Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 138 908
  • 10 753

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä ja euron tulevaisuus ketjussa kirjoituksia, joissa Suomen talous ja talouspolitiikka on harvinaisen väärin ymmärretty. Muutama kommentti:

1. Oikeistolaisen talouspolitiikan tunnusmerkkejä ovat mm. verojen alentaminen, työnteon tekeminen aina kannattavaksi sekä palkkojen joustaminen.
2. Suomessa on työantajien mukaan EU:n kovin verotus, veronmaksajien mukaan OECD:n neljänneksi (35 maata) korkein veroaste.
3. Suomessa valtio saa vuosittain tai lähes vuosittain uuden ennätyksen kerätyistä veroista, mutta ottaa silti 4-10 miljardia lisää syömävelkaa.

Kuinka moni pystyy yllä olevat faktat kumoamalla näyttämään toteen, että Suomessa on harjoitettu oikeistolaista talouspolitiikkaa? Todellisuudessa Suomessa on harjoitettu viime vuodet demarivetoista talouspolitiikkaa toverien Heinäluoma, Urpilainen ja Rinne johdolla. Demarit eivät ole pystyneet ajamaan kaikkia tavoitteitaan läpi Suomen talouspolitiikassa, mutta niissäkin tapauksissa on menty keynesiläisen mallin mukaan, jolle on tyypillistä:

1. Valtio tukee voimakkaasti työllisyyttä tasoittaakseen suhdanteita tai lamaa
2. Palkat eivät jousta alas, palkkalattia on sementoitu
3. Valtion tulee ohjata markkinoita

Harjoitetun talouspolitiikan virheet on helppo nähdä, koska nykyiseen Suomen (ja USA:n sekä Euroopan) työpaikkakatoon suurteollisuudessa ei voida vastata kaiketi millään yksittäisellä talousteorialla, jotka ovat vanhentuneet viimeistään sen jälkeen, kun isot keskuspankit (EKP, Fed, BoJ jne) operoivat raskaalla kädellä markkinoilla ja euroalue toimii yhteisvaluutassa.

Koska veroaste Suomessa tuottaa jatkuvasti suuremmat tulot valtion kassaan ja sen lisäksi valtio lainaa miljardeja ylläpitääkseen perustoimintoja ja pohjoismaista hyvinvointivaltiota, Suomessa elvytetään vuosittain miljardeilla ennen kaikkea julkista taloutta ja työvoimaa. Kyseessä on syömävelka, jonka avulla siirretään välttämättömiä ratkaisuja tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Suomen perusongelma on siinä, että työssä olevan työvoiman suhteellinen osuus kääntyi työllisyysasteena laskuun. Vuoden 2016 lopussa työllisyysaste oli noin 68 prosenttia, kun se mm. Ruotsissa ja Saksassa on noin 75 prosenttia. Suomesta on kadonnut muutamissa vuosissa 75 000 - 100 000 suurteollisuuden työpaikkaa, joita ei ole kyetty korvaamaan suhteessa väestönkasvuun. Suurimmat esteet ovat:

1. Ay-liike sai entistä suuremman aseman talouspoliittisessa päätöksenteossa demarivaltiovarainministerien aikana
2. Kun nykyinen hallitus esittää kestäviä ratkaisuja työllisyysasteen parantamiseksi, ay-liike kertoo ottavansa yleislakon salkustaan
3. Saksan ja Ruotsin työsopimusjoustot ovat vasemmalla kirosana, eikä Suomessa ay-liike liiku senttiäkään bunkkeristaan
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomalaisten luottamus hallitukseen horjuu - "tämä on jo aikamoista"

Aikamoinen murska-arvio hallitukselle IL:n tilaamassa kyselyssä. Erityisesti tämä kohta on hurja:

"Yli puolet (56 %) epäilee, että hallituksella on salainen agenda eli hallituksen päätarkoitus on muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita eikä niinkään korjata Suomen taloutta."

Aika häkellyttävää, että demokraattisia pelisääntöjä normaalisti kunnioittavassa maassa on hallitus, jonka vilpittömyyteen enemmistö kansasta ei usko.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onpa kysely, jonka @erku linkitti. Kuulun jo enemmistöön, kun olen haukkunut hallitusta suurten kysymysten heikosta hoitamisesta kikyssa ja humanitaarisessa maahanmuutossa. Kummassakin hallitus on epäonnistunut. Samaa mieltä on rapiat 65 prosenttia vastaajista.

Valitettavasti tästä tuskin seuraa se, että hallitus tekee korjaavia ja oikeita päätöksiä. Vaikkapa aloittaa työsopimusten solmisesta ay-liikkeen tuella siten, että jatkossa sopimukset tehdään työpaikkatasolla. Seuraavaksi tulisi humanitaarisen maahanmuuton strategian luominen henkilöiden valinnasta koulutuksen kautta työskentelyyn ja yhteisten tarkistuspisteiden päättäminen määräaikaisen oleskeluluvan puitteissa.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Minä en ikinä ole Tsipilään edes luottanut, en Kepuun luota muutenkaan, enkä persuihin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aiemmin kirjoitin soten haasteena siitä, että Suomesta puuttuu yritysten kilpailua, ja tämä voi johtaa ongelmiin. Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen puhuu samasta asiasta Uuden Suomen artikkelissa tässä. Salolainen toteaa, että alan yksityisillä yrityksillä on jo pitkään ollut käynnissä ”valtava asemiin hakeutuminen” sote-uudistusta odotellen. Jos sote toteutetaan huonosti, siinä voi syntyä liiallisia oligopoleja.
 
Onko venevero ja yrittäjyysvähennys hallituksen kärkihankkeet verotuksen osalta? Hohhoijaa. Veneveron kaltaisen luksusveron vaikutus on tutkitusti todettu olevan kokonaistaloudellisilta vaikutuksiltaan korkeintaan hyvinkin negatiivinen.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Hieman on jo komediaa, kun hallitus suhmuroi valtionomaisuutta ulkomaille surutta ja tuottoja veroparatiiseihin. Veneet ja moottoripyörät älyttömästi verolle, joka lisää ulkomaantuontia/rekisteröintiä (hyvä bisnes virolaiselle vuokrata talvisäilitystä suomalaiselle ja näin pitää Viron rekisterissä).
Pääministeri on yrittänyt suhmuroinneiltaan hiljentää mediaa, hallitus on täysin kykenemätön olla tekemään oikeastaan mitään, voidaan puhua yhdestä Suomen historian surkeimmista hallituksista. No osalla alaa hieman palkkoja ovat laskeneet, mikä tuskin euroopan yksien korkeimpien hintojen maassa on ostovoimalle hirvittävän hyvä juttu.

Kaiken tämän suhmuroinnin jälkeen porukka jaksaa kysellä AY-liikkeen verovapauksien perään edelleen, ei voi ymmärtää vai onko tässä jonkun agenda kolahtanut hyvin läpi kun näitä vainotaan. Tokihan nuo on osaltaan ongelmallisia, kun niitä ei ihan käytetä miten pitäisi. Ongelma vaan, että kaikilta yleishyödyllisiltä pitäisi viedä tämä etu samalla pois, lisäksi luulisi olevan isompiakin ongelmia/epäkohtia mietittävänä tällä hetkellä.

Miksi kukaan ei aja yhtä ponnekkaasti kirkkoa pois valtiosta? Saavat yhteisöveroa, vaikka heillä on verotusoikeus ja muutoinkin tuosta instanssista on valtiolle vain harmia. Lukionkin voi suorittaa ilman historian lukemista, vaan ei ilman uskontoa. Kuitenkin nuorille olisi erittäin tärkeää tuntea historia, onhan tuo nykysuomessa huomattu miten vaikuttaa kun ei ole historiasta ole mitään tietoa. Paitsi ehkä se, että veteraanit turvasivat Suomen itsenäisyyden voittamalla Neuvostoliiton ja tuo onnistuisi yhtä helposti tänä päivänä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Lukionkin voi suorittaa ilman historian lukemista, vaan ei ilman uskontoa.
En ole lukenut Uskontoa sekuntiakaan lukiossa ja suoritetuksi tuli. Minun puolesta sopisi toki lakkauttaakin ja jotkut sitä kiivaamminkin vaativat.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Paula Risikko on mielestäni parempi sisäministerinä tässä tilanteessa kuin vaikkapa Emma Kari tai Susanna Huovinen. Mielipiteitähän maailmaan ja tällekin palstalle mahtuu, eiks jee.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Aikalailla sama, tämä Vene/mp-verotyperyys, Bernerin ajama tieyhtiöiden yksityistäminen johon tämän seurantalaitejupakan siivellä uitetaan mielestäni aika törkeä heikennys kansalaisen yksityisyydensuojaan ja valtionvarainministeriön härkäpäisesti kaikkien viranomaisten tahtoa vasten ajama hallintarekisteriuudistus(joka suoraan sanoen haisee siltä että FK haluaa uudistuksen kiireesti läpi että kotimaassa päästään hyötymään seuraavat pari vuotta siitä tilanteesta, jossa EU:n sisäinen viranomaisten tietovaihtojärjestelmän heikkous heikentää viranomaisten mahdollisuuksia saada tärkeitä tietoja), saavat kyllä kaltaiseni liberaalioikeistolaisen miettimään että onkohan näillä velijillä joita ministereiksi on päästetty oikeastaan kansakunnan etu enää päälimmäisenä mielessä.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Hieman on jo komediaa, kun hallitus suhmuroi valtionomaisuutta ulkomaille surutta ja tuottoja veroparatiiseihin...Kaiken tämän suhmuroinnin jälkeen porukka jaksaa kysellä AY-liikkeen verovapauksien perään edelleen, ei voi ymmärtää vai onko tässä jonkun agenda kolahtanut hyvin läpi kun näitä vainotaan.
Mitä tarkoitat väitteelläsi "valtionomaisuuden suhmuroimisella surutta ulkomaille"? Ei millään pahalla, mutta olisi mukava saada esimerkkikin. Nyt tuosta tekstistäsi jää kuva ah niin tutusta poterohuutelusta, joissa toistuvat "suhmuroinnin" kaltaiset kliseet.

Itsekin haluan pois säätiöiden ja erilaisten yleishyödyllisten toimijoiden verovapausedut. Myöskin ay-liikkeen. Mutta tämän mielipiteen kutsuminen "vainoksi" - ikään kuin sorrettaisiin uskonnollista ryhmää - menee kornin liioittelun puolelle.
 

Tuamas

Jäsen
Säätiöiden verovapaus on ymmärrettävää, johtuen säätiöiden rakenteesta (säätiötä ei omista kukaan, varat käytettävä säännöissä määritettyyn tarkoitukseen jne.) sekä yleisestä toimintamallista (isoko alkuvarallisuus ja omaisuuden kerääminen jaettavaksi pitkällä aikavälillä).

Yhdistysten osalta verovapaus ei sitten enää olekaan niin perusteltua, yhdistykset joiden toiminta on aidosti yleishyödyllistä yleensä eivät tee niin merkittäviä ylijäämiä, että verovapauden poistamisella olisi pitkällä aikavälillä merkittävää/mitään vaikutusta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minusta on kyllä nimenomaan niin päin, että säätiöiden verovapaus on kyseenalaisempi kuin yhdistysten. Ihan jo johtuen siitä, että säätiöiden toiminta on paljon läpinäkymättömämpää kuin yhdistysten. Ja toisekseen siksi, että säätiöillä on keskimäärin paljon enemmän varallisuutta kuin yhidistyksillä.
 

Tuamas

Jäsen
Täällä kun on verrattu Suomea Ruotsiin, niin tuossa on yksi katsaus Ruotsin tilanteeseen. Viisaammat kommentoikoot jos mieli tekee.

Ruotsin taloudella menee hyvin, vai meneekö? — meeviren

Jannu "unohtanut" käyristä pari olennaisinta, eli työllisyysasteen sekä viennin osalta palveluviennin, joka ratkaisee post-teollisten maiden menestyksen.
Teollisuuden tavaravienti on auringonlaskun aluetta lähes kaikissa länsimaissa, palveluviennissä nojaa Suomenkin tulevaisuuden hyvinvointi.

Lisäksi on käsittämätöntä puusilmäisyyttä puhua asuntokuplasta, kun asuntoja tehdään kasvavalle väestölle, maassa jossa asuntotuotanto oli aivan jäissä pitkään.
Olisi täysin eri asia jos väestön määrä olisi laskussa.

Kommenttikentän kautta löytää muutamalta ekonomistilta pyydetyt lyhyet kommentit aiheesta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikka alla olevassa linkissä akateemisten lähtö Suomesta laitetaan nykyisen hallituksen piikkiin ammattiliiton edustajan toimesta, huolta pitää ehdottomasti asiasta kantaa. Näyttää siltä, että Suomi on joutumassa ongelmiin mm. näissä tulevaisuuteemme vaikuttavissa asioissa:

- Syntyvyys ei aina vuosittain ylitä kuolleisuutta
- Kantasuomalaisia lähtee Suomesta enemmän kuin palaa Suomeen
- Akateemisesti koulutettuja lähtee jo kolmatta tuhatta vuodessa
- Väestönkasvu on maahanmuuttajien varassa
- Ilman maahanmuuttajien suuria lapsimääriä, väestön määrä kääntyy laskuun

Aivovuodosta tässä ja väestönkasvusta tässä.
 

Tuamas

Jäsen
- Syntyvyys ei aina vuosittain ylitä kuolleisuutta
- Kantasuomalaisia lähtee Suomesta enemmän kuin palaa Suomeen
- Akateemisesti koulutettuja lähtee jo kolmatta tuhatta vuodessa
- Väestönkasvu on maahanmuuttajien varassa
- Ilman maahanmuuttajien suuria lapsimääriä, väestön määrä kääntyy laskuun

Aivovuodosta tässä ja väestönkasvusta tässä.

Niin, Suomi on Japanin tiellä väestöpyramidin osalta.

Tilanne on muutenkin jo hankala, mutta aivovuoto ja syntyvyyden pysyvästi alhainen taso ovat asioita jotka tulevat syventämään jo entisestään heikoksi tiedettyä tilannetta.

Suomen pitäisi suunnata Aasiaan kohdennettuja markkinointiponnisteluita korkeakoulutetuille osaajille ja poistaa työvoiman tarveharkinta välittömästi ainakin korkeakoulutetuilta.

Ei voi olla mahdollista, että nykyisessä tilanteessa vaikeutetaan ihmisten työllistämistä, jos tulijalla on valmis työpaikka ja osaamiselle tarvetta. Sama kuin pakolaisten osalta, työpaikan löytymisellä ja pitämisellä tulisi saada oleskelulupa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei voi olla mahdollista, että nykyisessä tilanteessa vaikeutetaan ihmisten työllistämistä, jos tulijalla on valmis työpaikka ja osaamiselle tarvetta. Sama kuin pakolaisten osalta, työpaikan löytymisellä ja pitämisellä tulisi saada oleskelulupa.

Jep, tarvitsemme (järkevästi kohdistettua) maahanmuuttoa, mutta tässä ilmapiirissä ovia enemmänkin suljetaan kuin avataan, joten en ole kovin optimistinen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Berner ottaa ministeriydestään kaiken irti. Kun vaalikausi loppuu, voi Berner tunkea kädet kyynärpäitä myöden itse säilömilleen hillopurkeille. Pääministeri Sipilä hymyilee ja taputtaa rytmiä.

Joo, Berner on kyllä aikamoinen täsmäohjus... Mitähän vielä ehtisi yhtiöittämään, pohjavedet, järvet, ilman?
 

Tuamas

Jäsen
Jep, tarvitsemme (järkevästi kohdistettua) maahanmuuttoa, mutta tässä ilmapiirissä ovia enemmänkin suljetaan kuin avataan, joten en ole kovin optimistinen.

Niin, Suomi tarvitsee kipeästi työikäistä väestöä, mieluiten mahdollisimman koulutettua.

Väestöllinen huoltosuhteemme tekee tilanteesta jo valmiiksi haastavan ja sitten jotkut uunot (persut taisivat eniten vastustaa työlupien tarveharkinnan poistoa) haluavat vaikeuttaa tilanteen korjaamista.

Suomelle on vaikea povata kovin kovaa talouskasvua, niin kauan kuin väestörakenteelle ei edes yritetä tehdä mitään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomen pitäisi suunnata Aasiaan kohdennettuja markkinointiponnisteluita korkeakoulutetuille osaajille ja poistaa työvoiman tarveharkinta välittömästi ainakin korkeakoulutetuilta.

Ei voi olla mahdollista, että nykyisessä tilanteessa vaikeutetaan ihmisten työllistämistä, jos tulijalla on valmis työpaikka ja osaamiselle tarvetta. Sama kuin pakolaisten osalta, työpaikan löytymisellä ja pitämisellä tulisi saada oleskelulupa.

Juuri näin. Hallitus antoi jonkinlaisen erityisohjelman työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi, mutta kovin on kevyeksi jäänyt sekin. Vaikka peliala ei ainakaan vielä kovin suuri kansantaloudellisesti olekaan, on käsittämätöntä, että Supercellkin painiskelee ongelmissa saada väkeä töihin. Paanasen mukaan kuusi kuukautta byrokratiaa on vaan liikaa. Asiasta lisää tässä. Samoin turvapaikanhakijoille, jotka saavat työpaikan ja pystyvät pitämään sen ja tienaamaan riittävästi, tulisi antaa oleskelulupa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä hyvä kirjoitus Rautiolta:

Rautio on usein oikeassa, mutta kun sivuutetaan Raution aivan oikein esille nostama Bernerin taitamattomuus Sipilän tavoin tehdä poliittisia päätöksiä, jää aika ohueksi Rautio tällä kertaa. Ydinhän on siinä, että Raution mukaan valtio ei saa luoda alustaa, jonka päälle yksityinen sektori tuottaa palveluita. Ajattelu on vanhaa sosialismia, joten se siitä. Ruotsi, Tanska, Norja, Saksa ja monet muut maat toimivat juuri siten, että valtio luo alustan, jonka päälle yritykset rakentavat palvelut. Esimerkiksi työllistäminen on Pohjoismaissa (ei toki Suomessa) yksityisten työllistämispalveluiden varassa, joiden avulla räätälöidään ja koulutetaan työtä hakevia hyvin tuloksin. Suomessa valtio tyytyy maksamaan työttömyyskorvauksia suhteessa 40-50 prosenttia enemmän kuin vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa, jotka taas satsaavat yksityisiin palveluihin ja nauttivat korkeasta työllisyysasteesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös