Zurich-pelit ovat tulleet kyllä tarpeeseen. Lukko on päässyt mittaamaan tasoa eurooppalaisen huipun kanssa.
Ensimmäisessä pelissä Lukko sai loppua kohden vastustajaan verrattuna luistimen paremmin liikkeelle ja oli lähellä voittoa.
Tässä pelissä Lukolla ei ollut käytännössä mitään jakoa...
Samankaltaisia havaintoja.
Zurich oli kyllä vahva jengi. Nopea, hyvä kiekon kanssa ja melko fyysinenkin. Positiivista, että Lukon jalkanopeus riitti ja Zurich alkoi lopussa jopa pahasti hiipumaan.
Saarela oli 3-4 kertaa läpi ja kuti ei ole tästä liigasta. Jos jää Lukkoon niin meillä on...
Hei senilix,
Minäkin olin katsomassa Lukon peliä eilen. Ja olen käynyt jo pitkään myös Äijänsuolla. Joskus olin istumakatsomossa kausikorttilaisena, välillä asuin muualla ja taas kausikorttilaisena. Välillä sitten ollut kausikortti seisomakatsomoon.
Mielestäni on hienoa, että käyt hallilla...
En voi tietysti vastata kuin omasta puolestani, mutta kun CHL lähti viime kaudella niin muutamassa ensimmäisessä kotiottelussa kannattajatoimintaa yritettiin. Kokemus oli kuin olisi koittanut seinille huutaa. Eli yksinkertaisesti: jengi ei vaan syty eikä kiinnosta riittävästi. Vähän tuollainen...
Sen voi kuitenkin luvata, että enemmän Raumalla tulee yleisöä olemaan kuin DIF:llä. Reilu 900 henkeä Tukholmassa, pelissä jossa pelataan pääsystä semifinaaleihin, maassa jossa urheilukulttuuri kukoistaa: määränä surkea.
Vaikea uskoa, että tätä menoa katsotaan kauan, vaikka joissain maissa pelit...
Missä siis vika, että Raumalla ei kiinnosta? Yleisössä?
En tiedä miten kiinnostavaksi koko sarja on onnistuttu markkinoimaan Euroopassa. Toki isoja muutoksia sarjajärjestelmään tehtiin. Entä paikallisesti? Onko tätä vähän markkinoitukin kuten harjoituspelejä?
Ainakin Turussa ja Espoossa...
Matsihan oli tänään Lukolta ihan hyvä. Toisen erän alussa oli yksistään 4-5 maalipaikkaa, mutta kaikki vedot plekseihin. Tiivistä pelaamista oli.
Silti. Onneksi loppui tämä.
Ei kiinnostaa Luulajassa CHL, vaikka ilmaiseksikin pääsi.
Palataan tähän vielä. Eli Luulaja päästää huomenna peruskoululaiset, lukiolaiset ja kannattajat (kannattajakatsomo?) ilmaiseksi sisään. Lisäksi puoleen hintaan kaikki muut liput. Saa nähdä houkutteleeko väkeä sisään, Ruotsissa kun vähiten on CHL kiinnostanut yleisöä.
Ymmärrän kyllä liigassa tämän ajattelutavan. Vaikka onhan Lukko jakanut toki avokätisesti ilmaislippuja ja on ollut lapset 1 euroa aikuisten kanssa - kamppiksia ja niin edelleen.
Nyt kun on kyse kertaluonteisesta cup-kilpailusta, niin mitä sillä olisi hävitty? Edes vastaavanlaiset kamppikset...
Ahaa, no nyt ymmärrän. Kun paikka tulee, niin silloin isketään.
Sovitaan, vaikka että huonoja kannattajia, niin ollaan molemmat tyytyväisiä.
Vastustaja Luulaja tarjoaa omaan otteluunsa Lukkoa vastaan liput puoleen hintaan. Alkulohkossa Luulajassa oli todella vähän ihmisiä ja voi olla, että...
Sarja oli myös erittäin huonosti markkinoitu. Niin CHL:n kuin Lukon osalta. SaiPan yhteyspäällikkö valitteli etteivät resurssit riittäneet enää markkinoimaan sarjaa. Tiedä sitten, mutta eilinen kertoi hyvin kaiken. Kalliit liput ja ehkä 1000 ihmistä paikalla.
Positiivisinta vierasreissu...
Lisäksi pahimmista vastustajista Tappara reagoi puutteisiinsa, kuten myös HIFK ja Kärpät tullee varmasti sentterin vielä kotiuttamaan.
Olisi hölmöä nyt uppiniskaisesti pitää kiinni periaatteista, vaikka ehdottomasti se on Lukon kohdalla tuonut paljon hyvääkin. Lähdettiin sentteriosaston suhteen...
Mihin Kosken laittaisit? Suuronen voisi tällä hetkellä hyvin hoitaa esim. Niemisen ruudun. Ei ole Villestä ollut juuri mitään apua.
RD käytti budjettinsa Niemiseen ja nyt ei ole liikkumavaraa leventää rosteria puolustuksen tai sentterin osalta.
Saa nähdä muuttuuko mieli periaatteen suhteen...
HIFK on pelannut liigassa kolme ottelua vähemmän. Lukon ongelma ei ole pelkästään pelitahti, vaan materiaalin kapeus. Ei kierrätystä, isot peliajat yhdelle kentälle eikä kilpailua pelipaikoista.
Väsymystä on henkistäkin.