Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2014–2015

  • 1 200 021
  • 3 230

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Alisuorittiko, Uniquewn, SaiPa mielestäsi rajustikin viime kaudella, kun parhaista pelaajista kupattunakin on arvioissasi edelleen kuudenneksi paras joukkue puhtaasti pelaajamateriaalin perusteella valmennukselliset seikat, esimerkiksi, unohtaen?

Ei tietenkään alisuorittanut, mutta arvostan tiettyjä SaiPan tulopuolen pelaajia korkeammalle kuin mitä lähtöpuolella on. Esimerkiksi pakkihankinnat Salcido - Lofquist on mielestäni pelkästään upgrade Spangiin ja Glenniin. Savilahden korvaajaa toki ei vielä ole tullut, ja Taipaluskin lähti, mutta jos nyt vertaa vaikka JYPin alakertaan, niin SaiPan tilanne tällä hetkellä on parempi.

Ehkä tuli lyötyä sijan tai pari liian korkealle, kun miettii SaiPan hyökkäysosastoa (etenkin laitureita) nyt tarkemmin. Mutta mielestäni SaiPan rosteri on yksi niistä, joka tasaisuudellaan ja etenkin peräpäällään ei tule mitään hirveää romahdusta kokemaan. Arvostan SaiPan sentteriosaston, kärkipakkien ja ykkösveskarin yhdistelmän melko korkealle tämänhetkisessä vertailussa.
 
Bacon

Jäsen
Taitaa porukalta myös unohtua, että SaiPan ykkösketju Mankinen-Koho-Tavi säilyi koskemattomana ja he voivat ensi kaudella vielä yllättää kaikki. Ainakin täällä tiedetään jo, mitä he parhaimmillaan voivat saada aikaan. Maalin edestä löytyy taas se Markkasen Jussi, joka tuskin yhden kesän aikana kovin suurta tason laskua kokee. Pitihän hänen jo viime kesänä olla liian vanha.

Davisin tilallekin ollaan haettu McIntyre, joka on viime kaudet vedellyt suht samoilla tehoilla. Odotuksia on ladattu mieheen, saa nähdä miten lunastaa ne. Myös hyvässä ulkomaalaisketjussa ollut Spina jatkaa täällä.

Glenn-Spang oli tosiaan todella mielenkiintoinen pari siinä mielessä, että toinen pelasi hyvät pudotuspelit ja toinen hyvän runkosarjan. On täysin mahdollista, että ainakin toinen näistä floppaa ensi kaudella odotuksiinsa nähden ihan huolella. Luotan etukäteen paljon enemmän pariin Salcido-Lofquist.

Kyllä täällä kärki on kuitenkin suht samalla tasolla kuin viime vuonnakin ja alemmista ketjuista löytyy hirvittävä määrä kirittäjiä, että ainakin Saimaan rannoilla ollaan positiivisin mielin lähdössä kauteen.
 
Dängleri

Jäsen
En lähde tässä ketjussa sen enempää huutelemaan vieraisiin pöytiin, vaan keskityn puhtaasti oman kylän poikiin, joista muutama sana;

KalPa näyttäisi olevan tällä hetkellä ylivoimaisesti aliarvostetuin joukkue, ainakin mikäli on kotisohvamanagereita uskominen - useammassa veikkauksessa loppusijoitukseksi on lotottu sijat 14.-11. Edellä mainittu tietysti hymyilyttää kohtuu vahvasti, sillä asiat Kuopiossa ovat vaihteeksi paremmin kuin muutamaan viime kauteen, jolloin plakkariin kertyi mm. runkosarjan sijoitukset 1./5./14.

Pekka Virran paluu ja tehdyt pelaajahankinnat osoittavat että organisaatio otti opikseen virheistään, ja haluaa palata takaisin liigan kärkipaikoille. Nousu aivan terävimpään kärkeen tuskin tapahtuu tulevalla kaudella, mutta suora playoff-paikka on kuitenkin realismia.

KalPan pelaajamateriaali ei ole liigan nimekkäin, mutta sitäkin pekkavirtamaisempi. Joukkueessa on paljon läpimurron kynnyksellä olevia junioreita, sekä myös muutamia Mestis-hakuja, jollaisista Virta on aiemminkin onnistunut muokkaamaan jopa kansainvälisen tason pelaajia (kirkkaimpina tähtinä mm. Hartikainen, Kiiskinen ja Jalasvaara). Näiden edellä mainittujen pelaajatyyppien lisäksi joukkueesta löytyy myös kaivattua kokemusta mm. Jukka Voutilaisen, Mikko Jokelan ja Eero Kilpeläisen muodossa. Kaiken kaikkiaan joukkue vaikuttaa tasapainoiselta ja aiempaa selkeämmin roolitetulta.

Virran luoma pelityyli istui aikanaan KalPalle kuin nenä päähän, ja istunee myös nykyiselle pelaajamateriaalille. Tämän lisäksi siniviivojen siirtäminen ja sen myötä suurentunut hyökkäysalue palvelee pelaamista entisestään.

Mm. edellä mainittuihin asioihin vedoten näenkin KalPan valtavirrasta poiketen vähintäänkin TOP10-, mutta kaiken mennessä nappiin jopa TOP6 -joukkueena.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
KalPa näyttäisi olevan tällä hetkellä ylivoimaisesti aliarvostetuin joukkue, ainakin mikäli on kotisohvamanagereita uskominen - useammassa veikkauksessa loppusijoitukseksi on lotottu sijat 14.-11. Edellä mainittu tietysti hymyilyttää kohtuu vahvasti, sillä asiat Kuopiossa ovat vaihteeksi paremmin kuin muutamaan viime kauteen, jolloin plakkariin kertyi mm. runkosarjan sijoitukset 1./5./14. .

Ja sille on omasta mielestäni ihan hyvät perusteet. Puikoissa valmentaja joka ei ole viimeisen kolmen vuoden aikana saanut valmentamistaan joukkueista oikeastaan mitään irti vaikka materiaalit olivat jopa hieman nimekkäämpiä kuin nyt. Lisäksi Kalpassa taitaa olla tällä hetkellä tasan kaksi pelaajaa jotka ovat urallaan päässeet yli 30p kotoisessa liigassa. Mainitsemaasi potenttiaalia on ihan hyvin, mutta pelkällä potenttiaalilla ei pleijareihin mennä. Vielä kun siihen lisää sen faktan, että teidän ykkössentteri(Voutilainen) on todennäköisesti sen 1/3 peleistä sivussa jonkun sortin loukkaantumisen vuoksi.
 
Dängleri

Jäsen
Ja sille on omasta mielestäni ihan hyvät perusteet. Puikoissa valmentaja joka ei ole viimeisen kolmen vuoden aikana saanut valmentamistaan joukkueista oikeastaan mitään irti vaikka materiaalit olivat jopa hieman nimekkäämpiä kuin nyt.

Nimenomaan - siinäpä se ydin. Käsittääkseni Virta ei koskaan saavuttanut Turussa tai sen enempää Porissa näiden "nimekkäämpien" suosiota mikä oli varmastikin merkittävä syy miksei tulosta koskaan tullut. KalPassa Virran asema ja auktoriteetti on sen verran sementtinen, että lopputulos tulenee olemaan toisenlainen.
 
Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa

Toisaalta minkä verran KalPassa oli Tuokkolan vaikutusta Virran aikana?

Ihan mielenkiintoisia pelaajiahan Kuopiosta löytyy ja viime kaudesta on varmasti luvassa parannusta, mutta mihin se sitten riittää. Taitaa mennä kuitenkin säälikamppailuksi monen muun joukkueen kanssa. Kaipa tuosta sarjasta taas hyvin tasainen tulee jos ei huomioida ykkössuosikkeja ja Sportia.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Nimenomaan - siinäpä se ydin. Käsittääkseni Virta ei koskaan saavuttanut Turussa tai sen enempää Porissa näiden "nimekkäämpien" suosiota mikä oli varmastikin merkittävä syy miksei tulosta koskaan tullut. KalPassa Virran asema ja auktoriteetti on sen verran sementtinen, että lopputulos tulenee olemaan toisenlainen.

Turussa käsittääkseni pääsi vaikuttamaan joukkueen kasaamiseen sen verran paljon joten en usko että se pelkästä suosion puutteesta oli kiinni. Tuljakovi ottikin hyvin esille tuon Tuokkolan vaikutuksen. En usko sen olevan pelkkää sattumaa, että heti kun Virta jatkoi ilman Tuokkolaa niin hänen uransa lähti laskuun.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Santsu kirjoitti:
Tuljakovi ottikin hyvin esille tuon Tuokkolan vaikutuksen. En usko sen olevan pelkkää sattumaa, että heti kun Virta jatkoi ilman Tuokkolaa niin hänen uransa lähti laskuun.
Ahaa, olen ollut aivan vääränlaisessa käsityksessä. Jostain olen saanut päähäni, että molempia Tuokkolan päävalmentajauran menestyskausia (runkosarjan voitto Kuopiossa ja JYPin A-nuorten mestaruus) yhdisti sama tekijä, edeltävän päävalmentajan luomat erinomaiset pohjat. Sen sijaan KalPan A-nuorissa 2010-11 Tuokkola ei ihmeitä saanut aikaan, kun pohjat oli heikommat.Kuopion kannalta harmillista, että vasta nyt selvisi sen olleenkin Pekka Virta joka menestyi Tuokkolan siivellä, eikä toisinpäin. Väärän miehen patsas rakennettiin Torin kulmalle.
 
Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Lähtökohta tällekaudelle kuopiossa on kulisseissa uudesta ulkoisesta auringonpaisteesta huolimatta kuitenkin hieman haastava ja siksi kai tuo noteerauspuoli on aika alhaalla lähtölavalla kun immeiset kuitenkin ossaa laskea yksi ynnä yksi yhteen: Jumbosijalta uudestaan liikkeelle materiaalisesti suunnilleen samantasoisella joukkueella, valmennus kokonaan uusiksi ja suuri rakennustyö edessä joukkueen kanssa. Ei se mikään helppo nakki ole koska pohjalta ponnistus yleensä ottaa kauden-kaksi minimissään olipa miten hyvät systeemit tahansa. Edellinen KalPan pohjaltanousu eli 2005-2008 vaati kaksi jumbosijaa ja yhden 13. sija ennenkuin NHL:ää myöten saadut vahvistukset heittivät porukan kertarytinällä pronssille asti. Tämä tuleva kausi jos ollaan sillä kymppisijalla ja pelataan ylipäätänsä offseja päätökseksi niin voidaan sanoa kauden olevan ihan onnistunut. Hyvällä rakennustyöllä sijoille 11-12 on ehdoton minimi, pari sakkia pitää jo nyt pystyä taa jättämään ilman heittopussi-statuksia, haastaa sarjajohtoa myöten matseissa kaikki tosissaan ja pelata joka matsista kitkerään loppuun asti oikeasti voitosta ja nokka ylös seuraavan kauteen. Ensikausi on työvoitto, ei mestaruus mutta näytetyö siitä että tulossa ollaan uudestaan ja ihan vakavissaan.

Tilanne on muuttunut tulevaisuuden odotuksissa sitten siinäkin että muutamaan vuoteen ei varmaankaan mistään rapakon takaa jättipotteja tulla kovin herkästi saamaan joten kotimaisella rakennuksella pitäisi luoda ainakin keskiverrosti menestyvä tarina. Hyviä hakuja meillä on, potentiaalisia uusia junnuja ja muutama vanha hyvä stara eli materiaali ei itsessään ole tosiaankaan mitenkään kehno vaan sen yhteen liimaaminen lyhyessä ajassa - joka yksi kausi aina on- on se todellinen haaste ja tehtävä.

Virran onnistuminen valmennuksessa näyttelee järisyttävän suurta osaa tälläkertaa kun nyt saadaan reagoiva valmentaja joka johtaa orkesteria oikeasti halki ottelujen. Virran on kyettävä nollaamaan kaksi viimeistä omaa heikkoa kauttaan pääkopassaan täysin, ja jatkettava omassa KalPan kanssa luomassa linjassaan sitä työtä mihin hän viimeksi jäi. Paljon on muuttunut toisaalla KalPan kentälläkin, ei siellä enää tarvitse pääomistajan kanssa pähkäillä (jos sellaista olikaan) tai miettiä muuta epäolennaista. Tuokkolan osuus jää tässä auttamatta historian merkinnöiksi, itse en oikein usko sitä että Tuokkolan toiminta olisi Virran loihtimaa menestystä valtavasti mihinkään suuntaan muuttanut tai edistänyt, tumppihan vain jatkoi ja hiukan terävoitti Virran niksejä eteenpäin ja se riitti runkosarjan kannuun. Elleivät sitten ole minua vanhaa miestä rötöskonstein ynnä väärin tietovuodoin siis aikoinaan huijanneet.

Meillä on yhtälailla epävarmuus-kuin tuntemattomia tekijöitä yhtälössä liikkeelle lähtiessä ja tästä voi tulla ihan millainen kaurapuuro tahansa, alkaen kirkkaasti kuuden sakkiin taas rymistellessä tai 13. sijalle uupuneesti raahautuessa. Siksi kai tämä lätkä niin hienoa onkin, kun mitä vaan voi tapahtua.. toivottavasti kaikki mahdollinen vaan ei taas tapahdu juuri meille.
Onneksi me KalPa- kannattajat kuitenkin aina seisomme joukkueemme takana satoipa pikkukiviä tai asteroideja vai kuinka.. ?
Ei meille mitään uusia helvettejä voi kukaan tarjota, kun kaikki on jo tähän mennessä eletty. Rautavaaran Tapsan sanoin: "On taivaallista helvetti kanssa toisien"
: X
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Kun lähes kaikki muu oleellinen joukkueiden voimasuhteista on jo käsitelty, niin onko tulossa isoja muutoksia bussikuskirintamalla? Antaako Kärpät edelleen muille tasoitusta kuskin ABC-korvapuustin verran?
 
Tästä tulikin mieleen, onko jo havaintoa mikä joukkue ottaa voimasuhteissa piikkipaikan kuntotestien perusteella? Joka vuosihan näitä löytyy etenkin valmentajaa vaihtaneiden seurojen joukosta, että pelaajat ovat tänä vuonna paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Tästä tulikin mieleen, onko jo havaintoa mikä joukkue ottaa voimasuhteissa piikkipaikan kuntotestien perusteella? Joka vuosihan näitä löytyy etenkin valmentajaa vaihtaneiden seurojen joukosta, että pelaajat ovat tänä vuonna paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Niin. Lisäksi oman seuran nuoret pelaajat ovat kesän aikana menneet valtavasti taidollisesti/fyysisesti eteenpäin. Tämä kertaa 14.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Voisihan tähän heittää myös sen legendaarisen lainauksen Virran haastattelusta edelliseltä Kalpa kaudeltaan: "Joka päivä ollaan lähempänä sitäpäinää, kun Kuopiossa nostellaan kannua."

Ollaan ollaan. 2034 lähestyy koko ajan. Tai voisihan tuo myös tarkoittaa että vierasjoukkue nostelee Kuopiossa kannua, mutta epäilisin universumin repeävän liitoksistaan jos KalPa pelaisi finaaleissa.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Tästä tulikin mieleen, onko jo havaintoa mikä joukkue ottaa voimasuhteissa piikkipaikan kuntotestien perusteella? Joka vuosihan näitä löytyy etenkin valmentajaa vaihtaneiden seurojen joukosta, että pelaajat ovat tänä vuonna paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Lukko on näissä listauksissa selvä jumbo. Lukon pelaajat eivät ole treenanneet ollenkaan koko kesänä. Kysykää vaikka Jatkoajan keskustelupalstalta.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Lukko on näissä listauksissa selvä jumbo. Lukon pelaajat eivät ole treenanneet ollenkaan koko kesänä. Kysykää vaikka Jatkoajan keskustelupalstalta.
Ei tarvitse taas heittäytyä marttyyriksi. Pekka Virran joukkueet ovat aina paitsi sekaisin, myös huonossa kunnossa.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Lähtökohta tällekaudelle kuopiossa on kulisseissa uudesta ulkoisesta auringonpaisteesta huolimatta kuitenkin hieman haastava ja siksi kai tuo noteerauspuoli on aika alhaalla lähtölavalla kun immeiset kuitenkin ossaa laskea yksi ynnä yksi yhteen: Jumbosijalta uudestaan liikkeelle materiaalisesti suunnilleen samantasoisella joukkueella, valmennus kokonaan uusiksi ja suuri rakennustyö edessä joukkueen kanssa. Ei se mikään helppo nakki ole koska pohjalta ponnistus yleensä ottaa kauden-kaksi minimissään olipa miten hyvät systeemit tahansa. Edellinen KalPan pohjaltanousu eli 2005-2008 vaati kaksi jumbosijaa ja yhden 13. sija ennenkuin NHL:ää myöten saadut vahvistukset heittivät porukan kertarytinällä pronssille asti. Tämä tuleva kausi jos ollaan sillä kymppisijalla ja pelataan ylipäätänsä offseja päätökseksi niin voidaan sanoa kauden olevan ihan onnistunut. Hyvällä rakennustyöllä sijoille 11-12 on ehdoton minimi, pari sakkia pitää jo nyt pystyä taa jättämään ilman heittopussi-statuksia, haastaa sarjajohtoa myöten matseissa kaikki tosissaan ja pelata joka matsista kitkerään loppuun asti oikeasti voitosta ja nokka ylös seuraavan kauteen. Ensikausi on työvoitto, ei mestaruus mutta näytetyö siitä että tulossa ollaan uudestaan ja ihan vakavissaan.

Tilanne on muuttunut tulevaisuuden odotuksissa sitten siinäkin että muutamaan vuoteen ei varmaankaan mistään rapakon takaa jättipotteja tulla kovin herkästi saamaan joten kotimaisella rakennuksella pitäisi luoda ainakin keskiverrosti menestyvä tarina. Hyviä hakuja meillä on, potentiaalisia uusia junnuja ja muutama vanha hyvä stara eli materiaali ei itsessään ole tosiaankaan mitenkään kehno vaan sen yhteen liimaaminen lyhyessä ajassa - joka yksi kausi aina on- on se todellinen haaste ja tehtävä.

Virran onnistuminen valmennuksessa näyttelee järisyttävän suurta osaa tälläkertaa kun nyt saadaan reagoiva valmentaja joka johtaa orkesteria oikeasti halki ottelujen. Virran on kyettävä nollaamaan kaksi viimeistä omaa heikkoa kauttaan pääkopassaan täysin, ja jatkettava omassa KalPan kanssa luomassa linjassaan sitä työtä mihin hän viimeksi jäi. Paljon on muuttunut toisaalla KalPan kentälläkin, ei siellä enää tarvitse pääomistajan kanssa pähkäillä (jos sellaista olikaan) tai miettiä muuta epäolennaista. Tuokkolan osuus jää tässä auttamatta historian merkinnöiksi, itse en oikein usko sitä että Tuokkolan toiminta olisi Virran loihtimaa menestystä valtavasti mihinkään suuntaan muuttanut tai edistänyt, tumppihan vain jatkoi ja hiukan terävoitti Virran niksejä eteenpäin ja se riitti runkosarjan kannuun. Elleivät sitten ole minua vanhaa miestä rötöskonstein ynnä väärin tietovuodoin siis aikoinaan huijanneet.

Meillä on yhtälailla epävarmuus-kuin tuntemattomia tekijöitä yhtälössä liikkeelle lähtiessä ja tästä voi tulla ihan millainen kaurapuuro tahansa, alkaen kirkkaasti kuuden sakkiin taas rymistellessä tai 13. sijalle uupuneesti raahautuessa. Siksi kai tämä lätkä niin hienoa onkin, kun mitä vaan voi tapahtua.. toivottavasti kaikki mahdollinen vaan ei taas tapahdu juuri meille.
Onneksi me KalPa- kannattajat kuitenkin aina seisomme joukkueemme takana satoipa pikkukiviä tai asteroideja vai kuinka.. ?
Ei meille mitään uusia helvettejä voi kukaan tarjota, kun kaikki on jo tähän mennessä eletty. Rautavaaran Tapsan sanoin: "On taivaallista helvetti kanssa toisien"
: X

" on taivaallista yksin, helvetti kanssa toisien. " ..pakko korjata, anteeksi !
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Nostetaan sen verran ylös, että Laschin ja Nakladalin myötä TPS nousee ykköskoriin Kärppien, Tapparan ja Lukon seuraksi.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nostetaan sen verran ylös, että Laschin ja Nakladalin myötä TPS nousee ykköskoriin Kärppien, Tapparan ja Lukon seuraksi.

IMO tämä edellyttäisi yhtä sentteriä sekä Tukosen pysymistä kunnossa. Laittaisin Tepsin nyt Lukon, Tapparan ja Kärppien taakse mutta muita edelle. Menivät sellaiseen omaan tyhjiöönsä sijalle 4.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tästä tulikin mieleen, onko jo havaintoa mikä joukkue ottaa voimasuhteissa piikkipaikan kuntotestien perusteella? Joka vuosihan näitä löytyy etenkin valmentajaa vaihtaneiden seurojen joukosta, että pelaajat ovat tänä vuonna paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Sport & Valtonen. Olen ollut lukevinani että Sportissa kuulemma treenataan 100% lasissa ja jokainen antaa kaikkensa myös treeneissä, surffailijoita ei hyväksytä. Ilmeisesti meininki on muutenkin hyvä joukkueen sisällä.

Lukossahan ilmeisesti treenataan n.80% lasissa ja jokainen ottaa vähän rauhallisemmin, surffailijat hyväksytään ;)

IMO tämä edellyttäisi yhtä sentteriä sekä Tukosen pysymistä kunnossa. Laittaisin Tepsin nyt Lukon, Tapparan ja Kärppien taakse mutta muita edelle. Menivät sellaiseen omaan tyhjiöönsä sijalle 4.
Aika pitkälti samaa mieltä, yksi sentteri niin mielestäni sen jälkeen olisi valmis "neljän joukko". Onneksi kauden aikana selviää pitävätkö ennusteet paikkansa. Kovaa jengiä TPS on kokoamassa.

Puheet Liigan-tason laskusta ovat mielenkiintoisia, neljä kovaa joukkuetta jo nyt.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puheet Liigan-tason laskusta ovat mielenkiintoisia, neljä kovaa joukkuetta jo nyt.

Nyt kun Liigaan tulisi satsata enemmän kuin koskaan Jokereiden lähdön ja CHL:n takia, Liigan suurin ja varakkain seura, HIFK, laiminlyö vastuunsa ihan täysin ja aikoo näemmä lähteä kauteen mitään sanomattomalla sekä kaikkein tylsimmällä (HIFK:n) joukkueella 2000-luvulla. HIFK ei kuse pelkästään omiin muroihin, vaan nyt kusta on kaikkien murojen seassa: HIFK kiittää, HIFK tackar.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kovia hankintoja TPS:ltä, mutta onhan Turussa ennenkin näitä nähty ja silti sijoitus on ollut pohjalla.

Vaikka Lasch on TPS:n valmennukselle tuttu mies, on jotenkin ristiriitaista, että TPS panostaa taas ulkomaalaisiin, vaikka Suikkanen tuntuu vähän väliä vähättelevän näiden panosta. Minusta mielenkiintoisinta TPS:ssä onkin se, miten Suikkanen suoriutuu ensi kaudella kahden heikosti menneen kauden jälkeen. Paljon kysymysmerkkejä, mutta ennakkoon TPS toki on vahva.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Suikkanen on todennut, että hankinnoissa on keskitytty sellaisiin pelaajiin, joilla on siteitä Turkuun tai ovat jo näyttäneet tasonsa Liigassa ja tietää sarjan. Ainoa, joka ei näitä kriteerejä täytä on Nakladal. Mutta en olisi jättänyt sen vuoksi minäkään hankkimatta.
Viime kauden Pare ja Sexton olivat paperilla kovia, mutta ensi kertaa Euroopassa. Suikkanen ei saanut iskostettua pelisysteemiä ja joukkueelle pelaamisen merkitystä näihin herroihin. Pelasivat hyökkäyspäähän todella hyvin, mutta muuten aika flegua menoa.
 
Viimeksi muokattu:

Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
TPS vaikuttaa kieltämättä hyvältä nipulta tällä hetkellä. Tuohon jos laitettaisiin spekuloitu S. Koivu vielä päälle, niin nousee helposti Kärppien ja Lukon kanssa Top 3:en. Nyt on Suikkasellakin näytönpaikka, materiaalista homman ei pitäisi jäädä kiinni ja runkosarjan top 6 vähimmäistavoite.

Pistää kyllä vituttamaan ettei oman joukkueen kohdalla tapahdu mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös