Yleisurheiluvuosi 2016

  • 107 631
  • 502

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
-Ja Em-kisoissa tuli arvokasta kokemusta. Kevään huippukunto onnistuttiin muutenkin säilyttämään vitun hienosti. Annan aplodit itselleni, Aira Peiponen jatkaa.
 
"Ei hätää siis, olymppialaiset jää toki väliin, mutta kauden päätavoitehan on syksyllä maastojuoksukisoissa.
Niin sehän tykkääkin maastokisoista enemmän, ja aidosti tavoittelee menestystä niistä. Eikä varmaan olisi kovin hyvin sujunut muutenkaan Brasilian helteessä, Suomen aikaa keskellä yötä juostavassa kisassa. Olisi se kuitenkin ollut hyvä nähdä hänet olympiastadionin radalla.

Harmi kyllä kun taas kävi näin. On tehty huipputuloksia, mutta pian tuli loukkaantuminen. No, monilla on vain loukkaantumisia, eikä ollenkaan huipputuloksia. Ja olihan Keskisalollakin monesti vaivoja, mutta ei se ura kuitenkaan niihin hyytynyt.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Peiposen tarina on niin karmaiseva, että siihen pitäisi SUL'n valmennusjohtaja Kemppaisen puuttua. Mielellään olisi pitänyt puuttua jo etukäteen.

Sandra Erikssonin tulisi harkita sileitä matkoja, vaikkapa 1500/5000 m. Estetekniikka on vuosien kuluessa vain huonontunut.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Eero Ahola avasi Suomen mitalitilin ottamalla pronssia kuulassa Tbilisin 17-vuotiaiden EM-kisoissa. Mitalisteja vuoden nuorempi Arttu Korkeasalo säesti hyvin 4. sijallaan. Ja mitaleja tuolta tulee vielä lisää. Ainakaan Viivi Lehikoisen voittoa 400m aidoissa tuskin mikään vie.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ja mitalejahan tuli vielä tänäkin iltana pari lisää. Tyttöjen kiekossa Helena Leveelahti otti pronssia kuten myös Samuel Purola poikien satasella. Tuosta satasesta mainittakoon sen verran, että todellisena suurlupauksena pidetty Lauri Tuomilehto oli viides ja että pronssipoika Purola oli ainoa nuoremman ikäluokan juoksija finaalissa.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Tämän päivän saldona oli kaksi mitalia. Alina Strömberg otti seipäässä EM-kultaa tuloksella omalla ennätyksellään 4.15 ja Kiira Väänäsen 66-metrinen heitto riitti moukarissa pronssille.

Muutenkin suomalaiset olivat päivän aikana hyvin esillä. Saga Andersson oli seipäässä neljäs, Samuel Purola oli 200 metrillä viides ja Aino Kuljukka oli 2000 metrin esteissä neljäs alle sekunnin pronssia jäljessä.

Huomenna tullee vielä ainakin yksi mitali, kun Viivi Lehikoinen juoksee 400 metrin aitajuoksun finaalissa. Lehikoisen tilastoaika tältä kaudelta on yli sekunnin parempi kuin toiseksi parhaalla, joten kultamitali on täyttä realismia. Tilastotuloksia katsellessa myös Elina Kinnusella naisten keihäässä sekä Tomi Lehdolla 2000 metrin esteissä voisi olla jonkinlaisia saumoja mitaleille.
 
Kovasti muuten juoksi Tomi Lehto jo noissa kisoissa 3000m: 8.26. En kyllä muista, että kukaan toinen olisi aikoihin juossut yhtä kovasti 17-vuotiaissa. Tai no näköjään Tuomas Jokinen 8.24 vuonna 2004, mutta eipä tule muita mieleen.

Positiivista on myös 20-vuotiaan Samu Mikkosen ja 19-vuotiaan Robin Ryynäsen tilastoajat 8.12.
Ja suomalaisittain kova tulos on Vattulaisen 14 minuutin alitus 5000 metrillä. Ei ole tainnut moneen vuoteen kukaan sitä alittaa, Matti Räsäsen jälkeen.

Aika huonoon aikaan oli nuo Lahden eliittikisat. Jotenkin aina ne Lahden kisat on tylsät ja katsojia vain vähän. Varsinkin jos vertaa Paavo Nurmen kisoihin. Lapinlahdella sentään saatiin maanviljelijät ja eläkeläiset kokoontumaan katsomoon, kun Pitkämäki tuli paikalle.
Uskoisin kyllä, että Tampereen Ruotsi-otteluun tulee katsojia hyvin. Varmaan ihan virkistävää vaihtelua seudun asukkaille kun maaottelu pidetään siellä, ja televisiostakin katsottuna tulee olemaan toisenlaista. Melko tyhjältä on näyttänyt olympiastadion viime kerroilla, joten ehkä Tampereelle saa paremman tunnelman.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
No ensi viikonloppuna on Kalevan Kisat. Olivat Oulussa viimeksi 1998 joten mukavaa saada kisat taas tänne.

Katsojien kannalta ikävä asia on se että kisoissa ei voi yrittää rikkoa rajoja Rion olympialaisiin koska aikaikkuna on kulunut umpeen. Tällaisen porkkanan kisat kuitenkin tarvitsisivat ja ansaitsivat. En tiedä mikä on Antti Ruuskasen ja Tero Pitkämäen tilanne, molemmillahan on omat ongelmansa terveyden kanssa mutta jos jäävät Kalevan kisoista pois, asia näkyy suoraan pienempinä katsojamäärinä.

Kisat alkaa jo torstai-iltana jolloin on miesten 20km ja naisten 10km kävely. Jostakin luin että tapahtumaan on vapaa pääsy. Ihan tarkkaan minulle ei selvinnyt missä kävelyreitti on mutta jotenkin olin ymmärtävinäni että kävelevät Merikosken silloilla. Tätähän voisi olla mukavakin lähteä seuraamaan. Katsoin kilpailun osallistujaluetteloa: miesten kisaan on ilmoittautunut seitsemän ja naisten kisaan kahdeksan kävelijää. Nuo lukemat tuntuu tosi pieniltä joskaan en tiedä onko tuo poikkeuksellisen vähän kisaajia Kalevan kisoissa, ehkä meillä ei vaan ole kilpakävelijöitä juuri enempää edes kansallisella tasolla. No sellaisen huomion kuitenkin tein että miesten sarjasta pois ovat Jarkko Kinnunen ja Aku Partanen, syyn oletan olevan valmistautuminen Rion kisoihin. Aleksi Ojala on kuitenkin Kalevan kisoissa mukana vaikka on hänetkin valittu Rioon. Naisten kävelykisasta puuttuu koko viime vuoden Kalevan kisojen mitalikolmikko Taika Nummi, Enni Nurmi ja Mikaela Löfbacka. Miksi puuttuvat, sitä en tiedä. Voisin kuitenkin kuvitella että ykkösurheilijoillamme on jonkintason velvollisuus osallistua Kalevan kisoihin mikäli ei ole tosi hyvää syytä jäädä pois.
 

vitozzius

Jäsen
Naisten kävelykisasta puuttuu koko viime vuoden Kalevan kisojen mitalikolmikko Taika Nummi, Enni Nurmi
Nummi ja Nurmi kilpailevat ensi viikolla junioreiden MM-kisoissa Puolassa.

Ei ole tainnut moneen vuoteen kukaan sitä alittaa, Matti Räsäsen jälkeen.
Keskisalo juoksi vielä vuotta myöhemmin (2012) jenkeissä 13:53.
<13:50.00 - 13:44.46 Matti Räsänen 2011
<13:40.00 - 13:39.81 Jukka Keskisalo 2009
<13:30.00 - 13:28.17 Samuli Vasala 1998

Tosiaan mukavaa vaihtelua, että maaottelu käydään nyt Tampereella. Toivottavasti ehtivät asentaa Ratinaan mondon siihen mennessä. Kymppitonnilla kkk on vielä toistaiseksi 30:29.15 (Aki Nummela), mutta monestihan kotimaan kauden kärkiaika syntyy juurikin Ruotsi-ottelussa.
Taitaa olla tovi aikaa, milloin viimeksi kkk on jäänyt 30 minuutin heikommalle puolen?

Edit: Kalevan kisoissakin voittoaika on viimeksi ollut yli 30 minuutin vuonna 1969, mutta sinäkin vuonna ainakin kärkikaksikko alitti muissa kilpailuissa puoli tuntia. Sitten mennään vuoteen 1965, joka on vahva veikkaukseni.
 
Viimeksi muokattu:

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Taikan edesottamuksia ainakin omasta puolestani on ollut ilo seurata, tunnen hänet nimittäin itsekin, tosin en urheilupiireistä vaan erään toisen harrastuksen kautta ja tapasinkin hänet tuossa joku aika sitten. Viimeksi eilen jutellessamme Taika kertoi sairastelleensa hieman mutta sanoi nyt olevansa menossa parempaan päin.
 
En tiedä mikä on Antti Ruuskasen ja Tero Pitkämäen tilanne, molemmillahan on omat ongelmansa terveyden kanssa mutta jos jäävät Kalevan kisoista pois, asia näkyy suoraan pienempinä katsojamäärinä.
Ruuskanen ei osallistu Kalevan kisoihin.
Oulun on mielenkiintoinen kisakaupunki, kun harvoin niitä pidetään noin pohjoisessa.

Ihme kyllä kun sellainen hippityyppinen ihminen on kestävyyslajien pariin ajautunut. Ja hyvin tuloksin. Mutta hänellä olisi varmaan paljon muutakin tekemistä, niin että kilpaurheilu saattaa loppua minä päivänä tahansa.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Mutta hänellä olisi varmaan paljon muutakin tekemistä, niin että kilpaurheilu saattaa loppua minä päivänä tahansa.
Itse asiassa Taika myös leipoo raakakakkuja ja juuri niissä merkeissä tapasimmekin viimeksi, vaikka meitä yhdistääkin tuon harrastuksen sijaan kuorolaulu.
 
Viimeksi muokattu:

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Suomi sai nuorten EM-kisoissa vielä kaksi mitalia päätöspäivänä, kun ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Viivi Lehikoinen juoksi EM-kultaa 400 metrin aidoissa ajalla 58.28 ja Elina Kinnunen oli naisten keihäässä pronssilla ikäluokan SE-tuloksella 57.40. Kannattaa tosin huomioida, että tässä ikäluokassa on tosin käytetty 500-grammaista keihästä vasta viitisen vuotta, joten vanhoihin tuloksiin ei tätä tulosta voi verrata.

Tomi Lehto juoksi kisojen kolmannen juoksunsa ollen 2000 metrin esteiden finaaleissa neljäs juosten samalla oman ennätyksensä 5.57.49. Aiemmat juoksut olivat 2000 metrin aitajuoksun alkuerä sekä avauspäivän 3000 metrin juoksu, jossa Lehto oli jo kuudes.

Nuorten EM-kisojen saldona Suomelle oli lopulta kaksi kultaa, viisi pronssia ja useampi sijoitus kahdeksan joukkoon. Vaikka junioreiden menestys ei missään nimessä tarkoita menestystä aikuisten tasolle, lienee tässä porukassa sen verran lahjakkaita nuoria, että eiköhän noinkin laajasta joukosta löydy tulevaisuuden aikuisten arvokisaurheilijoita.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Hieno saalis kyllä suomalaisilta ja mitalien lisäksi rutkasti omia ennätyksiä tuolla tehtailtiin. Lehikoisen voitto meni yllättävän tiukille, kun sveitsiläinen meinasi lopussa saavuttaa. Antibioottikuuri saattoi hieman hankaloittaa menoa. Lehdon estejuoksun näin ja vähän jäi sellainen fiilis, että olisi rohkeammin voinut lähteä kärjen mukaan, koska loppu kuitenkin kulki hienosti. Lehtohan on käsittääkseni aika tuore tapaus noilla pidemmillä matkoilla ja itselleni tuttu kaveri lähinnä siitä että rikkoi pari kesää sitten Lauri Hollon vanhan 15-vuotisten SE:n 800 metrillä. Ei auta kaveria kuitenkaan syytellä kun juoksi kaikissa kolmessa juoksussaan kisoissa oman ennätyksensä.

En ihan tarkkaan tiedä kuinka paljon kärkinimiä puuttui kisoista, mutta ainakin Ruotsin kaksi suurinta tähteä Lisa Gunnarsson (seipäässä hypännyt kesällä pariinkin otteeseen 450) ja Tilda Johansson (pituudessa 650) olivat kisoissa poissa. Gunnarsson on mukana Puolassa tiistaina alkavissa alle 20-vuotiaiden mm-kisoissa ja varmaan noiden kisojen läheisyyden takia muitakin poissaolijoita näistä kisoista oli. No ei se sitä muuta, että Suomella on mukavan laaja rinki näitä potentiaalisia tulevaisuuden tähtiä yleisurheilukentillä.

Edit. Tuo Ruotsin Johanssonhan olikin v. 2001 syntyneenä alaikäinen näihin Tbilisin kisoihin. Aikamoinen lupaus kun on 15-kesäisenä raapaissut tuon 650. Kuinkahan monta samanikäistä suomalaispoikaa löytyy, jotka tuohon tulokseen pystyy?
 
Viimeksi muokattu:
Edit. Tuo Ruotsin Johanssonhan olikin v. 2001 syntyneenä alaikäinen näihin Tbilisin kisoihin. Aikamoinen lupaus kun on 15-kesäisenä raapaissut tuon 650. Kuinkahan monta samanikäistä suomalaispoikaa löytyy, jotka tuohon tulokseen pystyy?
Kautta-aikojen tilastosta löytyy 45 suomalaispoikaa, jotka ovat tuohon kyenneet. Suomenennätys Petri Keskitalon 7,31, jonka lisäksi löytyy vain yksi seitsemän metrin ylittäjä.

Tälla kaudella tähän mennessä vain kaksi:

6.66 Marcus Kytölä
6.55 Severi Mäntylä

Ei noita muutenkaan kovin montaa ole viime vuosina ole ollut. Tässä loput 2010-luvulla 15-sarjassa 650 hypänneet pojat:

7.09 Joni Heikkilä, syntynyt 1997
6.72 Juho Mäntynen, 1997
6.66 Artur Hämäläinen, 1997
6.63 Jimi Nukala, 2000
6.63 Toni Keränen, 1998
6.55 Santeri Söderström, 1997
6.51 Ville Hakala, 1995

Yli 7m hyppäjiä heistä tätä nykyä ovat Heikkilä (ennätys 7.16 vuodelta 2015) ja Hämäläinen (7,18 vuodelta 2015). Keränen heitti viime kesänä M17-sarjan suomenennätyksen keihäässä.

E: Laitetaan nyt vielä Suomen kautta-aikojen tilasto kuuden metrin ylittäjistä 15-sarjan tyttöjen osalta.


1 6.23 Marjo Käyrä (ennätys 6.23)
2 6.18 Heli Koivula-Kruger (6.65)
3 6.15 Sanni Suhonen (6.30)
4 6.03 Johanna Manninen (6,03. Hyppäsi muuten 5,87 juoksu-uran jälkeen vuonna 2010)
5 6.02 Jenniina Halkoaho (6.28)
 
Viimeksi muokattu:
Nämähän siis olivat ensimmäiset 17-vuotiaiden EM-kisat. Sikäli merkittävää, että nyt näille junioreille on sitten EM- ja MM-kisat sekä olympiafestivaalit.

Jos puhutaan juniorituloksista, niin äskettäinhän Somerolla eräs 2001 syntynyt norjalainen ylitti seiväshypyssä 501.
Instagram
Tuo kuvakulma on sellainen, ettei näytä erikoisen korkealta, mutta tuskin maailmassa kovin moni on yhtä korkealta päässyt tuon ikäisenä.
 

vitozzius

Jäsen
Pål Haugen Lillefosse voi tosiaan olla nuorin 5 metriä ylittänyt, koska kukaan ei ole siihen pystynyt 14-vuotiaana ja Lillefosse oli vain hieman reilu kuukausi aiemmin täyttänyt 15 vuotta. Tokihan moni muukin on 15-vuotiaana 5 metriä taivuttanut, 15v epävirallinen ME on 533, ja onhan vaikutusta hieman silläkin, mihin aikaan vuodesta on syntynyt. U18-ikäluokan kovimmat nimet tällä hetkellä ovat juuri nuo U18 EM-kisat voittanut ja tänä vuonna U18 ME:n 555 hypännyt Kreikan Emmanouíl Karális sekä Ruotsin Armand Duplantis, joka viime viikolla hyppäsi ennätyksekseen 551. Duplantis jätti nuo poikien EM-kisat väliin keskittyen U20 MM-kisoihin, jonne myös Kreikan poika on ilmoitettu. Molemmat täyttävät 17 vuotta vasta loka-marraskuussa.
 
Ei sitten Tuomas Seppänen päässyt olympialaisiin. Muutama päivä sitten sanoi lehdessä, että luultavasti ne on huijareita, kun kaksi iranilaista nousi hänen edelleen tilastoissa heitettyään Valko-Venäjällä sopivasti hieman yli kisarajan. Ja mainitsi siitä 50-vuotiaasta ukrainalaisesta, joka olevinaan heittänyt 77 metriä, että ei se oikeasti niin pitkälle heitä. Onhan siellä sitten itse Ivan Tikhon mukana myös, vaikka joidenkin mielestä ei pitäisi olla.

Sanni Utriainen viime vuoden tuloksella kisoihin. No miksipä ei.
Jännittävä kisa tulee Oulussa Mannion ja Wirkkalan välille. Toivon kyllä Wirkkalalle tällä kertaa kisamatkaa, vaikka keihäs ei erityisen pitkälle lentäisikään.
 

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Ei sitten Tuomas Seppänen päässyt olympialaisiin. Muutama päivä sitten sanoi lehdessä, että luultavasti ne on huijareita, kun kaksi iranilaista nousi hänen edelleen tilastoissa heitettyään Valko-Venäjällä sopivasti hieman yli kisarajan. Ja mainitsi siitä 50-vuotiaasta ukrainalaisesta, joka olevinaan heittänyt 77 metriä, että ei se oikeasti niin pitkälle heitä. Onhan siellä sitten itse Ivan Tikhon mukana myös, vaikka joidenkin mielestä ei pitäisi olla.
Tässä vielä juttu aiheeseen, jos joku haluaa lukea: "Epäilyttävät tulokset Valko-Venäjältä pudottivat suomalaisurheilijan olympialaisista – ”En ole pystynyt nukkumaan kunnolla”". Onhan tuo Valko-Venäjän toiminta aivan naurettavaa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Valko-Venäjällä heitetään ihan ihmeellisiä tuloksia, jotka eivät ole missän linjassa kauden muihin tuloksiin (ennen ja jälkeen).

Löytyi noista kisoista myös videopätkä ja pieni artikkeli: In Zhyrovychah metal hammer.
Tuloksia:
1. Zakhar Makhrosenka BLR 77.41 (71.26, 74.03, 71.40, 74.74, 77.41 PB, X)
2. Kaveh Mousavi IRI 77.40 (73.20, X, 77.40 NR PB, -)
3. Pejman Ghalenoui IRI 77.18 (72.03, 77.18 PB, X, -)
x. Aleh Dubitski BLR 73.01

Juniorit:
1. Aliaksandr Shymanovich BLR 75.80 PB (6kg)
 
Viimeksi muokattu:

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Wilma Murto otti pronssia nuorten MM-kisoissa Puolassa tuloksella 440, jonka Wilma onnistui ylittämään viimeisellä yrityksellään. Sveitsin Angelica Moser voitti omalla ennätystuloksellaan 455. Suomalaismitalisteja saattaa tulla vielä lisääkin, ainakin moukarissa on sekä poikien että tyttöjen puolella hyvät mahdollisuudet. Tytöissä suomalaiset voittivat molemmat karsintaryhmät ja Krista Tervo nakkasi ikäluokan SE:n.

Tuolla kisoissahan kenttälajeissa on vain neljä suorituskertaa heitoissa ja pituussuuntaisissa hypyissä. Paska homma, mutta saattaa olla tulevaisuutta myös aikuisten kinkereissä jatkossa.
 

Salama44

Jäsen
Kalevan kisoissa tosi heikkotasoinen 1. päivä. Tyydyttäviäkin voittotuloksia saa hakea suurennuslasilla.

Miesten pituus ja 100 metriä siihen juuri ja juuri riitävät. Myös naisten kiekko oli jopa hyvä jos ottaa huomioon voittjan iän.

Kuulan ja kympin voittitulokset olivat pikkunättejä. Suomessa on jo kuuluisuus jos pystyy juoksemaan kympin alle puolen tunnin. Helteessä tehtynä voi laittaa vielä plussan perään.

Naisten satanen olisi ollut Nezirin heiniä jos pää kestäisi. Kertoo kuitenkin pikajuoksun surkeasta tasosta jos aitajuosijat hallitsevat sileitäkin matkoja.

Neziri olisi voinut nostaa telineissä ajoissa käden pystyyn ja huomauttaa metelistä eikä itkeä ja kiroilla jälkeenpäin. Opittavaa on vielä:)

Kaksi kesän arvokisoihin valittua naiskestävyysjuoksijaa oli pois. Rasitusvamman esiastetta potevan Peiposen lisäksi joka juoksi piirikunnallisissa kympin 3 minuuttia kovempaa kuin EM-kisoissa myös Alisa Vainio ei ole vielä SM-kisoissa mukana.

Alisa ei ilmeisesti halua juosta mitään kisoja huonokuntoisena vaikka olisi varmaan jo SM-kisoissa voinut juosta mitaleista.
 
Viimeksi muokattu:

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Vaikka Kalevan kisat veivätkin eiliseltä huomion, niin nuorten MM-kisat kannattanee silti mainita. Aleksi Jaakkola nimittäin heitti finaalissa toisella heitollaan tuloksen 77.88 ja se tulos riitti pronssimitaliin. Onnittelut Aleksille!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös