Onko Teoston ahneudella rajaa?

  • 34 011
  • 244
Viestin lähetti Groove Armada
Kerrohan sitten, kuka muusikko saa tyhjistä cd- ja dvd-levyistä maksamani korvaukset? Onko niissä piiloraitoja?

Meikäläinen luultavasti ainakin...sillä Teosto tilittää kerran (vai pariko) vuodessa ns. kasettitilityksen, joka kattaa sen asian, että ihmiset ostavat tyhjiä kasetteja/CD/DVD-levyjä ja äänittävät/imuroivat eri artistien musiikkia itselleen.
Eli tämä tilitys on tullut jo silloin, kun porukka äänitteli paljon musiikkia kaseteille. Nythän formaatteja on jo paljon enemmän, joten sekin tilitysprosentti on käsittääkseni noussut.

Olen pahoillani, että Teosto "ryöstää" rahanne.
Onneksi on olemassa Teosto, joka pitää meidän musiikintekijöiden puolta, että edes jostain kilahtaa kolikko meikäläistenkin tilille siitä hyvästä, että on onnistunut tekemään hyvän biisin. Kaikki kun eivät ole Rasmuksia ja Himejä...

No täytyy myöntää, että tuota taxien ja parturien rahastamista en kyllä käsitä...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Niilo
Mikähän maksu seuraavaksi keksitään? Ehdotankin nyt tässä että myös kännykänsoittoäänistä ( siis näistä jotka edes hitusen muistuttavat aitoa ääntä ) tarvitsee maksaa teostolle maksua. Kännykähän soi useasti julkisella paikalla ja tästä pitää ehdottomasti maksaa teostolle. Sopiva summa olisi 5 € per soittoääni!

Itse ehdottaisin niin sanottua humalais-verotusta. On tunnettu tosiasia, että humalaista ihmistä laulattaa. Esimerkiksi baarista toiseen liikkuva kännäysporukka voisi olla hyväkin rahastuksen kohde.

"Teostosta päivää. Äskeisen sadan metrin siirtymän matkalla lauloitte 26 sekuntia 'Aikuista naista', 10 sekuntia 'Nauravaa kulkuria' ja vielä perään viisi, no sanotaan seitsemän sekuntia 'Tshingis Khania'. Tästä tulee pikaisen laskennan mukaan 25€... jaa hetkinen... teitä olikin kuusi.... eli sen hinta pompsahti 30€:oon... Hyvää illanjatkoa!"
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Urpon Pallo
Olen pahoillani, että Teosto "ryöstää" rahanne.
Onneksi on olemassa Teosto, joka pitää meidän musiikintekijöiden puolta, että edes jostain kilahtaa kolikko meikäläistenkin tilille siitä hyvästä, että on onnistunut tekemään hyvän biisin. Kaikki kun eivät ole Rasmuksia ja Himejä...

No täytyy myöntää, että tuota taxien ja parturien rahastamista en kyllä käsitä...

Tässä tämä pointti nimenomaan mielestäni onkin. On oikeus ja kohtuus rahastaa aiheesta, jotta musiikintekijät saavat jotain. Älyttömät rahastukset vaan vesittävät koko touhun. Tuskin ketään muusikkoa oikeasti haittaa, jos parturissa tai taksissa olevat asiakkaat saavat kuulla hänen musiikkiaan. Parhaassa tapauksessa kun se poikii jokusen levyn myynnin ja muutaman uuden fanin.

Itse en vielä ole Teoston jäsen, mutta hyvinkin mahdollisesti parin vuoden sisään olen.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Päin pyllyä mennäänkin siinä, että esimerkiksi ravintolat joutuvat maksamaan musiikista, jota soittavat radiosta. Sama tilanne juuri noilla takseilla ym. Niistähän on kuitenkin teostot maksettu jo kerran, joten kyseessä on toista kertaa maksettaessa ns. tuplalaskutus.
 

Tuamas

Jäsen
Viestin lähetti Niilo
Ehdotankin nyt tässä että myös kännykänsoittoäänistä ( siis näistä jotka edes hitusen muistuttavat aitoa ääntä ) tarvitsee maksaa teostolle maksua. Kännykähän soi useasti julkisella paikalla ja tästä pitää ehdottomasti maksaa teostolle. Sopiva summa olisi 5 € per soittoääni!

- Näistähän palveluntarjoajat maksavat Teostolle, ei tosin aivan tuota viittä euroa, mutta kuitenkin tuostab tilaamastani soittoäänestä menee Teostolle siivu.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti HABS #11
Eli teosto ei kerää voittoa? Maksetaanko artisteille kaikki rahat mitkä jäävät verojen ja palkkojen jälkeen?

Teosto ei tosiaankaan kerää voittoa, vaan se on tekijänoikeusjärjestönä aatteellinen yhdistys. Lisää Teostosta voi lukea täältä: http://www.teosto.fi/teosto/webpage...eist%E4&cat2=8FD398117AAD5817C2256E15003E756F

Kuka muuten viitsii aloittaa rutinan kopiostosta, joka mm. tilittää kirjailijoille rahaa siitä, että näiden teoksia on lainattavissa kirjastoista?
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
Menköön tähän ketjuun.

Gramex käräjille tilittämättömistä tekijänoikeusmaksuista

Brittiläinen Rights Agency haastaa tekijänoikeusjärjestö Gramexin oikeuteen Suomessa maksamattomista tekijänoikeuskorvauksista. Haasteen mukaan Gramexin tilinpäätöksestä selviää, että järjestöllä on ulkomaisille artisteille ja tuottajille tilittämättömiä tekijänoikeuskorvauksia 15,8 miljoonaa euroa.


http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=11&news_id=53008
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Snakster kirjoitti:
Teosto ei tosiaankaan kerää voittoa, vaan se on tekijänoikeusjärjestönä aatteellinen yhdistys.

Näin on. Ihan turha valittaa tuollaisesta toisten hyväksi tehtävästä työstä. Ajatus on tärkein, teostokin pyörii lähes ilmalla ilman mitään kuluja.

Siitä tulikin mieleeni: suurin osahan teoston "osallisista" ovat yrittäjiä, miten tuollainen voi sitten mukamas olla aatteellinen yhdistys eikä Oy...

Että silleen...
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
wilco kirjoitti:
Näin on. Ihan turha valittaa tuollaisesta toisten hyväksi tehtävästä työstä. Ajatus on tärkein, teostokin pyörii lähes ilmalla ilman mitään kuluja.
Ei se millään ilmalla pyöri. Teosto ilmoittaa julkisesti hallinnointikulunsa jotka ovat vuositasolla n.12-13 % luokkaa. Suomalaisten tekijänoikeusjärjestöjen hallinnointikustannukset kestää vertailun maailmanlaajuisesti.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuolla kierrätyksen puolella @A Siente oli nostanut asian esiin:

Teosto suorittanut puhdistuksen Youtubessa, lähes kaikki kotimaiset musiikkivideot blokattu. Melko surullista että samalla on mennyt myös artistien viralliset kanavat blokkiin. Melkoiseksi menee touhu. Naurattaa ja itkettää, mitäköhän tällä saavutetaan.

Eiköhän tämä uusin teko vastaa yksiselitteisesti otsikon kysymykseen. Ja ulkomaalaiset artistit kiittävät. Väitän että esim. Cheeckin suosio ei olisi ikinä kasvanut stadionmittoihin ellei hänen musiikkinsa olisi löytynyt tuubista.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Eiköhän tämä uusin teko vastaa yksiselitteisesti otsikon kysymykseen. Ja ulkomaalaiset artistit kiittävät. Väitän että esim. Cheeckin suosio ei olisi ikinä kasvanut stadionmittoihin ellei hänen musiikkinsa olisi löytynyt tuubista.

Todella monen ulkomaisenkin artistin videot blokattu. Aivan saatanan tragikoomista. Olisi todella kiinnostavaa kuulla mitä tämä edistää, mitä hyötyä tästä on ja kuka näin laajan päätöksen voi tehdä?

Tervetuloa Neuvostoliittoon!
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Enpä tiedä onko tässä mitään järkeä - luulisi youtuben olevan erittäin tärkeä markkinointikanava monellekin artistille ja yhtyeelle. Tietysti tätä kannattaa ruveta kiertämään mikä on onneksi melko helppoa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Taisi mennä ihan SÄÄNTÖ SUOMI 100 hengessä!

Jean Sibelius - Finlandia
4 311 644 näyttökertaa
- Video ei ole käytettävissä maassasi.

Teoston voisi nussia uudestaan, sulkea purkkiin ja sen jälkeen purkin voisi hukuttaa vaikka Itämereen.
Eiköhän tämän ympärille voitaisi kehittää vaikka joku konsertti, Tomi Metsäketo, anyone?
 

A Siente

Jäsen
Näköjään blokki laajenee. Nyt alkaa menemään livekeikatkin blokkiin isoimmat kerrallaan. Pakko tässä on jokin virhe olla, tuskin tää mikään pysyvä ratkaisu on.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Taisi mennä ihan SÄÄNTÖ SUOMI 100 hengessä!

Jean Sibelius - Finlandia
4 311 644 näyttökertaa
- Video ei ole käytettävissä maassasi.

Tälle kyllä epäuskoista naurua. Se, että et saa kuunnella edes Sibeliuksen Finlandiaa enää Suomessa Youtuben kautta, on kyllä jo jonkinlainen pohjanoteeraus. Eihän tässä voi muuta kuin toivoa, että tämä tosiaan on jokin todella iso kämmi.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Menisi kyllä itkeä, tai nauraa-ketjuun, menisi vittu vaikka TuTon kausiketjuun, sillä on tämä sen verta absurdia, että vaikea sijoittaa mihinkään. :D Aika on muuttunut ja sen jälkeen, kun musiikkikanavat ajettiin alas, niin Youtubesta on tullut tärkein markkinointikanava suomalaisille artisteille. Ja nyt näiden samojen artistien "edunvalvonnan" nimissä kustaan koko alusta heiltä. Aivan totaalinen jälkistalinistinen laitos, joka on 10-15 vuotta ajastaan jäljessä. Mutta tulemmeko kuulemaan YHDENKÄÄN muusikon kriitiikkiä tästä? Emme.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Näköjään blokki laajenee. Nyt alkaa menemään livekeikatkin blokkiin isoimmat kerrallaan. Pakko tässä on jokin virhe olla, tuskin tää mikään pysyvä ratkaisu on.
Mietin kanssa vähän, että olisko nyt kyse siitä, että saadaan asialle näkyvyyttä ja keskustelua, kun pidetään videot vähän aikaa piilossa.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Jos tämä ei ole valtavan kokoinen moka, niin mitä tällä oikein haetaan? Youtube on varsinkin nuorille aivan helvetin tärkeä, ja kyllä minäkin tykkään livejä fiilistellä. Ostetaanko Nyt enemmän levyjä kun youtubesta ei voi kuunnella.

Nyt on näemmä Bowien materiaalikin blokattu.
 

A Siente

Jäsen
Operassa on muuten ilmainen VPN. Ei tarvitse kuin asetuksista laittaa päälle ja kaikki toimii. Joten ei tuo blokki sinällään kovin hyvin toimi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eihän tässä voi muuta kuin toivoa, että tämä tosiaan on jokin todella iso kämmi.

Onhan se mahdollista, että joku algoritmi on lähtenyt laukalle ja ihan näin ei pitänyt käydä. Toinen vaihtoehto on tietenkin, jos joku pukumies lähti laukalle ja antoi käskyn tehdä juuri näin.

Hämmentävä tilanne. Tässä voi aika monen vanhemman ihmisen Suomi100 ja joulu olla pilalla, kun niillä uusilla tietotekniikkataidoilla ei sitten kuitenkaan voikaan kuunnella ja katsoa YouTubea.

Luonnollisesti tämän kiertää sekunnissa, mutta kerro se sellaiselle mikä vasta opettelee löytämään Sibeliuksen tuotantoa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Jos tämä ei ole valtavan kokoinen moka, niin mitä tällä oikein haetaan? Youtube on varsinkin nuorille aivan helvetin tärkeä, ja kyllä minäkin tykkään livejä fiilistellä. Ostetaanko Nyt enemmän levyjä kun youtubesta ei voi kuunnella.

Nyt on näemmä Bowien materiaalikin blokattu.
Onhan se mahdollista, että joku algoritmi on lähtenyt laukalle ja ihan näin ei pitänyt käydä. Toinen vaihtoehto on tietenkin, jos joku pukumies lähti laukalle ja antoi käskyn tehdä juuri näin.

Hämmentävä tilanne.
Valitettavasti kyseessä ei ole moka.

Onhan tämä aivan käsittämättömän naurettavaa ja säälittävää.

Twitteristä poimittua:
Team Youtube kirjoitti:
Hi there, we were unable to reach a new licensing agreement with TEOSTO. Because of this, some videos containing music will be blocked in Finland. Here's more info: https://goo.gl/KLxoYk
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös