To 5.1.2017 KalPa - TPS

  • 5 389
  • 33

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Kuopion torstai-illassa nähdään kärkikamppailu, kun KalPa ja Savon turneeta tekevä TPS pelaavat tällä kaudella kolmannen kerran vastakkain. Aiemmat ottelut ovat päätyneet KalPan yhden maalin voittoihin (13.10.16 TPS 2 - 3 KalPa; 3.12.16 KalPa 4 - 3 TPS). Voittamalla illan ottelun TPS nousisi tasapisteisiin KalPan kanssa napaten samalla Liigan kakkospaikan haltuunsa. Huomenna on loppiainen, joten tämähän on vähän niinkuin perjantai-illan peli. Istumapaikkoja näyttäisi olevan vielä jäljellä, mutta eiköhän ainakin 3500 katsojaa halliin löydä.

KalPan sairastupa on tyhjentynyt mukavasti joulukuun aikana ja telakalla ovat Antti Halosen uran päättymisen jälkeen enää Eetu Sopanen ja kautensa päättänyt Ville-Vesa Vainiola. Mikko Nuutinen oli syystä tai toisesta kaksi edellistä ottelua kokonpanon ulkopuolella, mutta tekee nyt paluun neloskentän laiturina.

KalPan kentälliset ovat pysyneet melko muuttumattomina terveystilanteen salliessa. Arttu Ilomäki saapui ykköskentän laitaan tutkaparin tueksi - ja sehän on tuottanut Ilomäelle kuudessa ottelussa yhtä monta pistettä. Jesse Mankinen sen sijaan on hivenen vetänyt happea pisteiden valossa EHT-kiekon jälkeen, mutta peli-ilme on silti pirteä.

Puolustuksessa Joonas Lyytisen pelissä on ollut nähtävissä tasonnostoa heikon syksyn jäljiltä. Lahjoittaa edelleen silloin tällöin vastustajalle maalin, mutta kohta miehestä on jo enemmän hyötyä kuin haittaa ;). Niko Mikkola ja Juuso Riikola...kyllä on mukava seurata poikien peliä.

KalPan kokoonpano Savon Sanomien mukaan:

1. kenttä: Janne Keränen – Jaakko Rissanen – Arttu Ilomäki
Jussi Timonen – Otto Leskinen

2. kenttä: Tommi Jokinen – Matias Myttynen – Jesse Mankinen
Niko Mikkola – Santeri Lukka

3. kenttä: Sami Mutanen – Balazs Sebok – Jyri Junnila
Juuso Riikola – Joonas Lyytinen

4. kenttä: Mikko Nuutinen – Miikka Pitkänen – Alexander Ruuttu

7. puolustaja tai 13. hyökkääjä Mikael Seppälä

Maalivahti: Eero Kilpeläinen

Mukavaa kiekkoiltaa!


edit: Jatkoajan ennakko
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kovassa paikassa ollaan. Viimeksi tilanne oli sama, oltiin voiton päässä nousta KalPan ohi, mutta tappioon tuo peli päättyi. Taas ollaan saatu hieman kaulaa kiinni ja olisi mahdollista nousta ohi, mutta mahtaako taas keskinäinen ottelu olla KalPan puolella. Viime peli oli mahtava kokonaisuus, loppuunmyyty Niirala ja Timosen paita kattoon. Itse ottelu hävittiin huonoon toiseen erään, toki luvut olisivat voineet olla myös rumemmat. Saa nähdä miten tänään käy, jalka täytyy olla aivan eri kuin viimeksi, sillä jäätiin jalalla liikaa ja jouduttiin rikkomaan, siihen ei ole nyt varaa. Toivotaan että paketti pysyy ja pystytään haastamaan. Ylivoima hieman pelottaa, ei oikein ole näin kovissa peleissä varaa antaa tasotusta. Kalpan yv toimii, meidän ei. Olisi siis parempi pysyä pois boksista ja yrittää ratkaista tasakentällisin.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tämä ottelu on periaatteessa runkosarjan tärkein yksittäinen matsi toistaiseksi, kun muistetaan, että runkosarjan ykköselle ja kakkoselle on tarjolla varmuudella CHL-paikka ensi kaudeksi. Runkosarjan kolmonen on siis isossa vaarassa jäädä ulos. Yhteensä Suomella taitaa olla nyt vain neljä paikkaa. Eri juttu tietenkin on, jos mieltää CHL:n harjoituspeleiksi, mutta itse en ainakaan tee niin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kentät alkaa näyttää hyvälle, jos tuossa nelosessa heittäisi Pitkäsen ja Ruutun poppareille ja Luostarisen ja Knuutisen kehiin niin olisi paras mahdollinen kokoonpano kyseessä. Toki Sopanen voisi kolkutella pakiston paikkaa mutta Lyytisen hurjan tasonnoston takia sekin tekee tiukkaa koska Seppäläkin mukana.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS tänään:

Thorell - Ahtola - Spina
Lindsten - Virta - Kallio
Pikkarainen - Virtanen - Nieminen
Taavitsainen - Vähätalo - Lahtinen

Tallinder - Eronen
Keskitalo - Heikkinen
Forsström - Tikkanen
Kojo

Georgiev (Setänen)

Rotaatio on jälleen pyörähtänyt joten tänään Nieminen ja Lahtinen(show) saavat näytönpaikan, kun Nurmi ja Siiki huilaavat. Taavitsainen tippunut neloseen. Georgiev jatkaa mielestäni ansaitusti tolppien välissä. Kotipeliin sitten Setästä häkkiin. Tärkeä ottelu tosiaan tuon kakkospaikan kannalta ja voitto olisi otettava. Niin sanotusti kuuden pisteen matsi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mikkelissä tiistaina TPS oli aivan jaloissa pelin alun, joten kuopiolaisia sama ei voi toistua sillä kiekko on rysässä tuossa tapauksessa useammin kuin kerran. Sinänsä Atulta fiksu veto ottaa rosteriin lisää jalkoja Niemisen ja Lahtisen myötä.

KalPa pitää saada pois hyviltä maalintekopaikoilta, joita edellisessä väännössä näiden joukkueiden kesken lahjoitettiin aivan liikaa. KalPa pyöritteli yyveetä melko näyttävästi myös joten niitä vitun tyhmiä jäähyjä pitää välttää. Paljon raastavampi peli tästä tulee kuin tiistaina, mutta voitettavissa jos vain pystytään pelaamaan tiivistä viisikkopeliä koko ajan. Luulen Lahtisen tekevän muuten tänään ainakin yhden ja vielä vanhanaikaisella.

Vai on VVV:n kausi ohi jo, tämäpä "yllättävää". Hyvä pelaaja etenkin pelinäkemykseltään, mutta tuo lasisuus tuntuu vain jatkuvan.

Palloseuralle 1-3 voitto!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Rotaatio on jälleen pyörähtänyt joten tänään Nieminen ja Lahtinen(show) saavat näytönpaikan, kun Nurmi ja Siiki huilaavat.
Sinänsä Atulta fiksu veto ottaa rosteriin lisää jalkoja Niemisen ja Lahtisen myötä.
Samalla saatiin vastaus tiistaiseen kysymykseeni:

Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, keitä pelaajia on TPS:n mukana Savon kiertueella. Tarkoitan tällä siis sellaisia pelaajia, joita ei ole merkitty tämän päivän kokoonpanoon. Yleensä joukkueen mukana matkustaa kuitenkin 1-2 "varapelaajaa". Ovatko esim. Otto Nieminen ja Timi Lahtinen kuitenkin joukkueen mukana? Voidaanko pelaavaan kokoonpanoon odottaa jotain muutoksia siirryttäessä Mikkelistä Kuopioon?
Otto Nieminen ja Timi Lahtinen ovat siis Savon turneella mukana.
 

iSing

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
Onko molari Setäsellä jotain alavirettä tai pikkuvammaa, kun luukulla seisoo Georgiev, »taas»? #liigaporssi
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Onko molari Setäsellä jotain alavirettä tai pikkuvammaa, kun luukulla seisoo Georgiev, »taas»? #liigaporssi

Ei ainakaan raportoitu. Toisaalta oli edellisessä pelissä kentän parhaita, joten hyvä että luottoa löytyy, kun itseluottamus taas noussut.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mikkelissä tiistaina TPS oli aivan jaloissa pelin alun, joten kuopiolaisia sama ei voi toistua sillä kiekko on rysässä tuossa tapauksessa useammin kuin kerran. Sinänsä Atulta fiksu veto ottaa rosteriin lisää jalkoja Niemisen ja Lahtisen myötä.

KalPa pitää saada pois hyviltä maalintekopaikoilta, joita edellisessä väännössä näiden joukkueiden kesken lahjoitettiin aivan liikaa. KalPa pyöritteli yyveetä melko näyttävästi myös joten niitä vitun tyhmiä jäähyjä pitää välttää. Paljon raastavampi peli tästä tulee kuin tiistaina, mutta voitettavissa jos vain pystytään pelaamaan tiivistä viisikkopeliä koko ajan. Luulen Lahtisen tekevän muuten tänään ainakin yhden ja vielä vanhanaikaisella.

Vai on VVV:n kausi ohi jo, tämäpä "yllättävää". Hyvä pelaaja etenkin pelinäkemykseltään, mutta tuo lasisuus tuntuu vain jatkuvan.

Palloseuralle 1-3 voitto!
Boldaus oma. Tämä on kyllä harmi. Oli kuitenkin enemmän kuin potentiaalinen pelaaja tuonne 3-4 kenttiin. Hyvä aloittaja ja kaikella tavalla fiksu pelaaja. Olisi myös tuonut kokemusta tuohon nuoreen joukkueeseen. Pelasi pari peliä, loukkaantui. Tuli takaisin pelasi pari peliä taas ja loppu kausi pakettiin. Ei ollut paljon sitten loppujen lopuksi miehestä iloa. Sopimusta tuskin jatketaan kun oma junnu Luostarinen sai juuri 3v sopparin ja on vetänyt Vainiolalle pedattua roolia enemmän kuin hyvin.

Kannattaakin KalPan kovavireisen ykköskentän lisäksi suunnata katseet tuonne neloskenttään. Toki. Se ei ole nyt sama millä se on hyvää jälkeä tuottanut. Sillon kun siellä pelasivat Piipponen ja Luostarinen niin oli kyllä mahtavaa katsella. Itseasiassa uudelleen tarkastettuna tuohan on aika katatstrofi ketju. Ruuttu kuskaa ja ampuu sinisen jälkeen kiekkoa ja peli kääntyy omiin. Pitkäsellä ei riitä vysiikka vääntämiseen ja Nuutinen saattaa hieman varastaa hyökkäyspäähän. No tuskimpa tulee tuo ketju kovin montaa vaihtoa pelaamaan.

Kilpeläiselle 2kk pelaamattomuuden jälkeen jo 3 peli putkeen. Ekassa pelissä selän taakse meni 0 maalia. Toisessa 1. Molemmat pelit voittoja. Vanha kunnon Eerohan se sieltä on siis takaisin palannut.

Odotettavissa hieno kiekkomittelö ja kotisohvaltahan tuo tulee väijyttyä jollei rasitusten takia kerkeä uneen riipasta pelin tiimellyksessä
 

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Onko molari Setäsellä jotain alavirettä tai pikkuvammaa, kun luukulla seisoo Georgiev, »taas»? #liigaporssi

Syy todennäköisimmin löytyy peliesityksistä, Georgiev on joulun jälkeen ollut tandemista se vahvempi osapuoli. Eiköhän Setänen kuitenkin ole askissa taas lauantaina, peluutus on koko kauden ajan ollut tasaista (max. 3 peliä yhdellä veskalla putkeen) ja molemmille annetaan mahdollisuus "uuteen" nousuun.

Illan pelissä on tosiaan varsin maukas molarikaksikko vertailtavana. KalPan jokainen maalivahti on tuntunut onnistuvan tällä kaudella erinomaisesti. Varmaan Kilpeläisellekin mukavaa vaihtelua, kun on edes jonkunlaista kilpailua pelipaikasta.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt pitäisi saada Tepsiltä ehkä 60 minuuttinen ilman mustia hetkiä. Täten olisi mahdollisuus voittaa KalPa viimein ja siirtyä toiselle sijalle runkosarjassa. Toivon mukaan TPS olisi tehnyt edes jotain muutoksia ylivoimaan, joka on taas viime peleissä ollut luvattoman heikkoa. Peliä tekevää sentteriä se huutaisi, sillä kalliosta ei selvästi ole.
 

Takapappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks
Olipahan semmoista piiparointia taas, että enpä hetkeen muista. Molemmat joukkueet tuosta kyllä taisivat kärsiä yhtä paljon. Maalipaikat todella kortilla, KalPalle ehkä pari enemmän, niin ihan oikeutettu tulos mielestäni. TPS kyllä puolustaa todella hyvin, ehkä parhaiten kaikista joukkueista. Vähän säikäytti tuo Riikola, että joko loukkaantui vakavammin, mutta vielä mitä, sieltähän se voittomaalin räppäsi. Pelillisesti hyvä matsi molemmilta, tuomarit paskoja.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kalpasta jäi mieleen Mikkola josta on kehittymässä todella hyvä pakki ja mieleen jäi myös Tepsiltä viety päivänselvä maali.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Minusta oli kyllä harvinaisen huonotasoinen kärkikamppailu. Etenkin toisessa erässä oli pitkiä pätkiä, kun kiekkoa roiskittiin sinne tänne ja viisikko etenkin palloseuralla levisi. Pelikin oli koko ajan poikki joko pitkän kiekon tai paitsion takia, ja molarit värjöttelivät kylminä omilla maaleillaan. Lisäksi erikoistilannepelaaminen oli etenkin palloseuralla surkeaa.

Tulos nyt oli ihan oikeutettu, KalPa oli niukasti parempi tässä nuhjauksessa. Jatkoilla olisi toki voinut päättyä toisinkin. Ihan en tajunnut Selinin peluutusta jatkoilla, vaikea ymmärtää mitä esim. Jonne kentällä teki (mun papereissa liike ja kiekkovarmuus ovat selvästi kokemusta ja fyysistä kovuutta tärkeämpiä ominaisuuksia jatkoilla).

Minusta tuomarit onnistuivat pelissä pelaajia paremmin. Paljon vihellettiin, mutta linja oli minusta sentään jollain tapaa johdonmukainen. Tietty TPS:n erikoistilannepelaaminen on tällä hetkellä sellaista, että kannattajana sitä toivoisi että tuomarit pistävät pillit taskuun.

EDIT: Okei, missasin pelin alun ja hylätyn maalin, joten tätä ei ole tuomariarviossa huomioitu.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Samaa mieltä, maalin hylky oli oikeusmurha. Vaikka lopun pelin antoivatkin pelata kovaa puhtaasti, niin maalin hylky oli liian suuri virhe.
Itseasiassa jääkiekossa on kuin onkin sellainen ehkä fanien keskuudessa heikommin tunnettu sääntö, että kun hyökkääjä seisoo maalialueella ja häiritsee maalivahtia torjuntatyösketelyssä niin maali hylätään. Sitä että minkä takia tuota hyviteltiin useampaan otteeseen onkin sitten isomman ihmettelyn aihe. Tällä en tarkoita edes sitä tilannetta kun linjatuomari blokkasi toisessa erässä Kalpan purkukiekon alivoimalla ja sen sijasta, että jäähy olisi loppunut niin jatkotilanteesta tuli toinen jäähy ja nopea tasoitusmaali.
 
Viimeksi muokattu:

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pisteet taisivat ihan oikein mennä. Peli nyt oli toisessa erässä hyvin rikkonainen ja kumpikin tyytyi vain heittämään kiekkoa päätyyn tai menetti sen sitä ennen. Kolmannen erän "hawaijikiekosta" itse pidin, kun tilanteita oli molemmissa päissä ja katkoja tuli harvakseltaan. Tepsiltä oli mukavan fyysistä peliä ja ennen kaikkea taklaukset olivat puhtaita ja painavia.

KalPasta jäi mieleen etenkin Mikkola, josta on kehittymässä oikeinkin lupaava puolustaja, vaikka taitaa myös helposti lämmetä ja tänäänkin otti tyhmän jäähyn. Lukka jäi luistinrikkojen takia mieleen ja olisi TPS saanut ratkaista pelin sen toisesta syntyneen ylivoimahyökkäyksen aikana.

Tepsistä positiivisesti jäi mieleen ainakin Kojo, joka jakeli fyysisyyttä ja antoi sen helpon syötön kaverille. Oliko Keskitalolla jotain vammaa vai pelkkä penkitys syynä Kojon pelaamiselle? Ahtola oli myös mielestäni pelipäällä ja taklasi minkä kerkesi. Negatiivisesti jäi sitten mieleen Kallio ja hänen lukuisat maalipaikat sekä Spina, millä näytti luistin painavan hieman enemmän ja tietysti myös se kiekon menetys jatkoajalla, josta KalPa rankaisi.


Tuomarit olivat aika kahvilla sekä ensimmäisen sekä viimeisen erän. Vikassa erässä olisi tepsille saanut ainakin alivoiman aikana jäähyn huitomisesta, mutta näyttää olevan ylitsepääsemätön tehtävä seurata kiekottomia pelaajia kentällä. Maalin hylkäyksestä en jaksa edes sen enempää puhua, mutta olisi kiva saada edes lähes yhtenäinen linja noihin. Välillä saat olla maalivahdin sylissä ja välillä riittää se 2 senttiä luistimen terästä alueella hylkäykseen.


@dana77 linjatuomari siis ihan tahallaan blokkasi purkukiekon? Hyvitteli sillä tavalla tuota hylkäystä? Pakko kysyä oletko tosissasi. Annetut jäähythän kaikki olivat selkeitä poislukien Kojon ja Rissasen "huitominen" Thorelliin.
 

tamme

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itseasiassa jääkiekko on kuin onkin sellainen ehkä fanien keskuudessa heikommin tunnettu sääntö, että kun hyökkääjä seisoo maalialueella ja häiritsee maalivahtia torjuntatyösketelyssä niin maali hylätään. Sitä että minkä takia tuota hyviteltiin useampaan otteeseen onkin sitten isomman ihmettelyn aihe. Tällä en tarkoita edes sitä, että linjatuomari blokkasi toisessa erässä Kalpan purkukiekon alivoimalla ja sen sijasta, että jäähy olisi loppunut niin jatkotilanteesta tuli toinen jäähy ja tasoitusmaali.

Jos tuossa tilanteessa Vähätalon liike on seisovaa, niin jospa opettelisit itse ensin verbit ennen kuin alat viisastelemaan. Jos puolustaja työntää hyökkäävän pelaajan maalivahdin syliin, niin se on silloin puolustavan joukkueen oma vika. Ehkä viheltävä tuomari oli tepsin pelaajan edessä, eikä nähnyt työntöä takaa päin? Ehkä tuo työntö takaa päin kuvastaa koko Kalpan tuohua :D? Kiva olisi tietää mitä se toinen tuomari oli mieltä tilanteesta... Itse olisin todella mielissäni, jos kohdattaisiin plejareissa.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Itseasiassa jääkiekossa on kuin onkin sellainen ehkä fanien keskuudessa heikommin tunnettu sääntö, että kun hyökkääjä seisoo maalialueella ja häiritsee maalivahtia torjuntatyösketelyssä niin maali hylätään. Sitä että minkä takia tuota hyviteltiin useampaan otteeseen onkin sitten isomman ihmettelyn aihe. Tällä en tarkoita edes sitä tilannetta kun linjatuomari blokkasi toisessa erässä Kalpan purkukiekon alivoimalla ja sen sijasta, että jäähy olisi loppunut niin jatkotilanteesta tuli toinen jäähy ja nopea tasoitusmaali.

Ilmeisesti sekään ei ole kaikille tuttu juttu, että tuomari on kentällä "luonnollinen este" ja on ihan oma moka, jos vedät purkukiekon linjatuomariin.

5vs3 ylivoimaan johtanut jäähykin tuli kampituksesta, eikä siksi että toinen jäähy oli päättymässä. Helppo vihellys, KalPa pelaajan reaktioistakin huomasi että tuossa ei ollut mitään epäselvää (mailan tiputtaminen ja käsien levittely, täysin ilman mussutusta välittömästi boxiin luisteleminen).

TPS:n hylättyä maalia en nähnyt, joten siitä en osaa sanoa mitään. Tuomarit olivat kokonaisuutena ok.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
@dana77 linjatuomari siis ihan tahallaan blokkasi purkukiekon? Hyvitteli sillä tavalla tuota hylkäystä? Pakko kysyä oletko tosissasi. Annetut jäähythän kaikki olivat selkeitä poislukien Kojon ja Rissasen "huitominen" Thorelliin.
Jos sanon että "en tarkoita", niin silloin en tarkoita että olisi tahallaan niin tehnyt. Vaikka sääntöjen mukaan tuomarit ovat laitoihin verrattavia elementtejä, niin tavatonta ei ole että kun tuomaria sattuu niin hän viheltää pelin poikki ja ottaa aloituksen keskialueella. Kuopiossa vielä hyvässä muistissa on Sakari Salmisen puhdas läpiajo, jossa JYPiläinen törmäili kaukana tilanteen takana tuomariin ja tuomari vihelsi pelin poikki.

En nähnyt Kojon huitausua Thorelliin, mutta selvän selkään taklauksen, jossa tuomari antoi siimaa ja maskeerasi sen laitataklaukseksi ettei siitä tule automaattikymppiä näin. Tämä oli sinänsä minulle ok, mutta naurattava oli Mikkolan hyvinkin kevyt "estämis"jäähy. Tai ehkä se oli vain hyvää filmaamista Ahtolalta. Toki sääntökirjan mukaan se teoriassa on estäminen, mutta ehkä pari minuuttia aikaisemmin Tallinder jäi hakkaamaan kulmassa Mankista poikittaisella tilanteen takana useita kertoja, niin ei nuo kaksi estämistä joista vain toinen vihellettiin olleet missään suhteessa toisiinsa.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Jos sanon että "en tarkoita", niin silloin en tarkoita että olisi tahallaan niin tehnyt. Vaikka sääntöjen mukaan tuomarit ovat laitoihin verrattavia elementtejä, niin tavatonta ei ole että kun tuomaria sattuu niin hän viheltää pelin poikki ja ottaa aloituksen keskialueella. Kuopiossa vielä hyvässä muistissa on Sakari Salmisen puhdas läpiajo, jossa JYPiläinen törmäili kaukana tilanteen takana tuomariin ja tuomari vihelsi pelin poikki.

En nähnyt Kojon huitausua Thorelliin, mutta selvän selkään taklauksen, jossa tuomari antoi siimaa ja maskeerasi sen laitataklaukseksi ettei siitä tule automaattikymppiä näin. Tämä oli sinänsä minulle ok, mutta naurattava oli Mikkolan hyvinkin kevyt "estämis"jäähy. Tai ehkä se oli vain hyvää filmaamista Ahtolalta. Toki sääntökirjan mukaan se teoriassa on estäminen, mutta ehkä pari minuuttia aikaisemmin Tallinder jäi hakkaamaan kulmassa Mankista poikittaisella tilanteen takana useita kertoja, niin ei nuo kaksi estämistä joista vain toinen vihellettiin olleet missään suhteessa toisiinsa.

Hienot perustelut. Sääntöjen mukaan tuomarit siis vihelsivät kyseiset tilanteet oikein, mutta koska KalPa ja Kuopio niin olisi pitänyt viheltää toisin? :D

Nyt jotain rajaa niihin värilaseihin ja tuomareista mussuttamiseen.
 

HTEspi

Jäsen
Palloseuralta taas yksi hyvin tylsä ja mielukuvitukseton peli. YV edelleen surkeaa, maalinteko ylipäätään tuskaista. Spinan perseily lopussa ja hylätty maali vähän jäivät kaivelemaan, mutta eipä siinä kai, eteenpäin.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos sanon että "en tarkoita", niin silloin en tarkoita että olisi tahallaan niin tehnyt. Vaikka sääntöjen mukaan tuomarit ovat laitoihin verrattavia elementtejä, niin tavatonta ei ole että kun tuomaria sattuu niin viheltää pelin poikki ja ottaa aloituksen keskialueella. Kuopiossa vielä muistissa Sakari Salmisen puhdas läpiajo, jossa JYPiläinen törmäili takana tuomariin ja tuomari vihelsi pelin poikki.

En nähnyt Kojon huitausua Thorelliin, mutta selvän selkään taklauksen, jossa tuomari antoi siimaa ja maskeerasi sen laitataklaukseksi ettei siitä tule automaattikymppiä. Tämä oli sinänsä minulle ok, mutta naurattava oli Mikkolan "estämis"jäähy. Toki sääntökirjan mukaan se teoriassa on estäminen, mutta ehkä pari minuuttia aikaisemmin Tallinder jäi hakkaamaan kulmassa Mankista poikittaisella tilanteen takana useita kertoja, niin ei nuo kaksi estämistä joista vain toinen vihellettiin olleet missään suhteessa toisiinsa.

Sitten pitäisi vielä tietää, missä kohtaa linjatuomaria sattui niin paljon, että olisi pitänyt peli viheltää poikki. Ensin kirjoitat pelkästä purkukiekon blokkaamisesta ja jäähyn päättymisestä ja sitten alat kertomaan, miten olisi peli pitänyt viheltää poikki koska linjatuomaria sattui. Siis jäikö tuomari sinne kentän pintaan makaamaan, vai muutenkaan millään tavalla ilmoitti, että nyt sattuu sen verran paljon jotta peli on laitettava poikki. Se oli siis Riikola joka "huitoi" Thorellin. Kun itse "lainasit" sääntökirjaa, niin minäkin lainaan ja kerron ettei Kojon tilanteesta olisi voinut antaa selästä taklauksesta jäähyä. Spoilerin alla ihan sääntöpykälä miksi ei.

v. Jos taklattava pelaaja kääntää selkänsä vastustajaa kohden ja altistaa itsensä haavoittuvaan asemaan välittömästi ennen taklausta luoden selästä taklaus –tilanteen, ei tilanteesta rangaista selästä taklauksena (tosin tilanteesta voidaan silti tuomita jokin muu rangaistus).

Kojon tilanteessa voidaan jälleen puhua siitä taklattavan vastuusta ja siitä miten otat taklauksia vastaan, kun ainakin pitäisi tietää varmuudella, että sellainen on tulossa. Mikkolan tilannetta en loppuun asti nähnyt, mutta televisiossa näkyi ainakin se kaksi "taklausta" Ahtolaan ja taisi sitten kolmannen jälkeen nousta käsi pystyyn. Tallinderin tilanteesta olisi ihan samalla tavalla kuulunut antaa jäähy, mutta ei tullut. Edelleenkin olen siis sitä mieltä, että tuomarit olivat tasapuolisesti paskoja. Yksi esimerkki on mm. Kojon ja Sebokin saamat jäähyt. Miten ihmeessä vieressä seisovan tuomari käsi ei nouse heti Sebokin kyynerpäätaklauksen jälkeen (joka muuten osui päähän 2+10??), vaan Kojon "laitataklauksen" jälkeen. Oikea termi olisi tuossakin poikittainen maila.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös