Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2014–2015

  • 1 201 117
  • 3 230

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tällä hetkellä näyttää siltä, että finaaleissa pelaavat Kärpät ja Lukko. Kärppien eduksi voi laskea, että todennäköisesti joukkueella on tulevallakin kaudella kolmosketju muodossa: Junttila-Kemppainen-Donskoi. Jokainen iski päälle 30p menneellä kaudella ja varsinkin Donskoilta voi odottaa yli 40p kautta.

Lukon kolmosketju ei ole lähelläkään tätä tasoa ja kun nelosessa on Riskat+Sipiläinen, joilta ei voi odottaa mitään hyökkäyssuuntaan.

ERiska ei nyt Lukossa edes pelaa enää ja Jonne Virtanen tulee täyttämään sitä aukkoa.

Eikä nelosketjun tarkoitus varsinkaan RD:n pelifilosofiassa ole ratkaista pelejä hyökkäyspäässä.

Kolmoseen löytyy muuten Teemu Nurmen ja Jerry Ahtolan tasoisia laitureita ja H.Koivistoltakin on läpilyöntiodotukset siinä keskellä.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja tämä vain omaa spekulaatiota, mutta hienoa katseltavaa on tuo Lukon panostus tällä hetkellä. Esimerkiksi IFK voisi ottaa tuosta mallia, nyt ovat taas liigan top3 budjetilla jäämässä valovuoden päähän materiaalin tasossa sekä Lukosta, että Kärpistä.

Sitä Lukon mestaruutta odotellessa, kyllähän sitä joskus kovan porukan voi kasaan saada eikä Lukon tekeminen nyt vielä ole mitään sellaista ollut minkä takia IFK:n pitäisi alkaa sitä matkimaan. Odotetaan kauden alkua ja katsotaan vaikka kymmenen pelin jälkeen missä joukkueet menee.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere

Tottakai Lukko on tehnyt panostuksia, mutta on joukossa myös paljon ylihypettämistä joukkueen osalta. Esimerkiksi Nieminen ja Välivaara ei saanut edes mahdollisuutta jatkaa kasvattiseuroissaan vaan todettiin ettei ole käyttöä. Onko näistä nyt kuitenkin tullut taas superpelaajia? Vauhkonen ei mahtunut aina SaiPan kokoonpanoon.

HIFK:n sentteriosasto taitaa olla tällä hetkellä liigan parasta. Miksi siellä esim. Kuparinen ei voisi nostaa tasoaan? Tuntuu tätä keskustelua lukiesssa että Raumalla ja Oulussa voi vain pelaajat kasvaa potenssiin kaksi. Kaikki vanhat jyrätkin löytää nyt viiden vuoden takaisen tasonsa kun saapuivat vain Lukkoon, jääkiekkoparantolaan.

Mielestäni tämän hetken jengejä katsoessa Lukkoa ja Kärpät saa liian isoa huomiota verrattuna Tapparaan ja HIFK:n joilla on pullat ihan kelvollisesti uunissa. Tämä ihan joukkueiden rostereita katsoessa, valmennuksen tason näkee sitten kaudella.
 
KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Sitä Lukon mestaruutta odotellessa, kyllähän sitä joskus kovan porukan voi kasaan saada eikä Lukon tekeminen nyt vielä ole mitään sellaista ollut minkä takia IFK:n pitäisi alkaa sitä matkimaan. Odotetaan kauden alkua ja katsotaan vaikka kymmenen pelin jälkeen missä joukkueet menee.

Tarkoitinkin tuota materiaalin eroa. IFK hankkii järjettömän isolla budjetilla Joonas Raskin ja Otto Honkaheimon. Jos mestaruutta tavoitellaan, niin tuollaiset hankinnat näyttävät lähinnä vitsiltä.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tottakai Lukko on tehnyt panostuksia, mutta on joukossa myös paljon ylihypettämistä joukkueen osalta. Esimerkiksi Nieminen ja Välivaara ei saanut edes mahdollisuutta jatkaa kasvattiseuroissaan vaan todettiin ettei ole käyttöä. Onko näistä nyt kuitenkin tullut taas superpelaajia?

Kuten Vahalahtikin. Luotan että RD osaa kaivaa näistäkin pelaajista parhaan esiin kuten Villenkin kohdalla.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Kuten Vahalahtikin. Luotan että RD osaa kaivaa näistäkin pelaajista parhaan esiin kuten Villenkin kohdalla.

Aivan. Mä kans luulen et Da Costa on uusi Palola. Luotan että Tappara osaa kaivaa näistä mestispelaajista kaiken irti, kuten on tehnyt Palolan kohdalla.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aivan. Mä kans luulen et Da Costa on uusi Palola. Luotan että Tappara osaa kaivaa näistä mestispelaajista kaiken irti, kuten on tehnyt Palolan kohdalla.

Hassun hauskaa. Milläs perustein odotat että Tappara organisaationa saa Da Costan urapolun samanlailla nousuun kuin Palolan kohdalla?
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tottakai Lukko on tehnyt panostuksia, mutta on joukossa myös paljon ylihypettämistä joukkueen osalta. Esimerkiksi Nieminen ja Välivaara ei saanut edes mahdollisuutta jatkaa kasvattiseuroissaan vaan todettiin ettei ole käyttöä. Onko näistä nyt kuitenkin tullut taas superpelaajia?

Vahalahti voitti pistepörssin ja Mikkola oli pakkien pörssissä toinen 4 vuotta vanhemman Karalahden takana. Kumpikaan ei saanut jatkosopimusta kasvattiseuroistaan.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Lukon kolmosketju ei ole lähelläkään tätä tasoa

No hiukan vaikea sanoa ettei lahellekaan. Henrik Koivisto todennakoisesti sentterina, joka on kuitenkin nuori pelaaja ja odotusarvo on varmaan siella 30 pinnan hujakoilla, teki viime kaudella 19 pistetta 39 pelissa. Ja lukolla riittaa kolmosketjun molempiin laitoihin sellaisia pelaajia jotka ovat tehneet yli 20 maalia liigakaudella. Sita ei varmaan voi sanoa yhdestakaan muusta jengista.

Joten "ei lahellakaan" on ehka vahan liioiteltua?
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Hassun hauskaa. Milläs perustein odotat että Tappara organisaationa saa Da Costan urapolun samanlailla nousuun kuin Palolan kohdalla?

Mitä hauskaa?

Raumalla kaikki pelaajat tekevät Vahalahdet. Jokainen kausi ja vuosi.

Eikö muualla siis kuitenkaan ole mahdollista pelaajien kehittyä tai nousta paremmalle tasolle?
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Vauhkonen ei mahtunut aina SaiPan kokoonpanoon.

Eikohan hanen roolinsa lukossa ole sama. Ei mielestani ennakkoon mahdu pelaavaan kokoonpanoon mutta lukko todennakoisesti peluuttaa aika laajaa rosteria koko kauden kun on noita CHL:ia ja muutenkin hyva antaa pelaajien levata aina valilla. Ennakkoon katsottuna ns. parhaisiin ketjuihin Vauhkonen ja Piitulainen ei edes mahdu, mutta Dufva varmaan antaa iakkaampien soturiensa levata peleja ja peluuttaa myos naita jannuja, kuten myos Joni Nikkoa joka oli hyva jo viime kaudella. Kilpailutilanne on kova.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä hauskaa?

Raumalla kaikki pelaajat tekevät Vahalahdet. Jokainen kausi ja vuosi.

Eikö muualla siis kuitenkaan ole mahdollista pelaajien kehittyä tai nousta paremmalle tasolle?

Olen kanssasi eri mieltä. Kaikki ei tee Vahalahtia.

Kysymykseesi, niin uskon aika vahvastikin että muissakin joukkueissa kuin Lukossa on mahdollista kehittyä pelaajana.
 
luimuri

Jäsen
Mitä hauskaa?

Raumalla kaikki pelaajat tekevät Vahalahdet. Jokainen kausi ja vuosi.

Eikö muualla siis kuitenkaan ole mahdollista pelaajien kehittyä tai nousta paremmalle tasolle?

Onko joku väittänyt, ettei muualla pelaajat voi kehittyä vai mitä ajat takaa kommentillasi? Tuskin myöskään kaikki tekevät "Vahalahdet", vai onko joku väittänyt myös näin?
Turha vetää hernettä nenään jostain ennustuksista ensi kauden suhteen, varsinkin kun ollaan kesäkuussa eikä läheskään kaikki joukkueet ole vielä lopullisia.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukon kolmosketju ei ole lähelläkään tätä tasoa ja kun nelosessa on Riskat+Sipiläinen, joilta ei voi odottaa mitään hyökkäyssuuntaan.

Mielestäni Lukon neloskenttä on roolissaan aivan Liigan kärkipäätä. Ei meillä edes odoteta, että Sipiläinen, Virtanen ja Riska tekisi tuhojaan hyökkäyspäässä, vaan hämmentävät soppaa ja hoitavat alivoimat hyvin. Tällä nelosella on voitettu pari mestaruutta Jypissä. Voin sanoa, että Lukolla on Liigan vittumaisimin nelonen, ja Nieminen antaa tukea ylemmissä kentissä.
 
dorka

Jäsen
Voin sanoa, että Lukolla on Liigan vittumaisimin nelonen, ja Nieminen antaa tukea ylemmissä kentissä.

"Meillä on Liigan paras nelosketju" Hetkinen, ihan niinkuin olisin kuullut tämän ennenkin? Ainiin, tätähän jokainen fani toitottaa. Ainoa mikä puuttui oli, että olisit kertonut miten aliarvostettuja Sipiläinen, Virtanen ja Riska ovat.

Saas nähdä antaako Duffa edes Niämisen taklata taikka hämmentää. Sehän voisi luoda jo jonkilaista tunnetta!
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
"Meillä on Liigan paras nelosketju" Hetkinen, ihan niinkuin olisin kuullut tämän ennenkin? Ainiin, tätähän jokainen fani toitottaa. Ainoa mikä puuttui oli, että olisit kertonut miten aliarvostettuja Sipiläinen, Virtanen ja Riska ovat.

Saas nähdä antaako Duffa edes Niämisen taklata taikka hämmentää. Sehän voisi luoda jo jonkilaista tunnetta!

Sanoinko, että Lukolla on Liigan paras nelosketju?
 
dorka

Jäsen
Sanoinko, että Lukolla on Liigan paras nelosketju?

Et, mutta sitä kuiteskin tarkoitit. Kerroit, että nelosketju homma ei ole kuin hämmentää ja siinä sivussa hoitaa alivoimat, joten vedin hyvin vahvan johtopäätöksen, että vittumaisin ketju on myös mielestäsi paras.

Kuinkahan monta kertaa Lukon vittumainen nelosketju saa kauden 2014-2015 aikana vietyä vastustajan ja vastustajan fanit täysin raivon partaalle täydellisellä vittumaisuudellaan? Itse en uskalla edes arvuutella, on ne niin vittumaisia. #monsterimonni
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Et, mutta sitä kuiteskin tarkoitit. Kerroit, että nelosketju homma ei ole kuin hämmentää ja siinä sivussa hoitaa alivoimat, joten vedin hyvin vahvan johtopäätöksen, että vittumaisin ketju on myös mielestäsi paras.

Ei tähän varmaan kannattaisi lähteä mutta aikamoisia johtopäätöksiä. "Sitä kuiteskin tarkoitit" <- ehdottoman vahva argumentti. En itse näe miksei tuosta rottaketjusta voisi olla ylpeä ja miksei sitä vaikka voisi pitää liigan parhaana. En kuitenkaan laittaisi sanoja toisten suuhun noin innokkaasti.

Arvauksia kuinka monta kertaa Lukon vittumainen nelosketju saa kaudella 2014-2015 vietyä vastustajan ja vastustajan fanit täysin raivon partaalle täydellisellä vittumaisuudellaa? Itse en uskalla edes arvuutella, on ne niin vittumaisia. #monsterimonni

Ei aukea tämä agendasi nyt. Lukolla on aivan helvetin vahva rosteri jahka saavat nuo verkkoonsa uineet fisut julkaistua, ja tämä nelosketju on todella vittumainen, ehdottomasti yksi vittumaisimpia ennakkoon. Oma arvaukseni on että useita kertoja per matsi. Tämä tekee satoja kertoja kauden aikana. Etenkin porilaisille tullee pitkä kausi.
 
marras

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko tulla sen verran huuteleen, että minä ainakin ottaisin tuon Lukon nelosen takas JYPiin koska tahansa ja pidän sitä yhtenä liigan parhaista nelosketjuista. Ainakin JYPin nykyistä nelosta kovempi se on.
Mutta olenkin ehkä vähän jäävi sanomaan.
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
1. Lukko
2. Kärpät
...

Lukolla on nyt tekemisen meininki. Pitääpä päivittää suosikkijoukkue..
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Kovasti täällä ollaan jo pistimet tanassa. Katsotaan nyt hankintakierros loppuun saakka. Raumallakaan ei kannata liikaa kiilottaa saappaita. Toisaalta siltä näyttää, että Lukko tulee vahvistumaan viime kaudesta, jolloin oltiin kolmosia. Mutta Kärpille suon mielelläni ykkössuosikin viitan, se kantoi sen viime kaudellakin kunnialla loppuun saakka.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Ei aukea tämä agendasi nyt.

No tuo lainaamasi jannu on assa fani ja ilmeisen kyrpiintynyt siita etta lukko on kasaamassa jengia jolla voi olla jonkinlaista saumaa kannuunkin.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No tuo lainaamasi jannu on assa fani ja ilmeisen kyrpiintynyt siita etta lukko on kasaamassa jengia jolla voi olla jonkinlaista saumaa kannuunkin.
Ja luultavasti viimeinen pisara on ollut tuo tämänpäiväinen ässäikoni-DixonHUHU. Tai ainakin musta tuntuu että tänään on ollut havaittavissa normaalia enemmän känkkäränkkää Porin ja Ässähenkisten suunnalla.

--
Nyt minun pitäisi esittää nöyrää ja kehua kaikkia muita ja painaa Lukkoa vähän alas mutta vitut. Ihan saatanan kovaa joukkuetta, ainakin ennakkoon, kasataan Ganalim barttal. Top-2 -kamaa tässä vaiheessa.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
No tuo lainaamasi jannu on assa fani ja ilmeisen kyrpiintynyt siita etta lukko on kasaamassa jengia jolla voi olla jonkinlaista saumaa kannuunki.

Asia on näin,dorka on juuri nimimerkkinsä veroinen.

Olen huomannut myös Ässä-fanien vitutuksen heidän ketjuissaan. Keskustelevat jatkuvasti, miten se isoveljen miljoonamiehistö kasaantuu. No, kyllä minuakin vituttaisi jos kannattamani joukkueen kärkihankinnat olisivat luokkaa Juha Kiilholma, vaikka varmaan hyvä roolissaan onkin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös