Ketjusommitelmia kaudelle 2011-2012

  • 49 669
  • 144

Fordél

Jäsen
Kolmanneksi, jos pelitapavalinta on tietoisesti tehty (kuten ammattimaisessa organisaatiossa tehdään), on koottu vääränlainen joukkue sitä toteuttamaan.

Juuri näin. Ilveksen jengin kasaamisessa on toivomisen varaan myös pelitavan ja etenkin strategian suhteen. Ilveksen strategian tarkoituksena on ollut kasvattaa omista nuorista pelaajia edustuksen käyttöön. Jossain vaiheessa sloganinahan oli Taitokiekkoa vuodesta 1931 ja pelaajatyyppinä ilvesläinen pelaaja onkin yleisesti ottaen ollut taitava ja hyvin liikkuva, kuten Rajala, Pellinen ja Sointu. Näille pelaajille olisi pitänyt saada enemmän kiekkokontrolliin nojaava pelitapa eikä tällainen pelitapa, jossa jatkuvien kaksintaisteluiden jälkeen saadaan lopulta raivattua tie maalintekoon. Ja sitten ollaankin jo ihan puhki.

Nyt täytyisi siis saada pelitapa sellaiseen kuosiin, että se tukisi mahdollisimman hyvin Ilveksen materiaalia. Toisinpäin on vaikea tehdä enää tässä vaiheessa kautta eikä siinä olisi edes mitään järkeä. Toki noihin materiaaliinkin tarvitaan vahvistusta ja ilmeisesti sellainen on myös tulossa. Toivottavasti kohta puolin päästäisiin asettelemaan ketjukoostumuksiin uutta selkeää ykkössentteriä.
 
sikaniska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, FC Saku, Tottenham
Nyt ollaan sarjan viimeisenä ja niin oltiin toissakaudellakin. En näe näissä suurta eroa. Mahdollisuus on toki parempaan jos tästä saadaan nousu vielä aikaan. Mitä tulee kuitenkin näihin rakennusaikatauluihin niin joukkueen rakennuksen peruspalikat pitäisi olla kasassa aikaisemmin kuin marraskuussa. Jos tässä vaiheessa meillä ei ole vieläkään esim. ykkössentteriä ja kunnon maalintekijöitä, mutta on ylitarjontaa pakeista ja veskoista niin ei tätä prosessia voi kovinkaan onnistuneena pitää. Korjausliikkeet vievät kuitenkin aina resursseja. Helpommalla olisi päästy, kun joukkue olisi kasattu jo alunperin fiksummin. Tästä on vastannut Hiitelä, joka on myöntänyt itsekin tehneensä virheitä.

Rakennusaikatauluvertailuillani koitin viitata lähinnä menestyksen rakentamiseen, en niinkään yksittäisen kauden joukkueen rakentamiseen. Tällä perusteella toissakauden jumbosijaa en käyttäisi vertailuna, koska se perustui silloisen johdon silloiselle strategialle, jota ei käsittääkseni ollut koskaan edes olemassa. Silloin kun oli, niin se meni munilleen (Poika ja Ilves).

Olet oikeassa, että korjausliikkeitä ja tilanteen arviointia pitää tehdä ajan hermolla koko ajan, mutta urheilutoimenjohtajan onnistumisen arviointi pitäisi mielestäni tapahtua kokonaisuutta evaluoitaessa eli silloin, kun kokonaisuus on aikaisintaan paketissa.
 
Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vai on Seppo tehnyt hyvää työtä...

Hiitelä on tämän kauden floppauksen arkkitehti numero yksi. Järventie ja Toskala tuli joukkueeseen 9.6., siis 5 kuukautta sitten, toistan vielä: VIISI kuukautta. Se on aika pirun pitkä aika jääkiekkojoukkueessa! Sepolla on ollut ainakin siitä lähtien työn alla joukkueen muuttaminen siten, että pelaajakaupoilla vapautetaan rahaa sentterin hankintaan. Varaa olisi ollut myydä yksi molari ja vaikka parikin puolustajaa (Tämä myyminen olisi sitäpaitsi tukenut nykyistä strategiaa, eli nuorille peliaikaa)... ja lupa tähän on ollut. Tähän ei kuitenkaan Hiitelä ole kyennyt. Veikkaan, että jos itse jättäisin tekemättä viiden kuukauden ajaksi oleellisen työtehtäväni, tulisi potkut persauksille aika nopeasti... näin normaalissa elämässä, Tampereen Ilves kulkee omia latujaan.

Kovasti on viime aikoina Hiitelä jaksanut toistaa, että tarpeeksi hyvää sentteriä ei ole löytynyt. Kuka tähän jargoniin jaksaa vielä uskoa? Pelaajia on aina tarjolla, ja vieläpä hyviä pelaajia... jos: A) Tietää, että hyvä ja halpa ei kulje käsi kädessä B) osaa scoutata tai scouttiraportit ovat saatavilla C) viitsii tehdä asian eteen töitä! Käsittääkseni ja kuulemani mukaan Hiitelä ei osaa tehdä mitään näistä asioista!
 
Viljelemäsi positiivisuus on kadehdittavaa. Ihailen kykyäsi olla ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että jos rahat on todella tiukassa, niin silloin ei ihan ketä tahansa kertakaikkiaan vain voi palkata joukkueeseen pisteitä tekemään ja pelejä voittamaan. Tässä kyseisessä skenaariossa riskejä pitää seuloa hieman tarkemmin kuin aikaisemmin on tehty, joka johtaa taasen siihen, että hankinnan tänne raahaaminen ottaa aikansa. Onko siis täysin poissuljettua se, ettei Hiitelän työtä voisi kehua kärsivällisyydestään ja pitkäjänteisyydestään? Kuten aiemmassa viestissäni sanoin, olen helvetin tyytyväinen ettei täällä olla nähty mitään toivotaan-toivotaan kanukkeja surffailemassa paniikkinappulapainalluksen seurauksena, vaan on aidosti annettu omille junnuille mahdollisuus lyödä itsensä liigakartalle. Sitähän täällä on kaikki viimeiset vuodet peräänkuuluttaneet, joten ollaan tyytyväisiä siihen.

Muistaakseni sitäpaitsi Hiitelä tai Pajuoja Järventien ja Toskalan tulon jälkeen sanoi, että sentteriä ei hankita heidän hankintansa johdosta. Viittauksesi viiteen kuukauteen siis on täyttä ajan haaskausta.
 
kornius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Minnesota Wild, Buffalo Sabres

Mutta jos tiedettiin, että näin kovia paluumuuttajia olisi tulossa, niin miksei myyntejä sitten suoritettu? Aivan varmasti esim. Wiikmanin, Bäckströmin sekä Glennin mahdollisilla myynneillä olisi saatu riittävästi palkkatilaa laadukkaallekkin sentterille.

Toinen pointti: Pelaajaostot tapahtuivat alkukesästä, niin kyllä minuakin mietityttää, että mitä sen jälkeen on hankintapuolella tehty. Näyttää siltä, että paniikkinappulan painamiseen on aika kulunut.

Jotenkin jäi kesästä sellainen kuva, että rikottiin pitkän tähtäimen suunnitelma hetkessä, kun tuli kiehtovia mahdollisuuksia käsiin. Järventie, Koistinen ja Toskala ovat liigatason eliittiä. Kieltämättä. Mutta olivatko he kaikki kolme yhdessä ns. "pakkohankintoja"? Jos olivat, niin miksei myyntivirtaa harkittu. Nyt on rosteri ääriään myöten täynnä ja osa reserviäkin "vahvistuksia", mikä taas poissulkee uusien nuorten tähtien esiinnousun.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mutta jos tiedettiin, että näin kovia paluumuuttajia olisi tulossa, niin miksei myyntejä sitten suoritettu? Aivan varmasti esim. Wiikmanin, Bäckströmin sekä Glennin mahdollisilla myynneillä olisi saatu riittävästi palkkatilaa laadukkaallekkin sentterille.

Fantasiamanagerointi on hauskaa, mutta valitettavasti aika kaukana todellisuudesta. Epäilen, ettei esimerkiksi Wiikmanilla ollut suurempia haluja muuttaa, kun oli juuri tehnyt Ilveksen kanssa sopimuksen ja edellinen kausi oli rikkonainen seuravaihdon takia. Pelaajien kauppaaminen ei taida olla ihan pelkkä ilmoitusasia, vaan siihen tarvitaan kaikkien osapuolien (seurat ja pelaaja) suostumus.

Se, että ketään ei kaupattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö muutoksia olisi pyritty tekemään. Toki silloin herää kysymys, että kannattiko Järventie ja Toskala kiinnittää alkuunkaan, mutta minä ymmärrän tuon ratkaisun hyvin.
 
kornius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Minnesota Wild, Buffalo Sabres
Fantasiamanagerointi on hauskaa, mutta valitettavasti aika kaukana todellisuudesta. Epäilen, ettei esimerkiksi Wiikmanilla ollut suurempia haluja muuttaa, kun oli juuri tehnyt Ilveksen kanssa sopimuksen ja edellinen kausi oli rikkonainen seuravaihdon takia. Pelaajien kauppaaminen ei taida olla ihan pelkkä ilmoitusasia, vaan siihen tarvitaan kaikkien osapuolien (seurat ja pelaaja) suostumus.

Se, että ketään ei kaupattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö muutoksia olisi pyritty tekemään. Toki silloin herää kysymys, että kannattiko Järventie ja Toskala kiinnittää alkuunkaan, mutta minä ymmärrän tuon ratkaisun hyvin.

Joo siis kyse oli nyt täysin vain esimerkkitapauksista, en keskittynyt yksilöihin sen tarkemmin. Pointtini oli juurikin se, että Ilveksen rosteri saatiin kesän aikana melkoiseen epätasapainoon ja ainakin allekirjoittaneelle jäi kesän liikehdinnästä sellainen kuva, että oltiin ylpeitä "tähtikiinnityksistä" ja jätettiin suurempi kuva taka-alalle. Tai sitten ehkä odoteltiin samanlaista nuorten esiinmarssia, mene ja tiedä. Tässä vaiheessa (varsinkin tässä taloustilanteessa) asioihin on vaikea enää vaikuttaa.
 
Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kyllähän se on aika selvää, että urheilujohtopuolella on melko pahasti jäädytty siinä vaiheessa, kun rosterivinoutuman todellinen mittakaava on lopullisesti paljastunut. Kyllä ammatti-ihmisen olisi pitänyt tuo vinoutumariski tiedostaa riittävässä määrin jo etukäteen ja ainakin tehdä pari varasuunnitelmaa siltä varalta, että reisille menee. Niitä joko ei ole tehty tai toteutettu, ja kyllä siitä Seppo saa vastuunsa kantaa.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Joo siis kyse oli nyt täysin vain esimerkkitapauksista, en keskittynyt yksilöihin sen tarkemmin. Pointtini oli juurikin se, että Ilveksen rosteri saatiin kesän aikana melkoiseen epätasapainoon ja ainakin allekirjoittaneelle jäi kesän liikehdinnästä sellainen kuva, että oltiin ylpeitä "tähtikiinnityksistä" ja jätettiin suurempi kuva taka-alalle.

Ok, ihan samoilla linjoilla ollaan. Uskoisin, että luottamus Myttysen ja Tuomisen kehitysaskeliin oli lopulta se suurin, joskin strategian mukainen, virhe. Eli luotettiin siihen, että kaverit kehittyvät ja samaan aikaan Lee jatkaa viime kauden tasolla. Tässä tilanteessahan tuosta sentterin hankkimatta jättämisestä ei olisi ongelmaa tullutkaan. Nyt Lee on ollut varjojen mailla, kesällä nähty Tuomisen kehittyminen ei ole siirtynyt liigakentille, eikä Myttynenkään ole ihan harppauksin eteenpäin mennyt.

Mutta onhan se tosiaan koomista, että maalivahteja ja puolustajia oli puolitoista joukkueellista, mutta hyökkäyksessä ei saada edes tarvittavaa neljää sentteriä kasaan.
 
Tammerforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Meskanenhan (kun vielä kirjoitteli palstoille) sanoi että puolustusrunko on nyt pitkillä soppareilla kiinni ja kunnossa pitkällä tähtäimellä. Se vaan nyt meni näköjään hyökkäyspään kustannuksella ja kyllähän kaluston keveys vituttaa itsekutakin, mutta on muistettava että tavoitteet oli muutaman kauden päässä. Tässä nyt punnitaan sitä pitkäjänteisyyttä joka taholta.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jotenkin jäi kesästä sellainen kuva, että rikottiin pitkän tähtäimen suunnitelma hetkessä, kun tuli kiehtovia mahdollisuuksia käsiin. Järventie, Koistinen ja Toskala ovat liigatason eliittiä. Kieltämättä. Mutta olivatko he kaikki kolme yhdessä ns. "pakkohankintoja"? Jos olivat, niin miksei myyntivirtaa harkittu. Nyt on rosteri ääriään myöten täynnä ja osa reserviäkin "vahvistuksia", mikä taas poissulkee uusien nuorten tähtien esiinnousun.

On oletettavaa, että esim. Bäckströmin ja Tukion tie olisi vienyt jo viime kauden jälkeen muualle, jos olisi tiedetty kovan luokan paluumuuttajista. Wiikmanin jatkosopimuskin olisi oletettavasti jäänyt tekemättä, vaikka Toskalan loukkaantumisherkkyys tiedettiin.

Jonkinlaista myyntitoimintaa odottelin itsekin, koska Ilveksellä on liigakelpoisia pakkeja melkein pariin joukkueeseen. Onko myyntiä, vaihtokauppoja tms. sitten yritetty tehdä, onkin iso kysymys. Niistähän ei voi ääneen huudella ja ehkäpä ajatuksena on ollut odottaa jonkun joukkueen akuuttia pakkitarvetta.
 
Janis

Ja sitten kun vielä laittaa puntariin kysynnän ja tarjonnan lait. Toisella on ämpärikaupalla jotain ja kaupan toinen osapuoli sen tietää, niin tarjottu hinta ei kovinkaan monessa tapauksessa ole houkutteleva.
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Meskanenhan (kun vielä kirjoitteli palstoille) sanoi että puolustusrunko on nyt pitkillä soppareilla kiinni ja kunnossa pitkällä tähtäimellä.
Pelaajia on kyllä kiinnitetty pitkällä tähtäimellä, mutta se osaston kunnossa olo on kovin suuri kysymysmerkki.

Varmin kortti eli Koistinen tähyilee varmasti lähivuosiksi KHL:n suuntaan. Järventie on flopannut pahasti ja ikävuodet vierivät väärään suuntaan. Arto Tukion pitkää pahvia hämmästelin jo ilmoitushetkellä, eikä se siitä positiivisemmaksi ole muuttunut.

Bäckström menee ensikaudella varmasti 5-6 pakkina ja JJ Pakka ja Peltola ottavat ruutua, mutta kyllä kärkiosaaminen on jälleen kerran kysymysmerkki pitkistä sopimuksista huolimatta.

Tähän kun vielä lisätään se, että fyysiset puolustajat Kesä ja Glenn tuskin ovat pitkän tähtäimen suunnitelmissa, niin kaukana valmiista on Ilves-puolustus 2012-13.
 
wunderveba

Pääosin samaa mieltä.

Koistisen jatko ensi kaudella olisi kyllä erittäin tärkeää, sillä Mara on niin riskikortti, että kakkospariin mahtumisessa on hänellä tälläkin hetkellä täysi työ.

Arto Tukion 3-vuotinen jatko(!) oli kyllä sellaista hyvä veli -shaibaa taas, että alta pois.

Bäckströmillä ei niin mitään käyttöä ensi kaudella - uutta (fyysistä)miestä tilalle. Jokipakka - Peltola -parivaljakolta odotan sen sijaan 1.(Jokipakka) ja 2.(Peltola) pariin mahtumista. Eli kehityksen on palattava molemmilla uomiinsa.

Ja Kesä - Glenn -parille ei käyttistä ensi kaudella. Itseasiassa olen tyytyväinen, jos Kesä-Glenn-Bäckström -poistolla saataisiin ensi kaudeksi yksi fyysinen profiilipakki puolustukseen. Laajuus riittäisi meillä silloinkin erinomaisesti. Tuota profiilipakin hankintaakin voisi mielestäni harkita sen mukaan pelaako Koistinen meillä vai ei.

Koistinen - Jokipakka
Järventie - Peltola
Tukio - "fyysinen profiilipakki"

Reservissä (kiinnitettävä jatkoilla) Ville Laine, Konsta Mäkinen, Markus Västilä ja Aleksi Orenius.
 
Fordél

Jäsen
Jokipakka - Peltola -parivaljakolta odotan sen sijaan 1.(Jokipakka) ja 2.(Peltola) pariin mahtumista. Eli kehityksen on palattava molemmilla uomiinsa.

Kehitys palaa varmasti uomiinsa kunhan molemmat saa vain vastuuta. Eli loppukaudesta Peltolalle ja Jokipakalle isoja minuutteja Ilvespuolustuksessa. Järventie voisi käydä vaikka hakemassa vähän tuntumaa LeKistä. Joo on kapteeni jne. mutta kun peli on paskaa niin se on ihan sama kenestä on kyse. Jos Glennin otteet jatkuvat heikkoina niin hänet voisi ulostaa, minkä jälkeen pakisto olisi edelleen varsin passeli:

Koistinen - Jokipakka
Järventie - Tukio
Peltola - Bäckström

Ilveksessä pakit kantavat paljon vastuuta pelin rakentamisesta ja siksi laittaisin pakkiparit näin eli jokaisessa alleviivattu pakki on se, joka hoitaa pelin rakentelun. Esimerkiksi Järventie - Peltola parissa olisi liian hyökkäävät pakit.
 
Tukio on hyökkäävämpi puolustaja, kuin Järventie. Jos siis vertaillaan puolustaminen vs. hyökkääminen.

Itse laittaisin tuolla periaatteella:
Koistinen-Jokipakka
Peltola-Järventie
Tukio-Bäckström/Glenn/Kesä

Vasemmalla enemmän hyökkäävät ja "väärällä" puolella enemmän puolustavat. Nuoruus ja kokemus yhdistetty ensimmäisissä pareissa, tai oikeastaan kolmannessakin.

Toisaalta Bäckström ja Glenn ovat molemmat olleet Tukiota parempia, joten ketään myymättä laittaisin Tukion katsomon puolelle.

Koistinen-Glenn
Järventie-Bäckström
Peltola-Jokipakka

Tuollainen voisi olla myös yksi variaatio.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tukio on hyökkäävämpi puolustaja, kuin Järventie. Jos siis vertaillaan puolustaminen vs. hyökkääminen.

Itse laittaisin tuolla periaatteella:
Koistinen-Jokipakka
Peltola-Järventie
Tukio-Bäckström/Glenn/Kesä

Joku väitti että Järventie on pelannut uransa parhaat kaudet puolustavan pakin rinnalla. IFKssa tämä pakki oli Kankaanperä, Ilveksessä kokeilisin Jokipakkaa.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ilveksen foorumilla Raatikka kirjoittaa, että Chicago Wolvesin, viime kaudella Tapparassa tehoilla 58. 18+20=38 pelannut, Kevin Doell etsii seuraa Euroopasta. Kelpaisi ainakin minulle loppu kaudeksi. Miksei myös ensi kaudeksi jos peli sujuisi täällä tutuissa maisemissa.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ilveksen foorumilla Raatikka kirjoittaa, että Chicago Wolvesin, viime kaudella Tapparassa tehoilla 58. 18+20=38 pelannut, Kevin Doell etsii seuraa Euroopasta. Kelpaisi ainakin minulle loppu kaudeksi. Miksei myös ensi kaudeksi jos peli sujuisi täällä tutuissa maisemissa.

Oliko niin. että osa Tapparan kannattajista ei Doellista kauheasti pitänyt? Voi olla, että muistan väärin. Mutta ottaisin ihan mielelläni Doellin Ilvekseen. Hyvä maalintekijä ja ratkoi Tapparalle välillä pisteitä omilla suorituksillaan.
 
Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viljelemäsi positiivisuus on kadehdittavaa. Ihailen kykyäsi olla ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että jos rahat on todella tiukassa, niin silloin ei ihan ketä tahansa kertakaikkiaan vain voi palkata joukkueeseen pisteitä tekemään ja pelejä voittamaan. Tässä kyseisessä skenaariossa riskejä pitää seuloa hieman tarkemmin kuin aikaisemmin on tehty, joka johtaa taasen siihen, että hankinnan tänne raahaaminen ottaa aikansa. Onko siis täysin poissuljettua se, ettei Hiitelän työtä voisi kehua kärsivällisyydestään ja pitkäjänteisyydestään? Kuten aiemmassa viestissäni sanoin, olen helvetin tyytyväinen ettei täällä olla nähty mitään toivotaan-toivotaan kanukkeja surffailemassa paniikkinappulapainalluksen seurauksena, vaan on aidosti annettu omille junnuille mahdollisuus lyödä itsensä liigakartalle. Sitähän täällä on kaikki viimeiset vuodet peräänkuuluttaneet, joten ollaan tyytyväisiä siihen.

Muistaakseni sitäpaitsi Hiitelä tai Pajuoja Järventien ja Toskalan tulon jälkeen sanoi, että sentteriä ei hankita heidän hankintansa johdosta. Viittauksesi viiteen kuukauteen siis on täyttä ajan haaskausta.

Minä taasen ihailen sinun Hiitelä -faniuttasi. Ihailtavaa, että Seppo saa kaiken jälkeen vielä jostakin suunnalta ymmärrystä, saa nähdä jatkuuko ymmärryksesi vielä siinä vaiheessa, kun Hiitelä on luotsannut tämän laivan lopulliselle karikolle.

En ole itse mikään talouselämän guru, mutta muutamat perusrealiteetit sieltä ymmärrän. Tarve ykkössentterin hankkimiselle on ollut tiedossa jo keväästä lähtien, viimeistään tähän ongelmaan olisi pitänyt reagoida heti alkuvaiheessa, kun nähtiin, ettei nykyjoukkueesta valitettavasti löydy henkilöä niihin saappaisiin. Se, ettei tähän ole reagoitu on ihan aikuisten oikeasti tuottanut meille useammankin tappion, joista on lopulta seurannut nähdyn kaltainen konttaus. Yksi mies olisi oikeasti tämän estänyt. Tappiot syövät joka ottelu joukkueen taloudellista tulosta, kun ei tule menestystä jää jokaisesta ottelusta saamatta 500-1000 hengen tulot. Se on yhdessä ottelussa ihan helvetin paljon rahaa, enkä halua edes ajatella paljonko se tarkoittaa monessa ottelussa. Saati sitten se, että paljonko menetämme, kun käytännössä playoff -juna on puksuttanut jo kauas karkuun. Minun talousajattelun mukaan on paljon halvempi ratkaisu palkata vahvistus, kuin ottaa jälleen tästä kaudesta kunnon turskat.

Kunnon urheilutoimenjohtaja kasaa joukkuetta jatkuvasti, kuulostellen joukkueen tilaa ja tekemällä joukkuetta tasapainoiseksi. Sellaisen joukkueen kasaamisen kuuluu pelaajaostoksia ja myös pelaajamyyntejä. Tiedän, huom. tiedän, että Hiitelälle on annettu tehtävä myydä pelaajia jo kesällä, että saadaan myös se sentteri hankittua. Tämä tieto on minulle tullut taholta, joka asian laidan tietää. Seppo ei ole tähän päivään mennessä kyennyt, mun mielestä se on ihan saatanan heikko suoritus, kun aikaa on ollut se mainitsemani viisi kuukautta.

Kuten kirjoitin, myös niitä oikeasti laadukkaita vahvistuksia olisi saatu, mutta Hiitelä ei tätä ole saanut tehtyä. On aivan paskapuhetta, ettei niitä olisi ollut. Siellä etsitään edelleen miestä, jollaista ei tässä maailmassa ole olemassa... ilmaista ja hyvää. Hyvät pelimiehet maksavat, mutta on parempi maksaa se 100 000€ yli budjetin, kuin menettää tuo sama rahamäärä moninkertaisesti tekemättä mitään. Eikä tämä yksi ainoa vahvistus mitenkään suistaisi tätä meidän projektia raiteiltakaan...
 
Fordél

Jäsen
Tukio on hyökkäävämpi puolustaja, kuin Järventie. Jos siis vertaillaan puolustaminen vs. hyökkääminen.

Kuten tuolla ylläkin tuotiin esille niin Järventie on pelannut parhaiten silloin kun vierestä löytyy puolustava pakki. HIFK:ssa se oli Kankaanperä, jollaista Ilveksellä ei ole oikein tarjota, mutta mun mielestä Tukio voisi keskittyä vain jatkossa hyvään peruspelaamiseen ja jättää hyökkäyspelaamisen niille, joilta se nykyisin sujuu paremmin. Peltola tykkää ottaa roolia hyökkäysten tukemisesta ja siksi en laittaisi häntä Järventien pariksi.
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Oliko niin. että osa Tapparan kannattajista ei Doellista kauheasti pitänyt? Voi olla, että muistan väärin. Mutta ottaisin ihan mielelläni Doellin Ilvekseen. Hyvä maalintekijä ja ratkoi Tapparalle välillä pisteitä omilla suorituksillaan.

Jakoi melko lailla kahteen leiriin meidät Tapparan kannattajat. Ei ehkä mikään ideaali ykkössentteri, mutta olisin mieluusti nähnyt jatkavan Tapparassa. Syy, miksi Amerikkaan palasi oli koti-ikävä, kun perhe ei ilmeisesti käynyt kertaakaan edes kääntymässä Tampereella.

En sanoisi, että Doell mikään maalintekijä on, sillä kädet eivät kummoiset ole. Maalit tulivat suurelta osalta maalinedestä, eikä suorista hyökkäyksistä. Toki, kädetkin olisi molempien Tamperelaisjoukkueiden kärkipäätä tällä hetkellä. Se, mikä Doellissa eniten ärsytti oli tuomareille mussuttaminen ja melko räikeä jäähyjen kalastelu. Asenne oli pääosin hyvää ja uskon, että jos ketjukavereina olisi olleet muut kuin pappa-Topo ja flegu-Luce, niin 50 pistettä olisi ollut mahdollista saavuttaa. Kelpaisi tännekin, joten vituttaahan se jos Doell teille tulee.
 
Kuten tuolla ylläkin tuotiin esille niin Järventie on pelannut parhaiten silloin kun vierestä löytyy puolustava pakki. HIFK:ssa se oli Kankaanperä, jollaista Ilveksellä ei ole oikein tarjota, mutta mun mielestä Tukio voisi keskittyä vain jatkossa hyvään peruspelaamiseen ja jättää hyökkäyspelaamisen niille, joilta se nykyisin sujuu paremmin. Peltola tykkää ottaa roolia hyökkäysten tukemisesta ja siksi en laittaisi häntä Järventien pariksi.
Eli tämä variaatio tyydyttäisi kaikkia:

Koistinen-Glenn
Järventie-Bäckström
Peltola-Jokipakka
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Marjamäki Keränen Wilenius
Rajala Lee X
Korhonen Kangasniemi Kuronen
Välimaa Tuominen Pellinen

Niinimäki, Rask, Kantola, Sointu

Kuka on seuraava jonka nostamme kokoonpanoon? Nikkilä, Huhtala vai Kokkonen? Harmi että Konsta Mäkinen sai kiekon sormeensa U-20 kisoissa, sillä siinä olisi ollut juonikas pelaaja joka sopisi myös hyökkääjän paikalle.

Edit. Eli Myttynen on pelikunnossa joten ottaa paikan kokoonpanosta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös