Hakutulokset

1. P

Vaatimus - Pubi kotiin!

Liikkeellä olevien tietojen/huhujen mukaan Jan Caloun on halukas pelaamaan HIFK:ssa loppukauden. Samalla on kuitenkin myös ollut esillä koutsi Jalosen suusta ilmoitus, ettei HIFK:hon enää oteta uusia pelaajia. Pubi pelasi HIFK:ssa kolme fantastista kautta 1997-2000. Hänen pelikäsityksensä oli...
2. P

Juuso Riksman?

Juuso Riksman on valittu divarin yköstähtikentän molariksi. Miehellä on sopimus IFK:n kanssa ensi kaudeksi. Voisiko joku asioista paremmin tietävä briefata, onko Riksmanista liigamolariksi. Vahvuudet/heikkoudet?
3. P

Uugen kirjoittamaa Bluesista...

Ohessa ote Snickersin sivuilta: "Kiekkoilussa pyörivät hullut päivät ympäri vuoden, toisin kuin päivittäistavarakaupassa, jossa toimitaan tietyn syklin mukaan. Draperia on tarjottu mm pääkaupunkiseudulle, mutta onko hänestä edes neuvoteltu? Nämä asiat on syytä pitää visusti erillään...
4. P

IFK:n tilanne

Lukekaa Koff.net:in sivuilta IFK:n tsekkitähdistä. Erittäin huolestuttavaa luettavaa. Bednarkin taitaa olla juuri niin hankala tapaus kuin JYP-fanit viime kaudella varoittivat. Ei hyvältä näytä... Huolestuneena,
5. P

Mika Niemisen osuus IFK:n (jo voitettuun) kriisiin

Kaikki puhuvat Calounin roolista IFK:n kriisissä. Mutta mikä osuus Niemisellä oli asioiden kulkuun? Kaikkihan tietävät, että Veikko on vähintään samanlainen ongelmapelaaja kuin Pubin väitetään olevan.

Tietääkö kukaan Niemisen roolista? Ihan viaton hän ei ole ainakaan ole ollut, koska...
6. P

Jarno Kultanen

Kultsi teki sitten ensimmäisen NHL-maalinsa. En olisi ikinä uskonut, että hän pärjää änärissä. Mielestäni häneltä puuttui juuri se ominaisuus, joka NHL:ssä pitää olla: kovuus. Kultanen liikkuu hyvin ja osaa käsitellä kiekkoa, mutta useimmiten kovuutta, ainakin SM-liigassa, puuttui.

Ei...
7. P

Niklas Hagman

Pikku-Hakki tuntuu olevan todella kovassa iskussa. Moni tälläkin palstalla kirjoittava IFK-fani on haikaillut äijän \"kotiinpaluun\" perään. Mukaanlukien minä.

Tiedustelenkin, onko kenelläkään tietoa siitä, neuvotteleeko Niklas todellisuudessa myös IFK:n kanssa sopimuksesta...
8. P

Kauppila

Teinpä tuossa havainnon, että J. Kauppila ei ole ensimmäisessä 4 matsissaan Luleån paidassa tehnyt pisteen pistettä. Eipä ole joukkueen vaihto ainakaan heti auttanut.

Kauppila oli kyllä todella huono IFK:ssa hyvän alkunsa jälkeen. Moni on väittänyt, että syy olisi ollut Lehkosen. Olen...
9. P

Lehkonen IL:ssä

Lehkonen antoi sitten ensimmäisen haastattelunsa potkujensa jälkeen.

Herra vannoi ettei ole katkera, ylisti Frankiä ja IFK:n organisaatiota ja kaiken lisäksi otti kaiken vastuun niskoilleen.

Jotenkin minusta tuntui, että Ika toimisi juuti näin. Ja pisteet hänelle siitä. Hänhän...
Ylös