Liigan siirtohuhut kaudelle 2015–2016

  • 1 802 914
  • 3 997
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
En nyt ole välttämättä oikein tyytyväinen tähän tapaan miten Jatkoajan verkkolehti on ruvennut uutisoimaan näistä huhuista varsinkin yksittäisinä uutisina. Tuollainen uutinen missä olisi kasattu useampia huhuja olisi parempi, eikä vaikuttaisi niin paljoa klikkausten kalastelulta.

Juu, onhan tämä tavallaan vajoamista kaiken maailman iltapulujen tasolle. Mutta toisaalta en minä osaa lähteä Jatkoaikaa tästä moralisoimaan, vaikka vähän klikkihuoraavatkin. Tämä kun on ilmaispalvelu eli käyttäjän kannalta "good value for money", niin tuon hinnan olen suostuvainen maksamaan siitä että pitävät systeemin pyörimässä.
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Minä ihmettelen aivan samaa, en näe mitään outoa tuossa uutisoinnissa. Onhan tuo ollut jo "tiedossa" pitkään ettei Palola Liigassa jatka. Tää on bisnestä jokaiselle joten ihme pikemminkin olisi ollut jos tietoa Palolan siirrosta ei ennen liigakauden loppua olisi tullut. Ei hetkauta venettä suuntaan eikä toiseen.
Kuules Rixa, myönnän, olen suivaantunut mediaan. Palola on aivan huikee pelaaja, tykkää moisesta kaverista joka saa pelata vapaammin hökkäyalueella ja kunnolla kikkailla. Sitten kun pyssy heilahtaa niin morjens.

Varmasti me Rixa tiedettin samoihin aikoihin että Olli lähtee ja niin sen pitääkin. Saa kunnon palkkaa ja jos pysyy ehjänä ja reppu heiluu, en näe mahdottomana kokeilua AHL-NHL. No NHL voi olla liian suuri askel realistisesti ajateltuna mutta katotaan nyt. Seurataan miestä mihin tie vuosien myötä vie.

Mua sapettaa tämä jatkoaika, ei keskustelut vaan nyt kohdistuu kritiikki toimitukseen. Mun paranoidinen skitsofrenia sanoo että siirron julkistamisen ajankohta on väärä. Palola-IFK 2-0. En IFK:ta väheksy mitenkään mutta Palola on ollut niiiiin ratkaiseva ukko kun vaan voi olla, tottakai on ne muutkin pelaajat vähän jeesannut. Meidän tärkein pelaaja Metson ohella. Ei tykkää Olli kun avaa Nämä sivut.
Mun mielesta olis journalistisesti korrektia ja hyvää sekä tasapuolista kohtelua joukkueita kohtaan jättää siirtohuhun julkistaminen myöhemmäksi.

Palola kuuma ja ultratärkeä mies Tapparalle, nyt saatiin hälyä, kyselyitä, huuteluita ja muita häiriötekijöitä joiltain faneilta ja muilta ihmisiltä jotka asian saa tietää. Ollin tekeminen häiriintyy, joka muuta väittää puhuu roskaa.

Jatkoaika on ylivoimaisesti suurin kiekkosivusto ja tuhansia kävijöitä päivittäin. Todella asiantuntevaa porukkaa ja kun mää naistä asioista tässä kirjoitan niin suurin osa ei pidä juttuja minään. Mitä jos oma joukkue olisi samassa tilanteessa, otteluvoitot 2-0 mutta peli ei todellakaan valmista, pelko persiissä että käy kuten vuosi takaperin. Voitosta kiinni mestaruus mutta kaveri tuli vain ohi. Tämmöistä tilannetta rakennan teille funtsittavaksi kun vielä olette niin ultrafani kun vaan voi olla. Omassa joukkueessa Liigan maalikuningas, pari peliä ratkaissut playoffeissa, huomenna kolmas ottelu.
Mutta mitä hittoa, seuratuin jääkiekkosivusto paiskasee siirtouutisen etusivulle. Varmaan vilpittömästi ja ajatellen ettei mitään haittaa koidu kun kesken tärkeää sarjaa ladataan uutinen. Jumalauta pelaaja ei tykkää, toimistolla ei tykätä, fanit tuskin kaikki tykkää, minä raivoan vaikka tiedän aikoja sitten pelaajan lähtevän muualle, mikä tässä on takana, mietin. Puolueeton kiekkosivusto aivan tahallaan sekoittaa joukkueen keskittymistä tällä teolla.
Kysehän ei ole pelaajasta vaan joukkueen keskittymisen häiriköinnistä ja toimittajista joku teki sen aivan tarkoituksellisesti.

Hakki on jotain hämmentänyt ja Ylen asiantuntijat vetää omiensa puolelle, ei ne mua haittaa .
Tampereella ei ole Tinkee tai Jannee kommentoimassa nelosen tv-lähetyksiä vaan Vellu, joka on hieno mies arvostan suuresti. Ei haittaa
Ovatko nämä puolueellisia? Jos tiukasti katsoo nin voi olla vähän mutta se ei häiritse tippaakaan.
 
Suosikkijoukkue
Porkkanapöksyt

Kirjoitin palautetta jutusta, mutta kas kummaa, oli jokin häiriö niin palautetta en saanut lähetettyä. Neuvostoliiton meininkiä.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Jatkoaika teki jossain vaiheessa lukijakyselyn jossa kysyttiin minkälaisia uutisia me lukijat haluttaisiin lukea. Mä ainakin ruksasin silloin siirtohuht kohdan ja mielestäni sen jälkeen noita uutisia on tänne jatkoaikaan laitettu...

Saman tein itsekkin ja juuri mietiskelin samaa asiaa eilen, että on alkanut huhuja puskemaan ovista ja ikkunoista. Ihan kiva noita on lukea, mutta oishan se joo jees, että ne seurat jolla pelit kesken, ni ei huudella. Se ei hyödytä ketään.
 
En minä kyllä osaa siitä mieltäni pahoittaa, että siirtohuhuja julkaistaan kesken kauden. Niin on tehty aina ja tullaan aina tekemäänkin. Ymmärtäisin yskän jollakin tasolla jos nyt olisi kerrottu Palolan siirtyvän HIFKiin tai edes johonkin toiseen liigaseuraan.

Mitä itse huhun tulee, niin jostain syystä en usko siihen. Vitjaz ei kuulosta sellaiselta paketilta, johon Palolan kannattaisi tyytyä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Siellä voi ihan hyvin vaikka ollakin sopimus Vitjaziin, mutta Vitjazissa pelaamiseen en usko ennen kuin näen. Vähän sama kuin Keräsen ja Raannan IFK-siirroissa.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä itse huhun tulee, niin jostain syystä en usko siihen. Vitjaz ei kuulosta sellaiselta paketilta, johon Palolan kannattaisi tyytyä.

Pakkohan tuon on pitää paikkansa. Olisi harvinaisen noloa Jatkoajan kannalta, jos toisen kerran puolen vuoden sisään uutisoitaisiin siirto, joka osoittautuisi täysin vääräksi tiedoksi. Ei tosin Jatkoaika tuota ensimmäisenä julkaissut. Vesa Rantanen kertoi siirrosta jo viikko sitten Iltasanomissa.
 
No eipä se silti olisi ensimmäinen kerta kun huhu osoittautuu ankaksi. En vain keksi syitä millä Palolan kannattaisi siirtyä juuri Vitjaziin tai toisaalta millä Vitjaz saisi houkuteltua Palolan sinne. Vitjaz kuuluu edelleen KHL:n pieniin ja jäi jälleen kerran pudotuspelien ulkopuolelle. Ei joukkue enää ole yleinen naurunaihe liigassa, mutta silti keskitasoa heikompi. Ei joukkue ole aiemmin saanut hankittua korkean profiilin ulkomaalaispelaajia, jollaiseksi Palola pitää lukea kaksinkertaisena Liigan maalikunkkuna. Harri Säteri, Mike Iggulden, Mario Kempe, Roman Horak, Mattias Porseland, Logan Pyett, Martin Cibak. Siinä Vitjazin viime kausien ulkomaalaispelaajia. No aika näyttää meneekö Palola tuohon listaan jatkoksi vai ei.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Siellä voi ihan hyvin vaikka ollakin sopimus Vitjaziin, mutta Vitjazissa pelaamiseen en usko ennen kuin näen. Vähän sama kuin Keräsen ja Raannan IFK-siirroissa.

Näissä papereissa on yksi poikkeus. KHL jengit (Jokereista en tiedä) eivät takuulla tee NHL pykäliä. Se onko nimi papereissa vai ei on kokonaan toinen asia. HIFK ei ole tässä tapauksessa verrannollinen. Tietysti pelaaja voi ostaa sopimuksensa ulos, mutta se voi tulla myös kalliiksi.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Onhan se ollut jo pitkään päivän selvää, että Palolan meriiteillä ei Tapparassa jatketa.
Seura valinta kieltämättä erikoinen, mutta ilmeisesti iso raha puhuu... toivottavasti saa myös rahansa.
Katsotaan nyt kevään MM-kisat ensin alta pois ja sitten minne Palola päätyy...

Ehkä tämä mikälie Vitzja yrittää muuttaa kurssiaan, vaikka tähän asti on heikko ollutkin. Onhan siellä jo tämä Asitokeenofikin...
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
No eipä se silti olisi ensimmäinen kerta kun huhu osoittautuu ankaksi. En vain keksi syitä millä Palolan kannattaisi siirtyä juuri Vitjaziin tai toisaalta millä Vitjaz saisi houkuteltua Palolan sinne.

Vitjaz kuuluu taloudellisessa mielessä KHL:n alempaan keskikastiin ja nyt sen suhteellinen asema todennäköisesti paranee, kun osa edellä olevista joutuu pudottamaan budjettiaan tai jopa luopumaan sarjapaikasta. Perspektiiviä muuten antaa se, että Torpedon pelaajabudjetti on hieman Vitjazia pienempi ja silti tuo seura on houkutellut riveihinsä Jarkko Immosen ja Juuso Hietasen kaltaiset nimet, jotka nyt kai aika lailla kiistatta ovat vielä Palolaa selvästi kovemman kaliiberin pelureita.
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Huhu tai tarkemmin sanottuna sopimus, Ilari Melart palaa Suomeen ja IFK:hon. Kova pakisto muodustuu herroista Auvitu, Grillfors, Generous, Melart, Söderholm. Siihen päälle Teppo, Nyqvist ja uutena Vainio.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo nyt näyttää siltä, että alakerta laitetaan kuntoon, vihdoin.

Auvitu - Grillfors
Taipalus - Melart
Söderholm - Generous

Ei paha.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Joo nyt näyttää siltä, että alakerta laitetaan kuntoon, vihdoin.

Auvitu - Grillfors
Taipalus - Melart
Söderholm - Generous

Ei paha.
Ai siis, että kun Honkaheimo-Pikkarainen kaksikko korvaantuu Melartilla, maailma pelastuu?
Ei tuo yo. nyt mitenkään erikoiselta Liigaan vaikuta. Ei ole vakuuttanut tähän mennessä. Miten yksi puukätinen Melart tekisi tuosta jotenkin sen erikoisemman? Enemmän jäähyjä, vähemmän pisteitä.
 
Lhutuur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Levonen haista vittu!!
Ai siis, että kun Honkaheimo-Pikkarainen kaksikko korvaantuu Melartilla, maailma pelastuu?
Ei tuo yo. nyt mitenkään erikoiselta Liigaan vaikuta. Ei ole vakuuttanut tähän mennessä. Miten yksi puukätinen Melart tekisi tuosta jotenkin sen erikoisemman? Enemmän jäähyjä, vähemmän pisteitä.
"Puukätinen" Melart tosin sattui tähän mennessä viimeisimmällä Suomen kaudellaan tekemään enemmän pisteitä kuin yksikään Sportin puolustaja tällä kaudella. Eikä se nyt ihan sattumalta ole maajoukkueenkaan mukana pyörinyt. Tuosta Devin hahmotelmasta voi sen verran kommentoida, että Söderholmilla ei vielä ole sopimusta. Ja aika kovasti saavat muut joukkueet vahvistua, jos tuo ei ole ensi kaudella Liigan TOP-3 -pakkikalusto :)
 
Barney

Ei ole Mikko Pukkakaan sattumalta maajoukkueen mukana pyörinyt. Onhan Sportin pakistossa myös toinen maajoukkuepuolustaja, Aleksi Laakso. Mikään puukäsi Melart ei kyllä todellakaan mahtuisi Sportin puolustukseen. Taipalus menisi Gröndahlin edelle ja Söderholm mahdollisesti Newtonin, jos hän floppaa. Jos ihan tosissasi luulet jonkun Melartin tai Grillforsin mahtuvan Sportin pakistoon, niin olet ns. ihan vitun kujalla.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Harvemmin pääsee spontaani naurunpyrskähdys palstaa lukiessa mutta Patin analyysit ei koskaan petä. Melart teki kuitenkin viimeisimmällä liigakaudellaan enemmän pisteitä kuin Honkaheimo tai Hank kahdella viime kaudella yhteensä, eikä tuollainen 80 jäähyminuuttia ole hänen roolissaan edes mitenkään erityisen korkea luku. Kyllä tuo Devin hahmotelma aika helvetin ryhdikkäältä näyttäisi, olisi heittämällä liigan kärkitasoa.
 
Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Pelicans-osiossa eräs Blues-nimimerkki huhuili, että Miro Aaltosen perässä on Blues, HPK, Sport ja Pelicans ja näistä neljästä Pelicans olisi tehnyt parhaan tarjouksen.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös