KHL-seura Tallinnaan?

  • 107 985
  • 455
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Ööö, en ole kysynyt sinulta mitään tuon kaltaista. Kysyin sinulta tarkennusta väitteeseen, että viiden vuoden päästä joukkue koostuisi virolaisista pelaajista, mutta et vastannut siihen millään tavalla. Sen sijaan kerroit, että todellisuudessa joukkue koostuisi ulkomaalaisista, johon jatkokysymyksenä kirjoitin, että oliko tämä ensimmäinen väitteesi siis tietoisesti kirjoitettu valhe vai mikä sen kirjoittamisen pointti oli, jos et edes itse ole sitä mieltä. Tämän sivuutit täysin. Pyysin sinulta myös esimerkkejä näistä "sen verran kovista nimistä", että voisimme yhdessä vähän tarkastella minkälaisia pelaajia joukkue tulisi mahdollisesti sisältämään.

Pistän tähän nyt myös ihan suoran lainauksen edellisestä viestistäni, jossa on kokonainen kappale mihin tahtoisin sinulta jonkinlaista vastausta:

Viiden vuoden päässä olevista nimistä en voi sinulle vastata, se olisi jo melkoinen fakiiri temppu keneltä tahansa suomessakin pelaavien joukueiden osalta "kuka pelaa Jokereissa viiden vuoden päästä";) Koko joukkue ei virolaisista pelaajista tule koskaan muodostumaan, kuten ei Jokeritkaan helsinkiläisistä pelaajista, mutta suuri osa siellä tulee olemaan, nimiä minulla ei ole valitettavasti sinulle vielä antaa..ensin varmasti tullaan ostamaan omat pojat maailmalta joita voidaan hyödyntää, ja siitä eteenpäin.. nimet saat viidenvuoden päästä;)

Mikä tässä muuten Masculinea niin vaivaa, onko pelko perseessä että Jokereiden asema jotenkin horjahtaa, vai mikä aiheuttaa niin kovaa ärtymystä. tosin muistan aikanaan samansuuntaista polemiikkia kun Aimo Mäkinen osti rapajengin itselleen, osa tosiaankin vertasi jengiä Tampereen Hilparaan aikanaan, oltiin vahvasti sitä mieltä, ettei koko jengiä voi laskea jääkiekkojoukkueeksi. Nykyään käydään Aimo Mäkisen haudalla tekemässä vaellusmatkoja Jokeripipot heiluen..kuin Mekkaan konsanaan. Näin ne ajat muuttuu eskoseni..

veini
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

Nyt vertaat valtiota kaupunkiin. Katos kun kuitenkin Jokereitten joukkueen runko koostuu suomalaisista pelaajista, ja tuskin tullaan samaa näkemään tämän muovi-Ilveksen kohdalla että runko koostuisi virolaisista. Vai onko Viro verrattavissa vain Helsinkiin eikä Suomeen? ;)
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koko joukkue ei virolaisista pelaajista tule koskaan muodostumaan, kuten ei Jokeritkaan helsinkiläisistä pelaajista

Miksi Jokereiden pelaajien pitäisi olla helsinkiläisiä? Minulle riittää hyvin, että pelaajistosta suurin osa tulee Suomesta, ei sillä kaupungilla ole mitään väliä. Ja jos nyt aletaan vertailemaan pelaajatuotantoa, niin Viro ei tule seuraavan 100v. aikana tuottamaan yhtä montaa kansainvälisen tason pelaajaa mitä Helsingistä on tullut.

mutta suuri osa siellä tulee olemaan, nimiä minulla ei ole valitettavasti sinulle vielä antaa..ensin varmasti tullaan ostamaan omat pojat maailmalta joita voidaan hyödyntää, ja siitä eteenpäin.. nimet saat viidenvuoden päästä;)

Uskot siis ihan oikeasti, että te viidessä vuodessa onnistutte jostain kasvattamaan 10-15 virolaista pelaajaa, jotka ovat KHL-tasolla riittäviä? Kai sitä ymmärrät, että näiden pelaajia pitäisi jo nyt pelata jääkiekkoa jossain kunnon valmennuksessa, että se olisi mitenkään mahdollista. Onko Virossa yhtäkään seuraa tai akatemiaa, joka pystyy tarjoamaan kansainvälisen tason valmennusta ja ohjausta nuorille jääkiekkoilijoille? Jos näin uskot, niin kerro minulle miten tämä tapahtuu.

Mikä tässä muuten Masculinea niin vaivaa
Minua "vaivaa" se, että sinä vaikutat joko täysin sokealta tosiasioille tai sitten sivuutat ne, jos ne eivät palvele paasaamaasi agendaa. Puhut pelkästään mahdollisuuksista ja mahdollisista hyvistä puolista, mutta sivuutat negatiiviset tai heität jotain ympäripyöreätä niistä kertomatta kuitenkaan mitään konkreettista ratkaisumallia. Ulkopuolisille näytät joko sokealta fanilta, propagandaa levittävältä tosiuskovaiselta tai trollilta, mutta vakavaa kirjoittajaa sinusta ei saa ennen kuin alat kirjoittamaan asioista kokonaisuutena, etkä pelkästään omista fantasioistasi.

Huomasitko muuten miten jälleen kerran jätit vastaamatta kysymyksiini? Koitit toki siirtää keskustelun minuun, joka on tunnetusti ensimmäinen askel, joka otetaan kun omat argumentit loppuvat tai keskustelu siirtyy aiheeseen mistä ei ole mitään kompetenssia kirjoittaa. Minulle käy vastauksena edellisiin kysymyksiin myös, että sinä et tiedä, mutta sen vastauksen lukittuasi kannattaa varmasti myös rajoittaa tuota asioiden julistamista faktoina, jos niistä ei todellisuudessa tiedä yhtään mitään.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viiden vuoden päässä olevista nimistä en voi sinulle vastata, se olisi jo melkoinen fakiiri temppu keneltä tahansa suomessakin pelaavien joukueiden osalta "kuka pelaa Jokereissa viiden vuoden päästä";)

Laitetaan tämä nyt erilliseen viestiin, että ei jää "vahingossa" sinulta vastaamatta, kun edioiten sen tuonne. Ei, en tiedä ketä Jokereissa pelaa, mutta voin sanoa ihan täytenä faktana, että suurin osa näistä pelaajista tulee Suomesta. Minun ei tarvitse todistella Suomen pelaajatuotannon riittävyyttä viiden vuoden päähän, koska vaikka koko maasta ei kasvaisi yhtään uutta pelaajaa tuona aikana, niin nykyisistä pelaajista saisi silti joukkueen vielä silloinkin. Tämä ei taas päde Viroon, sillä Siim Liivik ja Robert Rooba eivät kahdestaan ihan vielä riitä joukkueen rakentamiseen, varsinkaan kun toisen pelillinen anti on lähempänä Mestistä kun KHL:a.
 
Ihmepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hienoa viihdettä tämä ketju. Tavallaan toivon hyvää tälle prokkikselle, mutta samalla täytyy todeta, että snadisti sellainen lähinnä itärajan tuolle puolen haiskahtava keskustelukulttuuri tässä ketjussa vallitsee.

Eli paljon heitellään positiivista ja mahtavaa matskua ilmaan, mutta kun niitä hieman kyseenalaistetaan, käännetään keskustelu kysyjään tai korkeintaan vastataan ympäripyöreästi. Ei herätä, ikävä kyllä, luottamusta.

Tämänkin kommentin saa tuomita vaikka "Pietarin kakkosjengiä kannattavan, pelko perseessä kirjoittavan kateellisen suomalaisen parjaukseksi."
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Niin, jollei aikanaan olisi ollut Aimo Mäkisen kaltaisia fantasijoita, ei Jokereitakaan olisi olemassa, mies loi käytännöllisesti katsoen tyhjästä epätoivoisessa tilanteesta jääkiekkon SM joukkueelle pohjan, en tiedä olitko vielä silloin syntynytkään, mutta näin se aikanaan oli. Samansuuntiaset yleisöosasto kirjoitukset ja kommentit täyttivät lehdet, mitä nyt itse esität täällä omana järjenvalonasi. Viro rakentaa nyt jengin haluat sitä tai et halua, ja lähtee tästä eteenpäin kehittämään omaa kiekkolun tasoaan, näen totta kai mahdollisuuksia, ja tulevaisuuden valoisana koska se sitä todellakin on.

Kysyit onko täällä akatemiaa tai vastaavaa, joukkueen takana on liuta venäläisiä huippunimiä joilla olisi varmasti annettavaa mille tahansa seuralle maailmalla. Nimiä on jo vilahdellut tässäkin ketjussa, jotka kyllä tunnetaan. Sen verran olen itsekkin pelaillut aikanaan, että ymmärrän hyvin, että pohjatyö tarvitaan, ja kehittyminen "suureksi" jääkiekkomaaksi kestää, käden käänteessä se ei todellakaan tule tapahtumaan. Suomen juniorituotanto tulee ilman muuta tukemaan viroon perustettavaa seuraa, se on ilman muuta selvä asia, matkat ei ole ongelma ja näin ollen suomi ja sen osaaminen on helposti hyödynnettävissä, näin ollen voimmekin todeta, että suomi jo pelkästään tukee hanketta omalla osaamisellaan, tämän lisäksi tarvitsemme vielä Latvian ja Venäjän osaamista.

Minusta on myöskin hieman "persu" asenne, että jääkiekkoilijat pitäisi suomessa olla suomalaisia, esimerkiksi syyrialaista urheilullista ainesta on saapunut maahan melkoinen määrä, sieltäkin suunnalta kannataisi uusia pelaajia aloittaa kouluttamaan, jokohan jääkiekkoliitto on ottanut asian esille ?

Nyt vertaat valtiota kaupunkiin. Katos kun kuitenkin Jokereitten joukkueen runko koostuu suomalaisista pelaajista, ja tuskin tullaan samaa näkemään tämän muovi-Ilveksen kohdalla että runko koostuisi virolaisista. Vai onko Viro verrattavissa vain Helsinkiin eikä Suomeen? ;)

Heino Enden on muuten Tampereen aikanaan on ollut mukana Ilveksen touhuissa, joukkuetta valmensi siihen aikaan joku venäläinen valmentaja, hän toimi tulkkina, ja myöskin peleissä katsomosta kommetoimassa pelejä valmennuksen apuna, tämä tiedoksi Tampereen suuntaan, tavallaan ollaan siis samaa jengiä;) Sanoisin myöskin ettei "omia" kannata nimitellä muoviseuraksi.

Hienoa viihdettä tämä ketju. Tavallaan toivon hyvää tälle prokkikselle, mutta samalla täytyy todeta, että snadisti sellainen lähinnä itärajan tuolle puolen haiskahtava keskustelukulttuuri tässä ketjussa vallitsee.

Eli paljon heitellään positiivista ja mahtavaa matskua ilmaan, mutta kun niitä hieman kyseenalaistetaan, käännetään keskustelu kysyjään tai korkeintaan vastataan ympäripyöreästi. Ei herätä, ikävä kyllä, luottamusta.

Tämänkin kommentin saa tuomita vaikka "Pietarin kakkosjengiä kannattavan, pelko perseessä kirjoittavan kateellisen suomalaisen parjaukseksi."

Kunhan täälläkin päässä saamme tietoa lisää, on parempi keskustella, nimiä omistuspohjaa ja muita faktoja tässä odotellaan itse kukin tahoillamme, tässä nyt vain luodaan ensin sellainen HK-Ilves-Jokerit asetelma tulevia pelejä ajattelen pohjaksi, muutenhan emme tule saamaan kunnollista vääntöä aikaiseksi, tosin ketjuun on jo tullut näitä kansallisen tason joukkueiden kannattajia kommentoimaan suomen maaseutu joukkueista. Hyvä kuitenkin että kiinnostaa landellakin, eikä pelkästään pääkaupunki seuduilla.

veini
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, jollei aikanaan olisi ollut Aimo Mäkisen kaltaisia fantasijoita, ei Jokereitakaan olisi olemassa,

Tunsitko sinä Aimon henkilökohtaisesti vai miten voit jollain tasolla rinnastaa tätä Ilves-propagandaa Mäkisen tekoihin? On täysin eri asia uskoa omaan tekemiseensä, kun julistaa lähes uskonnon omaisesti täysin kritiikittä pelkkää posia samalla sivuuttaen kaikki soraäänet.

Kunhan täälläkin päässä saamme tietoa lisää, on parempi keskustella, nimiä omistuspohjaa ja muita faktoja tässä odotellaan itse kukin tahoillamme,

Tätä minun on pitänyt jo kysyä aikaisemmin, mutta nyt kun ilmoitat asian taas tällä tyylillä, niin kysytään nyt: Tiedätkö sinä edes itsekkään oikeasti näistä asioista vielä mitään vai onko kaikki kertomasi pelkästään omaa mutua ja toiveajattelua? Oletko sinä mukana tekemässä tätä juttua vai oletko vain jonkun myyntimiehen juttujen varassa?
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
näen totta kai mahdollisuuksia, ja tulevaisuuden valoisana koska se sitä todellakin on.

Voisitko sinä nyt oikeasti jollain perustella tätä väitettä minulle. Tämä nyt on jo kolmas kerta kun asiaa sinulta kysyn ilman vastausta, eli mitä asioita on tehty ja ollaan tekemässä, että Virolaisen jääkiekon taso nousisi edes lähelle vaadittavaa tasoa pelata KHL:ssa? Miksi tulevaisuus "todellakin on valoisa"? Jos et tähän kykene edelleenkään vastaamaan millään konkreettisella tavalla, niin lienee kaikille selvää, että et oikeasti asiasta tiedä vaan kyseessä on pelkästään omat haaveesi.
 
No lähdetäänpä liikkeelle vaikkapa tästä. Heino Enden kutsus ellu kõrgetasemelise noorte hokiturniiri - Sport Enden aloitti tämän turnauksen, ja asiaa pidetään yhtenä kasvualustana viron jääkiekkolle. tällä hetkellä junnu pelaajia on noin tuhat, ja sieltä kasvatellaan sekä määriä, että laatua, paljonhan tuo vielä ei ole mutta esimerkki seuran perustamisen jälkeen tulee ilman muuta kasvamaan. Tosin jääajat ovat nytkin jo kortilla. Valoisana näen asian harrastajamäärien kasvun johdosta, ja kiinnostavuuden lisäämisen kautta kunhan saamme oman KHL seuran "lippulaivaksemme". Lisäksi taustalla vilahtelee melkoisia kiekkonimiä..kuten Fetissov jne.

"Eesmärk on seega luua püsiv sari, mis toimiks aastast-aastasse noorte hokimeeste kasvulavana." esimerkiinä on luoda sarja nuorten kasvualustana kasvualustana", työtä tehdään siis myöskin junioreiden tiimoilta. "

"Sarja kuraator on Venemaa hokilegend Vjatšeslav Fetissov ning Endeni sõnul autasustab või avab kõik turniirid mõni endine supermängija.".

Näitä kavereita tuolla HK-Ilveksen taustalla on, kysyit osaamisesta taannoin, Fettissov ei suinkaan ole ainoa nimi joka tuolla tulevan joukkueen osalta takana vilahtelee, siellä oli myöskin muita nimiä mukana, annan niitä hieman myöhemmin lisää. Enden minulle niitä luetteli, enää en muista ketkä kaikki mainitsi, rahoituksen julkaisun yhteydessä varmasti tulee valmennuksen jne, nimiä lisää, jotka kyllä tunnetaan !

veini
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Tunsitko sinä Aimon henkilökohtaisesti vai miten voit jollain tasolla rinnastaa tätä Ilves-propagandaa Mäkisen tekoihin? On täysin eri asia uskoa omaan tekemiseensä, kun julistaa lähes uskonnon omaisesti täysin kritiikittä pelkkää posia samalla sivuuttaen kaikki soraäänet.

Aimoa en valitettavasti tuntenut aikanaan, mutta melkoisena hulluna pidettiin ostaessaan roskaseuran itselleen, hieno teko joka on tällä hetkellä historiaa, kunnioitettava mies ehdotomasti, uskoi asiaansa kaikista tyhjän höpöttäjistä huolimatta !

veini
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Viimeksi muokattu:

Katto

Jäsen
Ps. Laitellaan vielä Fetissovin tietoja, mikäli ei ole tuttu kaveri. Eliteprospects.com - Vyacheslav Fetisov

veini

On tämä kyllä huikeaa settiä. Veini rakentelee Tallinaan seuraavaa KHL dynastiaa, vaikka todisteena ei ole kuin Endenin Heinon pari vastapuhelua ja se, että Fetisovkin on kuulemma mukana.

Laitellaan vielä muistutukseksi viime kevään b-sarjan mm kisojen tulokset Viron osalta. Ettei totuus unohtuisi, niin tämä seuraava jääkiekon potentiaalinen huippumaa oli lähellä pudota takaisin c-sarjaan.
Viro - Etelä-Korea 3-7
Viro - Iso-Britannia 1-2
Viro - Liettua 1-6
Viro - Kroatia 2-5
Viro - Hollanti 3-1

Eli sarjapaikka säilyi kun jumbofinaalissa kaatui aina vahva Hollanti. No mutta viiden vuoden päästä kuitenkin kateelliset kaakattaa kun raivolan rysäpöksyt nostelee Gagarin pyttyä. Viidessä vuodessa on ihan realista nostaa yksi joukkue huipulle vaikka ei ole mitään jääkiekkokulttuuria eikä osaamista.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Eikös tällä hetkellä ryssien märkä uni ole laajentaa venäjän liigaa Kiinaan eikä Viroon?
 
faro

Jäsen
Eikös tällä hetkellä ryssien märkä uni ole laajentaa venäjän liigaa Kiinaan eikä Viroon?
En tiedä mistään märistä unista tai ryssistä, mutta KHL käsittääkseni haluaa laajentua sekä itään että länteen. Tämän on todennut KHL:n nokkamiehet moneen otteeseen. Itä ja Kiina taitavat toki tällä hetkellä olla realistisempi vaihtoehto.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
?..KHL käsittääkseni haluaa laajentua sekä itään että länteen. Tämän on todennut KHL:n nokkamiehet moneen otteeseen. Itä ja Kiina taitavat toki tällä hetkellä olla realistisempi vaihtoehto.
Lännestä voitte vain unelmoida. Krimi ja Ukraina on teille mahdollisia. Ja Kiina.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Täällä vielä hymyt hyytyy, Suomi ei ole muuten voittanut koskaan Iso-Britaniaa, eli yllättävän tiukaksi kuitenkin matsi meni Brittejä vastaan Virolta, aikanaan Suomi otti briteiltä takkiinsa paljon enemmän !

"Britannian maajoukkue on ainoa nykyisin pelaava maajoukkue jota Suomi ei ole koskaan onnistunut voittamaan, viimeisin kohtaaminen on tosin vuodelta 1962. Suomi on pelannut Britanniaa vastaan kahdesti häviten molemmat ottelut luvuin 3-6 (1951) ja 5-7 (1962) " Eli 1-2 tappiossa ei ole mitään hävettävää, Hollannin tosin kaadoimme mennen tullen ! Muutama meili on myöskin Endenin kanssa vaihdettu, tämä tiedoksi Katolle, ja varmasti vielä tulee postia tänä vuonna enemmänkin;) Olen myöskin valmis pari kautta odottamaan menestystä, olen sitä Lukolta odottanut 1963 lähtien, samoin tuli katsottua aikanaan Neuvostoliitto-Suomi matseja, eli pohjaa löytyy parit takaiskut kestää ! Olin myöskin varautunut pieniin negatiivisiin kommenteihin KHL joukueemme tiimoilta, todellinen HK-Ilves fani ei kuitenkaan masennu "koulukiusaajien" kommenteista, vaan uskoo joukkueensa menestykseen vankkumattomasti !

veini
 
Viimeksi muokattu:

faro

Jäsen
Lännestä voitte vain unelmoida. Krimi ja Ukraina on teille mahdollisia. Ja Kiina.
Kaltaisellesi trollille ei pitäisi edes vastata, mutta täytyypä kuitenkin todeta, että länteen laajeneminen on täysin mahdollista. Tällä hetkellä Viron lisäksi muun muassa Italia ja Unkari pyrkivät KHL:ään. Neuvottelujakin on käyty.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten Krim tai Ukraina tähän keskusteluun liittyy.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sitä en ymmärrä miten joku Viro, Italia jne. palvelevat maailman toiseksi kovinta kiekkosarjaa?
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä en ymmärrä miten joku Viro, Italia jne. palvelevat maailman toiseksi kovinta kiekkosarjaa?

No se on sitä soft poweria, hei! Kohta kaksi kautta koheloa Helsingissäkin takana ja kaupasta ei saa kuin hapankaalia.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Sitä en ymmärrä miten joku Viro, Italia jne. palvelevat maailman toiseksi kovinta kiekkosarjaa?

Tuolla ajatelumallilla ei jääkiekko olisi koskaan kehittynyt eteenpäin, näin on todettava. Kuinka monta vuotta itse rämmimme suomen osalta, ja kuinka kauan kesti ennen kuin saavutimme ensimmäiset menestyksemme, helppo tie se ei ollut ! Jääkiekko laajenee, haluaa puusilmät sitä tai eivät halua, laji tulee kasvamaan, saamaan uusia harrastajia ja kiinnostavuutta sen tiimoilta lisää. Väitän että jengi valitsisi HK-Ilves-Jokerit matsin ensin kuin vaikkapa Hifki-Jukurit matsin liput, mikäli olisi valinta tilanne kummat liput ensin ottaisit ? On muistettava että jääkiekko on osaltaan myöskin viihdettä, ei pelkästään pidä ajatella minkämaalaiset siellä kentällä pelaavat, elokuvatkin olisi melkoisen tylsiä mikä Tauno Palo ja Ansa Ikosen filmit pyörisivät edelleenkin, ja ulkolaiset näyttelijät olisi jätetty ulos valkokankaalta, vedoten siihen ettei kukaan heitä tunne,,täysin tuntematon Roger Moore näyttelee jotakin saatanan James Bondia..ketä kiinnostaa..häh;)

veini
Ps, tässä muuten hyvä kooste miten Tallinnassa ihmiset jakautuvat eri alueille, huomatkaa lasnamäen ylivoimainen asukasmäärä, juurikin Tondi Raban jäähallin vierellä. Tallinnan asukasmäärä kasvaa vauhdilla – katso missä kaupunginosissa eniten lisäystä | Tallinna24
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuolla ajatelumallilla ei jääkiekko olisi koskaan kehittynyt eteenpäin, näin on todettava. Kuinka monta vuotta itse rämmimme suomen osalta, ja kuinka kauan kesti ennen kuin saavutimme ensimmäiset menestyksemme, helppo tie se ei ollut ! Jääkiekko laajenee, haluaa puusilmät sitä tai eivät halua, laji tulee kasvamaan, saamaan uusia harrastajia ja kiinnostavuutta sen tiimoilta lisää. Väitän että jengi valitsisi HK-Ilves-Jokerit matsin ensin kuin vaikkapa Hifki-Jukurit matsin liput, mikäli olisi valinta tilanne kummat liput ensin ottaisit ? On muistettava että jääkiekko on osaltaan myöskin viihdettä, ei pelkästään pidä ajatella minkämaalaiset siellä kentällä pelaavat, elokuvatkin olisi melkoisen tylsiä mikä Tauno Palo ja Ansa Ikosen filmit pyörisivät edelleenkin, ja ulkolaiset näyttelijät olisi jätetty ulos valkokankaalta, vedoten siihen ettei kukaan heitä tunne,,täysin tuntematon Roger Moore näyttelee jotakin saatanan James Bondia..ketä kiinnostaa..häh;)

Niin, mutta eihän tämä edelleenkään vastaa siihen kysymykseen, että miten tämä palvelee KHL:ää? Ja jotenkin vaikea uskoa, että yksi jengi Venäjän sarjassa hirveästi tuota Viron jääkiekkoa nostaisi.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Se on selvä että jos tuo Tallinnan Ilves projekti oikeasti toteutuu niin kovin monta virolaista pelaajaa ei joukkueessa voi olla. Ppelaavassa kokoonpanossa voi olla maksimissaan 2-3 virolaista pelaajaa. Muuten tulee isoja ongelmia, sillä minun tietääkseni maailmassa ei ole yhtään virolaista pelaajaa, joka menestyisi kovin kummoisesti edes KHL:n farmisarjassa VHL:ssä.

Eli joukkue joudutaan kokoamaan 90% ulkomaalaisista. Sanoisin, että pelaajia tullaan kalastamaan ainakin SM-Liigasta.
 
Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Se on selvä että jos tuo Tallinnan Ilves projekti oikeasti toteutuu niin kovin monta virolaista pelaajaa ei joukkueessa voi olla. Ppelaavassa kokoonpanossa voi olla maksimissaan 2-3 virolaista pelaajaa. Muuten tulee isoja ongelmia, sillä minun tietääkseni maailmassa ei ole yhtään virolaista pelaajaa, joka menestyisi kovin kummoisesti edes KHL:n farmisarjassa VHL:ssä.

Joillakin muillakin ulkomaan sarjoissa pelanneilla/pelaavalla pelaajilla olisi ollut mahdollisuus edustaa Viroa maajoukkuetasolla Leo Komarovin ja Siim Liivikin lisäksi.

Tässä muutama tulevaisuuden nimi, jotka todennäköisesti eivät edusta Viroa:

Eliteprospects.com - Ivan Kruglikov
Eliteprospects.com - Otar Sakkhokiya
Eliteprospects.com - Alexander Yakimenko

Varmaan monetkin syyt ovat siihen, että riittävän hyvät kiekkoilijat eivät ole Viroa maajoukkuetasolla edustaneet. Toivo Suursoo ja Dimitri Rhodin eivät tainneet olla aikanaan kuin pari kertaa mukana. Aleksander Petrov on Italian liigan tähti ja ilmeisesti hakee sikäläistä kansalaisuutta. Slovakian liigassa pelaava Jevgeni Missenjov vaihtanut itsensä venäläiseksi jne.

Toivon että projekti onnistuu. Itse olisin kuitenkin lähtenyt kehittämään maan kiekkoilua alemmalta. Meistriliigan otteluihin pitäisi saada katsojat paikalle. Edellinen kausi oli liigassa lupaava, kun sarja oli tasainen ja monissa joukkueissa pelasi kohtalaisia pelaajia vahvistuksina Itä-Euroopasta. Sarjan taso nousi hitaasti vuosi vuodelta. Titarenko ei ole vuosiin voittanut pistepörssiä enää 60-70 tehopisteellä. Täksi kaudeksi Kalev Välk ja Viking heittivät kuitenkin hanskat tiskiin. Jäljelle jäi kolme joukkuetta, jotka saivat tosin vahvistuksia luopuneista joukkueista.

Yksi ihmeellisyys on Virossa ollut se että otteluissa pihistellään. Meistriliigassa pelataan vain 12 ottelua kun Suomessa kakkosdivarin joukkueillekin tulee kolmisenkymmentä kilpaottelua kauteen. A- ja B-juniorisarjoissa on kolme joukkuetta kummassakin ja otteluiden pelaaminen on näillekin ylivoimaisen vaikeaa. A-juniorit ovat ennen joulua pelanneet kaudella kaksi ottelua ja B-juniorit 3-4. Melkoista talenttien tuhlausta, joten ei ihme että kyvykkäimmät pyrkivät Virosta pois jo varhain. Parhaiten Viron kiekkoa kehittäisi MHL-joukkue, johon voisi keskittää parhaita U20 ja U18 pelaajia ja jossa lahjakkaimmat saisivat hyvät valmiudet opetella huipulle.

Tässä ovat ehkä Viron maajoukkueen parhaimmat pelaajat:

Eliteprospects.com - Andrei Makrov
Eliteprospects.com - Robert Rooba
Eliteprospects.com - Lauri Lahesalu
Eliteprospects.com - Alexei Sibirtsev

Näistä Lahesalulla ja Makrovilla on ihan hieno ura takanaan, ja jos tällainen joukkue olisi vielä viisi vuotta sitten KHL:än perustettu, niin olisivat hyvin mahtuneet mukaan. Rooba menisi nelosketjussa vieläkin. Muita maajoukkuepelaajia en tällä hetkellä keksisi laittaa KHL:ssä kentälle. Junioreissa toki on muutama lupaus, jotka olisivat juniorimaajoukkuetasoa lähellä Suomessakin:

Eliteprospects.com - Robert Arrak
Eliteprospects.com - Kristjan Kombe
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Sitä en ymmärrä miten joku Viro, Italia jne. palvelevat maailman toiseksi kovinta kiekkosarjaa?

Tiedätkö mitä tämä kysymys osoittaa. Se osoittaa sitä, että ihmettelemme samaa asiaa. Minä en myöskään voi ymmärtää mitä annettavaa Virolla, Italialla tai vaikka nyt sitten Kiinalla on jääkiekkoulullisesti KHL:lle. Omissa silmissäni se ainakin laskee KHL:n arvostusta, kun haalitaan mukaan jääkiekon kehitysmaita. Kyseessä onkin pakko olla jokin propagandajuttu tai rahaan liittyvä juttu, mutta jääkiekon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Eikä se myöskään kehitä kyseisten maiden jääkiekon tasoa, että sinne tuodaan tuontipelaajista koottu porukka pelaamaan KoHeLoa. Vähän sama jos Pittsburgh pelais NHL kotipelit Helsingissä. Se ei kehittäisi kotimaisen liigan tasoa tai pelaajatuotantoa millään lailla. Voi olla että oli ontuva vertaus, mutta jätetään se tähän ja poistutaan paikalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös