Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 112 639
  • 24 186
Niin, se ongelmahan näissä keskusteluissa on se, että Suomessa on toteutettu ja toteutetaan tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Sitten kuitenkin mouhotetaan jostain Rinkebyistä ja Islamisaatioista sekä siitä kuinka "rajat ovat auki ja kaikki otetaan", kun nettomaahanmuutto on +15k ihmistä /vuosi, kokonaismaahanmuutto 30k ihmistä/vuosi ja humamujen määrä 3k ihmistä / vuosi.
Niin ja sitten jos ei nyökytellä näiden vatipäiden haaveille poistaa tästäkin puolet, tai julkisin varoin tehdä jotain älyvapaita tutkimuksia maahanmuuttajista, tai jos vähän ihmetellään eräästä hallituspuolueesta perjantaiöisin kaikuvaa avointa uusnatsismia, niin sitä väitetään sitten haluttomuudeksi keskustella.

Tämä Immos-case kyllä hyvin erottelee jyvät akanoista.
 
Baldrick

Jäsen
Tuo ensin mainittu perhe tuskin tarvitsee sopeutusta perinteisessä mielessä ollenkaan, mutta voi Suomen talvi ja suomalaisten luonne olla kuitenkin sellainen shokki, että jonkinlaisella sopeutuksella viihtyisivät maassamme pidempään veronmaksajina. Näissä tapauksissa "sopeutus" olisi hyvä olla työnantajan kontolla, eli tehdään siellä puolella hommia sen eteen, että koko perheellä on Suomessa hyvä olla ja sosiaalinen verkosto alkaa kasvaa.

Tuo Roviolle koodaamaan (tai lähes mihin tahansa muuhun työhön) tuleva kaveri, joka tulee tänne tekemään töitä, luultavasti kykenee myös aika hyvin itse sopeutumaan. Työympäristö tarjoaa sosiaaliset kohtaamispisteet suomalaisten kanssa, yleensä ulkomaalaiset ovat paljon kykenevämpiä esittelemään itsensä ja tutustumaan muihin, sekä näkisin, että työympäristöissä eri kulttuuritaustoista tulevat ihmiset otetaan suuremmalla mielenkiinnolla vastaan kuin tavansuomalaiset. Ehkä Lapualla rakennustyömaasiivoojana voi kohdata työympäristössäänkin jos jonkinlaista suhtautumista, mutta pääosin kuitenkin uskoisin, että ulkomaalainen tulee ja otetaan melko hyvin vastaan työympäristöissä ja sopeutuminen tapahtuu omalla painollaan. Kahvipöytäkeskusteluissa sun muissa sitten käydään heti ensimmäisenä läpi, että tammi-helmikuun vaihde on saatanan kylmä ja pikkujouluissa tapahtuu yhtä sun toista, mutta ne pitää unohtaa viikossa parissa ja jatkaa taas elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sitten kysytään vielä lähempänä ajankohtaa, että haluaako betsata juhannustriplan puolesta, mutta järkyttyy ensalkuun suomalaisten asennoitumisesta tragedoihin, mutta kohta sitä vedetään viikonloput soppaa työkavereiden ja/tai heidän kavereidensa kanssa ja tutustutaan taas uusiin ihmisiin.

Sen sijaan jos maahan tullaan ilman työtavoitetta, asemoidutaan omaa kansallisuutta edustavien keskuuteen, eikä osata englantia tai edes omalla kielellä lukea, niin tuolta on vähän vaikeampi ponnistaa ylöspäin, jos viettiä tuollaisesta tilanteesta lähteä edes on, missä valtio elättää ja saa vain pitää huolta perheestä ja seurustella oman viiteryhmänsä kanssa päivät pitkät.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mä sanoisin, että köyhyys aiheuttaa sitä sopeutumattomuutta. Ne humanitaariset maahanmuuttajat ovat köyhiä jo tullessaan tänne, ja aika pirun vaikea köyhän ihmisen on sopeutua tällaiseen elämänmenoon, jossa rahattomat ihmiset ovat keskiluokan silmissä ihmissaastaa.

Toiset köyhät sopeutuu ja toiset ei. Näissä on paljon kulttuurisia eroja. Haastetta varmasti riittää, juuri siksi noita pitäisi ehdottomasti valikoida!
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kieltämättä tilanne on se, että Ruotsin tilanne on alkanut mennä aika vakavaan suuntaan, ymmärtääkseni yksin Malmössä on tänä vuonna ollut kymmeniä erilaisia välikohtauksia, joista hurjimmat sitten näitå kranaatti-iskuja.

Toisaalta Ruotsissa on jo pitkään vallinnut aika vahva jengikulttuuri jossa on käytetty paljon enemmän ja raaempaa väkivaltaa kuin meillä Suomessa. Voiko olla että siinä missä vanhemmat jengit ovat siirtyneet talousrikoksiin ja huumausaineiden maahantuonnin rahoittamisiin niin nämä mamut ovat tulleet suorittavaksi portaaksi. Ruotsin Mafia* on muuten hyvä kirja ja käsittelee jengejä ja jengien välistä vihanpitoa länsinaapurissamme. Nyt olisi kyllä korkea aika toiselle laitokselle sillä meininki Ruotsissa on muuttunut noista ajoista. Luultavasti siinä tulisi myös hyvin esille kuinka paljon jengiväkivalta on kasvanut ja miten se on muuttunut. Maahanmuuttajien jengejä Ruotsissa on toki ollut aiemminkin. Isoimpana (maineikkaimpana) näistä Original Gangsters.

*Linkki sivulle kirjavinkit.fi
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Voi olla näinkin. Kiitoksia muuten kirjavinkistä, vaikuttaa aika mielenkiintoiselta.

Anyways, tavallaan elämme murrosaikaa ja kyllähän meidän sukupolvemme tulee näkemään elinaikanamme, mitä myös monikulttuurisen Ruotsin kohdalla lopulta tulee käymään. On syytä muistaa, että vaikka Saksan turkkilaisintegraatiossa on yhä myös vakavia ongelmia, niin kokonaisuutena nostaisin tuon kuitenkin onnistuneeksi esimerkiksi monikulttuurisuudesta.

Aina Saksassa vieraillessani - tätä tapahtuu usein - koen hyvin vahvasti, että turkkilaisuus on tänä päivänä erottelematon osa saksalaisuutta ja saksalaista kulttuuria. Koen myös vahvasti niin, että Saksa olisi "köyhempi" maa, ilman tätä turkkilaisvaikutusta. PIenenä kevennyksenä voisi todeta, että myös Saksan futismaju kiittää "ulkolaisvahvistuksista" ;)
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto

Saksan turkkilaista kannattaa kuitenkin muistaa että tuo oli sitä sukupolvea jotka olivat kasvaneet Ataturkin perinnön varjossa joten heillä oli enemmän valmiuksia sopeutua saksalaiseen sekulaariin tasavaltaan. Ilman Ataturkin vaikutusta en suoraan sanottuna usko että sopeutuminen olisi ollut noinkin sujuvaa.

Saksan turkkilaiset keksivät mm. nykyaikaisen döner kebabin joka on iso osa länkkärien baarimättöä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Anyways, tavallaan elämme murrosaikaa ja kyllähän meidän sukupolvemme tulee näkemään elinaikanamme, mitä myös monikulttuurisen Ruotsin kohdalla lopulta tulee käymään. On syytä muistaa, että vaikka Saksan turkkilaisintegraatiossa on yhä myös vakavia ongelmia, niin kokonaisuutena nostaisin tuon kuitenkin onnistuneeksi esimerkiksi monikulttuurisuudesta.

Niin, Ruotsi tulee olemaan hyvä verrokki meille - toistaiseksi taitavat olla voitolla Finnkampenissa... Onpa kuitenkin sellaisiakin yhteiskunnallisia keskustelijoita, jotka ovat esittäneet jo vuosia sitten oheisia ennustuksia esim. Ruotsista ja Britanniasta:

On parempi vaihtoehto, että mielipuolinen maahanmuuttopolitiikka jatkuu vielä muutaman vuosikymmenen ja tuottaa ruotsalaisen ja brittiläisen yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen luhistumisen. Yhtäältä romahdus pakottaa kantaväestön rippeet nousemaan vastarintaan ja ratkaisemaan tilanteen voimaperäisesti.

Eli apokalyptistä rotusotaa odotellessa menevät nuo yhteiskunnat. Eivätkö oikeastaan lähes mitkä keinot tahansa ole oikeutettuja, kun pyritään estämään vastaava joukkotuho meillä?
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Turkkilaisten sopeutumista Saksaan on varmasti helpottanut se, että saksa on Turkissa kouluisssa kakkoskieli, kuten oli meilläkin joskus aikoinaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuo Roviolle koodaamaan (tai lähes mihin tahansa muuhun työhön) tuleva kaveri, joka tulee tänne tekemään töitä, luultavasti kykenee myös aika hyvin itse sopeutumaan. Työympäristö tarjoaa sosiaaliset kohtaamispisteet suomalaisten kanssa, yleensä ulkomaalaiset ovat paljon kykenevämpiä esittelemään itsensä ja tutustumaan muihin, sekä näkisin, että työympäristöissä eri kulttuuritaustoista tulevat ihmiset otetaan suuremmalla mielenkiinnolla vastaan kuin tavansuomalaiset. Ehkä Lapualla rakennustyömaasiivoojana voi kohdata työympäristössäänkin jos jonkinlaista suhtautumista, mutta pääosin kuitenkin uskoisin, että ulkomaalainen tulee ja otetaan melko hyvin vastaan työympäristöissä ja sopeutuminen tapahtuu omalla painollaan.

Kyllä, eikä tarvitsekaan tehdä ongelmaa sinne, missä sitä ei oikeasti ole. Jääkiekkoseuroissahan muuten tämä asia on juuri oikealla tavalla tiedostettu, ja ihan suunnitellusti pidetään huolta, etteivät esimerkiksi ulkomaalaisvahvistukset tai nuoret muualta tulleet pelaajat jää vapaa- ajalla liikaa yksin pyörimään tai kämppäänsä mätänemään. Sitten kun nähdään, että homma pelaa, niin mitään "kaitsemista" ei tarvita. Enemmänkin tässä on kuitenkin kyse kyllä työyhteisöjen kulttuurista kuin mistään yhteiskunnan puolelta tarvittavasta sopeutuksesta, se on totta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyllä Suomen pitäisi ruveta ottamaan humanitaarisia maahanmuuttajia paljon paljon enemmän, jotta vertailu olisi järkevää, Ihan ensimmäisenä pitäisi vähintäänkin lisätä Suomen nykyisiin vuosittaisiin vastaanottomääriin nolla perään.

Ei, et työväenluokkaisen taustasi takia ymmärtänyt sofistikoitunutta pointtiani: oletan että Ruotsin humanitäärinen maahanmuutto tulee olemaan jatkossakin moninkertaista Suomeen verrattuna ja voimme sitten mahdollisesti ilolla seurata, kun lähitulevaisuudessa länsinaapurissa käydään apokalyptistä rotusotaa. (Tosin sieltä sitten voikin tulla valtaisasti viikinkipakolaisia tänne ja pakkoruotsi saattaa kuitenkin pelastua...)
 
Ei, et työväenluokkaisen taustasi takia ymmärtänyt sofistikoitunutta pointtiani: oletan että Ruotsin humanitäärinen maahanmuutto tulee olemaan jatkossakin moninkertaista Suomeen verrattuna ja voimme sitten mahdollisesti ilolla seurata, kun lähitulevaisuudessa länsinaapurissa käydään apokalyptistä rotusotaa.

Näinhän siinä ei tule käymään. Ruotsissa ei rasismilla ole kasvupohjaa, sillä rasismihan pohjaa tuntemattoman pelkoon. Ruotsi on ihmisten etnisten taustojen suhteen niin paljon kirjavampi maa kuin Suomi, että siellä eivät "maahanmuuttokriitikot" voi kerätä vaaleissa likimainkaan sellaisia äänipotteja kuin Suomessa, kun ihmiset näkevät elinympäristössään että ei maahanmuutto ole mikään ongelma. Sama homma Tanskassa. Siellä eivät paikalliset persut paljon parlamenttipaikoilla juhli, koska etnistä diversiteettiä on niin paljon enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitäisikö monikulttuurisuuden toimia myös toisinpäin eli pitäisikö etupäässä Afrikan ja Lähi-Idän ottaa vastaan vuosittain tuhansia eurooppalaisia, kustantaa heidän elämisensä verovaroin, turvata heidän oikeutensa harjoittaa omaa kulttuuriaan, tapojaan ja uskontoaan sekä lisäksi suvaita heitä ja kertoa heidän rikastavasta vaikutuksestaan?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Siitä vaan kokeilemaan Syyriaan.
 
Näinhän siinä ei tule käymään. Ruotsissa ei rasismilla ole kasvupohjaa, sillä rasismihan pohjaa tuntemattoman pelkoon. Ruotsi on ihmisten etnisten taustojen suhteen niin paljon kirjavampi maa kuin Suomi, että siellä eivät "maahanmuuttokriitikot" voi kerätä vaaleissa likimainkaan sellaisia äänipotteja kuin Suomessa, kun ihmiset näkevät elinympäristössään että ei maahanmuutto ole mikään ongelma. Sama homma Tanskassa. Siellä eivät paikalliset persut paljon parlamenttipaikoilla juhli, koska etnistä diversiteettiä on niin paljon enemmän.
Mitä sä höpiset Tanskasta? Paikallinen persut on toiseksi suurin puolue ja sai parlamenttivaaleissa 21,1% äänistä. Tanskassa on paikoilla mitattuna pohjolan suurin maahanmuuttokriittinen puolue. Linkki ylen sivuille:
Oppositio voitti Tanskan parlamenttivaalit – kansanpuolueelle äänivyöry | Yle Uutiset | yle.fi
Tankassa on myös pohjolan tiukimmat lait mamuille ja rikoksesta lentää pihalle. Myös kerjääminen on kielletty.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Tietysti kenelle tahansa ihmiselle aika erikoinen kanta, että ei pelota ollenkaan, vaikka naapurissa ammuttiin parikymppinen nuori. Jos näin tapahtuisi minun naapurissani ja kyseessä olisikin yksittäistapaus, niin kyllä minua hieman järkyttäisi.

No, artikkelin aikana sitten selviääkin, että Mäkiaho on malmöläisen kansalaisyhdistyksen pj, niin ehkä se selittää jotain hänen motiiveistaan.

Toki se lienee selvää, että tätä nykyä myös Ruotsin mamu-ongelmista kerrottaessa vaivaa mediaa kohuhakuisuus, joka saattaa vääristää todellista kuvaa tapahtumien vakavuudesta. Oli sitten kantasuomalainen tai mamu, niin toivottavasti käsikranaattien heittely ei kuitenkaan rantaudu Helsingin kantakaupunkiin. En kyllä tähän uskokaan, sillä toisin kuin mm. Immonen ja muut kilipäät väittävät, ei Suomessa ole mitään sen sortin mamupommia edes näköpiirissä, kuin länsinaapurissa.
 
Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuosta Mäkiahosta tuli mieleen se Irakin tiedottaja, joka vankkumattomasti kertoi Irakin pistävän helposti hanttiin USA:n joukoille, samalla kun Saddam-patsaita jo kaadettiin taustalla.

ei Suomessa ole mitään sen sortin mamupommia edes näköpiirissä, kuin länsinaapurissa.

Ei tietenkään samanlaista pommia ole koska Suomen vastaanottomäärät ovat olleet paljon pienemmät. Ihan yhtä pulassa täällä oltaisiin jos olisimme samoja määriä ottaneet pakolaisia kuin Ruotsi.

Umpisuvaitsevien omaan nilkkaan tämä mamuongelma kolahtaa eniten, ironista kyllä. Islam ei tunnetusti ole kovin suvaitsevainen uskonto ja kun 2040-luvulla suurin osa ruotsalaisista on muslimeja niin siellä on anti-Pride-mielenosoitukset suurempia kuin nykyiset sateenkaarikulkueet. Monikulttuuria on tietysti Sharia-lain hyväksyminen, sehän on selvä juttu. Vain rasistijuntti voi vastustaa toisten kulttuuria.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tietysti kenelle tahansa ihmiselle aika erikoinen kanta, että ei pelota ollenkaan, vaikka naapurissa ammuttiin parikymppinen nuori. Jos näin tapahtuisi minun naapurissani ja kyseessä olisikin yksittäistapaus, niin kyllä minua hieman järkyttäisi.
Ihmiset ovat erinlaisia.

Suomessa kansanedustaja kirjoittaa taistelusta aatetta vastaan Facebookissa ja vitivalkoinen Ruskeana tyttönä bloggaava neitokainen tulkitsee että hänet halutaan tässä nyt tappaa. Tätä blogikirjoitusta jaetaan 11 000 kertaa Facebookissa ja se päätyy Iltalehteen. Ei siksi, että ne nauraisivat tälle säikylle bloggaajalle, vaan ihan validina uutisjuttuna jota mainostetaan "koskettavana-blogi-vastauksena".

Samaan aikaan Malmössä suomalaismiestä ei pelota vaikka porukkaa lahdataan oikealla ja vasemmalla ja kraanaatteja lentelee ilmassa. Hirveen-kiva-kaupunki-ja-harmi-että-tällaista-sattuu.

– Osa syystä se [maahanmuutto] tietysti on, mutta ei se niiden maahanmuuttajien vika ole. Kun katsoo statistiikkaa rikoksista ja mitä kaikkea sattuu, niin useinhan ne ovat maahanmuuttajia. Mutta en minä heidän piikkinsä tätä laittaisi. Samoinhan me tulimme tänne aikanaan vanhemmat ja muut, Mäkiaho pohtii

Tunneihmiset on hassuja.
 
Umpisuvaitsevien omaan nilkkaan tämä mamuongelma kolahtaa eniten, ironista kyllä. Islam ei tunnetusti ole kovin suvaitsevainen uskonto ja kun 2040-luvulla suurin osa ruotsalaisista on muslimeja niin siellä on anti-Pride-mielenosoitukset suurempia kuin nykyiset sateenkaarikulkueet. Monikulttuuria on tietysti Sharia-lain hyväksyminen, sehän on selvä juttu. Vain rasistijuntti voi vastustaa toisten kulttuuria.
Pew Research Centerin ennusteen mukaan vuonna 2030 Ruotsissa on noin miljoona muslimia, 10 % väestöstä.
Region: Europe | Pew Research Center

Rasistijuntit voisivat ottaa asioista selvää ennen mesoamista.
 
Tuamas

Jäsen
PEW Research Centerin ennusteen mukaan vuonna 2030 Ruotsissa on noin miljoona muslimia, 10 % väestöstä.
Region: Europe | Pew Research Center

Rasistijuntit voisivat ottaa asioista selvää ennen mesoamista.

Eihän mitkään tilastot ole koskaan estäneet valheellista islamisaatiosta paasaamista. Eli sinänsä ihan linjassa ollaan.

Edit.
Tuosta vielä sama Briteistä (jutusta löytyy myös Euroopan maiden syntyvyystilastot muslimit vs. muut).
FactCheck: will Britain have a Muslim majority by 2050?
 
Viimeksi muokattu:

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pew Research Centerin ennusteen mukaan vuonna 2030 Ruotsissa on noin miljoona muslimia, 10 % väestöstä.
Region: Europe | Pew Research Center

Rasistijuntit voisivat ottaa asioista selvää ennen mesoamista.

Niin? Kirjoitin "2040-luvulla" ja sinä kumoat sen vuoden 2030 ennusteella. Kas kun et tämänhetkisellä prosentilla. 2030 ja 2049 välissä on 19 vuotta ja kun kasvu on eksponentiaalista niin voit matematiikan opettajaltasi käydä kysymässä lisäselvennystä asiaan.

@Tuamas "Saksassa syntyvistä lapsista on muslimeja vuoteen 2025 mennessä jo 75%" - STT:n uutinen
Hollanti muuttuu nykyisellä väestönkehityksellä muslimienemmistöiseksi maaksi vuoteen 2040 mennessä joten ei tuo Ruotsin muuttuminen muslimienemmistöiseksi kymmenen vuotta tuota myöhemmin ole mikään ihme. Kaikki ei tietystikään johdu muslimien nopeammasta lisääntymisestä vaan myös kantaruotsalaisten maastamuutosta esim. Norjaan.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Alkaahan tuo vitsaus olemaan, sillä jos turvapaikanhakijoita tulee tasaiseen tahtiin saman verran kuin tähän mennessä tänä vuonna, niin 14 000 hakijan raja menee rikki.
 
Niin? Kirjoitin "2040-luvulla" ja sinä kumoat sen vuoden 2030 ennusteella. Kas kun et tämänhetkisellä prosentilla. 2030 ja 2049 välissä on 19 vuotta ja kun kasvu on eksponentiaalista niin voit matematiikan opettajaltasi käydä kysymässä lisäselvennystä asiaan.
Väitätkö siis, että Ruotsin muslimiväestö kasvaa vuosien 2030-2049 välillä noin miljoonasta noin kuuteen miljoonaan?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
@Tuamas "Saksassa syntyvistä lapsista on muslimeja vuoteen 2025 mennessä jo 75%" - STT:n uutinen
Hollanti muuttuu nykyisellä väestönkehityksellä muslimienemmistöiseksi maaksi vuoteen 2040 mennessä joten ei tuo Ruotsin muuttuminen muslimienemmistöiseksi kymmenen vuotta tuota myöhemmin ole mikään ihme. Kaikki ei tietystikään johdu muslimien nopeammasta lisääntymisestä vaan myös kantaruotsalaisten maastamuutosta esim. Norjaan.

Voisitko linkittää alkuperäisen uutisen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös