TPS kaudella 2013–2014

  • 942 854
  • 2 299

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oletko ottanut huomioon myös toisen osapuolen? PJ Tomi Aallonkin mukaan näiden nuorten lahjakkuuksien kanssa on todella vaikeaa saada pidempiä sopimuksia. Ei homma ihan niinkään mene, että TPS tarjoaa vuodet ja pelaaja suostuu heti kun palkka täsmää. Erityisesti näiden lahjakkaiden jannujen kohdalla on vaikeuksia kiinnittää kohtuullisella sopparilla pidemmäksi aikaa. Varsinkin, jos sisältö on "saatat ehkä päästä pelaamaan edustukseen parin vuoden päästä".

Juurikin näin. Ongelmahan tässä on se, että jos tehdään pitkiä sopimuksia nuorten kanssa, niin hinta muodostuu melkeinpä puhtaasti siitä tulevaisuuden potentiaalista, ei sen hetkisistä taidoista. Tässä kohtaa taas pelaajalla ja seuralla voi olla hyvinkin erilaiset näkemykset. Varsinkin kun seuran on käytännössä pakko suhtautua asiaan melko "konservatiivisesti", muuten aletaan maksaamaan isoja summia tyhjästä. Vuoden sopimukset on siinä mielessä molemmille osapuolille helpompia. Seuran maksamat summat on lähempänä nykytasoa, eikä nuori pelaaja puolestaan joudu tekemään isoja päätöksiä uransa suhteen.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katselin tuossa juuri, että Camilolla on Tepsin hyökkääjistä paras plus/miinus-tilasto, kolme napsua plussan puolella. Muutenkin oli viimeksi Camilolta hyvä peli, eli kenties popparikatsomossa vietetty aika on todella tehonnut. Monella tuntuu nyt olevan joku ihme illuusio noiden juniorien suhteen, että niiden avulla laiva kääntyisi jotenkin nopeasti. Ei se käänny. On tietysti hienoa, että Mikko Rantanen on saanut näytönpaikkoja ykköskentässä, mutta onhan se myös tunnustettava, että aika fair play -hengessä ja tulevaisuutta silmällä pitäen tuota paikkaa on tarjottu, ei todellakaan siksi, että Rantasen otteet ykköskentässä olisivat sinne oikeuttaneet. On varmasti ainoa pelaaja tämän hetken TPS:ssä, jota olisi ykköskentässä annetuilla näytöillä sillä paikalla katseltu enempää kahta ottelua.

Täksi ja osittain jo ensi kaudeksikin tiettyjä muutoksia vielä niin sijoituksen uskoisin olevan jotain ihan muuta. Hostikka, Palmroth, J.Pulli, Willsie, Kumeliauskas, Tuomainen, Bertrand ja Virtala kiertoon ja tilalle Jurcinan lisäksi ykkösmaalivahti, Sweatt ja yksi hyökkääjä ensi kauden pahvilla kuten esim. Tuton Andrei Hakulinen ja loput paikat täytettäisiin jo aikaisemmin mainituilla lahjakkailla junnuilla.
Olen samaa mieltä, että mainituista pelaajista valtaosalle on aika näyttää kauden jälkeen ovea, mutta onhan tuo nyt aivan uskomaton näkemys, että "sijoitus olisi ensi kaudella jotain ihan muuta" jos esimerkiksi hyökkäyksestä otettaisiin pois Willsie, Kumeliauskas, Tuomainen, Bertrand ja Virtala ja näiden tilalle tulisi pelkästään Hakulinen ja omia junnuja. Kyllä se sijoitus olisi silloin pomminvarmasti nimenomaan sitä samaa luokkaa kuin tälläkin hetkellä. Siellä pelaa tällä hetkellä liigaa esimerkiksi KalPa, jossa on junnuja aika kovilla pelipaikoilla ja vaikka niitä paikkoja pelaa aikamoiset superjunnut niin tulos ei siltikään ole ollut mitenkään erityisen hyvä.

Tuota muuten ihmettelen miten monella tuntuu olevan tarve päästä eroon Kumeliauskasista, koska omat junnut ajaisivat melkein saman asian. Toisaalta sitten Kumeliauskasin ja Bertrandin sopimusten julkistamisen aikoihin moni tuntui olevan täysin päinvastaista mieltä eli, että nimenomaan tällaisia pienten kiekkomaiden lahjakkuuksia Tepsiin kannattaisi yrittää scoutata. Itse olen kyllä edelleen tätä mieltä ja onhan Kumeliauskas nyt esimerkiksi paljon valmiimpi pelaaja liigaan kuin kuka tahansa suoraan omista junnuista tuleva. Kumeliauskasilla on sentään esimerkiksi Venäjän kakkossarjasta kokemusta yhden kauden ajalta, joten on jo siinäkin mielessä valmiimpi pelaaja kuin mitä vaikka joku divarikauden pohjalle vetänyt oma junnu olisi. Toisekseen Kumeliauskas on melkein kuin Tepsin oma poika, koska jos tulee jostain Liettuasta niin on pakko lähteä isompiin kiekkomaihin pelaamaan jos aikoo jääkiekkoilijaksi eli mielestäni tällaisia motivoituneita kavereita on hyvä kotiuttaa. Enkä tällaisen valinnan tehneen pelaajan asennetta ainakaan lähtisi ensimmäisenä kyseenalaistamaan.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Oletko ottanut huomioon myös toisen osapuolen? PJ Tomi Aallonkin mukaan näiden nuorten lahjakkuuksien kanssa on todella vaikeaa saada pidempiä sopimuksia. Ei homma ihan niinkään mene, että TPS tarjoaa vuodet ja pelaaja suostuu heti kun palkka täsmää. Erityisesti näiden lahjakkaiden jannujen kohdalla on vaikeuksia kiinnittää kohtuullisella sopparilla pidemmäksi aikaa. Varsinkin, jos sisältö on "saatat ehkä päästä pelaamaan edustukseen parin vuoden päästä".

Siinä komppaan Jaakkoa, että olisi suhtkoht järjetöntä antaa suoraan kolmivuotisia papereita suoraan omille kasvateille. Riippuen tietenkin näytöistä ja ehdoista.

Kuuluis tuonne tulevaisuus ketjuun, mutta menkään.

Totta kai. Olen huomioinut toisen osapuolen. Ja on ihan satavarmaa, että TPS:n on vaikea solmia haluamiaan sopimuksia, koska ne neuvottelut ovat ota tai jätä eikä ole mitään takeita siitä, että pelaaja kehittyy sopimuskautensa aikana (kuten itsekin mainitsit). Ei ole mitään polkua, strategista mallia. Oma ehdotukseni on taivasta maalaileva, mutta on se sentään jotain ja sisältää mahdollisuuden soveltaa tarpeiden mukaan.

Raha ja sopimuksen pituus eivät näyttele suurta roolia silloin, kun vastapuolella on tarjota laatua. Tepsillä ei ole tarjota näille junnuille tällä hetkellä mitään muuta kuin puheita. En minä ainakaan sitoutuisi NYKYISEEN TPS:n yhtään sen enempää, mitä TPS sitoutuu itse. Tämä on molemmin puolinen asia, mutta lähtökohtaisesti seurasta itsestään kiinni. Junnu on junnu, lapsi, ja ei varmasti kehity optimaalisesti, jos puheet on sitä tasoa, että "tää on sit ammattilaissarja hei, sun pitää ottaa paikkas... Ja tosa on meiän ehdotus, ota tai jätä". Saatteeksi saattaa tulla muita itseluottamusta syöviä kommentteja. Kyllä se ensimmäinen ajatus on, että antaa olla, mutta kun ei ole muutakaan, niin kai siihen on sitten suostuttava.

Jos taas neuvotteluissa lähdetään siitä, että asia on yhteinen, me sitoudumme sinuun, emme juuri muuta vaadi kuin urheilijan elämää, polku on selkeä luota meihin, rahallinen korvaus kasvaa jos kehityt jne jne... Ei ole vaikea myydä, ei sille junnulle eikä varsinkaan hänen vanhemmilleen. (Tätähän oli Vladimir Jursinov, ei näillä sanoilla, mutta käytännössä näin. Nyt sen vasta tajuaa.) Syntyy luottamus ja tepsiläisyys. Halu tehdä kaikkensa seuransa eteen jatkossakin, koska ne teki paljon mun eteen. Sana kiertää ja kohta ovella saattaa olla junnuja Raumalta, Espoosta jne.

Yritän vaan saada esille sitä näkökantaa, että tehdään välillä pelaajia itse, eikä voivotella maailman kurjuutta. Nythän kaikissa ulostuloissa maailma on Tepsiä vastaan. Ja niin se on jatkossakin, jos pelko ohjaa toimintaa. Kyllä mulle sopii, että odotellaan vaan ja ollaan varovaisia kaikessa. Ei ole multa pois, muuten kuin kannattajana. Firmaa/seuraa tässä käy sääliksi, kun arvovalta on romahtanut heikon menestyksen myötä, peleissä käy 4000 ihmistä ja mitä vielä... Lääkkeet ovat talouskuri, jossa tuijotetaan huomista. Sitten se on tätä. Kun se voisi olla rakenteiden uusiksi laittamista, "investointeja" 5-10 vuoden periodilla
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Samalla, kun kauppojen alennusmyynnit ovat tulleet osaksi joulukuuta, niin aloittaako TPS sen huhuillun alelaarin pitämisen nyt? Tästähän muuten strategiatyöryhmälle vinkkiä, mikäs sen mukavampaa kuin vuosittaiset hyvä joulumieli tyhjennysmyynnit. Rahat sijoitetaan... No, jonnekin.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En enää tälle kaudelle lähtisi hankkimaan puolustajia tai hyökkääjiä.
Maalivahti on ehdottomasti hankittava ensi kauttakin silmällä pitäen.
Junnuille näyttöpaikkoja annettava enemmän, tuovat uutta energiaa tähän väsyneeseen menoon.
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Ratkaisevia olivat tietysti nuo kaksi ensimmäistä halvahkoa maalia tänään, mutta epäsuikkasmaisen epätasaiselta tuntui peluutuskin. Harmi että liiga ei tarjoa peliaikoja, jotta näkisi mikä tilanne oli todellisuudessa. Parét tuntuivat olevan koko ajan jäällä ja tietyt pelaajat vastaavasti hyvin vähän. Vähän ihmetyttää.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En enää tälle kaudelle lähtisi hankkimaan puolustajia tai hyökkääjiä.
Maalivahti on ehdottomasti hankittava ensi kauttakin silmällä pitäen.

Raamattu käteen ja jeesusta hakemaan. Voi olla ainoa pelastus jos sattuu sellaiseen uskomaan.

Oikeesti, pakki tai maalivahti, ihan sama. Eiköhän ensi kaudella repsota taas joku toinen kulma. Eiku, mehän panostetaan täysillä kun on Euroliiga.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Eiku, mehän panostetaan täysillä kun on Euroliiga.

En voi lopettaa kommentoimista, **tuttavaa sen verran koko seura. Viestisi on silkkaa totuutta.

Ensin kommentoidaan, että "Ei me viitsitä lähteä pelleilemään KHL:ään. Ketä oikeasti kiinnostaa kun vastaan tulee joku Amur kiinan rajalta". Sitten seuraavassa lausessa "Joo, liitytään ensi kaudella tuohon kovatasoiseen eurooppaliigaan. Siellä vastaan tulee Saksan kaljaliigan jumbo Schwenninger Wild Wings ja täällä on tupa varmasti täynnä" (Kärjistetysti näin, piti vähän käyttää värikynää)

Muutenkin nämä Aallon puheet jaksavat naurattaa, tai pikemminkin itkettää. Norrenankin on varmasti ollut kiva lähteä kauteen, kun ennen ensimmäistäkään liigaottelua on saanut lukea seuran hallituksen puheenjohtajan haastattelun, jossa oli mm. kohta " maalissa pitää seistä tekijämies". Antoi varmasti lisää luottoa Norrelle... Muutaman viimekauden aikana on ollut puhetta budjetin nostosta, ensin ennen 90-vuotis juhlakaudetta huhuiltiin budjetin nostosta. Sitten huhuiltiin mm. IS:n toimesta, että Suikkasen paluu kaudella budjetti nousee. Nytten on taas puhetta budjetin nousemisesta;

Aalto: "Eurooppaliigassa mukana oleminen vaatii jonkinlaisia pääomia ja muun muassa tämän takia me olemme varautuneet.

Tarvitseeko TPS jatkossa siis kahden joukkueellisen verran pelaajia?

– Selvä on, että joukkueeseen pitää panostaa entistä enemmän"

Ja näinä jokaisena kautena budjetti on pysynyt tasan samana, katsotaan mieluusti miten käy ensi kaudella. Hieman pahaa pelkään, että budjetti nousee ~50 tuhatta ja hallitus puolustautuu tuleviin kohuihin, että "kyllähän me yritetään kovasti. Tällekkin kaudella budjetti nousi" Jos haluaa tietää enemmän herrasta nimeltä Tomi Aalto niin suosittelen todellakin soittoa Hannu Virralle.

Loppuun vielä Jani Mesikämmenen hyvä kirjoitus vuodelta 2008 Karhuherran murinat - Tuoretta voimaa korpivaellukselle
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Anttila-Pare-Lucenius
Seikola-Morrisonn
Lasch-Koskiranta-Famulare
J.Järvinen-Seigo
Sointu-Makkonen-Rantanen
Jurcina-A.Halonen
Suominen-Laakso-Talaja

Ortio/Engren ja joku nuori kakkonen

Maksaa toi rosteri varmaan, mutta niin ne nykyään pelaajat maksaa. Saa käyttää mut ei ol pakko hei!
Boldatuilla pelaajilla taitaa kaikilla olla voimassaoleva sopimus kaudesta 2013-14 - siis jonkun muun joukkueen kanssa kuin TPS:n. Sanoisin, että tulisi aivan helvetin kalliiksi ostaa ulos seitsemän sopimusta kesken kauden. Lisäksi esim. Seikola on loukkaantuneena lähes kauden loppuun. Mielestäni merkillistä on myös se, että esim. Dan Sextonia et saa mahtumaan kokoonpanoon, vaikka hän on jo sopimuksenalainen pelaaja.

Toinen asia on vielä sekin, että nostaisiko edes tällainen rosteri TPS:a keväällä pudotuspeleihin. Sen verran syvällä ollaan nyt jo!
 

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Boldatuilla pelaajilla taitaa kaikilla olla voimassaoleva sopimus kaudesta 2013-14 - siis jonkun muun joukkueen kanssa kuin TPS:n. Sanoisin, että tulisi aivan helvetin kalliiksi ostaa ulos seitsemän sopimusta kesken kauden. Lisäksi esim. Seikola on loukkaantuneena lähes kauden loppuun. Mielestäni merkillistä on myös se, että esim. Dan Sextonia et saa mahtumaan kokoonpanoon, vaikka hän on jo sopimuksenalainen pelaaja.

Toinen asia on vielä sekin, että nostaisiko edes tällainen rosteri TPS:a keväällä pudotuspeleihin. Sen verran syvällä ollaan nyt jo!

Joopa joo, laitoin sitte väärään ketjuun, sorry. Eli tarkoitin ensi kaudeksi tota rosteria ja en kattonut sen enempää sopimustilanteita. En usko että Sexton tepsissä ensi kaudella kaartelee, tosin ei noista muistakaan mitään varmuutta ole.
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Haluaisin kysä nyt teiltä muilta viisaammilta miksi Jurcina ja Morrisonn laitetaan tämänkin illan otteluun samaan pakki pariin!?

Eikö ongelmana ole se ettei saada ensimmäistä syöttöä pakeilta hyökkääjille? En siis ymmärrä miksi parhaat pakit laitetaan samaan pariin ja jätetään kakkos pariin Seigo ja Vittasmäki! Seigo pärjäisi muuten, mutta vaatii onnistuakseen rinnalleen sen luotettavan pakin, jotta voi keskittyä täysillä pelin avaamiseen ja hyökkäyksen tukemiseen. Seigon taidot ei ikävä kyllä vielä riitä kantamaan koko pakki paria ja Vittasmäellä ei tällä kaudella ainakaan vielä ole ollut resursseja edes oman ruutunsa pitämiseen.

Toinen pointti äskeiseen on vielä se, että Suikkanenhan itse sanoi että ketjun Sointu - Paré - Sexton puolustaminen, varsinkin omassa päässä on ollut vaajavaista. Nyt kun olisi siihenkin mahdollisuus vaikuttaa niin tuolle vitjalle lyödään alapuolelle Seigo ja Vittasmäki.

Itse kokeilisin pakkeja seuraavin parein:

Morrisonn - Seigo
Jurcina - Vittasmäki
Pulli - Palmroth
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Se on kyllä outo juttu, kun johtoasemassa ei vaan osata pelata. Tänään pari kertaa yhden maalin johdossa, mutta ei sitten vahingossakaan sitä kahden maalin johtoa osata ottaa. Tai vaikka otettaisiin niin sitten varmaan lopetetaan se vähäkin pelaaminen mitä on siihen asti ollut. Toinen asia on sitten kolmannen erän viimeiset minuutit, kun odotetaan vastustajan ratkaisua paskat housuissa. YV sentään on näyttänyt parissa viime pelissä ihan hyvältä, mutta silti pistää hiukan harmittamaan. Voihan hitsi.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Päässä pitää olla jo vamma, jos kauden tässä vaiheessa yksikin Tepsin häviö vituttaa.

Ei tässä voi enää kuin nauraa.

Laittakaa nyt vittu myyntiin kaikki, joista joku on jotain valmis maksamaan.

Itse tietyllä tavalla päässyt tuosta tappiovitutuksesta jo jollain tavalla irti, joten samoilla linjoilla nauramisen suhteen,

Mutta viimeisen ajatuksen vuoksi siirsin lainauksen tänne. Tämä on kausi on taputeltu ja siihen on turhaa kenenkään alkaa mitään toivon virsiä viritellä. Peli ei edes mene parempaan suuntaan, jolla voisi voittoputkia kuvitella tulevan. Pistekeskiarvon täytisi kohta olla jo yli kahden jotta sääleihin edes olisi mahdollisuuksia ja sitä ei tällä joukkueella tule tapahtumaan.

Nyt myyntiin vain kaikki halukkaat ja haluttomat voi mennä poppari osastolle. Maailmalta voisi etsiä projekti pelaajia sitten tulevaisuutta varten, kai niitä nyt joku on jossain vapaana.

Viimeinen sija on kyllä helvetinmonen kruunaus tälle paskalle mitä tällä kaudella on ollut, joten malja sille ja myöskin isyydelle.
 

Takakarvaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mestis Hockey
Ehdottomasti nyt noita ulkkareita ulos tavalla tai toisella. Hyvä aloitaa jo nyt ensi kauteen valmistautuminen, kun ei ole edes karsintapeikkoa kiusana. Junnuja vaan rohkeasti sisälle haistelemaan liigaympyröitä ja ottamaan ensimmäisiä isoja askeleita tulevaisuutta silmällä pitäen. Samalla siellä puuhastelupajassa voisi myös näiden saamatomien ukkojen vaihtoa alkaa jo toteuttamaan!
 

jake64

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja ROKI
Ehdottomasti nyt noita ulkkareita ulos tavalla tai toisella. Hyvä aloitaa jo nyt ensi kauteen valmistautuminen, kun ei ole edes karsintapeikkoa kiusana. Junnuja vaan rohkeasti sisälle haistelemaan liigaympyröitä ja ottamaan ensimmäisiä isoja askeleita tulevaisuutta silmällä pitäen. Samalla siellä puuhastelupajassa voisi myös näiden saamatomien ukkojen vaihtoa alkaa jo toteuttamaan!

Jos ensi kautta ajatellaan, niin toi pesä pitää putsata kunnolla ja perusteellisesti, muuten sama paska jatkuu. Nythän tätä pikku viilausta on taittu harrastaa jo muutaman vuoden. Mitä on opittu, ei sitten yhtikäs mitään.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ehdottomasti nyt noita ulkkareita ulos tavalla tai toisella. Hyvä aloitaa jo nyt ensi kauteen valmistautuminen, kun ei ole edes karsintapeikkoa kiusana. Junnuja vaan rohkeasti sisälle haistelemaan liigaympyröitä ja ottamaan ensimmäisiä isoja askeleita tulevaisuutta silmällä pitäen. Samalla siellä puuhastelupajassa voisi myös näiden saamatomien ukkojen vaihtoa alkaa jo toteuttamaan!
Tätä filosofiaa mä en tule ikinä ymmärtämään!

Eli... joukkueen ainoat onnistujat ovat käytännössä ulkomaalaiset. Kuitenkin heidät pitäisi laittaa ulos ja laittaa junnuja tilalle. Toisin sanoen tilanne olisi se, että kentällä kirmaisi paskoja kotimaisia pelaajia + junnuja. Mitä tällä haettaisiin?

Mun mielestäni - JOS jotain pelaajia on tarve ulostaa niin - ulos pitäisi laittaa ehdottomasti näitä paskoja kotimaisia pelaajia. Silloin meillä olisi kentällä onnistuneita ulkomaalaisia ja niitä kuuluisia "nuoria ja nälkäisiä, eteenpäinmeneviä junnuja". Eikö tämä nyt olisi paljon terveempi kombinaatio kuin joku "paskat kotimaiset + junnut"?

Kun kerrankin ollaan tehty onnistuneita ulkomaalaishankintoja, niin miksi vitussa niitä pitäisi ruveta myymään, kun alle puolet kaudesta on pelattu? Ennemmin suuntaus pitäisi olla se, että paskat kotimaiset ulos, junnuja tai muita prospekteja tilalle (pitkillä sopimuksilla), onnistuneille ulkomaalaisille jatkolaput kouraan. Näin mun mielestäni rakennettaisiin parhaiten joukkuetta kaudelle 2014-15.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämän Blues tappion jälkeen voidaan lopullisesti sanoa että tämä kausi oli tässä. Turha haaveilla mistään noususta enää ja hankkia paniikissa jotain jämäpelaajia muka täydentämään rosteria. Ainoastaan sellaisille todellisille vahvistuksille peukkuja ylöspäin jotka saadaan kiinnitettyä 1 mieluummin kahden vuoden pahveilla. Ihmetyttää kuinka kauan Turkulaisyleisö jaksaa käydä katsomassa tuota löysää, velttoa ja munatonta joukkuetta. En olisi -90 ja 2000 luvun alussa uskonut että joskus Tepsissäkin pelaa tuollaisia "huippupakkeja" kuten Palmroth, Pulli ja Vittasmäki. Käsittämätöntä koomailua omissa koko ajan ja hyökkäyspäässäkin täysiä turhakkeita. Pulli pahempi kuin Hirvensalon pujottelukepit, Palmroth ryntäilee sekopäisenä mihin sattuu ja todella vaarallinen Pullin kanssa omille( ihmetystä aiheuttaa myös että pelaavat parina) ja Vittasmäki myös noiden kahden lisäksi aina jäällä kun omissa soi.
Nyt tuon meidän huippuosaavan johdon pitäisi oikeasti miettiä miten tänne saataisiin nimenomaan kotimaisia huippuvahvistuksia ja mielellään pidemmällä pahvilla ja ulkkareitten määrää pienemmäksi. Tosiasia vaan on ettei nuo kotimaiset pelurit halua tähän sekaisin olevaan organisaatioon. Kiittää saadaan siitä seurajohtoa.
Parella ainakin paperilla jatkopahvi( tuskin jatkaa joulun jälkeen) ja Morrisonille ja Jurcinalle jatkoa mutta muilla kenellä sopimus loppumassa lisättynä Miettinen voisi yrittää rahastaa ja ajaa tulevaisuutta ajatellen noita muutamia huippulahjakkaita junnuja sisään. Tuomainen, Palmroth ja Vittasmäki Tutoon ja Hakulinen tilalle.
Kylläpä tulee taas pitkä loppukausi ku joutuu katselemaan muiden menestystä ja odottelemaan jo tässä vaiheessa. Ensi kautta.
 

Takakarvaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mestis Hockey
Parella ainakin paperilla jatkopahvi( tuskin jatkaa joulun jälkeen) ja Morrisonille ja Jurcinalle jatkoa mutta muilla kenellä sopimus loppumassa lisättynä Miettinen voisi yrittää rahastaa ja ajaa tulevaisuutta ajatellen noita muutamia huippulahjakkaita junnuja sisään. Tuomainen, Palmroth ja Vittasmäki Tutoon ja Hakulinen tilalle.

Itse tosin en edes Parea ottaisi ensi kauden joukkueeseen. Sen verran lapanen puolustussuuntaan ja lisäksi ylimielisen oloinen sekä täysin mielialapelaaja. Morrisonn joutaa myös kilometritehtaalle, koska liian jäähyherkkä ja hermot koko ajan päreinä. Seigo siinä ja siinä. Jurcinasta ja Sextonista pidän enemmänkin, joten he minä näkisin myös mielelläni ensi kaudella. Kummeli ja Famulare joutavat myös pois. Tusinatason ulkkareita molemmat.

Hakulinen olisi kiva nähdä nyt liigaympyröissä myös minun puolesta. Potentiaalinen kaveri. Sitten junnuista ainakin Vähätalo myös haistelemaan liigatuulia ja onhan siellä muitakin lahjakkuuksia kasvamassa, kuten Honkanen, Paven, Kuru ja Siiki.

Kotimaisuusaste saisi myös ensi kaudella olla suurempi. Täsmähankintoja ala Suikkanen ja työrauha, niin hyvä tulee. En toki ole mikään ullkareiden vihaaja, mutta kyllä joku roti hommassa pitäisi olla.

Onneksi kettu ei ole kasaamassa ensi kaudenkaan joukkuetta, enkä myöskään minä. Annetaan Suikkasen näyttää osaamisensa tuon asian suhteen. Vapaammat kädet Kaitsulle ja pelaajabudjetin nostoa samalla, niin kuuden sakkiin mennään runkosarjassa ihan varmasti.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Juu, myydään kaikki.

Täällä on ruinattu jotain miljoona vuotta huippuluokan ulkomaalaisvahvistusta ja nyt kun se on saatu 2 vuoden sopparilla, keikkuu tuolla pistepörssin kärjessä ja vastaa käytännössä yksin hyökkäyspelaamisesta, niin kaikki haluaa siitä eroon. Valkkukin heittää bussin alle. Vittu tää seura on sekaisin. Johto on sekaisin, valmennus on sekaisin ja peli on sekaisin. Paré heittää silti vasurilla pörssikärkitehot ja valkku huutaa, että oppisit sinäkin jo pelaamaan. Keep up the good work.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Itse tosin en edes Parea ottaisi ensi kauden joukkueeseen. Sen verran lapanen puolustussuuntaan ja lisäksi ylimielisen oloinen sekä täysin mielialapelaaja.

Miksikohän Suikkasen Tepsissä muut pelaajat eivät ilmeisesti ole vastuussa mistään? Esim. täysin alle kaiken arvostelun vetäneet kotimaiset, ml. valmentajan hovipelaajat? Se että valmentajan egoa ja/tai auktoriteettia koetellaan ei ole mikään avovittuiluperuste. Etenkään jos peluutuksesta ja pelisysteemistä saakka kaikki asiat valmennuksessa ovat levällään.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miksikohän Suikkasen Tepsissä muut pelaajat eivät ilmeisesti ole vastuussa mistään? Esim. täysin alle kaiken arvostelun vetäneet kotimaiset, ml. valmentajan hovipelaajat? Se että valmentajan egoa ja/tai auktoriteettia koetellaan ei ole mikään avovittuiluperuste. Etenkään jos peluutuksesta ja pelisysteemistä saakka kaikki asiat valmennuksessa ovat levällään.

Aamen!
Käsittämätöntä touhua taas kerran. Suikkasen ote on irronnut totaalisesti. Ennen koutsi, joka sai jengin jättämään jäälle ne peräsuolet ei osaa enää luoda sellaista taktiikkaa, jota kaikki noudattaisi, saati sitä helvetinmoista kiimaa sinne jäälle. Suurin osa porukasta sooloilee. Mitähän voisi olla positiivisia asioita tällä hetkellä. Olisko pistepörssin kärkinimi Pare? Ei voi olla. Se on ihan paska puolustamaan!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kuinka pitkään Suikkanen saa jatkaa toimessaan? Aika mielenkiintoista, että nämä ykkösjätkät saavat suhailla kentällä ylipitkiä vaihtoja ja sitten kun niille sattuu virheitä, Suikkanen vetää maton alta median edessä. Onko Suikkanen kritisoinut vielä kertaakaan omaa tekemistään vai onko syy aina pelaajissa? Varsinkin ulkomaalaisissa pelaajissa?
 

Nic42

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings
Miksikohän Suikkasen Tepsissä muut pelaajat eivät ilmeisesti ole vastuussa mistään? Esim. täysin alle kaiken arvostelun vetäneet kotimaiset, ml. valmentajan hovipelaajat? Se että valmentajan egoa ja/tai auktoriteettia koetellaan ei ole mikään avovittuiluperuste. Etenkään jos peluutuksesta ja pelisysteemistä saakka kaikki asiat valmennuksessa ovat levällään.

Osuu niin naulankantaan,että paremmin ei voisi osua. Tietyt pelaajat ovat koskemattomia ja kaiken kritiikin yläpuolella. Aivan samalla lailla kuin Suikkanen suurimman osan kannattajien osalta. Viime, ja sitä edellisellä, kaudella vastuu oli valmentajan kun homma ei toimi. Tällä kaudella syy on käytännössä kaikkien muiden paitsi valmennuksen.
Tämä viimeisin ulostulo Paresta alkoi jo muistuttamaan Peksin toimintaa. Tyytyväinen saa olla jos Pare pelaa täällä loppukauden, ensi kaudesta puhumattakaan.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tämä viimeisin ulostulo Paresta alkoi jo muistuttamaan Peksin toimintaa. Tyytyväinen saa olla jos Pare pelaa täällä loppukauden, ensi kaudesta puhumattakaan.

Kaikki varmasti tosiaan näkevät että Parella on kiekko höllässä suhteessa puolustussuuntaan. Kuten eilenkin siinä lopussa. Mutta siinä sivussa hän on noussut Liigan parhaiden pelaajien joukkoon ihan mitattavilla määreillä kuten maalit ja syötöt. Kuten eilenkin Virtalan shokkikohumaalissa. Ohhoh ja huhhuh.

Koskahan sama julkinen analyysi saadaan esim. Koskirannasta, Virtalasta ja Vittasmäestä? He eivät de facto täytä saappaitaan juuri nyt. Virtala on hyödytön rikkojana, on tehnyt tällä kaudella peräti neljä tehopistettä (plusmiinus -4), seassa jopa reilusti YV-aikaa ilman minkäänlaisia pelillisiä perusteita. Häviää kaikki kaksinkamppailut, surffaa tärkeän näköisenä pelin ulkopuolella eikä puolet joukkueesta voi olla rikkojia tai pisteisiin tasakentällisin kykenemätöntä pitoketjua, joille 0-0 tai huulenheitto kopissa edustaa uran huippuhetkeä. Mestikseen! Koskiranta ei mitenkään täytä ykkös-kakkossentterin saappaita, siihen eivät kädet eikä raaka data, tehopisteet, riitä. 28 peliä ja 5+7=12 19 minuutin peluutuksella erikoistilanteiden kera. Morjens! Eikä yhtään kolmos-nelosketjua ylemmäs jatkossa. Vittasmäki, luottopakki joka tosin on Liigan huonoimman plusmiinus-saldon (-17) omaava pelaaja. Kehityskelpoinen periaatteessa, mutta ehkä se aika meni jo. 26 peliä ja 0+2=2 pakilta, jonka ainoa tunnistettava avu olisi olla kiekollinen tuottava pakki. Ei nyt ihan täsmää hei.

Eli eiköhän ne tuottavuuden ja pulustamisen syvemmät ongelmat lopulta löydy muualta kuin tähtipelaajista. Tukitoimet ovat täysin jäässä. Taso ja leveys eivät vain riitä alemmissa ketjuissa Koskirannan vitjasta alkaen (poikkeuksena Laakson nelonen, joka on nostanut viime aikoina asiallisesti tasoaan). Pare et al vetävät roolissaan täysin normaalisti kaikkine puutteineenkin. Muut pelaajat ovat se negatiivinen marginaali, joka kääntää tasaiset matsit tappiollisiksi. He eivät todellisuudessa pysty auttamaan joukkuetta riittävästi omissa rooleissaan.
 
Viimeksi muokattu:

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Koskiranta ei mitenkään täytä ykkös-kakkossentterin saappaita, siihen eivät kädet eikä raaka data, tehopisteet, riitä. 28 peliä ja 5+7=12 19 minuutin peluutuksella erikoistilanteiden kera. Morjens!

Joku tilastoniilo vois vielä äkkiä laskea kuinka monta pistettä Terolla olisi jos Sexton ja Paré ei olisi pelannut samassa kentässä ko herran kanssa. Epäilen että aika liki nollaa oltaisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös