Törmäselle kenkää!

  • 178 909
  • 823

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni Stögön lähtökohta, että pelaajille annetaan vapauksia heti alusta asti on väärä. Heille voi antaa vapauksia vasta sitten kun ovat sisäistäneet pelisysteemin ja pelikuviot. Jos näitä ei ole, ovat nuo vapaudet ihan turhia. Vähän sama kuin pistäisi henkilön keskelle metsää ja sanoisi, että saat vapaat kädet löytää tiesi pois täältä vs. se että sanoisi että tuo polku kulkee pois täältä metsästä, kävele sitä pitkin ja poikkea siltä hetkeksi milloin tahansa poimimaan vaikka sieniä.

Toi Kajastuksen linkittämä IS-artikkeli kertoo kyllä paljon syitä sille, miksi asiat ovat kentällä perseellään. Stögön pelifilosofia on vähän kuin kommunismi: Ihan kiva idea, mutta ei toimi käytännössä.

HIFK:n puolustushan on toiminut tällä kaudella lähes erinomaisesti ja huonosta alivoimasta huolimatta päästetyt maalit eivät ole ongelma. Tuskin sinä tai kukaan muukaan tosissaan on sitä mieltä, että pelaajat ihan vaan itse keskenään ovat organisoineet puolustuksen kun Stögö on antanut pelkästään vapauksia. Etenkin kun materiaalin heikko kohta on ollut juuri pakistossa. Vähän lähtee täällä nämä jutut lapasesta. Jos HIFK pelaisi jotain täysin pelikirjatonta luomulätkää, ei varmasti oltaisi yksi parhaiten puolustavia joukkueita Liigassa.

Törmäsen pelifilosofia on tuonut kultaa Sveitsin liigassa ja finaalipaikan kotoliigassamme, mikä on track recordina heittämällä vertailukelpoinen esim. suosimasi PS:n kanssa. Ja en pidä Törmästä minään midaana joka ei voi erehtyä, en todellakaan, mutta nämä horinat alkaa olla aika kaukana todellisuudesta kun pitää jostain syystä kaikki lika kipata yhden antisankarin niskaan.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Radiossa tiedettiin kertoa että pukukopissa ei ole asiat kunnossa. Vanha pelaajakaarti on napit vastakkain Stögön kanssa.

Tässä tuo lähetys Yle Areenassa. Mainittu kohta "IFK:n pukuhuoneesta kantautuneista" on kahdeksan minuutin kohdilla. Ei olisi kyllä älytön yllätys kun kautta katselee kokonaisuutena.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Radiossa tiedettiin kertoa että pukukopissa ei ole asiat kunnossa. Vanha pelaajakaarti on napit vastakkain Stögön kanssa.

Mulla ei riitä mitään sympatioita nariseville pelaajille. Valmentaja valmentaa ja pelaajat pelaavat - ei pitäisi olla vaikea sisäistää tämä yhtälö. Sitäpaitsi ns. vanha kaarti (Petrell, Luttinen, Puustinen...) on itse ollut täysin olmeja kentällä, ei ole pajon rahkeita heillä marmattaa muille. Ulos HIFK:sta tällainen aines. Siinä ei kukaan voita mitään, jos valmentajaa ruvetaan kyseenalaistamaan pelaajien taholta. Ei, vaikka valmentaja olisi Sormusen Pasi. Joku roti.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ketäköhän tätä "vanhaa kaartia" nyt on? Ja ei kai kaikki siihen laskettavat ole Stögön kanssa napit vastakkain? Turha alkaa varmaan mitään nimiä heittelee ilmoille kun ei tiedetä asian oikeaa laitaa, Nybondas toivottavasti tietää ja kauden jälkeen nämä mätäpaiseet poistuvat jengistä. Ellei nyt sitten itse Stögön toiminta ole mennyt Raimon sfääreihin, tuskin nyt kuitenkaan.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
En jaksa uskoa, että Pudi ja Luttinen ovat missään nimessä olleet Stögön kanssa napit vastakkain.

A) Arttu jos kuka on pelaaja, joka ei narise ja varmasti itse tiedostaa oman liikkeensä vajavaivuuden.

B) Pudi, tiedän 100% faktana diggaa Stögöstä.

Joskus tulee kauden aikana huonoja hetkiä ja yhteenottoja, mutta kuulostaa siltä että henki on huono kun voittoja ei tule.

Toisekseen kaikkea ei kannata uskoa, mitä Äänilaatikossa sanotaan. Tai ainakaan sellaisenaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kiitoksia päivityksistä nimien suhteen. Kun puhutaan "vanhasta kaartista", niin ymmärrän sillä sitä, että puhutaan suunnilleen +25-vuotiaista ja ennen kaikkea useita kausia HIFK:ssa pelanneista kavereista. "Vanhan kaartin" ulkpuolelle on ainakin helppo jättää nuoret ja uudet: Tamminen, Mieho, Tuomisto, Kaski etc...Kun nimenomaan käytetään termiä "vanha kaarti", niin ei siinä kuulkaa loogisesti ajatellen jää käteen kuin Lennu, Arttu, Åsten, Elkins, Pude, Grilli, Gene ja nuoret usean kauden pelanneet Nykopp, Teppo ja Salmi. Miksi sitten puhutaan "vanhasta kaartista", jos ei tarkoiteta nimenomaan näitä useamman kauden HIFK:ssa uransa aikana olleita? Artun tiedän herrasmieheksi, mutta Lennusta en menisi takuuseen. Jos joku pystyy tarkentamaan käsitettä "vanha kaarti", niin odotan mielenkiinnolla. Siihen asti pidän "vanhana kaartina" pelaajia joilla on HIFK:ssa jo monia kausia vyöllään ja heidät tuli tuossa ylempänä lueteltua. Ja oletuksena sekin, että jokainen "vanhan kaartin" pelaaja ei kuulu valittajiin. Mutta ei tämä päättely muuten mitään Sherlock Holmesia tai Einsteinia kaipaa. Katseet kääntyvät kavereihin jotka ovat pelanneet useamman kauden HIFK:ssa. Vai onko joku radiotoimittaja käyttänyt väärin / löyhästi termiä "vanha kaarti"? Stadi-Matinkin voisi hänen erikoislaatuisuutensa vuoksi laskea poikkeuksellisesti vanhaan kaartiin, mutta Hesarin haastattelussa hän näyttäytyy kyllä fiksuja puhuvana joukkuepelaajana.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Olivat nämä "vanhan kaartin valittajat" nimiltään keitä hyvänsä, niin ukot loppukaudeksi poppareille ja yhteisiin treeneihin ei pitäisi olla mitään asiaa.
Yksikään pelaaja ei ole joukkuetta tai seuraa suurempi. Kukaan joka sellaista itsestään kuvittelee ei ole IFK-paidan arvoinen pelaaja. Ulos. Välittömästi.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Mulla ei riitä mitään sympatioita nariseville pelaajille. Valmentaja valmentaa ja pelaajat pelaavat - ei pitäisi olla vaikea sisäistää tämä yhtälö. Sitäpaitsi ns. vanha kaarti (Petrell, Luttinen, Puustinen...) on itse ollut täysin olmeja kentällä, ei ole pajon rahkeita heillä marmattaa muille. Ulos HIFK:sta tällainen aines. Siinä ei kukaan voita mitään, jos valmentajaa ruvetaan kyseenalaistamaan pelaajien taholta. Ei, vaikka valmentaja olisi Sormusen Pasi. Joku roti.
Ja eikös Kojo nimenomaan heittänyt heti ekan kauden jälkeen sen turhan "vanhan kaartin" kiertoon? Jos oikein muistan, niin tuloksellisesti oikea ratkaisu!
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nykopp ollut filassa ja tuppea pureksimassa jo useaan kertaan, en ihmettelisi vaikka taustalla jotain tällaista olisikin. Toinen on Teppo joka on ollu surkea tällä kaudella. En muista onko näistä edes ilmoitettu että olisi klesana. Ilmoituskaan ei tietenkään välttämättä kerro totuutta, aina voi olla "klesana". Näillä nuorilla kundeilla on tapana viettää vapaa-aikaakin yhdessä, parrukin viihtyy porukassa. Jostain instagramista joskus bongasin yhteisiä lomakuvia yms. Parruhan ilmeisesti on polvi paskana jos olen oikein ymmärtänyt, ei sentään poppareilla. Eniveis, äkkiäkös noista yhden myrkyttävän kuppikunnan saa kokoon.

Ja sitten otan foliohatun pois päästä, uskon että kyse on vain klikkihuoraamisesta niinkuin aina.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ja eikös Kojo nimenomaan heittänyt heti ekan kauden jälkeen sen turhan "vanhan kaartin" kiertoon? Jos oikein muistan, niin tuloksellisesti oikea ratkaisu!

Kyllä, sieltä lähti luiskaan Hank ja moni muukin. Helvetin hyvä asia. Miten musta tuntuu, että Lennu voisi olla vähän viileissä väleissä Stögön kanssa? Kyllähän tämä HIFK-ikoni tuli joukkueeseen suurella statusarvolla, mutta vetää nyt nelosen laidassa. Eikä ehdi enää taklaamaan eli käyttämään yhtä vahvuuksistaan. Veikkaan Lennun olevan ainakin poikkiteloin ja korostan, että tämä on veikkaus. Jos on toisenlaista tietoa, niin kertokaa. Olen mielelläni väärässä.
 

444

Jäsen
Mulla puolestani on vahva kutina (ja tämä on vain kutinaa, ei sen tarkempaa diagnoosia) että mm. Nykopp olisi tällainen "vanhempi vänkääjä". Perustan tämän puhtaasti siihen, että Nypsillä olisi varmaan hinkuja ottaa isompaa roolia, mutta stögöhokissa ei valitettavasti oikein riitä.
Tarpeeksi monta vuotta samassa jengissä samassa roolissa puuduttaa eteenpäin pyrkivän pelaajan. Vaan kun ei riitä niin ei riitä.

Lennu on toinen potentiaalinen tapaus, mutta mulle on jotenkin välittynyt siitä jäbästä vähän toisenlainen kuva.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nykopp ollut filassa ja tuppea pureksimassa jo useaan kertaan, en ihmettelisi vaikka taustalla jotain tällaista olisikin. Toinen on Teppo joka on ollu surkea tällä kaudella.

Molemmat ovat saikulla, joten sieltä olisi aika turha lähteä huutelemaan mitään. Minä olen kanssa sillä kannalla, että siellä on joku Petrell vikisemässä, kun pelaaminen menee pitkin sitä itseään ja rooli joukkueessa on osastoa ynnämuut. Ei siellä oikeasti ole paljon mitään vanhaa kaartia, ellei sitten joku Grillfors ole alkanut huutelemaan myös? Luttinen kuuluu tähän samaan poppooseen...
 

JKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen kuullut Törmäsen sanovan kutakuinkin näin "Olen voittanut mestaruuden joukkueella jossa pelaajat rakastivat valmentajaa ja olen voittanut mestaruuden joukkueella jossa pelaajat vihasivat valmentajaa". Muistan tämän niin, että puhui omista valmennusajoistaan, mutta on voinut puhua myös pelaaja-ajasta. Pointti oli kuitenkin se, että Törmäsen ideologiassa "hyvä fiilis ja kaikki tykkää kaikista" ei ole ensisijainen arvo vaan on täysin alisteinen voittamiselle.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ja nimenomaan. Jos siellä on yksikin edarivänkääjä niin hiuksista helvettiin. Myrkyttää asenteen ja tekemisen kaikkien toimesta.

Miten voi edes arvioida valmentajan panosta jos joukkueen tekeminen ei ole 100% valmetajan toiveiden mukaista?

Tosin edelleen olen aina varovainen uskomaan kaikkea mitä toimittajat höpöttelevät ja ovat "kuulleet".
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Se Lennu jonka mä tunnen, ei ole valittaja tai vikisijä. Se mitä pukukopissa tapahtuu, en tiedä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eiköhän nuo "pelaajat vs. Stögö" -jutut ole perinteistä skandaalinhakuista höpöhöpö-journalismia Rantanen&Nyholm -tyyliin. Ailahtelevat otteet, Pelicansilta dunkkuun murskalukemin ja mailojaan paiskova Rask. Helppo keksiä "kopista kantautuneiden huhujen mukaan" -satuja.

Toki jos kiukuttelevia edareita on mukana, niin hiuksista vittuun ja äkkiä.
 
No onhan meillä historiaa, jolloin ns. Vanha kaarti on saanut savustettua valmentajan, joten en nyt ihmettele jos nytkin jotkut ajattelevat olevansa pelaajina samassa asemassa kuin ennen joku/jotkut valitettavasti olivat.
 

444

Jäsen
Eiköhän nuo "pelaajat vs. Stögö" -jutut ole perinteistä skandaalinhakuista höpöhöpö-journalismia Rantanen&Nyholm -tyyliin. Ailahtelevat otteet, Pelicansilta dunkkuun murskalukemin ja mailojaan paiskova Rask. Helppo keksiä "kopista kantautuneiden huhujen mukaan" -satuja.

Toki jos kiukuttelevia edareita on mukana, niin hiuksista vittuun ja äkkiä.
Hyvinkin mahdollista. Itse olen kuitenkin taipuvainen uskomaan huonoon yhteishenkeen kopissa jo siksikin, että pelaajat eivät kentällä ollessaan selvästikään anna parastaan. Loppujen lopuksi pelaajista valtaosa on samoja kuin viime vuonna ja valmentajat ovat samat kuin viime vuonna. Ramu-Zabo-Järvinen-Auvitu -nelikon lähtö ei voi näyttää yhä 40 pelatun ottelun jälkeen tuolta. Pelaajat eivät yhtäkkiä unohda jääkiekon perusteita ja laji ei ole myöskään yhtä herkkä kuin moni vahvasti tekniikkaan perustuva yksilölaji.
Tällaisella kaupunkilaisjärkeilyllä olen päätynyt siihen lopputulokseen, että pukukopissa kemiat eivät kerta kaikkiaan vain kohtaa ja iso osa voi olla valmentajan tyylillä valmentaa ja peluuttaa. Esimerkiksi kaikille ei välttämättä maistu se, että itse junnaa nelssonissa, kun kaveri nostetaan heikommilla avuilla tulosyksikköön pelistä toiseen. Mutta pelkkää spekulointia tämä toki on.
 

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Eikös tämä nykyinen Yle-7 kerennyt jo kertomaan senkin että Bäckströmin ura on paketissa? Kyllähän maailmaan puhetta mahtuu mutta nyt täällä on kyllä menty harvinaisen helppoon.

Eteenpäin.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eikös tämä nykyinen Yle-7 kerennyt jo kertomaan senkin että Bäckströmin ura on paketissa? Kyllähän maailmaan puhetta mahtuu mutta nyt täällä on kyllä menty harvinaisen helppoon.

Eteenpäin.

Ja samasta osoitteesta tämäkin uutinen. Oli se vaan jännä, ett tälläinen heitettiin ilmaan juuri kun Kibe EI ollut studiossa, Väitän Kuhdalla olevan hieman ajantasaisempaa tietoa IFK:n kopista kuin niillä kahdella.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ja samasta osoitteesta tämäkin uutinen. Oli se vaan jännä, ett tälläinen heitettiin ilmaan juuri kun Kibe EI ollut studiossa, Väitän Kuhdalla olevan hieman ajantasaisempaa tietoa IFK:n kopista kuin niillä kahdella.

Ehkä se heitettiin tahallaan juuri silloin kun Kibe ei ollut studiossa. Näin Kibe ei joutunut vahvistamaan tai kumoamaan väitettä.

Mutta joukkuehenki, koppijupinat ja jorinat ovat nekin valmentajan vastuulla. Aina voi syyttää yksittäisiä pelaajia, mutta valmentaja on johtaja ja tulokset kentällä ratkaisevat. Törmäsellä alkaa olla viimeiset hetket käsillä kääntää tämän kaiden kurssi. Vastassa on sarjakärki kahdesti ja sen jälkeen sarjakolmonen samaan aikaan kun viimeisestä suorasta pleijaripaikasta niinikään kamppailevat Ässät ja Pelicans kohtaa tyvipään joukkueita. Jos palataan taas yhden hyvän ottelun jälkeen tutuksi tulleeseen tappioputkeen, niin se alkaa olla siinä tämän kauden osalta. 6-9 pinnaa pitäisi ottaa. Jos Kuopioon lähdetään kahden hävityn Tapparapelin siivittämänä voisi sinne mielestäni lähteä uudella valmentajalla ja muutaman edarin voisi jättää kotiin odottaman siirtoa Mestikseen.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Loppujen lopuksi pelaajista valtaosa on samoja kuin viime vuonna ja valmentajat ovat samat kuin viime vuonna. Ramu-Zabo-Järvinen-Auvitu -nelikon lähtö ei voi näyttää yhä 40 pelatun ottelun jälkeen tuolta. Pelaajat eivät yhtäkkiä unohda jääkiekon perusteita ja laji ei ole myöskään yhtä herkkä kuin moni vahvasti tekniikkaan perustuva yksilölaji.
Tällaisella kaupunkilaisjärkeilyllä olen päätynyt siihen lopputulokseen, että pukukopissa kemiat eivät kerta kaikkiaan vain kohtaa ja iso osa voi olla valmentajan tyylillä valmentaa ja peluuttaa.

Kuten itsekin kirjoitit HIFK:n rosterissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia ja siksi en allekirjoita väitettä, että kemiat eivät kohtaa pukukopissa. Joukkue on täynnä jätkiä, jotka voittivat viimekaudella runkosarjan ja pelasivat finaalit Stögön valmentamana, joka on kiistaton näyttö myös valmennuksen onnistumisesta. Vuodessa kurssi harvoin muuttuu pelaajien ja valmennuksen välillä etenkin, jos taustalla on yhteistä historiaa onnistumisista. Itsellenikin on hienoinen mysteeri tuo HIFK:n pelillinen taantuminen. Pelitapa on suurinpiirtein sama, lähteneet pelaajat on korvattu suurinpiirtein saman profiilin jätkillä jne. Ehkä syy löytyy siitä, että kokonaisuus ei toimi yhtä hyvin kuin viimekaudella.

On myönnettävä, että viimeisimmästä HIFK:n matsista, jonka olen nähnyt on vierähtänyt pitkälti toista kuukautta, mutta etenkin alkukaudesta HIFK pyrki kiekollisena luomaan miesylivoimatilanteita edelliskautta enemmän. Ei oikein toiminut. Ehkä Törmäsellä on jokin pakonomainen tarve pyrkiä luomaan jatkuvasti uudistuksia/nyansseja pelitapaansa, jonka lopputuloksena pelaajille lastattu kuorma on liian suuri. Jos pelitapa toimii ja siinä on selkeä logiikka pelaajien ei tarvitse silloin sitä soveltaa vaan kaikki tapahtuu automaattisesti ja seurauksena on (pelitavasta rippumatta) pelinopeuden parantuminen. Pelille on tällöin olemassa sopivan kokoinen raami, jonka sisällä pelaajilla on lupa/mahdollisuus toimia. Tällöin myös roolitusten teho paranee. Jos raamit -kuten kenties Törmäsen tapauksessa- ovat liian suuret lastataan pelaajille liikaa vastuuta jolloin roolitusten teho vähenee. Seurauksena pelitapa, jossa ei ole logiikkaa. Jos raamit taas ovat liian pienet pelirohkeus kärsii, joka myös vähentää roolituksen tehoa.

Lätkä on kuitenkin lopulta varsin yksinkertainen peli. Omasta mielestäni valmentajan tärkein homma on hiffata se, että minkälaista rosteria tässä nyt yritetään saada pelaamaan mahdolisimman tehokasta lätkää ja näyttöjä siinä onnistumisesta Stögöllä on. Edelleen pätee vanha lainalaisuus: onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja päinvastoin. Stögön homma on nyt kääntää kurssi.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos puheet edarien kitinöistä ovat totta, on selvää miten tulee toimia. Ollaan ennenkin oltu tilanteessa jossa jengi alisuorittaa ja edarit marisee. Valmentajaa on vaihdettu ja joka kerta tulos on ollut surkea. Sen kerran kun heivattiin mädät omenat ulos, tuloksena oli mestaruus pitkäjänteisellä työllä. Kaikki tuki valmentajalle ja napisijat vilttiin tai kokonaan ulos.
 

Lehmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuodessa kurssi harvoin muuttuu pelaajien ja valmennuksen välillä etenkin, jos taustalla on yhteistä historiaa onnistumisista.

Onhan toki tästäkin Törmäsen kohdalla näyttöä. Mestaruus Bernissä 2013 ja heti perään potkut. Luultavasti aika samanlainen tilanne oli tuolloin Sveitsissä, mitä nyt Nordiksella. Mikä ikinä se tilanne sitten onkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös