La 13.5.2017 Otteluseuranta (9. kisapäivä)

Tila
Viestiketju on suljettu.
Tai sitten siitä, että muiden joukkueiden kuin Jokereiden KHL matseja ei kovin montaa tule kaudessa katsottua ja tällä kaudella jäi Jokereidenkin matseista moni katsomatta. Kyse oli minun mielipiteestä, joka yleensä koostuu matseista, joita kyseiseltä pelaajalta on nähnyt aiemmin sekä mutuilusta. Penkkiurheilijanhan voi esittää mielipiteitä, vaikka voi olla joskus väärässäkin. Ollaan kuitenkin keskustelupalstalla. Vastaavasti surullista kieltä sinusta ihmisenä kertoo, että vedit herneet nenään.

Ensin sanoit, että tämän kauden näytöillä Ohtamaata ei olisi pitänyt valita ja nyt myönnät, että sinulla ei ole harmainta aavistusta miten Ohtamaa on ylipäätään tällä kaudella pelannut ja kyse oli vain mutuilusta.

On eri asia olla väärässä kuin kirjoittaa asiasta, josta ei oikeasti omaa mitään tietoja.
 

Tornados

Jäsen
En sanoisi vain 8/12 pistettä. Minusta se on ihan hyvä saldo. Tuosta isojen kaatamisesta samaa mieltä, että isommalla prosentilla niitä pitää voittaa jos menestystä halutaan. Siinä kuuluisassa isossa kuvassa homma on kuitenkin ihan hanskassa. Ei tässä missään kriisissä olla kun pienemmät kuitenkin kaatuu. Ehkä täällä on totuttu liian hyvään kun vuosikaudet Suomi on ylisuorittanut materiaaliinsa nähden.

Mitä väliä pisteillä kun peli on ihan kauheaa katsottavaa. Suomi ei ole myöskään ylisuorittanut aiemmin, vaan se on käyttänyt vahvuuksiaan oikein ja pystynyt suorittamaan maksimaalisella tasolla (tai ainakin lähempänä sitä). En kyllä muista, että Suomen peli olisi ollut koskaan ennen yhtä huonoa ja tylsää katsottavaa näin monen pelin ajan (World cup+ MM- kisat).
 

Toppeli

Jäsen
Miten seurajoukkueen huono kausi voi tiputtaa pelaajan pois kisoista, vaikka pelaaja olis henkilökohtaisella tasolla pelannut uransa parhaan kauden?

Kuten jo kerran sanoin, että olisi selkeästi ollut virhe jättää pois. Yleensä vain penkkiurheilijan näkökulmasta en ensimmäisenä mutuillessa kokoonpanoja valitse Liigassa heikon kauden pelanneen joukkueen pelaajia. Liigan taso ei kuitenkaan enää samanlainen kuin se ennen oli. Väärässä toki olisin ollut, mutta minullehan ei varsinaisesti makseta joukkueen kokoamisesta, joten varsinaisesti en ole myöskään tulosvastuussa.
 
Mitä väliä pisteillä kun peli on ihan kauheaa katsottavaa. Suomi ei ole myöskään ylisuorittanut aiemmin, vaan se on käyttänyt vahvuuksiaan oikein ja pystynyt suorittamaan maksimaalisella tasolla (tai ainakin lähempänä sitä). En kyllä muista, että Suomen peli olisi ollut koskaan ennen yhtä huonoa ja tylsää katsottavaa näin monen pelin ajan (World cup+ MM- kisat).

Sanoin, että materiaaliinsa nähden ylisuorittanut. Ja tottahan se on.

Pisteillä, ja vain pisteillä on väliä, kun pelataan jatkoonpääsystä. Tottakai pelin pitää olla uomissaan jotta menestymisestä voidaan haaveilla, mutta nykyiselläkin suorittamisella ollaan menossa jatkopeleihin, jossa tulee sitten se ennakkoon kovempi joukkue vastaan. Ja sitä kovempaa joukkuetta vastaan onkin jo syytä onnistua eli ylisuorittaa materiaaliimme nähden tai saada pelitavallista etua.
 
Kuten jo kerran sanoin, että olisi selkeästi ollut virhe jättää pois. Yleensä vain penkkiurheilijan näkökulmasta en ensimmäisenä mutuillessa kokoonpanoja valitse Liigassa heikon kauden pelanneen joukkueen pelaajia.
Sebastian Aho, Mikko Rantanen tai Valtteri Filppula olisi varmaan myös kannattanut jättää pois, koska seurajoukkueet pelasi heikon kauden.
 
Venäjä - Slovakia on ensimmäisen erän jälkeen tilanteessa 3-0. Todella suoraviivaista ja nopeaa peliä ollut, kiekonriiston jälkeen nokka on välittömästi kohti vastustajan maalia.
 

Toppeli

Jäsen
Ensin sanoit, että tämän kauden näytöillä Ohtamaata ei olisi pitänyt valita ja nyt myönnät, että sinulla ei ole harmainta aavistusta miten Ohtamaa on ylipäätään tällä kaudella pelannut ja kyse oli vain mutuilusta.

On eri asia olla väärässä kuin kirjoittaa asiasta, josta ei oikeasti omaa mitään tietoja.

Huolimattomasti kirjoitettu minulta harmistuksissa. Jaakolan ja Aaltosen kausi oli heikko ja heidän matseja tuli enemmän nähtyä ja Ohtamaan olisin jättänyt valitsematta enemmänkin aiempien muistojen takia. Käsi pystyyn virheen merkiksi.
 

Tornados

Jäsen
Kysytkö tätä ihan tosissasi? Allekirjoituskamaa.

Ja ei tuo Norja-peli ollut "ihan kauheaa" katsottavaa. Pääasiassa Suomi oli aloitteellinen ja pelin virtaus Suomelle suotuisa.

Minä nyt satun välittämään enemmän itse pelistä kuin tuloksesta, joka on usein riippuvainen muutamasta onneen liittyvästä asiasta. Pitkässä juoksussa hyvä pelaaminen tuo myös hyvät tulokset. Suomen peli ei ole hyvää materiaaliin nähden ja aika sokea pitää olla jos tätä ei näe.
 
Pelasivat myös pari astetta kovempia matseja vai eikö mielestäsi?
Toki, mutta jos logiikka on että "penkkiurheilijan näkökulmasta ei mutuilla heikon seurajoukkueen pelaajia" mukaan tietämättä sen enempää miten pelaajat ovat varsinaisesti kautensa pelanneet (kuten olet jo todistanut tietämättömyytesi esim. Pyörälän ja Ohtamaan kohdalla), niin onko sillä sarjatasollakaan mitään väliä?
 

Matza187

Jäsen
Kölnissä ongelmia jään kanssa, joten toisen erän alku Venäjä-Slovakia -ottelussa viivästyy.
 
Huolimattomasti kirjoitettu minulta harmistuksissa. Jaakolan ja Aaltosen kausi oli heikko ja heidän matseja tuli enemmän nähtyä ja Ohtamaan olisin jättänyt valitsematta enemmänkin aiempien muistojen takia. Käsi pystyyn virheen merkiksi.

Joo, we're cool. Samaa mieltä, että Aaltosen (oletan, että tarkoitat Juhamattia) ja Jaakolan vaikeuksista kausiensa osalta ja heidän valitsemisestaan voidaan keskustella. Ja suoraselkäinen viesti sieltä päin, arvostan. Mutta tosiaan ei se täysin sattumaa ole, että Ohtamaa kerää isoja minuutteja yhdessä KHL:n parhaimmassa seurassa.

Ei siinä puolestani voidaan unohtaa tämä ja jatkaa hyvillä mielin matkaa. (Virtuaalinen kädenpuristus).
 
Miten helvetissä tuomari ei nähnyt Rodmanin korkeaa mailaa, vaikka oli ihan vieressä?
 
Sehän on muuten sellainen homma, että jos jompi kumpi kaapii kolme pistettä tästä Pariisin kamppailusta, niin putoaminen on häviäjän osalta varmaa. Tämä vasta nyt avautui.
 

Toppeli

Jäsen
Joo, we're cool. Samaa mieltä, että Aaltosen (oletan, että tarkoitat Juhamattia) ja Jaakolan vaikeuksista kausiensa osalta ja heidän valitsemisestaan voidaan keskustella. Ja suoraselkäinen viesti sieltä päin, arvostan. Mutta tosiaan ei se täysin sattumaa ole, että Ohtamaa kerää isoja minuutteja yhdessä KHL:n parhaimmassa seurassa.

Ei siinä puolestani voidaan unohtaa tämä ja jatkaa hyvillä mielin matkaa. (Virtuaalinen kädenpuristus).

Sama sinne päin. Olipa ketä tahansa valittu, niin toivottavasti pelaavat hyvä loppukisat.
 

Tornados

Jäsen
Sanoin, että materiaaliinsa nähden ylisuorittanut. Ja tottahan se on.

Pisteillä, ja vain pisteillä on väliä, kun pelataan jatkoonpääsystä. Tottakai pelin pitää olla uomissaan jotta menestymisestä voidaan haaveilla, mutta nykyiselläkin suorittamisella ollaan menossa jatkopeleihin, jossa tulee sitten se ennakkoon kovempi joukkue vastaan. Ja sitä kovempaa joukkuetta vastaan onkin jo syytä onnistua eli ylisuorittaa materiaaliimme nähden tai saada pelitavallista etua.

En hyväksy tätä varmaan Marjamäenkin allekirjoittamaa altavastaaja-asetelmaa. Aiemmin Suomi on pyrkinyt pelaamaan vahvuuksiensa kautta ja menestys on perustunut hyvään turnausosaamiseen, pelaajien yhteispeliin (kaikki tuntevat toisensa+ pitkä valmistautuminen) ja kamppailupelaamiseen (taistelu+ sitoutuminen joukkueen pelitapaan). Lisäksi omaan toimintaan on luotettu, niin että on voitu lähteä sitä menestystä hyvällä itseluottamuksella hakemaan.

Nyt lähdetään pelaamaan hyvin puolustusvoittoisesti kaikkia joukkueita vastaan, joka lisää huomattavasti yllätystappioiden mahdollisuuksia. Lisäksi en usko, että Suomen pelitapa toimii ainakaan pohjois-amerikkalaisia joukkueita vastaan, vaan johtaa kiekonmenetyksiin jo omassa päässä.

MM- menestys viimeisen 10 vuoden ajalta puoltaa myös sitä, että Suomen pitäisi uskaltaa enemmän (yhteissijoitusmäärä, jaa 10:llä niin saat keskimääräisen sijoituksen):

1. Venäjä 24
2. Kanada 34
3. Suomi 35
4. Ruotsi 37
5. Tshekki 45
6. USA 59
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös