ollut, ei hän olisi hiihdellyt Frölundassa nelosen laidalla. Siltä tynkäkaudelta en odottanut mitään. Nada.
Seuraavalta kaudelta jo sitten odotinkin, mutta aika varhaisessa vaiheessa kyllä huomasi...
Näin on! Setä-Söderholm innostui taklaamaan ja hakemaan taklauksia niin innokkaasti, että jossain vaiheessa olin aivan varma, että menee pahasti överin puolelle ja tapahtuu jotain kamalaa...
Jännä kaveri. Taso vaihtelee edelleenkin todella paljon. Välillä on aivan karmeita hasardeja vaikka...
Juuri näin! Söden kohdalla ei tarvitse miettiä sekuntiakaan minkäänlaista asennevammaa tai sitoutumattomuutta. Kuhta on toinen moinen. Ihan samaa ei voi sanoa muutaman muun veijarin kohdalla. Ja kyseessä eivät ole Kousa tai Kurvinen.
Vai olisiko sittenkin johtunut ihan pelituntuman puutteesta ja flunssan jälkihöyryistä?
Kousahan ei todellakaan ole mikään lapanen omassa päässä. Voittaa pakkiparinsa Vallinin mennen tullen joka saralla ja on lisäksi myös Järventietä edellä ajoituksissa Maran normipäivänä. Vaikka pieni onkin...
Huikea äijä, ei voi muuta sanoa. Fiksu, sanavalmis ja ennen kaikkea nöyrä pelimies. Olen aina kunnioittanut Södeä ja Urhon haastattelu nosti pisteitä vielä entisestään.
Kuten olen aiemminkin täällä kaudella todennut, Söde on harvinaisen tietoinen omista heikommista peliesityksistään. Se ei...
IFK:ssahan tunnetusti aina huudellaan kaikista loukkaantumisista ja nuhista etujoukoissa, varsinkin näin pleijareiden alla...
Rohkenen epäillä, että Söde huilaa vain ainoastaan siksi, että Kurvinen palaa kokoonpanoon ja tämä tarvitsee pelipaikan ja -aikaa. Myös Haverinen palaa saikulta ja...
Tsekkaa DC:n ketjusta mun kirjoitukseni ketjun loppupuolelta. Siinä nyt on jotain pika-analyysia, tosin luonnollisesti keskitytty enemmänkin Clarkeen eri pakkiparin kanssa.
Mitä tarkoitat "heikolla valmistautumisella"? Toni Söderholm on nimittäin himotreenaaja, eikä häntä liiemmin nähdä baaritiskilläkään notkumassa.
Tähän väitteeseen törmää jatkuvasti, että Söde olisi hyvä vain Jeren kanssa. Herra kuitenkin pelasi useamman kauden Sveitsissä, missä...
Suoraan kysymykseen suora vastaus: katsellaan Södeä niin pitkään kuin soppari edellyttää, jollei jotain maata mullistavaa tapahdu. En gång IFK, alltid IFK.
Mä en kyllä vielä saa millään 1,5 kautta "Södeilyä" meillä. Viime kaudellahan Söde tuli ihan siirtorajan kynnyksellä ja oli vasta...
Mä väitän, että Söden suurin ongelma tällä hetkellä on se, että hän tietää itsekin pelaavansa aivan päin helvettiä. Tieto lisää tuskaa, you know. Eikä pelaamisen rentoutumista ole helpottanut ollenkaan se, että muukin jengi on pelannut heikommin kuin mihin rahkeet riittää.
Jos, ja todella...