Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 592 558
  • 4 204

Stigu

Jäsen
Jahas, selostaja kertoi että HIFK on pystynyt nostamaan yleisökeskiarvoaan viime kaudesta. Homman nimi on siis se, että ei joukkueenjohdolla ole mitään hätää, vaikka menestys on mitä on, kun mökki saadaan mukavasti täyteen. Tää on vissiin sitä @Stigu :n lanseeraamaa persereiän lumousta.
Joo, kuulemma 15 000 katsojaa katsonut kahden päivän aikana paikan päällä persereiän lumousta. Tuo on ehdottomasti Guinessin ennätysten kirjan kamaa. Kuvitelkaa sellaista saunaa, jossa tuo olisi mahdollista. No ei ole sellaista saunaa, vaan onpahan Nuurdiksen hornankattila, jossa 15 000 ihmisen massalumo on mahdollista. Ja siis nuo lumoutuneet ihmiset vielä maksavat tuosta lumoutumisesta.

Jos jotain positiivista hakee, niin IFK:lla on ehkä 3%n mahdollisuudet mestaruuteen ja tuo mestaruus vaatisi nimenomaan tämän kauden kaltaisen nöyryytyksen, jossa jengi hitsautuu vastoinkäymisten kautta yhteen ja kaikki pelaajat kasvavat 10 senttiä pleijareihin.

Ja hei, tuokin peli on jo historiaa . Ei keskitytä menneeseen tai katsota sarjataulukkoa vaan keskitytään tekemiseen kentällä. Kautta on vielä jäljellä.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Neljässä seuraavassa pelissä HIFK:llä vastassa 3 lähintä uhkaajaa/ohittajakandidaattia. Tuon jakson kun ryssii, niin alkaa olla säälipaikkakin hataralla pohjalla.
 

VSP73

Jäsen
Haloo Helsingin IFK!

Tiedetäänkö toimistolla missä menee seuran ns. lippulaiva – vai kiinnostaako edes?
Tänään liigajumbo kävi hakemassa herkulliset, ruhtinaallisesti tarjotut pisteet.

Mitä seuraavaksi?
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei voi peliä tosiaankaan kehua, hirveää sähläystähän se pääosin oli. Jotenkin päällimmäisenä on oikeastaan se, että säälittää jo tuo joukkue. Kyllähän siellä tänään ihan yritettiin täysiä (pl. Aaltonen), mutta kun mikään ei onnistu niin sitten ei onnistu. Voittomaali oli erittäin kuvaava: tolpasta Lankisen perseeseen tai mailaan, oli kumpi oli, ja siitä sitten maaliin.

Hintzin maali oli upea, mutta jo siinä vaiheessa takaraivossa soi, että näinköhän tämä menee vituiksi tänäänkin. Ja menihän se. Nimimerkki Salo70:n ehdottama maalilaulu Coco Jambo voitaisiin ottaa käyttöön välittömästi. Muistuttaisi heti, että turha iloita jos sattuu kiekko lipsahtamaan vastustajan maaliin.

Lankinen oli tänään mielestäni hyvä. Suurin pettymys oli Aaltonen - tänään nähtiin sitä kunnon selän suoristelua ja hidasta liukua vaihtoon yms.
Ai niin, kuka se oli joka ilman maalivahtia pelatessa ajatteli heti kiskaista kiekon päätyyn jotta vastustaja varmasti pääsee laittamaan kiekon tyhjiin? Nerokasta.
 
Neljässä seuraavassa pelissä HIFK:llä vastassa 3 lähintä uhkaajaa/ohittajakandidaattia. Tuon jakson kun ryssii, niin alkaa olla säälipaikkakin hataralla pohjalla.

Mitä vitun väliä? Viikko vähemmän tätä kärsimysnäytelmää. Ensimmäistä kertaa koko elämässäni ihan sydämestäni toivon, että HIFK ei pääse edes säälipleijareihin, olen niin kyllästynyt tähän jatkuvaan paskaan. Laitetaan vaikka A-junnut haistelemaan niitä kuuluisia tunnelmia ja Törmänen johtopelaajineen katsomon puolelle. Toki ne, joilta sopparit loppuu, voisi jättää armopalana kokoonpanoon "antamaan näyttöjä", mutta jokainen ensi kaudella joukkueessa esiintyvä voisi ihan hyvin olla loppu runkosarjan katsomon puolella ja hakea vähän inspiraatiota tulevaan kauteen.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä pahin mitä voisi tapahtua olisi juuri se hädin tuskin 10-sakkiin pääseminen, parilla jatkoajan tsägävoitolla sääleistä jatkoon ja sitten ottamaan 4-0 turpaan tapparalta, jotta voidaan selitellä kausi "hävittiin mestareille, moraalinen kakkonen". Ensi kauden kannalta paras olisi jäädä 11:ksi, ja kausi mahd. pian pakettiin. Voidaan puida ongelmat, ja jää aikaa panostaa ensi kauteen kunnolla. Vaikka viime kaudella ei edes mestaruutta tullut, niin ilmeisesti finaalipaikka riitti siihen, että jengi voi alkaa leijumaan ja jättää kesätreenit väliin (eihän toi jengi ole koko kautena jaksanut luistella edes yhtä erää kunnolla, toista se oli viime kaudella). Toki finaalijoukkueilla aikaa siihen jää vähemmän, mutta kummasti se ei tapparaa näytä haittaavan. Tosin eipä se pitkä kesä takaa hyviä treenejä, edareiden tapauksessa sehän voi tarkoittaa sitäkin, että on vaan enemmän aikaa dokata.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Seitsemäs sija on ainoa säälisija, jolloin todennäköisin puolivälierä-vastus ei olisi Tappara. Kädet ylös kaikki, jotka haluavat tänäkin keväänä lähteä jännityksellä seuraamaan paras seitsemästä-sarjaa Tapparaa vastaan.

Tuo seitsemäs sija alkaa jo olla kaukana ja trendi on vapaapudotusta alaspäin. Lappua vaan luukulle, ensi syksyllä uudet jaot
 

VSP73

Jäsen
Seurajohto maksaa kovaa hintaa.

Tekee sen juuri siitä itseriittoisuudestaan, mistä ovat aikoinaan kannuksensa hankkineet. Silloin "minä paras, sinä huono" -periaatetta kyettiin toteuttamaan. Parhaimmillaan sitä tehtiin jäätävällä tarkkuudella.

Nykyään toteuttaminen jää puheisiin. Lupauksiin. Turhiin. Sellaisiin.

Mikä muuttuu?
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Raumalla on kaikki paremmin. Ne osaa ripulipaskankin pelaamisen paremmin kuin me. Törmänen on kyllä harvinaisen pihalla peluutuksista Salmela ja Kaski hyökkääjinä! Vaikka Salmela maalin tekikin, niin sanoisin, että on hyödyllisempi pelaaja puolustajana samoin kuin Kaski. Viime pelien perusteella Salmen ja Erosen ei pitäisi olla edes kokoonpanossa. Salmela ja Kaski puolustajiksi ja vaikka A-junnuista kentällinen pelaajia paikkaamaan hyökkäystä. Pellaillaan kaverilla ei muuten taida olla mailaa jolla voi syöttää. Selkeä puute. Jokainen valmentaja vie muuten 100-0 Törmästä tällä hetkellä. Ja ennen kuin joku ehtii sanoa, että se johtuu materiaalista, niin vilkaise huviksesi myös vastustajan vastaavaa.
 

Sleep

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten Gigantti Pregamessa sanottiin tästäkin Yale Doormanin tarjoamasta lauantai kamppailusta olisi pakko saada kolme pistettä ja tappioputki katki. Kuitenkin kun Yale Doorman lauantaimatsin Sjöbergin tarjoaman aloituskiekon toi Specsavers HIFK juniori, oli vähän pelkoa perseessä. Gigantti tuotepalkintoon asti peli näytti varsin mallikkaalta maalin ansiosta ja mentiin johdossa toiseen erään ja Petoklubi by Samsungissa KOFF kalja virtasi. Toiseen erään tultiin Kyocera Document Solutionit vilkkuen ja tehtiinkin SAKO 2-0 maali ja peli näytti loksahtavan meille. Kuitenkin Lukko tuli urkurin säestämänä jo tasoihin toisen erän alkaessa jotenka kolmatta LVI juhani niemi erää jouduttiin taas odottamaan pelonsekaisin tuntein. Niinhän siinä sitten kävi. Kuten L'Oreal Men Expert Postgamessa todettiin, johto menetettiin taas ja kiekko lähes hakeutui omasta tahdostaan maaliin. Enää ei Apollo Night Club Mansku 16 lämmittänyt palkinnonvoittajankaan mieltä. Breivinin matsiraportista voi lukea virallisen oksennuksen. Saa nähdä kuka HIFK TAG Heuer kellon omaava pukumies tästä laitetaan sivuun.

Tulin kotiin ja tajusin ettemme ole enää seuralle faneja, olemme asiakkaita.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Joo kyllähän tässä odottaa niitä uusia jakoja jo. IFK:n peli on tällä hetkellä hyvin alistunutta, ja jokaista vastustajan maalia säikähdetään niin kovin, että pasmat menee aivan sekaisin.

IFK on 4:ssä viime pelissä tehnyt avausmaalin, ja kahdessa niistä mennyt jopa kahden maalin johtoon, mutta pisteitä ei irtoa millään.

Mitäs vittua siinä Lukon 1-2 kavennuksessa muuten tapahtui. Ensin Lankinen torjuu läpiajon, mutta sen jälkeen pakit lopetti pelaamisen ja takatolpalta kiekko maaliin...
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kuten Gigantti Pregamessa sanottiin tästäkin Yale Doormanin tarjoamasta lauantai kamppailusta olisi pakko saada kolme pistettä ja tappioputki katki. Kuitenkin kun Yale Doorman lauantaimatsin Sjöbergin tarjoaman aloituskiekon toi Specsavers HIFK juniori, oli vähän pelkoa perseessä. Gigantti tuotepalkintoon asti peli näytti varsin mallikkaalta maalin ansiosta ja mentiin johdossa toiseen erään ja Petoklubi by Samsungissa KOFF kalja virtasi. Toiseen erään tultiin Kyocera Document Solutionit vilkkuen ja tehtiinkin SAKO 2-0 maali ja peli näytti loksahtavan meille. Kuitenkin Lukko tuli urkurin säestämänä jo tasoihin toisen erän alkaessa jotenka kolmatta LVI juhani niemi erää jouduttiin taas odottamaan pelonsekaisin tuntein. Niinhän siinä sitten kävi. Kuten L'Oreal Men Expert Postgamessa todettiin, johto menetettiin taas ja kiekko lähes hakeutui omasta tahdostaan maaliin. Enää ei Apollo Night Club Mansku 16 lämmittänyt palkinnonvoittajankaan mieltä. Breivinin matsiraportista voi lukea virallisen oksennuksen. Saa nähdä kuka HIFK TAG Heuer kellon omaava pukumies tästä laitetaan sivuun.

Tulin kotiin ja tajusin ettemme ole enää seuralle faneja, olemme asiakkaita.

Perkele, tämä oli hyvä! Tyttäreni kanssa muuten istuimme OKIn ja Fujitsun paikoilla. Kumpi kummalla, sitä en tiedä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tulin kotiin ja tajusin ettemme ole enää seuralle faneja, olemme asiakkaita.

Se nyt on vain niin, että sillä ei ole pienintäkään merkitystä kuka istuu milläkin penkillä. Pääasia, että halli on täynnä.

Ja se tulee aina olemaan, koska onhan siellä muumitkin.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Säälittävää housuun paskomista joka pelissä. Ei voi joka kerta vastustajan kaventaessa mennä peli sekaisin, tulee mieleen Suomen pelit Ruotsia vastaan. Jengi on niin pakkovoiton edessä, ettei se kestä yhtään takaiskumaalia pelin sekoamatta. Ainoa voitto viime viikkoina tuli kerhosta, joka ei saanut sitä ensimmäistäkään tehtyä ja paniikkia laukaistua (4-0).

Sitten kuulisin mielelläni kokemuksia pelin kehittymisestä kauden aikana.

2016 oltiin iskussa koko kausi.

2013, 2014, 2015, 2017 ollaan kontattu harkkapeleistä lähtien kauden loppuun asti. Ollaan puhuttu, että "ne treenaa nyt kovaa", "ollaan iskussa sit pleijareissa", "elokuun peleillä ei ole mitään tekemistä kevään kanssa".

Miksi helvetissä HIFK nimisen jengin peli ei kehity kauden aikana miksikään? Miksi eri valmentajatkin epäonnistuu pelin kehittämisessä kauden aikana? Jyp konttasi kauden alussa ja on nyt lennossa. Kärpät oli aivan paska ja on nyt lennossa. Tappara menetti Laineen ja Kuusiston ja on ollut tulessa koko kauden.

HIFK jatkoi Törmäsen komennossa ja runko säilyi -> kaikki on taas päin persettä eikä muuksi muutu. Johtopäätös on tämä: sama valmentaja joka ei onnistu saamaan peliin muutosta kauden alussa, on keinonsa käyttänyt eikä vaan onnistu. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että simsalabim, nyt rupesi helmikuussa yhtäkkiä kulkemaan. Siksi olisi kiva tietää palstan valmennuksesta tietäviltä, että miksi ei osata treenata kauden aikana ollenkaan niin, että peli alkaisi sujua? Vai onko niin, että muut kehittyy ENEMMÄN.

Mun veikkaus on se, että pukukopissa on jokin maalaiset(Jma)-stadilaiset(omat pojat) kuppikunnat kyräilemässä toisiaan ja Törmänen koittaa säheltää ja vaihdella ketjuja paniikissa. Kaikilla on paska fiilis ja odotellaan kauden nopeaa loppumista.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Ongelma HIFK:n pelissä ei ole se, etteikö joukkue pyrkisi ampumaan paljon. Se voittaakin valtaosassa peleistään laukaisumäärissä vastustajansa. Toisin sanoen maalipaikkojen määrässä pelaaminen on kohtalaisen jiirissä. Ongelmaksi muodostuu se, että HIFK joutuu käyttämään usein lähes tuplasti enemmän laukauksia vastustajaansa nähden saadakseen maalin. Tämän tappioputken aikana laukaustehokkuus menee näin:

HIFK 3,2% - Lukko 8,7%
HIFK 7,5% - Kärpät 17,4%
KalPa 12,5% - HIFK 6,5%
HIFK 2,1% - Tappara 4,5%
Tappara 13,8% - HIFK 6,5%

Laukaisutehokkuuden keskiarvo HIFK:lla 5,16%
Laukaisutehokkuuden keskiarvo vastustajilla 11,38%

Olkoonkin, että tilastoja vääristää hieman tyhjiin maaleihin (2 kpl) tehdyt maalit, mutta kokonaisuutta se ei muuta. Kaikissa matseissa HIFK:n (pl. KalPa - matsi) laukaisutehokkuus on tuplasti vastustajaa heikompi. Sektorilta tulevien laukaisten määrissa ei ole merkittäviä eroja. Melkolailla hälyttävä lukema, joka kertonee niin maalivahtiongelmasta kuin laukaisten heikosta laadusta. Tuota hommaa on mahdoton korjata ellei yksilöt ala suorittaa laadukkaammin peleissä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Mitäs vittua siinä Lukon 1-2 kavennuksessa muuten tapahtui. Ensin Lankinen torjuu läpiajon, mutta sen jälkeen pakit lopetti pelaamisen ja takatolpalta kiekko maaliin...

Finley tippasi helpon kiekon ilmasta suoraan takatolpalle vastustajan lapaan, Lankisen ulottumattomiin. Paskaa tsägää, niinkuin joukkueilla tällaisessa tilanteessa tuppaa olemaan.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Ongelma HIFK:n pelissä ei ole se, etteikö joukkue pyrkisi ampumaan paljon. Se voittaakin valtaosassa peleistään laukaisumäärissä vastustajansa. Toisin sanoen maalipaikkojen määrässä pelaaminen on kohtalaisen jiirissä. Ongelmaksi muodostuu se, että HIFK joutuu käyttämään usein lähes tuplasti enemmän laukauksia vastustajaansa nähden saadakseen maalin. Tämän tappioputken aikana laukaustehokkuus menee näin:

HIFK 3,2% - Lukko 8,7%
HIFK 7,5% - Kärpät 17,4%
KalPa 12,5% - HIFK 6,5%
HIFK 2,1% - Tappara 4,5%
Tappara 13,8% - HIFK 6,5%

Laukaisutehokkuuden keskiarvo HIFK:lla 5,16%
Laukaisutehokkuuden keskiarvo vastustajilla 11,38%

Olkoonkin, että tilastoja vääristää hieman tyhjiin maaleihin (2 kpl) tehdyt maalit, mutta kokonaisuutta se ei muuta. Kaikissa matseissa HIFK:n (pl. KalPa - matsi) laukaisutehokkuus on tuplasti vastustajaa heikompi. Sektorilta tulevien laukaisten määrissa ei ole merkittäviä eroja. Melkolailla hälyttävä lukema, joka kertonee niin maalivahtiongelmasta kuin laukaisten heikosta laadusta. Tuota hommaa on mahdoton korjata ellei yksilöt ala suorittaa laadukkaammin peleissä.

Niin, siis noin vuodenvaihteeseen saakka IFK:n ongelma nimenomaan oli, ettei joukkue ammu paljoakaan. Taisi olla vielä joulun tienoilla vähiten ampuva joukkue, tai ainakin ihan kärkipäässä vähiten ampuvia joukkueita. Laukaisutehokkuus sen sijaan oli melko hyvällä mallilla. Puolet kaudesta keskityttiin puolustamaan tiiviisti, joka piti päästettyjen maalien määrät pieninä, mutta joka vei hyökkäystehoja. Nyt on yritetty hyökätä enemmän, ja maalimäärät ovat nousseet molempiin päihin, etenkin omiin menee huikea määrä maaleja. IFK pääsee nyt enemmän paikoille ja saa enemmän laukauksia, mutta samalla tuo laukaisutehokkuus on tippunut roimasti. Muuten, noita laukaisutehokkuuden keskiarvoja ei voi laskea ottamalla keskiarvo prosenteista, koska eri matseissa on eri määrät laukauksia. Lasketaanpa ne siis uusiksi.

HIFK 2/61 (3,3%) - Lukko 4/46 (8,7%)
HIFK 4/53 (7,5%) - Kärpät 6/35 (17,1%)
KalPa 6/48 (12,5%) - HIFK 3/46 (6,5%)
HIFK 1/48 (2,1%) - Tappara 2/44 (4,5%)
Tappara 5/36 (13,9%) - HIFK 3/46 (6,5%)

Tehokkuuden keskiarvo IFK:lla (2+4+3+1+3)/(61+53+46+48+46) = 5,12%
Tehokkuuden keskiarvo vastustajilla (4+6+6+2+5)/(46+35+48+44+36) = 11,0%

No, ok, ero ei nyt sinänsä ollut mitenkään iso, eli nyt tämä vaikuttaa kovin pedanttiselta. Karuja noi prosentit kyllä ovat.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Finley tippasi helpon kiekon ilmasta suoraan takatolpalle vastustajan lapaan, Lankisen ulottumattomiin. Paskaa tsägää, niinkuin joukkueilla tällaisessa tilanteessa tuppaa olemaan.

Ok, tänx. Näytti kyllä niin ihme tilanteelta, mutta tuo selvensi kyllä hommaa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei HIFK:n ongelma tehokkuudessa ole tällä kaudella kuitenkaan ollut. Vaikka on tehty vähän maaleja, tilastot kertovat että PDO (laukaisuprosentti + torjuntaprosentti) on Liigan neljänneksi paras kun taas pelin hallintaa paremmin kuvaava cor-c% antaa sijaluvuksi 10 vieläpä niin, että takana oleva Jukurit on 0,3 prosenttiyksikön päässä kun taas edellä oleva Ilves johtaa meitä 1,5 prosenttiyksiköllä.

Tähän ynnättynä Liigan toiseksi huonoin yli- ja alivoimapeli, niin eipä tarvitse sijoitusta ihmetellä. Tällainen nopea tilastoanalyysi antaa siis syitä olettaa, että ongelma on ollut erikoistilanteissa ja kiekonhallinnassa/maalipaikkojen luomisessa, eikä siinä että luoduilta paikoilta ei saataisi maaleja.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Jos yksi mies sooloilee ja tekee mitä lystää, se tarttuu muihinkin. Teillä on käärme jengissä :)

Eikä tartte muistuttaa että Aaltonen on tehny 50 % maaleista ja ilman Aaltosta hallissa olisi tyhjää ja ilman Aaltosta IFK olisi sarjassa viimeinen.

Hyvässä joukkueessa Aaltonen on vahvistus, mutta kriisijoukkueessa.. Ylimielinen tähti. Suurin syy paskaan ylivoimaanne on herra Aaltonen.

Mutta ottaisinko Kärppiin? Ottaisin heti. Ristiriitainen pelaaja, joukkueen syöpä mutta on se makia kun yks jätkä pystyy ratkoon yksin pelin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eikä tartte muistuttaa että Aaltonen on tehny 50 % maaleista ja ilman Aaltosta hallissa olisi tyhjää ja ilman Aaltosta IFK olisi sarjassa viimeinen.

Miten ihmeessä hallissa olisi tyhjää ilman Aaltosta? Kukaan ei ole erikseen kiinnostunut juuri hänestä tai miettisi jossain kaveriporukassa mennäänpä tänään hallille, kun siellä on se Aaltonenkin.

Se on myös huomattu, että ison talousalueen ainoana joukkueena aina sinne joku löytyy katsomaan eli sarjasijoituksellakaan ei ole mitään merkitystä. Siksi mikään ei tule muuttumaan, koska tässä seurassa ainoastaan taloudellisella tuloksella on merkitystä.
 

XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Tällä palstalla on "melko varmana tietona" syytetty Aaltosta jengin syöpänä. Syytös on sen verran vakava, että olisi kiva saada aiheesta vähän tarkempaa tietoa. Vai onko niin, että joku heittää hatusta tuollaisen syytteen ja "kanalauma" rientää perässä, pitäen sitä jo "lähes varmana tietona". Entäpä jos hallituksen agentti onkin käynyt kopin oven takana kuuntelemassa ja todennut Törmäsen olevan koko syöpäsairauden takana? Älkää jatkako tätä huhua, tämä on pelkkää omaa sairasta mielikuvitustani. Kunhan heittelen. Hallituksen kuitenkin kerrotaan istuvan tänään mietiskelemään jotain asioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös