Siitä on tänään kulunut jo tasan kymmenen vuotta kun perheemme lemmikkikoira Osku jouduttiin lopettamaan.
Äkkiä on aika tässäkin tapauksessa mennyt. Ja vaikka päätös lopettamisesta oli raskas tehdä, etenkin jo nykyään edesmenneelle veljelleni joka lopullisen päätöksen joutui tekemään, niin silti armoa oli turha enää kauempaa viivyttää.
Vaikka Oskun menehtymisen jälkeen on suvustamme kuollut äitiä, veljeä ja enoakin niin kyllä pitää sanoa että raskasta se lemmikkikoirankin menettäminen on ja kaipuu on vieläkin kova.
Lemmikkikoirasta kun tuli ainakin tässä tapauksessa kuin yksi perheen jäsenistä ja tärkeä kaveri. Mutta Osku oli jo niin sairas valitettavasti että lopettamispäätös oli fiksu päätös. Nyt Osku saa temmeltää enkelten maassa ilman kipuja.
Tuolloin jo kymmenen vuotta sitten tein muistovideon Oskusta jonka taustamusiikkina soi Apulannan Armo. Sen kappaleen sopivat melko hyvin tähän tapaukseen.
"Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin.
Sen on tultava loppuun,
nyt on aika.
Viimeiseen tiimaan."
"Tän täytyy mennä näin,
vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
mutta tiedän et on turhaa
Armoa viivyttää"
"Tämä tie meidät kaartaa,
ei voi jatkaa,
ei voi olla näin.
Sen on tultava loppuun,
nyt on aika."