Ei ollenkaan mahdoton ajatus, sillä kyllä tämän kaltainen jaottelu aika pitkälti on käytössä ihan siitä asti, kun joukkueita aletaan lajittelemaan tason mukaan. Aivan eri asia sitten onkin, kuinka järkevää se on.
Tässäkin ketjussa on aivan varmasti jo useasti otettu esille se seikka, että kovalla vauhdilla kasvavien pelaajienalkujen motoriikka ei mitenkään voi pysyä edelliskauden tasolla, jos kesän aikana tulee kymmenen senttiä lisää. Se näkyy, tottakai, heti jäällä ja jos ei muuten kyseessä ole aivan poikkeuksellinen talentti, käy kutsu herkästi heikompaan joukkueeseen seuran sisällä, jos sellainen löytyy, tai pahimmassa tapauksessa suoraan pihalle.
Ruotsalaisten, kanadalaisten ja suomalaisten keskipituus lienee hyvin pitkälti sama, mutta jostain syystä kahdesta ensin mainitusta tulee jatkuvasti yli 190-senttisiä lupauksia ja Suomessa ne ovat lähes järjestäen teletappeja tyyliin Granlund, Vatanen ja Pulkkinen. Armia on riemukas poikkeus tässä joukossa, mutta eipä hänenkään potentiaalia oikein taidettu ymmärtää ennen kuin jannu vihdoin pääsi sinuiksi kokonsa kanssa.
Pelasin itse ainoastaan C-junioreihin asti, joten vanhempien ikäluokkien toimintaa en voi omakohtaisen kokemuksen kautta kommentoida, mutta nuorempien ikäluokkien seulomisen näkisin tarvitsevan rutkasti parannusta.
- Lahjakkaita pelaajia pitäisi entistä rohkeammin siirtää omaa tasoa vastaaviin joukkueisiin, oli se sitten yhden, kaksi tai kolme vuotta vanhemmassa ikäluokassa. Kukaan ei hyödy jos sama jannu ottelusta toiseen dominoi kenttää ihan miten tykkää, vaikka se joukkueelle turnausvoittoja toisikin.
- Jo melko nuorille ikäluokille olisi syytä luoda ns. kaikkipelaa-sarja ja sitten selkeä kilpasarja, jossa luonnollisesti pelaisi paremmista pelaajista koottuja pelaajia. Paremmuus ratkaistaisiin tässä tapauksessa yhdistelemällä sopivassa suhteessa taitoa, asennetta ja potentiaalia, ei puhtaalla luistelunopeustestillä.
- Kaikkipelaa-sarjassa isät voivat aivan hyvin toimia valmentajina, mutta parempien joukkueiden pitäisi olla myös paremmin valmennettuja. Hyväksi havaittu ratkaisu on antaa yhdelle täys- tai puolipäiväiselle valmentajalle useampi ikäluokka kerralla. Parhaassa tapauksessa tämä luo tilanteen, jossa valmentaja tuntee pelaajansa jo useiden vuosien ajalta ja osaa sen vuoksi paremmin antaa heille oman tasoista haastetta ja tukea kentällä ja sen ulkopuolella.
- Ikäluokkien lahjakkaimmille pelaajille nykyistä enemmän ammattitaitoista valmennusta ja kovia otteluita. Ville Peltosen varjomaajoukkue on loistava projekti, jota tulisi ehdottomasti tukea ja laajentaa.
- Itsestäänselvyys: Harjoituksissa painotettava yksilötaitoa pelitavan kustannuksella ja pyrittävä poistamaan epäonnistumisen pelkoa rohkaisemalla luoviin ratkaisuihin.
- Mielellään näkisin junioreiden pelaavan oikeilla jääkiekon säännöillä niin aikaisin kuin ikinä mahdollista. Jannut isolle kentälle heti kun on syytä olettaa, että he ehtivät yhden vaihdon aikana luistella kentän päästä päähän ja taklaus- ja varsinkin lämärirajoitukset huis helvettihin.
- Ja tärkein. Enemmän pelejä. Paljon enemmän pelejä. Harjoitukset ovat luistelun, laukauksen ja taklaamisen harjoitteluun sopivia tapahtumia, mutta pelaamaan oppii ainoastaan pelaamalla. Joku 50/50 suhde kuulostaisi aika hyvältä, mutta kokonaan suhteen tasapainotusta ei tarvitse tehdä harjoituksia karsimalla, vaan tunkemalla niitä lahjakkaita junnuja kaikkien mahdollisten ikäluokkien peleihin, kunhan haastetta löytyy edes nimeksi. Hommasta voi tulla aika raskasta, mutta erottuupahan hyvissä ajoin jyvät akanoista ja jäljelle jäävät ne, jotka oikeasti haluavat tulla hyviksi pelaajiksi.