TPS, media ja julkisuus

  • 2 986 444
  • 11 997

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Paitsi TPS, joka jää kaipaamaan entistä maksavaa asiakasta.

Voin ostaa tulevalla kaudella peleissä aina kaksi olutta samalla kerralla yhden sijasta, niin tulee täytettyä tokemuksen saappaat.

Tosin sain myös täksi kaudeksi hankittua yhden täysin uuden kausikorttilaisen, joten tilaa on minun piikkiini vielä yhdelle mielensäpahoittajalle.
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ihme puhetta pappismieheltä: ei halua kontrolloida toisten petipuuhia ja juo kaljaa rahvaan joukossa. Eroaisin kirkosta ellen olisi sitä jo tehnyt.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Paitsi TPS, joka jää kaipaamaan entistä maksavaa asiakasta.
Eiköhän kyseinen nykyajan Turussa enemmistön arvoja edustava positiivinen julkisuus voita näiden muutamien kapeakatseisten muka kannattajien kiukuttelun. Kannattaa muistaa että nämä ulostulot vaikuttavat paljon epävarmojen nuorten itsetuntoon ja sitä kautta rohkeuteen olla oma itsensä vaikkapa siellä oman joukkueen treeneissä taikka vaikka mutkassa. Vittu jos yksi sateenkaaren värinen lippu ja muutamat somepäivitykset saavat muutaman omaa napaansa tuijottavan tyypin jättäytymään pois peleistä niin voidaan se nähdä vaikka positiivisena Darwinin lakina.

En muuten muista että vaikkapa näistä koulukiusaamisen vastaisista kiertueista kukaan koulu-/työpaikkakiusaaja olisi pahoittanut mieltään. Pitäisiköhän olla huolissaan jos sen takia koulukiusaajatkin ovat jättäneet ostamatta liput matsiin?
 
Viimeksi muokattu:

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
TPS on hienolla asialla ja antaa kaikkien kukkien kukkia mutta jos ei tehtäs tästä ketjusta mitään gay porno sivustoa kumminkaan. Jos keskityttäs tuohon pelaamiseen. TPS vois tiedottaa jostain uudesta hankinnasta esim. peräpäähän.
 
gnarlie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Täh? Tämä on media ja julkisuusketju.

Hieno kannanotto tepsiltä ja julkisuutta jonka takia voi olla ylpeä kannattaja.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jos tuollainen asia saa sinut pysymään pois Tepsin peleistä, niin tuskin koskaan olet oikeasti seuraa edes kannattanut.

Miten se menikään... Seura on isompi kuin yksikään pelaaja, valmentaja, työntekijä tai kannattaja.

Eli tervemenoa, kukaan ei jää kaipaamaan

Harvemmin enää lähden näihin "komppaan lainaamani viestiä", mutta nyt on pakko. Sen enempää rienaamatta tätä mielensä pahoittanutta peräka....kirjoittajaa.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
Ei kait siinä ole mitään pahaa, että urheiluseurat haluavat edistää tasa-arvoa ja ehkäistä rasismia. Urheilu on mitä paras tapa tuoda yhteen erilaisia ihmisiä ja poistaa ennakkoluuloja heidän välillään. Itsellä on vaan vähän varautunut fiilis siitä, miten näissä Pride-piireissä tuota tasa-arvo pohjimmiltaan toteutetaan. Niissä kun tuntuu olevan voimakkaasti mukana myös muu politiikka, ja toiset ovat ehkä tervetulleempia olemaan tasa-arvoisia ajatuksineen, kuin toiset. Siksi ehkä urheiluseurat, etenkin ne jotka eivät palvele niin näkyvästi mitään poliittista agendaa saattavat olla jopa parempia tuon tasa-arvon ja harmonian edistämisessä, kuin nämä kulkueet.

Joka tapauksessa parempi se on kai jotain tehdä, kuin olla tekemättä mitään. Eli hyvä Tepsi!
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Voi luoja tota Eskolaa....

Nyt saa tepsi tulla jatkossa toimeen ilman mun tukea
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Omasta mielestä aivan naurettavaa vetää tälläisestä asiasta herneen nenään. Ihan samanlaisesti isossa maailmassa seurat ottavat osaa Pride tapahtumiin, esim. Valioliigassa ollut vastaavanlaisia ulostuloja.

Ei sinne hallille tietenkään pakko ole tulla, jos maailma kerta tähän kaatui. Näille ketkä ns. lopettavat seuran seuraamisen tällaisen takia niin tulevaisuudessa tulee todennäköisesti olemaan entistä vaikeampaa löytää joukkuetta jota kannattaa. Sillä voisi luulla tällaisten ulostulojen lisääntyvän.
 
Viimeksi muokattu:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
IS:n jutussa oli seuraavan kohta:

"TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola myöntää, että kannanotto on liiketaloudellinen riski. Hänestä jonkun olisi silti otettava ensimmäinen askel".

Viittaako Eskola siis tuolla ensimmäisellä askeleella Kalpan askeliin lokakuussa 2014?

SM-liigaseura kannustaa pelaajiaan olemaan rohkeasti erilaisia | Yle Urheilu | yle.fi

SM-liigavalmentaja on valmis valmentamaan sateenkaari-joukkuetta | Yle Urheilu | yle.fi

Matti Virmanen keksi try-outin ja TPS teki ensimmäisenä homomyönteisen ulostulon.
 
Nauha

En myöskään kerrassaan käsitä näitä negatiivisia purkauksia. Itse en tulkinnut tätä TPS:n ulostuloa pelkästään seksuaalisen suuntautumisen kannalta, vaan laajemmin erilaisuuden ja tasa-arvon kannattamisena, oli kyseessä sitten esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen, ihonväri tai terveydentila. Foorumi sattui vain olemaan Pride-tapahtuma.

Tämä kyllä osoittaa sen, miten paljon urheilussa on tekemistä erilaisuuden (erit. seksuaalisen suuntautumisen) sietämisen kanssa, ja suurin vaikuttava tekijä tähän taitaa olla urheilua seuraavat ihmiset. Jos purkaukset ovat tällaisia, niin ei hämmästytä kyllä yhtään, miksi urheilijat pysyvät visusti kaapissa. Jos yksi iso organisaatio saa tällaisia kommentteja kannanoton jälkeen, millaista mahtaisi olla urheilijoiden henkilökohtaisesti saama palaute? Harvan psyyke varmastikaan täysin kestää sellaista lokaa, jota ihmiset puolianonyymeinä somessa suoltavat. Joten newsflash, jääkiekkoilijoidenkin joukossa on taatusti homoja.

Minä olen tästä ulostulosta ylpeä, ja kerrankin sulka Eskolan hattuun, kun on vielä jaksanut puolustaa tätä medioissa.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
IS:n jutussa oli seuraavan kohta:

"TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola myöntää, että kannanotto on liiketaloudellinen riski. Hänestä jonkun olisi silti otettava ensimmäinen askel".

Viittaako Eskola siis tuolla ensimmäisellä askeleella Kalpan askeliin lokakuussa 2014?

SM-liigaseura kannustaa pelaajiaan olemaan rohkeasti erilaisia | Yle Urheilu | yle.fi

SM-liigavalmentaja on valmis valmentamaan sateenkaari-joukkuetta | Yle Urheilu | yle.fi

Matti Virmanen keksi try-outin ja TPS teki ensimmäisenä homomyönteisen ulostulon.
Jep. Olipa paska ulostulo Eskolalta. Toivottavasti oppii ja lopettaa tämänlaiset tempaukset, kun joku jo sen on kuitenkin tehnyt. Ei oltu taaskaan ykkösiä, tähän on onneksi viimeisinä vuosina tottunut.

Toivottavasti nyt ainakaan Ruutu ei ala mitään homostelemaan, muuten pitää katsoa vain tulokset teksiteeveeltä. Hallille en ainakaan mene, saattaa joku homppeli olla tämän jälkeen vaikka samalla kusilaarilla.
 
Toivon ettei TPS mene yhtään syvemmälle politiikkaan eikä ikipäivänä ota kantaa muihin yhteiskunnallisiin asioihin kuin homoseksuaalisuuteen. Voisin kuvitella, ettei suurin osa soraäänistä tullut varsinaisesti homojen oikeuksien puolustamisesta, sillä pitää olla ihan vitun höynä jätkä mikäli näkee tavan homossa jotain järkyttävää, vaan enemmänkin kahtia jakautuneen kansan muurahaispesän tökkimisestä.

Homoseksuaalisuuden puolustamisen hyväksyn, pidän suorastaan normina, olihan meillä mm. sateenkaari-Harri joukkueessa.

Elikkä toivottavasti kyseinen lippu ei nyt jatkossa liehu muissa mielenilmauksissa, vaikka pridelle tukeni annankin.
 
iSing

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
Kuka tahansa täysi-ikäinen saa minun puolestani käyskennellä perversiokulkueissa — tietoisena tai harhautettuna. Jääkiekkosivustolle asia ei kuulu, eikä lapsia ja nuoria osaltaan kasvattavan urheiluseuran pidä olla tyhjän moraaliposeerauksen kanssa missään tekemisissä. Kiekko jäähän!
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Hesarista löytyy sanantarkka lainaus joka IS:n jutussa oli haudattu leipätekstiin,

TPS joutui somemyrskyn keskelle Pride-päivityksellään – toimitusjohtaja: ”Mieluummin päivä leijonana kuin lopun elämää lampaana” - Urheilu - Helsingin Sanomat

"”Jonkun on otettava ensimmäinen askel, ja uskon, että muut seuraavat perässä. Mieluummin päivä leijonana kuin lopun elämää lampaana.”"

Toivoisin itsekin että esim. Kalpa seuraisi Eskolan rohkeaa ensiaskelta ja ottaisi rohkeasti kantaa sukupuolivähemmistöjen puolesta seuraten TPS:n upeaa ensimmäistä askelta asian suhteen.
 
T-GAS

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Eiköhän kyseinen nykyajan Turussa enemmistön arvoja edustava positiivinen julkisuus voita näiden muutamien kapeakatseisten muka kannattajien kiukuttelun. Kannattaa muistaa että nämä ulostulot vaikuttavat paljon epävarmojen nuorten itsetuntoon ja sitä kautta rohkeuteen olla oma itsensä vaikkapa siellä oman joukkueen treeneissä taikka vaikka mutkassa. Vittu jos yksi sateenkaaren värinen lippu ja muutamat somepäivitykset saavat muutaman omaa napaansa tuijottavan tyypin jättäytymään pois peleistä niin voidaan se nähdä vaikka positiivisena Darwinin lakina.

En muuten muista että vaikkapa näistä koulukiusaamisen vastaisista kiertueista kukaan koulu-/työpaikkakiusaaja olisi pahoittanut mieltään. Pitäisiköhän olla huolissaan jos sen takia koulukiusaajatkin ovat jättäneet ostamatta liput matsiin?

Ah, tämä viesti antaa sinusta niin avarakatseisen kuvan. Rakastamme ja ymmärrämme kaikkia, eikös niin.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Ah, tämä viesti antaa sinusta niin avarakatseisen kuvan. Rakastamme ja ymmärrämme kaikkia, eikös niin.
Pahoittelen jos toin liikaa rakkautta ja rauhaa edes sarkastisesti, se ei ollut tarkoitukseni. En kuulu mihinkään Pride-ihmisiin, mutta mun on tosi vaikea vain ymmärtää miten nämä muutamat päivitykset ja sateenkaarilippu voi ottaa niin koville näihin ihmisiin, joita tämä asia ei edes koske. Miten tämä on heiltä pois? :D
 
TPS on hienolla asialla ja antaa kaikkien kukkien kukkia mutta jos ei tehtäs tästä ketjusta mitään gay porno sivustoa kumminkaan. Jos keskityttäs tuohon pelaamiseen. TPS vois tiedottaa jostain uudesta hankinnasta esim. peräpäähän.

Sinä hupsu! Hauskaa, että toivot uutta hankintaa nimenomaan sinne peräpäähän. Perä-päähän.
 
T-GAS

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Pahoittelen jos toin liikaa rakkautta ja rauhaa edes sarkastisesti, se ei ollut tarkoitukseni. En kuulu mihinkään Pride-ihmisiin, mutta mun on tosi vaikea vain ymmärtää miten nämä muutamat päivitykset ja sateenkaarilippu voi ottaa niin koville näihin ihmisiin, joita tämä asia ei edes koske. Miten tämä on heiltä pois? :D

Joo ei ollut tarkoitus servata tai mitään. Huvittaa vaan aina nämä keskustelut, joita käydään puolesta tai vastaan juuri tämän asian tiimoilla.

Ei sateenkaarilippu Tepsin logolla välttämättä olekaan heiltä pois, joita tämä asia koskettaa. Jotenkin tässä kuitenkin vähän jää sellainen sivumaku, että TPS yrittää heidän kustannuksellaan hyötyä markkinamielessä. Voidaan ajatella, että 10 vuotta sitten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä oli vähemmän oikeuksia. Mutta tuolloin Eskola tuskin olisi "leijonaksi" ryhtynyt.

On hienoa, että TPS haluaa tukea tasa-arvoa ja ihmisarvoa. Mutta meidän pitää muistaa, että ihmisarvo ja tasa-arvo eivät ole yhtä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, vaan kenttä on hyvin laaja.

Minä kannattajana jään odottamaan, mihin toimiin tämä linjaus johtaa. Hienosti on otettu jo sairaita ja koulukiusattujakin huomioon, vaikka näiden kautta ei jostain syystä sateenkaarilipun kaltaista mediamyllytystä ole saatu aikaiseksi. Odotan, että vastaavanlaisia tempauksia tapahtuu jatkossakin, vaikkeivat ne suurta huomiota herättäisikään.
 
Nuo sateenkaarihommathan ei ole mikään uusi juttu maailmalla urheiluseurojen keskuudessa eikä täysin Suomessakaan, mutta tämä homma lähti vähän käsistä mediassa mikä on mielestäni sinänsä ihan hyvä asia kun asia nousee tapetille. Lisäksi esimerkiksi rasismin vastaisia mainoksia varmasti moni vähääkään urheilua seuraava ihminen on nähnyt erityisesti jalkapallon puolella. Jostain syystä vain tämä näyttää olevan vielä aikamoinen kirosana joissain piireissä.
 
Varmasti juurikin näin.

Oma kritiikkini kohdistuu lähinnä niihin motiiveihin, miksi Eskola & co. tämän tekivät. Eikä siihen, onko tämä hyvästä vai pahasta (siihen meillä kaikilla on varmasti omat perustellut argumentit ja mielipiteet). Ja noista motiiveista me emme varmasti pääse selvyyteen koskaan ja ne tietävät vain asianomaiset itse. Omaan suuhun jäi vähän halju maku tästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös