Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

  • 883 871
  • 8 574
Olisihan tuon pidemmäksikin aikaa voinut pistää lukkojen taakse, mutta Suomi on valitettavasti Suomi. Olisi muuten huvittavaa ollut, mikäli "rasistinen" motiivi olisi mennyt läpi, koska silloinhan jokaisen räppiä ja thuglifee diggaavan lökäpöksyn löylytys olisi vastaisuudessa jokin viharikos.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Hyvää se, ettei tuomioon lähetty sotkemaan politiikkaa tai mitään rasismipykälää tai julkisuuspykälää.

Miksi hyvää on se, ettei tuomiossa ole huomioitu politiikkaa? Tilaisuus oli poliittinen ja uhri esitti poliittisen mielipiteen. Rasisminäkökulmaa en taas olisi ymmärtänyt lainkaan. Hovin päätöstä odotellessa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ymmärrettävä ja odotettukin tuomio, sentään ehdotonta mikä ei pahoinpitelystä (edes kuolemaan johtaneesta) ole Suomessa todellakaan varmaa.

Oikeuslaitosketjun asiaa sitten, minkä takia Suomessa on rikolliselle tuomitsemisen kannalta lähinnä hyvä asia että taustaa löytyy, tuossakin olisi voinut huoletta hakata muutaman muunkin uhrin ja päälle tulevat tuomiot aina roimasti kevyempiä kuin ainoastaan yhdestä tempauksesta saatu. Kai tämä sentään joutuu istumaan koko kakun, vai katsotaanko jollain verukkeella ensikertalaiseksi? Muistelisin että rekisteri nollaantuu kolmen vuoden kuluessa touhuilusta, mutta tuossakin taisi olla vielä jotain lisäpykäliä joiden ansiosta voit tehdä tuomion istumisen näkökulmasta "ensimmäisen" rikoksen ties kuinka usein.

Tuollaiset kroonikkoväkivaltailijat pitäisi pistää yleisön suojelemiseksi rautoihin niin pitkäksi aikaa kunnes on todistettavasti joko rehabilitoitunut, tai sitten niin raihnaassa kunnossa ettei enää pysty muita kuin itseään vahingoittamaan. Tämä pätee luonnollisesti jokaista riehuvaa idioottia, ei pelkästään klanipääpartiolaisia.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Tuomio on mielestäni oikea verrattuna edellisiin vastaaviin tapauksiin. Näistä saisi kyllä antaa selvästi kovempia tuomoita mutta näillä näköjään mennään. Tuomioon vaikuttaa myäs uhrin aineiden käyttö jos sitä tosiaan on jopa sairaalassa vedetty ja lähdetty sieltä omin luvin pois.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hovin päätöstä odotellessa.
Meneekö tämä siis hovioikeuteen? Siis oletan, että Hovilla tarkoitat tätä.

Edit: Nyt huomasin iltalehdestä, että syyttäjä vie tämän hovioikeuteen.

Ps. Voiko olla pelkona, että tuomio jopa lievenisi hovissa? Onko tällaisia tapauksia ollut?
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olennaista on se, mitä todetaan tapahtuneen aikavälillä a) Jimi lähti sairaalasta - b) Jimi tuotiin sairaalaan.

Potku on videolla ja sen jälkeinen tapahtuma lanssilla sairaalaan dokumentoitu. Törkeä pahoinpitely? Ehdottomasti. Kuolemantuottamus? No siinä onkin mielenkiintoisempaa. Voidaanko todeta ettei Jimi kaatunut itse ennen Häke soittoa? Voidaanko näyttää aukottomasti, että kuolema johtui potkusta vaikka uhri lähtikin pois hoidosta vastoin ammattilaisten kehoituksia?

Ja näin. Katotaan miten Hovi näkee tämän mutta mitään järisyttävää muutosta tuskin tullaan näkemään. Veikkaan itse max 1v lisää.
 

teppana

Jäsen
Okei. Syyttäjä varmaan uskoo saavansa kuolemantuottamuksesta tuomion. Törkeä pahoinpitely tuskin paljon yli 2 vuotta antaa.

Suomessa usein kuulee puhuttavan että pitäisi tuomita pidempiä linnareissuja. Mutta oikeuslaitos on vuosikymmeniä antanut tuomioita ja vaikka kansan oikeustaju muuttuu, ei oikeus voi langettaa merkittävästi pidempiä tuomioita aiempiin rikoksiin verrattuna. Tämä on yksi kompastuskivi seksuaalirikosten kanssa. Vaikka kansa yksimielisesti kokee tuomiot vakivalta/seksuaalirikoksissa liian lyhyiksi ei näin välttämättä ollut kymmeniä vuosia aiemmin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oikeinhan tuo näyttää menneen nimikkeen puolesta. Tuomio olisi kuitenkin saanut olla roimasti pidempi ottaen huomioon että kyseessä on väkivaltarikosten suhteen taparikollinen. Halvalla meni siis niiltä osin (tämä ihan vain oman oikeustajun nojalla).
 
Mielenkiintoista nähdä, että mihin maagisen rasismikortin voima lopulta riittää tässä casessa. Syyttäjää nyt ymmärrettävästi kiukuttaa se, ettei saanut kuolemantuottamusta ajettua läpi, muttei ehkä kannattaisi lähteä tuota R-motiivia enää oman uskottavuuden kannaltakaan heittelemään.

Toivon siis, että nazin tuomio kovenisi.
 

teppana

Jäsen
Itselle on jäänyt epäselväksi että mikä se rasistinen motiivi oli? Kyllähän tuo järjestö on läpeensä rasistinen, mutta kai tässä kuitenkin tuomitaan tekoa?
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Kysäisenpä uudestaan, jos nyt joku tietäisi. Oliko puolustuksella todistajaa, joka todisti sen puolesta, että uhrin oma toiminta olisi edesauttanut menehtymistä? Todistajaa, jonka mielestä uhri olisi selvinnyt hengissä mikäli hän olisi pysynyt sairaalassa / ei olisi kotiutetuttu?
Ilmeisesti oli.

"Oikeudessa kuullun neurokirurgin lausunto oli erilainen. Hänen mukaansa päihteidenkäytöllä on voinut olla merkittäväkin vaikutus Karttusen aivoverenvuodon pahenemiseen sekä Karttusen menehtymiseen." Uusnatsi Torniainen tuomittiin Asema-aukion hyppypotkusta mutta ei uhrin kuolemasta - Aamulehti
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmeisesti oli.

"Oikeudessa kuullun neurokirurgin lausunto oli erilainen. Hänen mukaansa päihteidenkäytöllä on voinut olla merkittäväkin vaikutus Karttusen aivoverenvuodon pahenemiseen sekä Karttusen menehtymiseen." Uusnatsi Torniainen tuomittiin Asema-aukion hyppypotkusta mutta ei uhrin kuolemasta - Aamulehti
Silloinhan se on aika selkeätä, että pahoinpitely ei ollut pääasiallinen syy kuolemaan.

Oikeus päätyi siihen tulokseen, että Karttusen vamma oli jo paranemassa mutta huononi merkittävästi kuusi vuorokautta myöhemmin. Lääketieteellisen selvityksen perusteella tällainen huononeminen on erittäin harvinaista.

Tästä syystä oikeus katsoi, että potkun ja kuoleman rikosoikeudellista syy-yhteyttä ei näytetty toteen. Asiassa jäi oikeuden mukaan epäselväksi se, olisiko Karttunen kuollut, jos hän olisi jäänyt sairaalaan eikä olisi käyttänyt päihteitä.

Tämä on aika hassua mielestäni:
Vastaaja vaati rangaistuksen lieventämistä sillä perusteella, että asia on saanut poikkeuksellista julkisuutta. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen.

Milloin se julkisuus on sitten lieventävä seikka? Kun tekijä on sympaattinen?
 

Animal

Jäsen
Itselle on jäänyt epäselväksi että mikä se rasistinen motiivi oli? Kyllähän tuo järjestö on läpeensä rasistinen, mutta kai tässä kuitenkin tuomitaan tekoa?

Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että virkaansa koulutettu ja valittu syyttäjä lähtee näin julkisessa tapauksessa tuollaista edes ajamaan. Tulee mieleen joku Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton ideologisesti värittynyt oikeuslaitos. Siinä tapauksessa asia olisi täysin eri, jos Torniainen olisi pahoinpidellyt jonkun selkeästi eri etniseen ryhmään kuuluvan SVL:n tapahtumassa.

Voin muuten kertoa, että kiitos Karttusen ja kavereiden sairaalasta lähtemisen ja itselääkityksen saattaisi herra runoilija olla vielä elossa ja tämä ei hovissa tule nimikkeen osalta muuttumaan. Puolesta vuodesta vuoteen voi Torniaiselle tulla lisää ja se nyt olisi ihan ok. Mitä kauemmin tämä väkivalta- ja taparikollinen on poissa kadulta, sen parempi.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Tämä on aika hassua mielestäni:
Vastaaja vaati rangaistuksen lieventämistä sillä perusteella, että asia on saanut poikkeuksellista julkisuutta. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen.

Milloin se julkisuus on sitten lieventävä seikka? Kun tekijä on sympaattinen?

Koko tämä nykyinen julkisuus-perustelu lähti liikkeelle tästä Tapanilan raiskaus jutusta. Olisi mukava kuulla käräjäoikeuden perustelut, kuinka tässä "poliittisessa murhassa" ei ole ollut poikkeuksellista julkisuutta. Joku voisi kysyä aiheuttaako ainoastaan ihonväri tuomioita alentavaa poikkeuksellista julkisuutta?
 

teppana

Jäsen
Koko tämä nykyinen julkisuus-perustelu lähti liikkeelle tästä Tapanilan raiskaus jutusta. Olisi mukava kuulla käräjäoikeuden perustelut, kuinka tässä "poliittisessa murhassa" ei ole ollut poikkeuksellista julkisuutta. Joku voisi kysyä aiheuttaako ainoastaan ihonväri tuomioita alentavaa poikkeuksellista julkisuutta?

En sen enempää tiedä tämän tapauksen taustoja, mutta tuossa Tapanilan tapauksessa oli kai lieventävä peruste enemmänkin se, että näiden rikollisten kotirauhaa ja turvallisuutta oli ihan konkreettisesti uhattu. Mitään myötätuntoa ei raiskaajia kohtaan ole, mutta se lieventävä peruste oli pitkälti sitä kun kotiovilla oli käyty ja perhettä asti uhkailtu. Tämän sanon siis sen perusteella mitä lehdistä luin.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikka natsille ihan mielelläni soisin vaikka 10v linnaa, niin ihmetyttää kyllä miksei sitten tässä keisissä julkisuus ollut alentava tekijä jos Tapanilassa oli. Torniaisen nimi on sen verran paljon enemmän ollut esillä raiskaajiin verrattuna että googleen kun nimen laittaa niin enimmäiset 5 sivua täynnä kaverin rötöshistoriaa ja uusnatsi titteliä. Jos kaveri joskus 10v päästä tulee järkiinsä ja alkaisi työpaikkaa hommaamaan niin kyllä tämä tekee sen melko hankalaksi. Raiskaajasomalien nimiä tuskin kukaan muistaa.
 

teppana

Jäsen
Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että virkaansa koulutettu ja valittu syyttäjä lähtee näin julkisessa tapauksessa tuollaista edes ajamaan. Tulee mieleen joku Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton ideologisesti värittynyt oikeuslaitos. Siinä tapauksessa asia olisi täysin eri, jos Torniainen olisi pahoinpidellyt jonkun selkeästi eri etniseen ryhmään kuuluvan SVL:n tapahtumassa.

Olisi ihan mielenkiintoista nähdä lakiteksti sekä syyttäjän perustelut sille kuinka hän rasistista motiivia ajaa. Näin maallikkona tuntuu että nyt menee puurot ja vellit sekaisin. Torniainen on varmasti rasisti, sitä ei liene kukaan epäile. Mutta kaverihan on oikeudessa (tai oli) yhden kyseisen rikoksen takia eikä siihen kyllä liity rasistista agendaa. Näin ääripäähän kun menee, niin jos Torniainen olisi ajanut humalassa autolla Mikonkadun OP:n seinään mielenosoituksen aikana, niin olisiko sekin rasistinen rikos?
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä lakiteksti sekä syyttäjän perustelut sille kuinka hän rasistista motiivia ajaa.
http://yle.fi/uutiset/3-9379631 <- Ylen uutinen aiheesta, jossa syyttäjä perustelee näkemystään rasistisesta motiivista:
"Tällaiseksi motiiviksi voidaan katsoa teko, joka kohdistuu rasistista kiihottamista vastustavaan henkilöön ja me katsoimme, että uhri oli tällainen."

Omasta maallikkonäkökulmastani tuo ei täytä rasistisen rikoksen merkistöä. Poliittinen vaikutin se sen sijaan on.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hyi hyi nyt kaikki, kylläpä täällä taas puolustellaan poliittista murhaa. Ja vielä oikeuslaitoskin mennyt tuolla tavalla tanssimaan haudalle, että on muka päihteillä aiheuttanut itselleen kuoleman. Miksi te ette nyt näe tätä asiaa?

Tosiasiassa oikeuslaitos teki sen, mitä pitikin. Tuomittiin, täysin tämän maan lakien mukaan. Tuomio oli jopa varsin kova suhteessa muihin vastaaviin. Valitettavasti kansan oikeustaju ei ihan ole samaa mieltä ja jokainen haluaisi nähdä nämä väkivaltaiset taparikolliset ennemmin linnassa. Silti se uusnatsius ei ole mikään koventava seikka ja tämän nyt on oikeuskin sitten todennut. Huvittavasti myös jatkoajan keskustelijat ovat varsin hyvin linjassa sen suhteen, tämähän ei toki yllättänyt, kun suurimmat mouhoajat ovat olleet tästä vielä hiljaa.
 

teppana

Jäsen
http://yle.fi/uutiset/3-9379631 <- Ylen uutinen aiheesta, jossa syyttäjä perustelee näkemystään rasistisesta motiivista:
"Tällaiseksi motiiviksi voidaan katsoa teko, joka kohdistuu rasistista kiihottamista vastustavaan henkilöön ja me katsoimme, että uhri oli tällainen."

Omasta maallikkonäkökulmastani tuo ei täytä rasistisen rikoksen merkistöä. Poliittinen vaikutin se sen sijaan on.

En kyllä itsekään saa väännettyä tuota rasistiseksi motiiviksi. Tavallaan ymmärrän kyllä järkeilyn:

rasistinen mielenosoitus-->henkilö vastustaa mielenosoitusta elein ja sylkemällä-->rasistisen mielenosoituksen jäsen pahoinpitelee

eli kyllä tuossa rasismi tavallaan saadaan teon keskiöön. Mutta melko yksinkertaistettu ja jopa tarkoituksenhakuinen ajattelutapa tuo on. Oikeus oli mielestäni oikeassa kun hylkäsi koventamisen.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rangaistus: Rangaistuksen koventaminen - Laki24.fi

Tuossa muutamia seikkoja minkä perusteella rangaistusta voidaan koventaa.

Mielestäni tuomio on linjassa vastaaviin tapahtumiin verratessa. En myöskään näe tässä tapauksessa rasistista motiivia, vaikka pvl tällainen yhdistys on.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Pätkiä tuomiolauselmasta, jota voi myös palstan pahimmat poliittisen murhan vouhkaajatkin lukea.

”Lausunnoista ilmenee, että Karttunen on sairaalahoitojakson aikana 10.9.2016 – 15.9.2016 ollut paranemassa vammastaan eikä mikään yksittäinen seikka 15.9.2016, kun Karttunen on poistunut sairaalasta ollut viitannut siihen, että vamma olisi pahenemassa. Lausunnon mukaan Karttusen ennuste aivovammasta toipumiseen oli hyvä ja Karttunen oli neurologisesti oireeton koko hoitojakson ajan. Aivoruhjevammat olivat pään tietokonekontrollikuvien mukaan paranemassa ja myös veren suola-arvot olivat hyviä. Toisaalta lausunnosta ilmenee, että Karttusen motivointi hoitoon oli ongelmallista ja Karttunen on poistunut osastolta luvatta useana hoitopäivänä.
Lausunnon mukaan Karttusta oli ennen hänen lähtemistään pois sairaalahoidosta 15.9.2016 muistutettu siitä, että Karttunen voisi jäädä sairaalaseurantaan. Karttunen oli kuitenkin ilmoittanut hoitajille, että hän ei halunnut jäädä sairaalaan. Edelleen lausunnosta ilmenee, että Karttusen kanssa on hoitojakson aikana käyty keskustelua päihteiden käytön lopettamisen tärkeydestä aivovammasta toipumisen kannalta.
Lausunnossa on myös yksilöidysti yleisellä tasolla pohdittu kysymystä päihteidenkäytön vaikutuksesta aivovammasta paranemiseen. Lausunnon mukaan stimuloivat huumeet kuten amfetamiini ja kokaiini voivat aiheuttaa verenpaineen nousua ja olla itsenäinen riskitekijä aivoverenvuodolle. Toisaalta useat rauhoittavat huumeina käytettävät lääkeaineet kuten bentsodiatsepiinit sekä morfiinijohdannaiset puolestaan aiheuttavat hengityslamaa, joka puolestaan lisää kallonsisäistä painetta altistaen potilaan aivoverenvuotojen vaikeutumiseen.
Lisäksi lausunnossa on esitetty, että päihteiden käyttö altistaa uusille pään alueen ruhjeille ja uusi pään vamma voi olla aivoruhjevammasta toipuvalle kohtalokasta."

’’’

Karttunen on tavattu asunnostaan tajuttomana ja Karttusen tajuttomuuden on ajateltu johtuvan
huumeiden yliannostuksesta. Karttunen on kuljetettu Meilahden sairaalaan, häntä on alettu hoitaa myrkytyspotilaana ja hänelle on annettu useiden huumeiden vasta-aineita. Hänen vatsastaan on tyhjennetty sulamatonta lääkemassaa. Lausunnon mukaan Karttusen läheltä on löydetty myös useita tyhjiä lääkepurkkeja Rivatriliä, joka on hengityslamaa aiheuttava bentsodiatsepiini.
Lisälausunnon mukaan on mahdollista, että Karttusen tilanteen huononeminen on johtunut Karttusesta riippuvista myötävaikuttavista tekijöistä, kuten päihteiden käyttö, kaatuminen tai kouristuskohtaus johtuen kouristuksenestolääkityksen laiminlyömisestä. Lisäksi lausunnon mukaan mikäli Karttusen tilanteen huononeminen olisi tapahtunut sairaalahoitojakson aikana, siihen olisi pystytty vaikuttamaan hoitotoimenpiteillä.

’’’

Tässä asiassa on rikosoikeudellisen syy-yhteyden kannalta merkitystä erityisesti sen kysymyksen arvioimisella, onko Karttusen oman menettelyn katsottava myötävaikuttaneen kuolemaan siten, että sillä olisi vaikutusta pahoinpitelyrikoksen ja kuoleman väliseen syy-yhteyteen.

’’’

Asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus katsoo, että Torniaisen syyksi luettu menettely eli törkeää pahoinpitely ei ole näytetty olevan rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä Karttusen menehtymiseen.”

”Syyttäjä on vaatinut, että Torniaiselle rangaistusta mitattaessa rangaistusta kovennetaan myös, koska syyksiluettu rikos on tehty rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen rinnastettavasta vaikuttimesta.

’’’

Lain esitöissä (HE 44/2002 s. 192) on todettu, että kyseistä koventamisperustetta on tarkoitettu sovellettavaksi rikoksissa, jotka kohdistuvat suojaa kaipaaviin vähemmistöryhmiin. Lain esitöiden mukaan Rasistisista motiiveista tehty rikos saattaa herättää uhrissaan vakavia pelkotiloja, koska hän ei ole joutunut rikoksen uhriksi sattumalta, vaan sellaisen yleensä näkyvän ominaisuutensa vuoksi, joka altistaa hänet mahdollisesti jatkossakin rikoksen kohteeksi. Rasistiset rikokset ovat usein myös hyvin suunniteltuja, verrattuna esimerkiksi konfliktitilanteen synnyttämiin pahoinpitelyihin tai hetken mielijohteesta tehtyihin vahingontekorikoksiin.

’’’

Syyttäjä ei ole koventamisperustevaatimuksessaan yksilöinyt, mikä on se vähemmistöryhmä, johon asianomistaja Karttunen on kuulunut. Asiassa ei ole myöskään esitetty näyttöä siitä, että Karttunen olisi valikoitunut rikoksen uhriksi vähemmistöryhmään kuulumisen vuoksi.
Käräjäoikeus katsoo, että pelkästään se seikka, että Karttunen on sylkäissyt maahan lippurivistön edessä sekä mahdollisesti sanonut jotain negatiivista lippua kannatelleelle henkilölle ei osoita Torniaisen rikoksen motiivia rikoslain 6 luvun 5 §:ssä säädetyllä tavalla rasistiseksi.”
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Natsi on itse julkisuudessa asioitansa kommentoinut mm. erilaisissa podcasteissa. Olisi hassua jos hänelle siitä hyvästä tarjottaisiin alennusta. Toivottavasti tuomio muuttuu hovissa siten että myös törkeä kuolamtuottamus huomioidaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös