Lauri Tukonen Lukkoon

  • 229 490
  • 760

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
EIpä siinä, onnea paluumuuttajasta! Tukosesta on sanottu jo niin moneen kertaan ne perusläpät (parhaimmillaan ihan liian hyvä tähän liigaan jne.), etten jaksa sitä polkua enää kulkea. Vähän kyllä ihmetyttää tuo, että Late on omien sanojensa mukaan täydessä pelikunnossa. Toki helvetin hienoa jos näin, mutta epäilyttää, että näinköhän on. Onneksi on kesä välissä aikaa treenata, eikä sitä "täyttä pelikuntoa" tarvitse ihan heti kenellekään (joukkueen ulkopuoliselle) todistella.

Toivottavasti ensi kaudella nähdään jälleen koko Liigaa dominoiva Tukonen, tästä toiveesta ei kahta sanaa!
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ensinnäkin hienoa, että Tukonen on kunnossa viime loukkaantumisen jäljiltä. Hieno ihminen ja loistava esimerkki nuorille joukkueessa niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Toivottavasti pysyt kunnossa. Tervetuloa takaisin kotiin!
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Jos Late ulkomaille lähtee, niin taidan käydä ostamassa sen paidan.
Tuosta parin vuoden takaisesta viestistä unohtui maininta, että jos Late takaisin Lukkoon palaa, niin siinäkin tapauksessa pitää paita ostaa. Paitakaupoille siis mennään, eikä harmita kyllä yhtään!

On Late kova äijä, kun tekee paluun Tuppuraisen käsittelyn jälkeen!
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pakko copypastettaa tänne Jääkiekkolehden kultanumeroissa olleet arviot Tukosesta viiden viime kauden alla, varmaan samaa kirjoitetaan taas syyskuussa:


2011-12: "Kärsinyt selkäkivuista. Ei treenannut lajiharjoitteita käytännössä lainkaan vuodenvaihteen jälkeen, mutta sitkeä rightin laituri pelasi valtaosan otteluista puudutuksen avulla. Selän kunto arvoitus. Jos terve, erinomainen vahvistus."

2012-13: "Kärsinyt rutkasti vammoista. Pystyykö koskaan lunastamaan lupauksia, joita ykköskierroksen varaukselle on asetettu?"

2013-14: "Vammat syöneet rotan lailla. Kolmeen viime kauteen vain 93 runkosarjan matsia. Pystynyt vihdoin harjoittelemaan kohtuullisessa kunnossa."

2014-15: "Noviisivuosien jälkeen Tukonen on takonut surulliseen vammahistoriaansa nähden rajut teholukemat aina pelaamaan pystyessään. Terveenä sarjan eliittiä."

2015-16: "Monipuolinen kovan onnen soturi. Vammahistoria on niin pitkä ja monisäikeinen, että on pystynyt liigavuosinaan vain yhden kerran yli 50 pelin runkosarjan. Potentiaalia ratkaisijaksi ja 20 maalin viimeistelijäksi - jos pysyy terveenä."
 
Ihan mahtava juttu. Late aina ollut yksi omista suosikeista. Hyvinkääläislähtöisyydestään(oikein kirjoitetettu? :) huolimatta raumalaisempi kuin moni raumalainen ja suurella Lukko-sydämellä varustettu pelaaja.
Muutenkin hyvät vibat ensi kaudesta ja Vuoren ajasta. Lukkokin alkanut oikesti kiinostamaan pitkästä aikaa enemmän.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Kaikki varmaan tästäkin kaverista lienee kirjotettu, mutta hieno mies, iso sydän sekä terveenä todennäköisesti taas Liigan paras hyökkääjä, kuten oli viime kaudellakin ennen yhden idiootin kolmen sekunnin aivopierua. Synkkiä aikoja vietti tuossa taklauksen jälkeen ja hienoa nähdä että mies taitaa olla taas oma itsensä. Harvoja pelaajia, joista jaksoi viime kaudella innostua ja kieltämättä innostus peleihin lakkasi jonkin verran tuon loukkaantumisen jälkeen.

Kolme vuotta kuulostaa kyllä todelliselta high risk, high reward -tapaukselta, mutta pitää toivoa että nyt kerrankin natsaisi kunnolla, sillä viime kaudella veteli elämänsä kunnossa kunnes... Noh, saapahan sekä omat että vastustajat pelätä aina kun Tukonen on askissa, mutta tosin eri syistä.

Kaikkea hyvää siis Laurille.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Todella hienoa, että mies on päässyt pelikuntoon koska vielä pari kuukautta sitten tilanne ei ollut näin valoisa. Pitää toivoa, että mies pysyy kunnossa ja kukaan ei tällä kertaa teurasta häntä kaukalossa. Upea pelaaja!
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tervetuloa takaisin! Toivottavasti tällä kertaa saisi jo edes yhden ehjän kauden huippukunnossa.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan Late aina kentälle päästessään kova seppä ja tehoja syntyy. Toisaalta tekisi mieli väsätä palstalle gallup-kysely, jossa saa veikata hänen pelaamien runkosarjaotteluiden määrää kaudella 2016-17.

Tuntuu hieman ilkeältä sanoa, mutta 30 ottelun ylittäminen olisi jo melkoinen saavutus, kun peilataan miehen uraa tähän asti. Mutta ilomielin otetaan vastaan joka ainut peli, minkä Late Lukko-paidassa viilettää.

Vahalahti-Gagnon-Tukonen, tai Koivisto-Saarela-Tukonen -ketjut näyttävät ns. paperilla erittäin hienoilta ja varmaan käytännössäkin tekisivät isosti pisteitä.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan Late aina kentälle päästessään kova seppä ja tehoja syntyy. Toisaalta tekisi mieli väsätä palstalle gallup-kysely, jossa saa veikata hänen pelaamien runkosarjaotteluiden määrää kaudella 2016-17.

Veikkaisin 30-40 ottelua. Tärkeintä olisi, että Tukonen olisi täydessä kunnossa keväällä, kun tärkeät pelit alkavat.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Todella hieno pelaaja, mutta aikamoinen riskihankinta. Pelaako yli 10, 20 vai peräti yli 30 ottelua?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Taytyy sanoa etta minua ei edes tassa tapauksessa riskit hirveasti kiinnosta. Lauri kuuluu lukkoon, ja sen lisaksi Lauri on Liigan paras pelaaja kunnossa ollessaan. Toivottavasti pelaa pitkalle ialle (en pida todennakoisena mutta toivoa on), ja kaikki loput kaudet meilla (pidan todennakoisena). Hieno mies, ja voidaan puhua lukkoikonista jo nyt. Pois paastaminen aiemmin oli paha virhe, onneksi tama historiallinen vaaryys korjattiin.
 

Uno Louner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko.
Olisi kiva tietää, miksi Late oikeasti päätti lähteä yhdeksi kaudeksi Turkuun ja palata heti, kun Duffaffaa lähti Mikkelliin? Oliko näillä asioilla tekemistä keskenään, vai löikö TPS vaan niin paljon kovemman tarjouksen pöytään?

Eniveis, tervetuloa takaisin!
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Olisi kiva tietää, miksi Late oikeasti päätti lähteä yhdeksi kaudeksi Turkuun ja palata heti, kun Duffaffaa lähti Mikkelliin? Oliko näillä asioilla tekemistä keskenään, vai löikö TPS vaan niin paljon kovemman tarjouksen pöytään?

Eniveis, tervetuloa takaisin!
Korjataan sen verran, että kaksi kautta Lauri vietti Turussa.
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Vähän aikaa kun on tätä Tukosen paluuta mietiskellyt niin onhan tämä hienoa. Erittäin hieno juttu ja toivottavasti nähdään hyvässä pelikunnossa oleva Tukonen!

Toki tietenkin tässä tulee aina mieleen kysymyksiä, että kuinka monta peliä pystyy pelaamaan ja missä kunnossa on. Mutta muistetaan myös se, että Tukonen tulee vähän niin kuin Janne Lahden tilalle ja olihan tuo Lahtikin aika paljon saikulla. Ja Tukonen on reilusti parempi pelaaja kuin Lahti.

Nyt vain hyvä kesä alle ja kauden alussa samalla vireellä kuin Tepsissä tällä kaudella. Olen myös sitä mieltä, että A rintaan. Niskalalle tai Vahalahdelle C ja yksi A Koivistolle myös.
 

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei voi muuta sanoa kuin että tervetuloa kotiin! Iso Lukkosydän on kyllä Tukosella. Meidän mies viimeisen päälle. Nyt vaan sitä ehjää kautta hakemaan vihdoin ja viimein.
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan Tukosella sopparissa ulkomaanpykäliä? Jos mies pystyisi vetämään kaksikin kautta täysin terveenä, olisi taululla niin kovat lukemat, että heikompia hirvittää ja rikkaammat lyö rahaa pöytään oikein uraikalla.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onkohan Tukosella sopparissa ulkomaanpykäliä? Jos mies pystyisi vetämään kaksikin kautta täysin terveenä, olisi taululla niin kovat lukemat, että heikompia hirvittää ja rikkaammat lyö rahaa pöytään oikein uraikalla.
En tiedä, mutta tuskin Lukko asettuu poikkiteloin, jos mahdollisuus kausien välissä tälläiseen vaihtoehtoon Tukosella avautuu. Se tosiaan tarkoittasi paria tykkikautta ja pelattuja pelejä huomattavasti tiuhempaan tahtiin. Jos kesken kautta alkaa tarjouksia tulemaan, niin sitten tietenkin tarvitaan jo iso korvaus, jos kärki-pelaajasta meinataan luopua.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Kyllä tämä siirto herättää hyviä fiiliksiä. Tämän siirron myötä Vuoren ja Lukon puheet voidaan tulkita entistä uskottavampina siitä, että joukkue kasataan pelaajista, joilla on aito halu edustaa Lukkoa. Tukonen on helvetin kova jätkä ja ärsytti nähdä häntä TPS:n paidassa. Nyt paluu ns. kotiin on tosiasia ja alan pikkuhiljaa olla entistä varmempi siitä, että Raumalla pelataan taas kesän jälkeen kunnon hokia.

Kyllähän tämä Lukon ja TPS:n oma länsirannikon pelaajaruletti alkaa saada aika uskomattomia piirteitä. Aina jompikumpi nokittaa jotenkin ja varmaankin seuraava vuoro on TPS:llä. Sitä odotellessa.

Mutta yhtäkaikki, Latelle tervetuloa Lukkoon. Mahtava nähdä tuon tasoinen pelaaja Raumalla.
 

Fox Danger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trauman Lukko 16-17
Lauri, tervetuloa takaisin kotiin!

Ai että meinasi tulla ilopissi housuun, kun kuulin Laten palaavan.

Yksi isoimmista epäonnisimmista tapahtumista oli Tukosen lähtö Lukosta. Hieno mies, piste.
Vähän kuitenkin osasin toivoa tätä, koska harvemmin noin suoraselkäinen ihminen puhuisi lähdön hetkellä "jargonia".
Parhaiten muistan Laten Lukko-aikana kaukalosta peraksiantamattomasta luonteesta, halusta olla ratkaisija ja yksilöllisestä taidosta. Kaukalon ulkopuolella mies on mitä parhain ihminen,. Jalat maassa, toisia huomioonottava hauska ja positiivinen persoona, jonka seurassa on mukava olla.

Late on yksi sellaisista pelaaja-persoonista, joita rakastaa katsoa joukkueesta huolimatta.

Aivan mahtavaa kuulla Tukosen olevan taydessä pelikunnossa. Saarela-Koivisto tulee saamaan semmoisen kaverin kenttäänsä, että oksat pois.



Minä olen Lauri Tukonen-kannattaja ja onnelisesti uuden pelipaidan omistaja! :)
(arvaatko kenen?) :D
 

Penaltyfox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raum Lehvälugo
Lauri, tervetuloa takaisin kotiin!

Ai että meinasi tulla ilopissi housuun, kun kuulin Laten palaavan.

Yksi isoimmista epäonnisimmista tapahtumista oli Tukosen lähtö Lukosta. Hieno mies, piste.
Vähän kuitenkin osasin toivoa tätä, koska harvemmin noin suoraselkäinen ihminen puhuisi lähdön hetkellä "jargonia".
Parhaiten muistan Laten Lukko-aikana kaukalosta peraksiantamattomasta luonteesta, halusta olla ratkaisija ja yksilöllisestä taidosta. Kaukalon ulkopuolella mies on mitä parhain ihminen,. Jalat maassa, toisia huomioonottava hauska ja positiivinen persoona, jonka seurassa on mukava olla.

Late on yksi sellaisista pelaaja-persoonista, joita rakastaa katsoa joukkueesta huolimatta.

Aivan mahtavaa kuulla Tukosen olevan taydessä pelikunnossa. Saarela-Koivisto tulee saamaan semmoisen kaverin kenttäänsä, että oksat pois.



Minä olen Lauri Tukonen-kannattaja ja onnelisesti uuden pelipaidan omistaja! :)
(arvaatko kenen?) :D
Lainaan tätä kirjoitusta sanasta sanaan. Aivan loistava siirtouutinen Saarelan Allun lisäksi. Jos olisi tykkää nappi niin painaisin.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pahaa pelkään että palkka on taas päälle 200k, pelaa maksimissaan 30 peliä kaudessa 20 pinnan tehoilla. Tuo ei riitä tulosyksikön äijältä budjettikurin aikana, vaikka olisi kuinka mukava mies.
Juha Vuori saattaa maksaa koko valmentajauransa rahan perässä seuraa vaihtavan Tuosen takia.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tukosen loukkaantumishistoriasta on kaikki sanottu. Toisaalta yksikään pelaaja ei voi sille mitään jos tuppuraiset päättää kauden. Tukosen kohdalla sama kaveri jo toistamiseen.

Tukonen on kuitenkin kannattajille tärkeä pelaaja ja hänellä on muutakin merkitystä kuin vain kentällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös