Mille naurat juuri nyt?

  • 13 247 162
  • 50 424

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nieminen gate ja Palola gate, ja niissä nauran parin Tappara-fanin reagoinnille aina kun joku ottaa nämä tapaukset esille. Hädissään väännetään jotain mukahassuttelua tai sitten käydään lämpöisenä kuin lettupannut. Mutta ei siinä, hyvää viihdettähän tuo.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Höhö, enää en naura, mutta eilen epäuskoisena huudahtelin Kuningaskuluttajalle, jossa vertailtiin ikkunanpesumenetelmiä. Vertailussa oli mukana Kärcherin pesuri, suihke+rätti ja perinteinen pesuaine/lastamenetelmä.

Pesuri tuli viimeiseksi ja haukuttiin ihan paskaksi. Nauru meinasi päästä siinä kohtaa, kun näytettiin miten vehjettä testihenkilö käytti. Ihan päin vittua, siis mikään vaihe hommassa ei mennyt niin kuin pitäisi ja tuloksena oli likaisin mahdollinen ikkuna mitä vain suinkin on mahdollista tällä Kärcherillä aikaiseksi saada. Ja kummasteltiin myös suurinpiirtein sitä, että voiko Kärcherin pesuainetta lapset turvallisesti juoda, ei varmaan voi, ihan kamalaa.
Jos olisin Kari Kärcher, niin minua olisi voinut ohuesti vituttaa tällainen perseily kansallisessa televisiolähetyksessä.

Noin muuten on sanottava, että tämä Kärcherin pesuri on parasta ikinä missään.

edit: Barrikadeille! Laitoin vielä oikein palautetta ohjelman sivuilla. Oikeaoppisen kotitaloustyön puolesta!
 
Viimeksi muokattu:

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Nieminen gate ja Palola gate, ja niissä nauran parin Tappara-fanin reagoinnille aina kun joku ottaa nämä tapaukset esille. Hädissään väännetään jotain mukahassuttelua tai sitten käydään lämpöisenä kuin lettupannut. Mutta ei siinä, hyvää viihdettähän tuo.

Tuo Niemisestä vellova keskustelu on kyllä aika huvittavaa luettavaa, kun väittelijät ovat kaivaneet kunnon poterot joista ei liikuta mihinkään suuntaan. Eräänalainen ikiliikkuja. "Palola-gatesta" kuumana käyminen on kuitenkin ihan ymmärrettävää, kun juttu lähti jostain ipalaisten aivopieruista liikkeelle ilman mitään todellista pohjaa. Tuota sitten ipalaiset toistelevat parilla foorumilla niin eikös joku tyhmä sen lopulta usko todeksi.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Ei hyvää päivää sentään..


Minkälaisia ihmisiä tuon puolueen johdossa on, että annetaan ihmisten munata itsensä totaalisesti. Seppo on jo sen ikäinen että nauratti (myötähäpeän sekaista naurua) mutta tuo tyttö.. ei edes hauskaa enää..
Pitäisiköhän Marikan pyrkiä vaikka ensin taloyhtiön hallitukseen, ennen Europarlamenttia siis? Eikö puolueen johdossa olisi pitänyt sanoa suoraan tuolle tytölle että " ei vielä..ei vielä..". Törkeää että hänet päästettiin munaamaan itsensä, mutta toisaalta aikuisesta ihmisestähän tässä on kyse.

" Mihin poliittiseen ryhmään kuulut?"
"mitäs niitä nyt onkaan..." "No vasemmalle, oikealle vai enemmän keskustaan?" "No mä en oikeen tiedä mitä ne vasen ja oikea on, niin siihen keskustaan.."
HILLITÖNTÄ KAMAA !!! =) Ei **stana!
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minkälaisia ihmisiä tuon puolueen johdossa on, että annetaan ihmisten munata itsensä totaalisesti. Seppo on jo sen ikäinen että nauratti (myötähäpeän sekaista naurua) mutta tuo tyttö.. ei edes hauskaa enää..
Pitäisiköhän Marikan pyrkiä vaikka ensin taloyhtiön hallitukseen, ennen Europarlamenttia siis? Eikö puolueen johdossa olisi pitänyt sanoa suoraan tuolle tytölle että " ei vielä..ei vielä..". Törkeää että hänet päästettiin munaamaan itsensä, mutta toisaalta aikuisesta ihmisestähän tässä on kyse.

" Mihin poliittiseen ryhmään kuulut?"
"mitäs niitä nyt onkaan..." "No vasemmalle, oikealle vai enemmän keskustaan?" "No mä en oikeen tiedä mitä ne vasen ja oikea on, niin siihen keskustaan.."
HILLITÖNTÄ KAMAA !!! =) Ei **stana!

Ensimmäisenä tulee mieleen, miten kukaan on päästänyt tätä tyttöä tuohon tilanteeseen? Eihän se ymmärrä missä se on tai mitä se on tekemässä. Täytyy antaa propsit haastattelijalle, ettei pokka revennyt tuota haastattelua tehdessä. Rautainen ammattilainen.
 
Minkälaisia ihmisiä tuon puolueen johdossa on, että annetaan ihmisten munata itsensä totaalisesti.
Itseasiassa tuon Itsenäisyyspuolueen puuhamies Antti Pesonen on aika hyvin perillä maailmanmenosta (joskaan en ole asioista samaa mieltä, mutta kantansa ovat selkeitä ja hyvin perusteltuja), ehkäpä voisi luonnehtia että Itsenäisyyspuolue on sitä mitä persut väittivät olevansa miinus arvokonservatiivisuus. Ilmeisesti vuosia lähes kannatuksetta paikallaan junnannut Pesonen on nyt sitten persujen esimerkin rohkaisemana valinnut Itsenäisyyspuolueelle tällaisen "kaikki kaikkea vastustavat hörhöt sisään koska kaikki julkisuus on positiivista julkisuutta" -taktiikan.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Hieman joutuu naureskelemaan yle urheilu-uutisten raportille päivän pelistä, "jäähyt ratkaisi blaa".

Perään haastatellaan kolmea pelaajaa ja vielä päälle valmentajaa, joista ketään ei edes mainitse jäähyjä vaan myöntävät vastustajan paremmuuden.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Euroviisuketjun mielensäpahoittajille.

Heh, älä...

Siellä pari (kaappi)homo(a)foobikkoa vahtaa kuitenkin viisuja yötä myöten silmä kovana ja kertoilee miten väärin asiat ovat. Noh, kukin tavallaan...
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Heh, älä...

Siellä pari (kaappi)homo(a)foobikkoa vahtaa viisuja yötä myöten silmä kovana ja kertoilee miten väärin asiat ovat. Noh, kukin tavallaan...

Sieltä iskettiin homofobia-kortti pöytään. Itseäni eivät kauheasti ikinä ole Euroviisut kiinnostaneet, mutta kilpailuhenkisenä aina innostun kuitenkin. Asiat ovat siinä mielessä väärin, että ainakaan minun mielestäni Itävallan kappale ei ollut paras, ja se voitti sen vuoksi, että Eurooppa on täynnä homofoobikkoja, jotka yrittävät osoittaa "suvaitsevaisuuttaan" äänestämällä Itävaltaa. Jos homofobiaa ei olisi, tuo kappale olisi ollut samoilla sijoilla Suomen kanssa. Se tosin naurattaa, kuinka jotkut jaksavat pahoittaa mieltään tuon henkilön ulkonäöstä. On niitä viiksekkäitä naisia muuallakin (rasistivitsi, anteeksi).
 
Mistähän sitten kohkataan, kun homot alkavat olla ihmisten silmissä normaaleja eivätkä nuo naisetkaan ainakaan enää niin epätasa-arvoisessa asemassa ole mitä monet feministit väittävät. Onkohan sitten jo köyhien ja muiden heikko-osaisten vuoro?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eli suomalaisia lihavia ämmiä saa arvosteella ja haukkua, rumille naisille on täällä jopa ihan oma ketjunsa, jonne linkitetään kuvia ja porukassa nauretaan. Tiinan Jylhän ulkonäölle rääkytään ja hyi vitutetaan ihan avoimesti.

Mutta auta armias mikä homofoobikko ja suvaitsematon peräjuntti olet jos Miss Venezuelasta jolla on parta ja ylidramaattiset elkeet, sanonut väärin..

Melkosta kaksinaismoralismia
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... On niitä viiksekkäitä naisia muuallakin (rasistivitsi, anteeksi).

Mies naisten vaatteissa on yksi vanhimmista teatterin rooleista, varsinkin aikana jolloin naiset eivät saaneet näytellä. Seitsemän seinähullua veljestä -bändissä esiintyvä Reijo Smedberg on käsittääkseni esiintynyt joka keikalla naisena, jonkin sortin ennätys tämäkin.

Itävallan esiintyjä oli drag-artisti, joka esiintyi Conchita Wurstina, ihan vastaavasti kuin rovaniemeläinen hevimuusikko, joka esiintyi Lordina. Kaveri on onnistunut roolissaan loistavasti, hän on voitti kisat ja selkeästi hämmentänyt Eurooppaa, aina jääkiekkoaiheista Jatkoajan keskustelupalstaa myöten.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Euroviisuketjun mielensäpahoittajille.
Yhtään esitystä en ole nähnyt tai kuullut, mutta viisukeskustelun määrästä ja laadusta päätellen voi todeta oikean kipaleen voittaneen.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eli suomalaisia lihavia ämmiä saa arvosteella ja haukkua, rumille naisille on täällä jopa ihan oma ketjunsa, jonne linkitetään kuvia ja porukassa nauretaan. Tiinan Jylhän ulkonäölle rääkytään ja hyi vitutetaan ihan avoimesti.

Mutta auta armias mikä homofoobikko ja suvaitsematon peräjuntti olet jos Miss Venezuelasta jolla on parta ja ylidramaattiset elkeet, sanonut väärin..

Melkosta kaksinaismoralismia

Nyt osui meen Lellu asian ytimeen ja lujaa!

Huippu oli aikoinaan tämä Per Looks-sivusto, jota suvaitsevaiset hehkutti pää märkänä, että nyt kaikki hyivituttamaan ja katsomaan, kuinka rumia ja ali-ihmisiä nuo on. Sitten kun paljastui, että pilkattavana oli mm.. seksuaalivähemmistöä, maahanmuuttajaa, näkövammaista, kehitysvammaista, ym.. ihmistä, niin sitten alkoi hirveä selittely, että ei me nyt niinku oikeesti, vitsivitsi ja ihan läpällä vaan.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Asiat ovat siinä mielessä väärin, että ainakaan minun mielestäni Itävallan kappale ei ollut paras, ja se voitti sen vuoksi, että Eurooppa on täynnä homofoobikkoja, jotka yrittävät osoittaa "suvaitsevaisuuttaan" äänestämällä Itävaltaa.
Kai tälle nyt saa sentään nauraa? Aiotko vaaliuurnillakin "osoittaa suvaitsevaisuuttasi"? Haloo, ei niitä äänestäneiden tietoja huudeta torilla! Lepo vaan.

Muutenkin nauran kaikille ahdasmielisille junteille, joiden lempipuuhaa on puolustella hassunhauskoja homo/ruotsalais/feministi -vitsejään.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Nyt osui meen Lellu asian ytimeen ja lujaa!

Huippu oli aikoinaan tämä Per Looks-sivusto, jota suvaitsevaiset hehkutti pää märkänä, että nyt kaikki hyivituttamaan ja katsomaan, kuinka rumia...

Per-looks oli tosiaan huonoa huumoria, mutta kokoomuksesta tehty galleria taas mainio. Siinä kun vittuiltiin suoraan sille imelälle mainostoimistokuvalle, jota kyseisen puolueen edustajat viestittävät kiireestä kantapäähän.

Minusta ihmisen ulkonäölle voi ja saa nauraa, jos hän on ollut itse vaikuttamassa siihen esim. meikein, tatuointein, kampauksin tai lävistyksin.
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kai tälle nyt saa sentään nauraa? Aiotko vaaliuurnillakin "osoittaa suvaitsevaisuuttasi"? Haloo, ei niitä äänestäneiden tietoja huudeta torilla! Lepo vaan.

Muutenkin nauran kaikille ahdasmielisille junteille, joiden lempipuuhaa on puolustella hassunhauskoja homo/ruotsalais/feministi -vitsejään.

Kiitos. Aamu alkoi mukavasti nauruilla. Minua puolestaan te omalla suvaitsevaisuudellanne ylpeilevät valkoritarit nauratatte vielä enemmän kuin nämä "ahdasmieliset juntit".

Yhtä kaikki koko tämä parrakkaan drag queenin euroviisuvoitto-case on huvittavaa seurattavaa niin monella eri tasolla, että en tiedä milloin pystyn seuraavan kerran hengittämään. Jatkakaa ihmeessä, tulen seuraamaan tilannetta.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minua puolestaan te omalla suvaitsevaisuudellanne ylpeilevät valkoritarit nauratatte vielä enemmän kuin nämä "ahdasmieliset juntit".
Juu, mukavaahan se olisi, jos itsestäänselvyyksillä ei tarvitsisi "ylpeillä", mutta kuten on nähty, kaikenlaista sakkia löytyy tältäkin foorumilta. Seuraava ylpeilynaihe voisi olla vaikkapa ihmisoikeuksien kannattaminen.
 
Yhtä kaikki koko tämä parrakkaan drag queenin euroviisuvoitto-case on huvittavaa seurattavaa niin monella eri tasolla, että en tiedä milloin pystyn seuraavan kerran hengittämään. Jatkakaa ihmeessä, tulen seuraamaan tilannetta.
Tämä.

1. Mies pukeutuu naiseksi, koska haluaa (kuulemma) osoittaa ettei ulkonäöllä pitäisi olla väliä
2. Sama mies sitten voittaa euroviisut - ulkonäkönsä ansiosta
3. Juntit paheksuvat sitä että viisut voitettiin homoilulla, vaikka mihinkäs se heidän huomionsa onkaan kiinnittynyt - homoiluun.
3. Suvaitsevaisia naurattaa se, että vielä on olemassa juntteja
4. Juntteja vituttaa se, että suvaitsevaiset nauravat junteille, siispä juntit vittuilevat takaisin, ovathan suvaitsevaiset heidän mielestään naurettavia idiootteja
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
On niin mukavaa tulla väärinymmärretyksi joka saatanan kerta kun jostain yrittää vähän edes avautua. Ei saatana paljon kiinnosta edes yrittää olla mistään mitään mieltä. Mulle on aivan saatanan sama onko joku homo vai hetero tai drag queen tai vaikka vittu lammas. Arvostelkaa niitä tekoja eikä sitä ihmistä, molempiin suuntiin. Mulle riitti tällä palstalla keskusteleminen kaikesta vähänkään diipimmästä.
 

Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noniin pojat, vähän kevennystä tähänkin ketjuun.

Kakkosella näytetään käsipalloilua ja matsissa kampailee klassikkopari Cocks-Dicken, tihihihihiihhiiiiii.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Noniin pojat, vähän kevennystä tähänkin ketjuun.

Kakkosella näytetään käsipalloilua ja matsissa kampailee klassikkopari Cocks-Dicken, tihihihihiihhiiiiii.

Teksti-tv on usein ottanut tästä parista ilon irti kun olen joskus nähnyt otsikoita sivulla 220 tyyliin:
Kumpi on kovempi Cocks vai Dicken?
Dicken taipui Cocksin käsittelyssä
yms. Tai ovathan noi ihan normaaleja urheiluotsikoita, ei siinä mitään.

Petyin kun nyt on vallinnut maltillisempi linja. Vaadin räväkkyyttä takaisin esim. Cocks ja Dicken taistelevat SM-kullista... olisi lähes fingerpori-kamaa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi vittu sentään, täälläkin on näköjään oikein väkisin käsitetty väärin ja sit nauretaan sille, että millaisia vitun pässejä ne on, joiden kirjoitukset tahallaan käsitetään väärin. Uikaa päin kiveä.

Mä nauran palstan lempitrollille, jonka nimimerkkiä en nyt tähän kirjoita, koska en nyt vaan kirjoita. Olen muutaman kerran tältä kysynyt kysymyksiä, ihan täysin asiallisia sellaisia, vastauksia olen saanut pyöreät nolla kappaletta. Eikä tule vastauksia saamaan kukaan muukaan, mikäli ei tahallaan esitä kysymystä tavalla, joka antaa mahdollisuuden väärinkäsittämiseen, jolloin saa kyllä vastauksen, mutta ei siihen kysyttyyn kysymykseen.

Ehkä mä eniten nauran kuitenkin itselleni, kun tämäkin paska avautuminen piti tänne laittaa.

*e*
On niin mukavaa tulla väärinymmärretyksi joka saatanan kerta kun jostain yrittää vähän edes avautua.

Kirjoitin sun avautumiseen pitkän vastauksen, jossa yritin avautua samantyyppisistä asioista. Kirjoitin ja poistin, kirjoitin ja muokkasin, luin ja luin uudelleen ja lopulta en vastannut ollenkaan juurikin tuon mainitsemasi syyn takia. Väärinymmärtäminen ja mielensä pahoittaminen on mielestäni laajemmassa yhteiskunnallisessa kuvassa vittumainen ongelma, joka pahimmillaan estää keskustelun. Mutta tämä vain omana mielipiteenäni eikä siitä sen enempää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös