HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 744 355
  • 2 462
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ylivoimassa tosiaan kaikki kärkinimet saavat vastuuta, mutta mua kylmii tämä kuvio, missä pelataan neljällä hyökkääjällä. Aikamoista uhkapeliä.

Niin, aika hyvin ovat kuitenkin suorittaneet. Pari mokaa on tullut, mutta omissa ei ole soinut, ei ole ollut edes lähellä. HIFK:lla ei löydy neljää pakkia pelaamaan ylivoimaa. Jokelan peluuttaminen on ollut täysin turhaa viivalla, koska sieltä ei ole tullut kuin hasardia toisen perään ja kiekon kanssa luovuus uupuu täysin.

Hirsoa ei tarvitse ulostaa joukkueesta kokonaan ja tuskinpa mikään joukkue haluaisi edes ostaa tuota ensi kauden sopparia myös. Ainoa vaihtoehto olisi laina. Mutta en usko, että Hirso pelaisia tällä kaudella jossain toisessa joukkueessa, ennemmin istuu Nordiksen katsomossa.

Fordél: Ei ole Rajamäestä mihinkään rooliin tällä kaudella, kun pelaaja ei pysy kasassa kahta ottelua pidempään. Häntä ei kannata edes laskea näihin ketjukuvioihin tällä hetkellä. Ainoa joka jää yli, on Turo Järvinen (loukkaantuneena hänkin), ei tule jäämään asenteesta kiinni ja häneltä löytyy kyllä uskallusta tehdä ratkaisuja.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Kuten jo moni muukin on todennut niin kolmonen on tällä hetkellä meidän akilleen kantapää. Itse sekoittaisin pakkaa siten, että Hirson vitja saisi Rajamäen kuntouduttua 'nimellisesti' ykkösen tai kakkosen paikan, koska Granlundille ja Wirtaselle on aiemmilta kausilta jo tutuksi tulleena aivan yksi lysti missä 'ketjussa' miehet pelaavat. Tämä voisi avata Hirsoa ja Pesosta enemmän, kun saisivat ykkösen statuksen ja näin ollen koko joukkue hyötyisi samalla.

Pelkällä ykkösen statuksella nuo poijjaat eivät tee mitään vaan kaiken pitäisi näkyä myös peluutuksessa. Täytyisi tulla myös ykköskentän vastuu, sillä muuten pojat kyllä ymmärtävät ettei heihin ole yhtään sen enempää luottoa kuin ennenkään. Lisäksi kysyä, että onko järkeä pienentää niiden miesten vastuuta, joilla peli kulkee ja jotka voittavat HIFK:lle otteluita? Tietysti jos sillä saisi vanhan Hirson takaisin niin tottakai se kannattaisi tehdä loppukautta ajatellen. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että näin tapahtuisi. Jos Hirso ei saa kolmosessa Pesosen kanssa ja vastustajan alempia kenttiä vastaan pelatessaan mitään aikaan niin tuskin saa ykkösessäkään, jolloin joutuu todennäköisesti pelaamaan vastustajan kärkikenttiä vastaan.

Itse näen, että Hirson pitää syttyä ensin edes kolmosessa, jotta vastuuta kannattaa nostaa. Sen muutoksen kuitenkin edelleen tekisin, että en peluuttaisi Tuomaista Hirson kanssa. Pesonen ja Hirso ovat kovan luokan pelaajia, mutta myös mielialapelaajia. Ketjun kolmanneksi lenkiksi ei sovi Tuomainen, joka on fyysisesti ja etenkin henkisesti pehmeä. Tuomaiselta puuttuu terävyys ja päättäväisyys sekä uskallus, joka on myös Hirsolta hukassa. Kolmanneksi pelaajaksi tarvittaisiin selkeää asennepelaajaa, joka on henkisesti vahva sekä pystyy jokaisessa vaihdossa taistelemaan ja pelaamaan. Erkki Rajamäki olisi parhaimmillaan juuri tällainen pelaaja, joka ruoskisi Pesosta ja Hirsoakin eteenpäin. Valitettavasti nykyisestä Ekistä ei taida olla tähän rooliin.
 
PMitä senttereihin tulee, HIFK:n on pakko, aivan pakko, kelailla jo ensi kautta. Funtsikaas nyt: Micke lähtee, PW tuskin jää. Siinä sivussa Villen ja Kiben jatko? Tämän kautta mulle ainakin aukeaa MaG:n saama huikea vastuu ja kannatan tätä uhkapeliä. Meillä on kuulkaa ensi syksynä MaGissa täysin valmis 1-ketjun pelaaja. Ei olisi, jos hän pelaisi tällä hetkellä kolmosessa.

En oikein ymmärrä mikä puoltaa Kiben lopettamista? Jätkän tekemisestä paistaa selkeästi vielä pelaamisen ilo ja kuitenkin jos mietitään Kuhtaa, sukanvarteen ei ole kertynyt vielä niin suurta summaa, että voisi loppuelämänsä vetää lonkkaa ja keräillä autoja. Tuohon päälle kun pistetään vielä se, että kundi pelaa elämänsä jossei nyt parasta, niin ainakin monipuolisinta kiekkoa ja roikkuu pistepörssin sijalla 12 ja on pelannut viisi (5) peliä vähemmän, kuin kukaan muu pistepörssin top25:sta.

Toiseksi, myös minä ymmärrän MaGin peluuttamisen, mutta jos oikeasti halutaan katsoa mihin hänestä on, tulisi hänet sijoittaa erilleen isoveljestään. Ne harvat vaihdot/ottelut, jotka Markus on pelannut muualla kuin Mikaelin vierellä, eivät ole olleet läheskään yhtä vakuuttavia, kuin ne jotka saa pelata veljensä kanssa. Tämä ei ole edes mielestäni Maken väheksymistä, vaan haluan pelata tässä asiassa varman päälle, ettei ensi syksynä tarvitse ihmetellä, kun homma ei toimikkaan enää samalla tavalla. Markus on todella suuri prospecti, muttei lähelläkään Mikaelin suuruinen.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
En oikein ymmärrä mikä puoltaa Kiben lopettamista? Jätkän tekemisestä paistaa selkeästi vielä pelaamisen ilo ja kuitenkin jos mietitään Kuhtaa, sukanvarteen ei ole kertynyt vielä niin suurta summaa, että voisi loppuelämänsä vetää lonkkaa ja keräillä autoja.

Jos näin on niin herra on hoitanut asiansa kohtuullisen huonosti. Ei nyt varmasti mitään luksuselämää voi viettää mutta onhan Kibellä ollut urallaan todella kovia papereita. Sveitsin vuodet kerryttivät varmasti mukavasti tiliä ja olihan ne Penan tekemät sopparit Kibelle suhteettoman kovia. Kämpät+muut on pakko olla lainattomia etc. Onhan sillä vaimokin joka käynee töissä joten tuskin pelkästään Kiben rahoilla perhettä on pyöritetty.

Muuten olen samaa mieltä, miksi lopettaa kun peli sujuu näin hyvin?
 

scholl

Jäsen
Kämpät+muut on pakko olla lainattomia etc.

Kysymys on siitä, mitä aikoo tehdä uran jälkeen. Jos kämppä on lainaton ja tiedossa on joku työpaikka niin siirtyminen siviilielämään lienee aika kitkatonta, jos hirveätä paloa ei ole enää pelata. Sen sijaan jos joutuu lopettamaan, jos paikat eivät kestä tai jos ei pysy enää mukana ja jos ei ole tulevaisuutta suunnitellut eli jos ei ole koulutusta eikä työpaikkaa tai edes halua tai kykyä hankkia koulutusta niin silloin sitä helposti ajautuu dokaamaan ja kuluttamaan kertyneet säästöt. Eli jos on mielekäs työpaikka tarjolla niin pelaaja voi ihan hyvin lopettaa, vaikka saisikin jatkaa pelaamista. Esimerkkinä Sami Hyypiä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
En oikein ymmärrä mikä puoltaa Kiben lopettamista?

Tarkoitin ennemmin lopettamista HIFK:ssa. Vielä pääsisi pariksi kaudeksi keräämään sukanvarteen ja kyllä meidän pitäisi antaa tälle ikonille kaikki mahdollinen tuki, jos hän näin valitsee. Ville puolestaan on itse vihjaissut lopettamisesta "joko 2012 kisoihin tai siihen kun HIFK on mestari" ja dämn, nämähän ovat pikkuhiljaa toteutuneet : D. Edes jommankumman jatkaminen vielä ensi kaudella olisi HIFK:lle lottovoitto ja en minä ainakaan lottovoiton päälle sylje. Mutta joukkueenkokoajana varautuisin pahimpaan kuitenkin. Sveitsi, Ruotsi, KHL - kaikissa näissä on kiinnostusta Kibeä kohtaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Sveitsi, Ruotsi, KHL - kaikissa näissä on kiinnostusta Kibeä kohtaan.

Mutta onko Kibellä kiinnostusta ulkomaita kohtaan vai haluaako #9 pelata uransa loppuun asti Nordiksella? Täysin mutu-pohjalta heitän, että mies haluaa pelata ainakin uransa viimeisen ottelun IFK:n paita päällä hurraavan kotiyleisön edessä. Kotiyleisöhän ei tosin välttämättä tarkoita Nordista, kuten viime keväänä havaittiin [toim. huom.] Viime kerralla, kun Kille lähti ulkomaille eli Nokan ensimmäisen kauden jälkeen, reissu jäi varsin lyhyeksi ja koti kutsui jo tammikuussa. Periaatteessa siis olisi mahdollista, että Kibe lähtisi vielä kerran Keski-Eurooppaan ehkä yhdeksi kaudeksi ja tulisi sitten himaan lopettamaan hienon uransa, mutta - seuraa lisää puhdasta mutua - pidän todennäköisempänä sitä vaihtoehtoa, että punainen ysi nähdään ensi kaudellakin SM-liigassa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimmo Kuhdasta en olisi kyllä uskonut HIFK:n taaperruksen aikana, että hänestä tulee vielä kokeneempana playoffs tason otteluiden kääntäjä. On päässyt nyt muutaman kauden tulemaan joukkueen avainpelaajien takaa ja vastannut huutoon. Käyttökelpoinen pelaaja liigaan vielä useaksi vuodeksi, jos on valmis laittamaan itsensä likoon ja pitämään mm. luisteluominaisuuksia yllä. Kuhta on monipuolistunut pelaajana pelkästä sniperin roolista, mutta tehot ovat pysyneet tallella.

Ville Peltonen. Pakko sanoa, että nyt on ensimmäinen kausi menossa, kun vähän alkanut pistämään silmään ajoittainen väsyminen. Tämä näkyy lähinnä energiatasossa ja liikkeessä. Kapteeni on usein kentällä aika diesel, mutta samalla toki erittäin luotettava sellainen. Hassua sanoa näin kaverista, joka on pistepörssin nelonen 28 pisteellä. Peltonenkin voisi pelata vielä usemamman kauden ja ensi kaudellakin vielä 1-2 ketjun roolissa ja kolmosketjun roolissa ties kuinka kauan. Jos Ville päättää laittaa hokkarit naulaan, niin tämä tarkoittaa omasta mielestäni sitä, että hän ei hyväksy minkäänlaista tason tiputtamista itseltään. Peltosen lopettamaisen, sitten kun se aikanaan tapahtuu, hyvä puoli on se, että hänestä on varmasti HIFK:lle paljon iloa kaukalon ulkopuolisessakin roolissa. Tiedä vaikka jonkunlainen akatemia kehitteillä.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole tarkistanut tukevatko tialstot havaintoa, että Peltosen väsähtäminen ja pienentyneet tehot olisivat alkaneet juuri viime maajoukkuetauon jälkeen, mutta siltä se vaikuttaa.

Eli juuri siten kuten moni jo reaaliaikaisesti silloin ennen sitä turnausta epäilikin käyvän ilman lepoa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Periaatteessa siis olisi mahdollista, että Kibe lähtisi vielä kerran Keski-Eurooppaan ehkä yhdeksi kaudeksi ja tulisi sitten himaan lopettamaan hienon uransa, mutta - seuraa lisää puhdasta mutua - pidän todennäköisempänä sitä vaihtoehtoa, että punainen ysi nähdään ensi kaudellakin SM-liigassa.

Itse sanon puhtaana mutuna myöskin, että Kibe pelaa muualla Euroopassa ensi kaudella. Ja olen mielelläni väärässä. Pelaajaprofiililtaan Kibe on ihannetavaraa Sveitsiin, jossa arvostetaan kokemusta ja koko kauden tasaista kuntoprofiilia. Jos olisin Kiben agentti, hakisin jo tarjouksia sieltä ; )
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Itse sanon puhtaana mutuna myöskin, että Kibe pelaa muualla Euroopassa ensi kaudella. Ja olen mielelläni väärässä. Pelaajaprofiililtaan Kibe on ihannetavaraa Sveitsiin, jossa arvostetaan kokemusta ja koko kauden tasaista kuntoprofiilia. Jos olisin Kiben agentti, hakisin jo tarjouksia sieltä ; )

Minä veikkaan myös mutuna, että jatkaa HIFK:ssa eikä lähde enään koskaan ulkomaille. Kotoa löytyy tähän syy, eikä Kuhta ole muutenkaan aikaisemmin viihtynyt ulkomailla, vaikka joka vuosi tarjoukset otetaankin sieltä ja esitellään niitä HIFK:n pöydässä sopimusta tehdessä. Mutta tämäkin siis pelkkää mutuilua.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä vähän väärä ketju keskustella ensi kauden hankinnoista, mutta HIFK:lle olisi elintärkeää, että Peltonen ja Kuhta jatkaisuvat joukkueessa myös ensi kaudella, sillä johtajutta HIFK ensi kaudella tulee tarvitsemaan. Olisi aika kova ja ellei jopa mahdoton paikka korvata Mikael Granlund, Petteri Wirtanen, Ville Peltonen ja Kimmo Kuhta yhden kesän aikana. Janne Pesonen Dennis Endras ja Daniel Ferholm ovat keikkamiehiä, jotka vaihtanevat maisemaa, mutta haastavampi tehtävä on korvata joukkueen runko, jonka edellä mainitut herrat ovat nyt muodostaneet useamman kauden.

Aika palapeli Nybondksella olisi, jos pahin skenaario toteutuisi. Alkaisi jo vaatimaan Tony Salmelaisen, Olli Jokisen, Niklas Hagmanin, Marek Zidlickyn ja Jere Karalahden tasoisia hankintoja. Tarvitaan pelaajia, joille HIFK on muutakin, kuin palkanmaksaja.
 

Carlos

Jäsen
Minä veikkaan myös mutuna, että jatkaa HIFK:ssa eikä lähde enään koskaan ulkomaille.

Samoin, tai sanotaan nyt että ei ainakaan muuta enää ulkomaille jääkiekon perässä. Mitä muuten sitten elämällään tekee, en tiedä.

On käynyt nyt kaksi kertaa kokeilemassa pelaamista saksankielellä, molemmat yritykset tyrehtyivät aika lyhyeen. Ainakin Bernissä tehoja tuli ihan mukavasti (melkein piste per peli) mutta ei silti ollut tarpeeksi seurajohdon mieleen, ja toinen sopimusvuosi peruutettiin.

Hampurin keikasta en edes tiedä mikä siellä oli homman nimi, mutta ei vaan natsannut.

Eli eiköhän Kibe nautiskele nyt viimeisistä pelivuosistaan Hifkissä, peli kulkee, tutut ympyrät, ja varmaan liksaakin tulee ihan sopivasti. Ulkomaille meno on aina hyppy tuntemattomaan.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Urheilulehti on huomioinut IFKn parantuneet peliotteet (linkki vie Urheilulehden nettisivuille).

Olen kieltämättä samaa mieltä tuon kirjoituksen kanssa, avauspelaamisen parantuminen on näkynyt selkeästi viime peleissä ja uskon käyrän olevan tästä lähin hyvinkin nousujohteinen. Parantunut peruspelaaminen auttaa moneen epäkohtaan, mutta uskon sen pikkuhiljaa auttavan myös ongelmallista kolmoskenttää. Kim Hirschovitsilla on ollut suuria vaikeuksia sopeutua SM-liigan pelityyliin ja joukkueen pelitapaan, eikä sitä ole varmaankaan helpottanut sekava avauspelaaminen ja "pelitavan vaativuus" (monesta eri lähteestä on toitotettu, että IFK:n pelitapa on erittäin vaativa). Ykkös-, kakkos- ja nelosketjujen toimiessa seuraava prioriteetti on saada kolmosketjun peli rullaamaan tuloksellisella tasolla. Pelitavan selkiytyminen auttaa varmasti tässäkin savotassa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hyvä kirjoitus Seppäseltä, on helppo olla samaa mieltä. Nyt kun puolustajat ovat lopettaneet kiekon kanssa ordäämisen, niin vastuu siirtyy hyökkääjille. Heidän pitää olla aktiivisia ja pelata itsensä hyville syöttölinjoille, tätä kautta avauspelaamisesta saadaan sulavampaa ja nopeampaa. Jokereita vastaan, HIFK pelasi ihailtavan vähän hitaita lähtöjä, ei menty poteroon maalin taakse, me like. Toivottavasti tänään nähdään edes jossain määrin yhtä aktiivista avauspelaamista, tosin, TPS:ää vastaan taitaa olla tärkeämpää nopea suunnanmuutos pelaaminen. Koska, en usko, että lähtevät kovin hanakasti karvaamaan ylhäältä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jep, Seppäseltä asiasettiä. Ja miksiköhän mulla on sellainen fiilis, että kun tuo kirjoitus lukaistaan HIFK:n pelaajienkin toimesta, seurauksena tulee olemaan äärimmäisen vaikea matsi TPS:ää vastaan? Nyt HIFK:lla on käsissään kaikki mahdolliset hienot elementit: voittoputki, narrien nöyryytys kolmannen kerran tällä kaudella, uusi maalivahti, median kehut pitkästä aikaa, perjantai-ilta ja äänekäs kotiyleisö...Sanokaapas käsi sydämellä, mitä näistä asetelmista ihan liian usein seuraa? Kyllä vaan - aitoa edarielvistelyä, mukayrittämistä, huonoa fyysisyyttä eli poikkareita, laita- ja kyynärpäätaklauksia kovassa tunnetilassa ja siten paljon alivoimaa. Pikkuhiljaa Turun mikkihiiret veivaavat numerot 1-4 -tyyppisiksi. Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella HIFK herää taistelemaan ja häviää lopulta 3-5, vika tyhjiin. Seuraavaan matsiin tulee Lunkka maaliin ja ketjut uusitaan. Ykkönen on Liivik-Granlund-Piiparinen ja nelosena yrittää Pesonen-Hirso-Åsten. Ja sitten ihmetellään, että miten tämä taas rupesi tökkimään.

No, onhan tässä sekin mahdollisuus, että HIFK noudattaa pelitapaansa ja ottaa voiton. Mutta TPS kuuluu samaan kastiin kuin Kalpa ja Jyp. Joukkueet, joita vastaan HIFK:lla on ilmiömäisiä vaikeuksia syttyä parhaimmilleen. Jokerit, Blues, Pelicans...näitä matseja HIFK rakastaa. Mutta pitäisi jaksaa rimpuilla näitä muitakin vastaan.
 

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt HIFK tarkkana prkle ! Jos VR ja lumisohjomyräkkä suovat, meikäläinen saapuu tänään nordikselle täältä jumalan selän takaa. Avecra tarjoaa virvoittavia juomia, joten oma pelikunto on kohdallaan. Samaa toivon HIFK:lta. Joukkueella on hyvä vire päällä, joten älkää 'edaroiko' tätä, pliis.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JHag:lta hyvää pohdiskelua HIFK:n 'karmasta'. Näkisin homman menevän ideaalisesti näin(oletuksena se ettei HIFK pysty jatkamaan suoraan hyvää peliään): TPS aloittaa suht neutraalisti ja HIFK painaa härän lailla vastustajan päätyyn, ei maalia. Vierailijat saavat tästä(ja oman veskansa parista hyvästä seivistä) oman pelinsä auki ja homma lähtee rullaamaan meidän päätyä kohti. Nyt tulee se poikkeus normaaliin kaavaan, herr Endras(fanfaareja)! Deutschaland ottaa muutamat gameseiverit, Petu huutaa perkele pojat penkillä ja yhtäkkiä HIFK palauttaa työhanskat lapaseen ja aloittaa Oman Geiminsä. Ei mitään niiden peliä vaan sen mitä me osataan parhaiten. TPS jää jalkoihin ekan erän lopulla ja 1-0 numeroilla mennään 18min bissetauolle.

Tokassa erässä sama kaava toistuu mutta vain ekan 5min ajan, sitten Tupla-G:t päästää meidät pahasta kun turkulaisille sattuu järisyttävä black minute jonka aikana Flamethrower soi kahdesti. Gimmat joraa ja pe illan momentum hyppää Stadin Kingien puolelle. Tässä kohtaa arvioisin Mutantti-Anttilan polttavan vatinsa Liivikin/Melartin hyvässä käsittelyssä ja tuloksena on onneton pe-nokkapokka, jonka jälkeisellä Salomonin-tuomio hetkellä Pesonen laittaa limpun pussiin(toim.huom! Hirso ei ole jäällä kuitenkaan).

Endraksen eka nollapeli kaatuu Jokelan ja Melartin fiaskomaiseen merkkausvirheeseen mutta Peltonen ei anna joukkojen luhistua tästä vaan siististi hoitaa homman ja Virran 'Vittu!' huudon säestämänä iskee kiekon tyhjiin. Fanikatsomo hoilaa Deniksen nimeä.

4-1 veikkaus ja joulukinkuille lähetään positiivisella mielellä. Nordiksen käytävillä on ilmassa hienoista paskan tuoksua mutta suunnitellut polttoitsarit on peruutettu ja maassa näkyy vihdoin lunta.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
On käynyt nyt kaksi kertaa kokeilemassa pelaamista saksankielellä, molemmat yritykset tyrehtyivät aika lyhyeen. Ainakin Bernissä tehoja tuli ihan mukavasti (melkein piste per peli) mutta ei silti ollut tarpeeksi seurajohdon mieleen, ja toinen sopimusvuosi peruutettiin.

Njet. Kummassakin tapauksessa aloite sopimuksen purkuun tuli pelaajalta ei joukkueelta. Syitä oli varmasti muitakin, mutta Kibe nyt ei vaan tunnu viihtyvän "rundilla" ilman perhettään ja veri vetää kotiin HIFK:hon.

Urheilulehden kirjoitus oli mukavaa luettavaa ja näen asian aikatavalla samoin. Vaikka kaikki on tietenkin tiennyt sen valtavan potentiaalin mikä joukkueessa on, niin myönnän auliisti olevani hieman yllättynyt näin suuresta muutoksesta joukkueen pelissä. Sellaista paskaa tuo alkukausi pelillisesti oli. Eikä tässä auta yhtään paukutella henkseleitä vieläkään, mutta otetaan hattua päästä, kun olen shittiäkin Petulle syöttänyt (heh). Tosin hänen eroaan en ole koskaan vaatinut eikä se kovin realistista olisi ollutkaan.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
4-1 veikkaus ja joulukinkuille lähetään positiivisella mielellä.
En kyllä ymmärrä, kun useampikin puhuu joulukinkuille lähdöstä eri ketjuissa... Toivoo Kärppiä&Ipan voittoa... HUOMENNA on vielä yksi ottelu! Useampi bussillinen punaisia on sinne menossa ja irtolippulaiset päälle... yli 200 joka tapauksessa.

Toivottavasti tänään peliesitys pysyy maanantain kaltaisena, niin tulee rumaa jälkeä...
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Minä veikkaan myös mutuna, että jatkaa HIFK:ssa eikä lähde enään koskaan ulkomaille. Kotoa löytyy tähän syy, eikä Kuhta ole muutenkaan aikaisemmin viihtynyt ulkomailla, vaikka joka vuosi tarjoukset otetaankin sieltä ja esitellään niitä HIFK:n pöydässä sopimusta tehdessä. Mutta tämäkin siis pelkkää mutuilua.

Hyvä mutu sinulla, koska Kuhta ei enää ulkomaille lähde. Jos nyt ei mitään aivan järkyttävää lappua tule eteen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

urheilulehti kirjoitti:
Toni Söderholm, Mikko Jokela ja Mikko Kousa ovat pelaajia, joille tämän tulee olla itsestäänselvyys. Sen sijaan sementtihanska Ilari Melart, ikikoheltaja Mikko Kurvinen ja hieman kulmikkaita (joskaan ei huonoja) otteita tähän saakka esittänyt Daniel Fernholm toimivat tässä tarkastelussa indikaattoripelaajina.

Mitä mitä mitä, nehän tönii meidän Kurkoa! Seppänen taitaa nyt ratsastaa Mikon vanhoilla "meriiteillä". Kurvinen ei ole enää pariin kauteen ollut mikään ikikoheltaja, vaan pikemmin rauhallisuuden perikuva. Maailma muuttuu, Eskoseni!

Niin tosiaan, tänään pelataan taas. JHag tuossa yllä listasikin todennäköiset vaihtoehdot kupletin juonen kehittymiselle: joko Stadin elvikset hakkaa päätään rotsin helmat lepattaen Upi Ylösen mv-akatemian tuoreimpaan tuotokseen tai sitten iso paha IFK pöllii heti matsin alussa Tepsukoiden hunajapurkin ja vetää hunajat omaan lärviinsä. Itse haluaisin uskoa, että pelikuri pitää tällä kerralla eikä mukavoitumista ole päässyt tapahtumaan, vaikka edellinen matsi olikin jo maanantaina. Pitkän lepotauonhan pitäisi vain kääntää tilannetta IFK:n hyväksi, kun vierasjoukkue pelasi eilen tiukan väännön Pataa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Gimmat joraa ja pe illan momentum hyppää Stadin Kingien puolelle. Tässä kohtaa arvioisin Mutantti-Anttilan polttavan vatinsa Liivikin/Melartin hyvässä käsittelyssä ja tuloksena on onneton pe-nokkapokka,

Kun sitä Tuomaista on pakko roikottaa IFK:n kokoonpanossa mukana, niin tuossa olisi tasavertainen vastustaja, jota voisi puolihuolimattomasti ajella laitaa päin aina, kun sattuu kohdalle. Harmi vain, että puolihuolimaton ajelu hiillostamisesta puhumattakaan ei taida tuolta meidän mutantilta onnistua, kun vastustaja ehtii aina alta pois. Yrittää voisi kuitenkin. Ehkä dumaritkin malttaisivat jättää pillin taskuun, kun iso mies tönii tällä kertaa vielä isompaa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Pitkän lepotauonhan pitäisi vain kääntää tilannetta IFK:n hyväksi, kun vierasjoukkue pelasi eilen tiukan väännön Pataa vastaan.

TPS pelasi keskiviikkona, joten on heillekin lepoa tullut, HIFK:n pelaajat ovat päässeet treenaamaan pari päivää (ke&to). Mikke ja Pesonen kävi vähän ottamassa keimoa linnan pilipali-kutsuilla, mutta olivat kuitenkin ke-aamuna normaalisti treeneissä. Toivottavasti elvikset ovat jossain todella kaukana tämän illan ottelusta, kaksi edellistä TPS-ottelua ovat olleet sen verran surkeaa pelailua tällä kaudella.
 

scholl

Jäsen
Urheilulehti kirjoittaa:
Matikaisen ryhmä on lopettanut sisällöttömän taistelun, tsemppaamisen, puristamisen ja vääntämisen.
Eli onko Matikaisen ryhmä lopettanut paskansyönnin? Sisällötön taistelu, tsemppaaminen, puristaminen ja vääntäminen voisivat kyllä olla nykysuomen sanakirjassa kohdassa paskansyönti. Nybari on ehkä tehnyt Matikaisen kanssa "katumisharjoituksia", jonka seurauksena valmentaja on valaistunut ja muuttunut. Enää odotamme sitä parturissa käyntiä. Kun hänet saataisiin jotenkin siistityksi niin kaikki vanha bluesrasite olisi poissa. Sitten voidaan keksiä uusi lempinimi. Edessämme on mahdollinen tuhkimotarina. Edellinen vastaava oli, kun martinlaaksolaisesta Mika Häkkisestä tuli salonkikelpoinen monacolainen. Hyvä Matikainen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös