Runkosarjan merkitys

  • 59 897
  • 203

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä on kaikkea muuta kuin realistinen muutos, jo yhden ottelun liikevaihto lasketaan sadoissa tuhansissa. Seurat tuskin ovat ehdoin tahdoin supistamassa kassavirtaa, ellei sitten lippujen ja oheistuotteiden hintaa nosteta samassa suhteessa kuin otteluiden määrää lasketaan. Eli otteluiden määrä ei tule laskemaan.
Nail in the head. Olisi mukava teettää jonkinlainen tutkimus siitä, kuinka moni näistä tyypeistä, jotka haluavat laskea otteluiden määrää ovat myös niitä kovimpia kitisijöitä liigan tasosta (en nyt tarkoita juuri Dängleriä, vaan yleisesti). Tulot laskisivat ja sarjan kilpailukyky pelaajamarkkinoilla huonontuisi entisestään.

Sinänsä itsekin tykkäisin pelkästä nelinkertaista sarjasta, mutta realismia vaan on, ettei tähän tulla menemään (paitsi ehkä sitten kun sarjassa on 16 joukkuetta). Aika lailla maksimi silti tämä pelimäärä tällä aikataululla.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Runkosarjan neljän kärki eteni tänä vuonna kokonaisuudessaan välieriin.
 
JPL

Jäsen
Runkosarjan neljän kärki eteni tänä vuonna kokonaisuudessaan välieriin.

Onkohan lie ikinä ennen tapahtunut näin, että runkosarjaan verrattuna ei tapahdu yhtään yllätystä puolivälierävaiheessa, eikä HPK:n voitto Jokereistakaan varmasti ketään yllättänyt loppukauden perusteella?

runkkiksen mukaan on menty käytännössä täydellisesti ja vielä otteluvoitotkin mennyt kuten runkkiksen perusteella olisi voitu kuvitella.

1. - 8. 4-0
2. - 7. 4-2
3. - 6. 4-4 (piirun verran selvempi sarja)
4. - 5. 4-4 (tiukin sarja)

Jos lopputulema on 1. Kärpät, 2. Tappara, 3. Lukko ja 4. SaiPa, niin olisi voinut jättää nämä pleijarit pelaamatta ja jakaa voitto runkkiksen perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tässä neljän joukkoon runkosarjassa yltäneet, jotka ovat pudonneet puolivälierissä siitä lähtien, kun siirryttiin neljään puolivälieräpariin.

1993: 2 ja 3
1994: 2
1995: 3
1996: 4
1997: ei kukaan
1998: 1
1999: 3
2000: 3 ja 4
2001: 1 ja 4
2002: ei kukaan
2003: 4
2004: ei kukaan
2005: 4
2006: 4
2007: 4
2008: ei kukaan
2009: 3 ja 4
2010: 3 ja 4
2011: 2
2012: 1 ja 3
2013: 1
2014: ei kukaan

Nuo ei kukaan -vuodet vielä muiden sarjojen osalta, mainittuna sarjat, joissa kotietujoukkue ei voittanut.
1997 kaikki sarjat päätyivät kotietujoukkueen voittoon
2002 Jokerit voitti sekä välierät HPK:ta että finaalit Tapparaa vastaan
2004 Blues pudotti sääleissä Tapparan, Kärpät voitti finaalissa TPS:n
2008 Tappara voitti pronssiottelussa Jokerit
2014 HPK pudotti sääleissä Jokerit
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Sopinee tähän ketjuun, kun kauden 2013-2014 pleijareille ei omaa "yleisen keskustelun" -ketju ole.

Olen katsonut Kärppien ja Tapparan jokaisen ottelun pudotuspeleissä nyt ja alkaa koko ajan tuntua enemmän ja enemmän siltä, että alkusyksystä kaikki olivat oikeassa: tästä tulee Tapparan ja Kärppien mittelö lopulta.

Molemmat hoitivat runkosarjan kunnialla ja nyt vaan jotenkin tuntuu siltä, että samalla kun molemmat joukkueet hoitavat itsensä pudotuspeleistä finaaliin niin sivusilmällä tarkkaillaan tulevaa vastustajaa myöskin. Tappara on petrannut pelinopeudessa, Kärpät petrannut vastaiskupelaamista, jne.

Tuleeko tästä kaudesta tällainen pannukakku sittenkin? No toivottavasti finaalit ovat arvoisensa näytös.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tuleeko tästä kaudesta tällainen pannukakku sittenkin? No toivottavasti finaalit ovat arvoisensa näytös.

En sanoisi pannukakuksi. Kyllä ennakkosuosikitkin voivat järjestää aivan hunajaiset finaalit. Eikä nyt puhuttu TPS:n maalilaulusta. Ja vielä kuitenkin molempien on voitettava kaksi peliä, siinä tilanteessa tänään on aika tärkeä pelipäivä.

Tästä molemmille 3-0, niin vain toinen venyy edes neljään peliin.

EDIT

Kenetköhän Jukka jättää moraalittomuuden tähden kättelemättä viimeisen pelin jälkeen?
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllähän toistaiseksi on menty niin käsikirjoituksen mukaan, kuin olla ja voi.

Kerhon hieno kevätvire ja JYPin rimpuilu seitsemänteen peliin sekoittivat hieman pakkaa, mutta nyt ollaan jo ihan askeleen, parin päässä siitä ennakoidusta finaalisarjasta.

Ja pilaan jännityksen toteamalla, että Kärpät voittaa finaalit joko suoraan neljässä matsissa tai sitten Tappara voittaa yhden matsin kotonaan ja sarja katkeaa vasta viidennessä pelissä.
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja pilaan jännityksen toteamalla, että Kärpät voittaa finaalit joko suoraan neljässä matsissa tai sitten Tappara voittaa yhden matsin kotonaan ja sarja katkeaa vasta viidennessä pelissä.

Höpön löpön. Saipa olisi eilen iskenyt murskalukemat tauluun jos olisi kädellisempiä hyökkääjiä. HPK taas olisi murskannut Kärpät vähintään kahdessa ottelussa jos kädet ei olisi jäätyneet avopaikoissa. Tapparalta löytyy käsiä ja pelaajat pelkää Rautakorpea niin helvetisti että ei maalipaikassa kykene jännittämään. Erittäin vaikea tässä vaiheessa sanoa kuinka käy jos molemmat pääsee finaaleihin hyvistä asemista.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Höpön löpön. Saipa olisi eilen iskenyt murskalukemat tauluun jos olisi kädellisempiä hyökkääjiä. HPK taas olisi murskannut Kärpät vähintään kahdessa ottelussa jos kädet ei olisi jäätyneet avopaikoissa. Tapparalta löytyy käsiä ja pelaajat pelkää Rautakorpea niin helvetisti että ei maalipaikassa kykene jännittämään. Erittäin vaikea tässä vaiheessa sanoa kuinka käy jos molemmat pääsee finaaleihin hyvistä asemista.

Hopea-Jukka kairaa kyllä Tapparalle kakkossijan, mutta enempään ei eväät riitä tällä(kään) kertaa.

Tässä nyt näemmä kohteliaasti vähän puolin ja toisin jengi puhuu siitä, että miten finaaleista on "vaikea sanoa" jne. Totuushan on se, että Kärpät on ollut koko kauden ajan ylivoimaisesti paras joukkue ja tulee ottamaan mestaruudenkin semi helposti.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Juuri näin. Onkohan taas se aika vuodesta missä pelit pelataan jäällä ja mistään ei voi tietää mitään, koska finaalit on finaaleja.

Se on hämmentävää ja pelottavaakin kuinka todennäköisyyslaskenta unohtuu. Tai no siitähän se on kiinni, että sen olemassaoloa eivät monet ymmärrä. Fiksukin palstakirjoittaja saattaa kirjoittaa kuinka finaalissa ei vielä tiedä kuka voittaa.

Tappara saa sen oman mahdollisuutensa kannuun mikä aina ammattiurheilussa on. On vain typerää huudella kuinka se mahdollisuus olisi 50%.
 
hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se on hämmentävää ja pelottavaakin kuinka todennäköisyyslaskenta unohtuu. Tai no siitähän se on kiinni, että sen olemassaoloa eivät monet ymmärrä. Fiksukin palstakirjoittaja saattaa kirjoittaa kuinka finaalissa ei vielä tiedä kuka voittaa.

Kahdesta ensimmäisestä virkkeestä olen kutakuinkin samaa mieltä, kolmannesta en tiedä ymmärränkö sitä ihan oikein.

Jos nyt (selkeiden) todennäköisyyksien mukaan mennään ja oletetaan että finaalissa pelaavat Kärpät ja Tappara, niin jääkiekolle urheiluna olisi minusta eduksi, jos Tappara sen sarjan onnistuisi kääntämään edukseen. Muistuttamaan, että näitä pelejä on kuitenkin syytä pelata, eikä jakaa niitä sijoituksia analysoimalla ja puhumalla. Tätä en sano mitenkään Kärppiä vastaan, enkä väitä etteivätkö olisi esityksillään tähän asti ansainneet mestaruutta.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Muistuttamaan, että näitä pelejä on kuitenkin syytä pelata, eikä jakaa niitä sijoituksia analysoimalla ja puhumalla.

Ehdottomasti nämä pelit pitää pelata, koska se unelma on kuitenkin mahdollinen.

Omilta junnuvuosiltani muistan vain turhankin hyvin ne pelit missä ihan oikeasti voiton mahdollisuus oli tasan tarkkaan nolla prosenttia. Tasoerot olivat vain niin valtavia ja niitä pelejä ei voinut voittaa. Sillä ei ollut mitään merkitystä kuinka valmentaja yritti luoda uskoa.

Ammattiurheilussa on toisin ja se pieni sauma siellä on.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Tässä nyt näemmä kohteliaasti vähän puolin ja toisin jengi puhuu siitä, että miten finaaleista on "vaikea sanoa" jne. Totuushan on se, että Kärpät on ollut koko kauden ajan ylivoimaisesti paras joukkue ja tulee ottamaan mestaruudenkin semi helposti.

Kokonaisuuden valossa asia saattaa helposti näyttää tuolta, mutta totuus runkosarjan osalta oli se, että Kärpät oli parempi ja joissain tapauksissa jopa ylivoimainenkin muita 12 joukkuetta vastaan, mutta ei Tapparaa vastaan. Pisteet taisivat keskinäisissä peleissä mennä jotakuinkin tasan ja pelit olivat tasaista vääntöä kaikilla muillakin mittareilla. Näin ollen ei runkosarjasta oikein mitenkään voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että Kärpät marssisi helposti mestaruuteen finaalisarjassa Tapparaa vastaan. Tämä edellyttäisi, että voimasuhteissa näiden joukkueiden välillä tulisi tapahtua selvä muutos Kärppien eduksi verrattuna runkosarjakohtaamisiin.

Sen sijaan nyt vastassa oleva SaiPa sai yhden pisteen Kärpiltä runkosarjassa ja taisipa Lukon tilasto Tapparaa vastaan olla samansuuntainen, joten runkosarjan valossa ei ole yllätys, että nämä sarjat ovat nyt 2-0.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Tämä edellyttäisi, että voimasuhteissa näiden joukkueiden välillä tulisi tapahtua selvä muutos Kärppien eduksi verrattuna runkosarjakohtaamisiin.

Heti tulee mieleen mm se, että JMA näemmä heitti vaihteen kakkoselle ekassa välierässä ja tuo kun tapahtuu, niin kaveri ratkaisee yksin kokonaisia otteluita.

Hienoa, että Kärppä-faneista osa jaksaa pitää kynttilää vakan alla, mutta sivustaseuraajana on pakko todeta, että Kärppien jääminen hopealle olisi todella iso yllätys.

Ja noita "aiemmat pelit ovat olleet tasaisia" juttuja ei kannata liikaa miettiä. Kerho pelasi varmasti kaikkien mielestä hyvää lätkää, mutta niin vain lähti lauluun suoraan neljässä pelissä.

SaiPa pelasi hyviä matseja Kärppiä vastaan runkosarjassa, mutta nyt sarja on kaksimuna ja omissa on helissyt jo yhdeksän kertaa. Ja tänäänkin helisee.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kokonaisuuden valossa asia saattaa helposti näyttää tuolta, mutta totuus runkosarjan osalta oli se, että Kärpät oli parempi ja joissain tapauksissa jopa ylivoimainenkin muita 12 joukkuetta vastaan, mutta ei Tapparaa vastaan. Pisteet taisivat keskinäisissä peleissä mennä jotakuinkin tasan ja pelit olivat tasaista vääntöä kaikilla muillakin mittareilla. Näin ollen ei runkosarjasta oikein mitenkään voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että Kärpät marssisi helposti mestaruuteen finaalisarjassa Tapparaa vastaan. Tämä edellyttäisi, että voimasuhteissa näiden joukkueiden välillä tulisi tapahtua selvä muutos Kärppien eduksi verrattuna runkosarjakohtaamisiin.

Sen sijaan nyt vastassa oleva SaiPa sai yhden pisteen Kärpiltä runkosarjassa ja taisipa Lukon tilasto Tapparaa vastaan olla samansuuntainen, joten runkosarjan valossa ei ole yllätys, että nämä sarjat ovat nyt 2-0.

Joo ei tuo Tapparan ja Kärppien ero nyt niin selkeä ole. Kärpillä on etu, mutta niinkuin tuossa mainittiin, niin pisteet menivät keskinäisissä tasan. Toki tuolla logiikalla Ilves olisi pudottanut Kärpät, mutta täytyy myös katsoa tulosten taakse.

Ensimmäisen kohtaamisen Kärpät vei selvästi, tuolloin Tapparan paletti oli vielä pahasti sekaisin. Tosin ei ollut sen pelin jälkeen enää. Seuraavaa peliä Tappara hallitsi, mutta Kärpät voitti. Sitä seuraava oli ihan peilikuva edellisestä, Kärpät vei peliä mutta Tappara voitti. Viimeinen matsi oli kohtuu tasainen, ja Tappara otti kaksi pistettä satukirjanousulla. Lisäksi Tapparan peliä on muovattu nimenomaan siihen suuntaan, että se toimii finaalissa juuri Kärppiä vastaan.

Itse laittaisin prosentit Kärpille 65-35, mutten yhtään enempää.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tuleeko tästä kaudesta tällainen pannukakku sittenkin? No toivottavasti finaalit ovat arvoisensa näytös.

Vähän pelottaa, että tuleeko pelillisesti helvetin tylsät finaalit. Varsinkin Kärpillä riittäisi materiaalia pelata todella hienoa liikkuvaa peliä, mutta tähän mennessä näyttää keskittyneen puolustamalla voittamaan pelejä. Rautakorven Tappara puolestaan on melkein kaikissa näkemissäni peleissä nimenomaan kurinalaisesti puolustanut ilman suurempia riskejä.

Viime kaudella finaalit oli hienoa kiekkoa, ja niitä oli mukava seurata ulkopuolisenkin. Toivottavasti joukkueet (jos nyt edes finaaleihin selviytyvät) osoittavat pelkoni täysin vääriksi.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Nythän kävi sitten niin, että runkosarjan 1&2 pelaa finaaleissa ja vastaavasti 3&4 pelaa sitten pronssista. Tänä vuonna ainakin runkosarja kertoi aika paljon joukkueiden voimasuhteista.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Näköjään tällä kaudella ei olisi tarvinnut pelata PO-pelejä ollenkaan. Onko koskaan ennen runkosarjan neljä parasta olleet samassa järjestyksessä lopputuloksissa?
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näköjään tällä kaudella ei olisi tarvinnut pelata PO-pelejä ollenkaan. Onko koskaan ennen runkosarjan neljä parasta olleet samassa järjestyksessä lopputuloksissa?
Yllättävän harvinaista tuo on, vain kahdesti aiemmin on käynyt näin: vuosina 1976 ja 1997. Tuolloin siis kaikkien joukkueiden lopullinen sijoitus oli sama kuin runkosarjan sijoitus. Nythän sentään Jokerit pakitti pari pykälää alas päin Pelicansin ja HPK:n taakse.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jokohan tämän kevään näytöt riittäisivät epäileväisimmillekin todistamaan sen tosiseikan, että playoffit ovat täysin tarpeeton runkosarjan merkityksen vesittäjä? Ehdittäisiinkö näin ollen jo ensi kaudeksi luopumaan pleijareista ja tekemään mestari koko kauden mitalla parhaiten pelanneesta joukkueesta?

Kertakaikkiaan älytön ajatus omasta mielestäni. Pleijarit on aina jääkiekkokauden suola. Itse olen juuri ihmetellyt miksi jalkapallossa ei pelata pleijareita. Erittäin tylsää huomata, että mestari on ratkennut kesken kauden.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kertakaikkiaan älytön ajatus omasta mielestäni. Pleijarit on aina jääkiekkokauden suola. Itse olen juuri ihmetellyt miksi jalkapallossa ei pelata pleijareita. Erittäin tylsää huomata, että mestari on ratkennut kesken kauden.

Niin, vastaisuudessa se jääkiekkokauden suola olisi sitten se itse kausi, kun jokainen matsi olisi tärkeä taistellessa siitä kauneimmasta.

En tiedä, onhan pleijarit helvetin hienoa aikaa, mutta vähentää runkosarjan merkitystä ihan liikaa. Urheilullisuuden arvot edellä jos mentäisiin niin runkosarja ratkaisisi.

Toisaalta sitä runkosarjan merkitystä vähentäisi vähän sekin kun aikaisessa vaiheessa huomaisi sijoittuneensa sijoille ynnämuut. Pudota ei voi ja mestaruus karannut, siinäkin oma pulmansa. Tämä lisäisi entisestään tyhjennysmyyntejä joita nytkin jo nähtiin.

Oma ratkaisu olisi ottaa runkosarjasta 15-20 peliä pois jolloin jokaisen ottelun merkitys nousisi huomattavasti.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Oma ratkaisu olisi ottaa runkosarjasta 15-20 peliä pois jolloin jokaisen ottelun merkitys nousisi huomattavasti.

Hieno ratkaisu ottaa pois poffit ja kolmannes runkosarjan peleistä. Kyllä varmaan liigaseurojen taloudenpitäjät ja yhteistyökumppanit kiittelisivät.

Tietysti ihan mukavaahan näitä on hassutella, mitään konkreettista näistä ehdotuksista ei voi toteuttaa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Oma ratkaisu olisi ottaa runkosarjasta 15-20 peliä pois jolloin jokaisen ottelun merkitys nousisi huomattavasti.

Tämä tarkoittaisi sitä, että lippujen hinnat nousisivat sille tasolle, ettei taviksilla ja perheillä olisi enää mahdollista käydä peleissä. Tai sitten seuroille tulisi mahdottomaksi hankkia huipputason pelimiehiä.

Pitkän runkosarjan tarkoitus monimutkaisella pelijärjestelmällä on kerätä seurojen kassaan rahaa, kun taas pudotuspeleissä urheilullisuus saa suuremman huomion.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno ratkaisu ottaa pois poffit ja kolmannes runkosarjan peleistä. Kyllä varmaan liigaseurojen taloudenpitäjät ja yhteistyökumppanit kiittelisivät.

Tietysti ihan mukavaahan näitä on hassutella, mitään konkreettista näistä ehdotuksista ei voi toteuttaa.

Tässä skenaariossa jossa pois otettaisiin 15-20 peliä runkosarjaa en huomaakseni sanonut että poffit poistettaisiin.

Ajattelen asioita urheilullisuus edellä, enkä katso asioita siltä kantilta että seurat saa maksimoitua kassavirtansa. Jos sen seurauksena nähdään vähemmän isolla rahalla ostettuja pelaajia sekä enemmän omia kasvatteja jokaisen seuran kokoonpanossa niin sehän vaan parempi.

Urheilu ei ole mulle bisnestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös