Kärpät kaudella 2010-2011

  • 483 634
  • 994
Tila
Viestiketju on suljettu.
Minäkään en usko, että palkan alentaminen on vaihtoehto. Siirto on paljon realistisempi vaihtoehto, kuten myös jääminen normipalkalla. Flopanneet pelaajat kyllä tietävät, että he ovat pelanneet huonosti. Motivaatio lienee tuleviakin kausia ajatellen valtava. Mikäli pelaaja ei itse halua lähteä niin ainoa vaihtoehto meillä sivusta seuraajilla on toivoa, että homma toimii seuraavalla kaudella paremmin.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Heillä on kun jo valmiiksi kiinnitetty ensi kaudeksi Ahonen, Järvinen ja kolmantena Petteri Similä.

Järvistä tosin on huhuiltu HPK:n maalille, mikäli Lassila lähtee venäjälle.

Tuosta Kukkosen jututusta vielä... tosiaan siitä jäi se kuva kuten joku mainitsikin, että ehkä ensi kaudella Lasse ei vielä Oulussa pelaa, mutta sen kuvan sai myös että vielä tulevaisuudessa tulee täällä pelaamaan.

Ja mitä Kossuun ja Saarenheimoon tulee, niin voihan työnantaja aina painostaa. :-) Jos ei palkka tipu, niin runsasta peliaikaa ja isoa roolia on turha odotella. Jääkiekkoilijat eroavat siinä suhteessa duunareista hieman että heillä tehty työsuoritus vaikuttaa paljon enemmän tulevaisuuden työnsaanti mahdollisuuksin kuin myös tulevaisuuden palkaankin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pokkaa? Jos sinun pomo tulee sanomaan, että et ole tehnyt työtäsi työnantajan mielestä tarpeeksi hyvin, joten miten olisi, jos puolitetaan palkka, niin riittäisikö pokka sanoa, mihin voi tunkea tunkkinsa? Vai hyväksyisitkö palkan alennuksen?
Meinasin lisätä tuohon edelliseen jo, että vaikka jääkiekkolijat ovat sinänsä työssäkäyviä ihmisiä siinä missä hitsari ja insinöörikin, niin työn luonne ja palkkataso on kuitenkin pikkaisen eri.

Jääkiekkoilijat tietävät itsekin että heiltä odotetaan tulosta kentällä ja he ovat yleisesti ottaen erittäin kunnianhimoisia ja nimenomaan haluavat pelata jääkiekkoa. He todennäköisesti pelaisivat lätkää jopa ilman palkkaakin. Hitsarihan yleisesti ottaen hitsaa vain pakon takia, koska jostakin pitää leipä hankkia.

Makis kirjoitti:
Ihmisiä ne on kiekkoilijatkin. On täysin kohtuutonta olettaa, että heidän pitäisi oletuksena suostua pudottamaan palkkaansa, jos kausi ei mennyt hyvin.
Ja usko pois, on olemassa ihmisiä jotka todella osaavat ajatella oman edun lisäksi myös joukkueen/työnantajan ja sitä kautta yhteistä etua. Kyllä Kossu itsekin tietää että hänen palkkansa oli sm-liigan tähtitasoa ja vastine joukkueelle oli suurin piirtein junnutasoa. Ei liene joukkuehengen kannaltakaan mikään optimaalinen tilanne että penkin päässä istuskelee kaveri joka nostaa yhtä joukkueen suurimmista palkoista samaan aikaan kun junnut tekevät ruokapalkalla työt kentällä.

Ja ei, en minä vaadi sen kummemmin Kossua kuin Saarenheimoakaan alentamaan omaa palkkaansa, en edes oleta että näin tapahtuu. Totesinpahan vain että sellainen mahdollisuus on kuitenkin ihan realistisesti olemassa mikäli he itse tuntevat pistoksen sydämessään etteivät ole palkkansa arvoisia.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ja usko pois, on olemassa ihmisiä jotka todella osaavat ajatella oman edun lisäksi myös joukkueen/työnantajan ja sitä kautta yhteistä etua. Kyllä Kossu itsekin tietää että hänen palkkansa oli sm-liigan tähtitasoa ja vastine joukkueelle oli suurin piirtein junnutasoa. Ei liene joukkuehengen kannaltakaan mikään optimaalinen tilanne että penkin päässä istuskelee kaveri joka nostaa yhtä joukkueen suurimmista palkoista samaan aikaan kun junnut tekevät ruokapalkalla työt kentällä.

Ööh, vai junnutasoa. Syksyn vieraspelit hyvin, pari voittomaalia, kotona heikommin. Keväällä homma ei niinkään kulkenut.

Pistesaldo 7+12, eli 19 pistettä. Kaukana alunperin mainostetusta Anderssonista, mutta esimerkiksi loistokauden pelannut Viinanen nyt teki hänkin vain 29 pistettä, ja Kuusela 32. Siihen nähden, ja odotuksiin pistemäärä (30+) siis alakanttiin, muttei se nyt ihan "junnutasoa" ole. Eiköhän edelleen junnumaisin moka ole mainostaa uutena Anderssonina pelaajaa joka ei ole Andersson.
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niin, onkohan tämä Haapakosken lausunto Kiekko-Kalevassa lapsus vaiko onko työnantaja todellakin aloittamassa työntekijän kanssa neuvottelut ja keskustelut palkan alentamisesta?:

"Joukkueessa on palkkavääristymiä, joita korjataan tulevissa neuvotteluissa. Vääristymät ovat seurausta vuoden 2008 markkinatilanteesta, jolloin mukaan tulivat KHL ja NHL:n uusi työehtosopimus. Silloin pelaajat todella hinnoittelivat itsensä, kun seurat joutuivat pakkotilanteeseen".

Erittäin mielenkiintoinen lausunto!

Mitenkähän Kärppien joukkueessa on otettu tämä Haapakosken lausunto vastaan, varsinkin jos tämä "palkkavääristymä" koskee nimenomaan Kärppien sopimuksen alaisia pelaajia (esim. nyt kun ollaan puhuttu Koskenkorvasta ja Saarenheimosta, niin esimerkiksi he)? Miten pelaajat ovat reagoineet tai kommentoineet, onko tietoa?

Minulla on kyllä semmoinen pers'tutina menneisyydestä, ettei tämä "palkanalennus" ole ollut mitenkään tavaton tai harvinainen keino huippu-urheilussa, monia "verukkeita" hyväksikäyttäen, saada "ylipalkatut" pelaajat sitoutumaan pienemmällä palkalla joukkueeseen. Yleensä näin on toimittu sopimuksettomien urheilijoiden kanssa, mutta varmasti myös sopimuksen alaisten urheilijoiden kanssa. En vaan tiedä/muista yhtään esimerkkitapausta, jossa urheilija olisi lähtenyt pienentämään palkkaansa annettuja "näyttöjä" vastaavaksi.

Ja toisaalta uskon ja on varmaa, että jos Kärpät ja esim. Saarenheimo/Koskenkorva kävisivät neuvottelu- ja keskustelupöytään tämän dilemman ratkaisemiseksi, niin ratkaisuun myös päästäisiin. On vaan eri asia, että mikä on lopputulos: palkka säilyy samana - pelaaja jatkaa, palkka pienenee - pelaaja jatkaa tai pelaajan sopimus puretaan - pelaaja lähtee. Tuossa neuvottelu/keskustelupöydässä haetaan varmasti myös kompromissia, joka tyydyttää kaikkia osapuolia.

Itselleni oli kaikista paras vaihtoehto kompromissi, jossa lopputuloksena olisi, että Saarenheimo ja Koskenkorva takoisivat uransa parhaimmat pörssipisteet Mikko Haapakosken alaisuudessa. (Palkka-asiat ja niiden yksityiskohdat eivät kuuluisi ulkopuolisille.) Olisivat muutoinkin tyytyväisiä Kärpissä pelaamiseen. Fanit olisivat tyytyväisiä ja Kärpät palaisi mitalikantaan. Hyvistä pelaajista on kuitenkin ollut kysymys. Roolipelaajista, ei mistään todellisista huipuista ja pistenikkareista, mutta kuitenkin kohtuullisen hyvistä pelaajista. Ainakin itseäni ketutti suunnattomasti em. urheilijoiden floppaaminen enkä suinkaan toivo heille vastaavanlaista kautta tulevaisuudessa.
 

JPL

Jäsen
Ei siellä mitään kollektiivisia palkanalennuksia olla tekemässä, vaan seuraavia sopimuksia neuvotellaan eri lähtökohdista kuin viimeksi. Yleensä pelaajien palkat nousevat tiettyyn saturaatiopisteeseen saakka, jonka jälkeen ne eivät enää nouse ja toisinaan jopa tippuvat. Defaulttina saman tason pitävien palkat kuitenkin nousevat jonkin verran koko ajan. Koska viimeisinä vuosina palkkoja on nostettu liikaa suhteessa pelaajien tasoon (Ahon mainitsemista syistä), pitää pelaajien seuraavalla kerralla joko suostua tiputtamaan palkkaansa tai katsomaan uutta työnantajaa.
 
Viimeksi muokattu:

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja mitä Kossuun ja Saarenheimoon tulee, niin voihan työnantaja aina painostaa. :-) Jos ei palkka tipu, niin runsasta peliaikaa ja isoa roolia on turha odotella. Jääkiekkoilijat eroavat siinä suhteessa duunareista hieman että heillä tehty työsuoritus vaikuttaa paljon enemmän tulevaisuuden työnsaanti mahdollisuuksin kuin myös tulevaisuuden palkaankin.
Tämä on sanottu jo meneen kertaan, mutta Kossu on jo yli kolmikymppinen.

Kuvailepa nyt huvikseen se realistinen skenario, jossa Kossun kannattaa tiputtaa palkkaansa reilusti, ja silti odottaa jäävänsä loppu-uran ajalta voitolle. Montako vuotta Kossu vielä pelaa? Kuinka hyvin hänen pitäisi tulevalla kaudella pelata, että saisi vielä monivuotisen rahakkaan sopimuksen? Ja jos pelaa niin hyvin, niin olisiko hän silloin vielä niin reilusti ylipalkattu Kärpissäkään?

Meinaan vaan, että minkälaista palkkaa 30+-ikäinen kaveri, jonka edellinen kausi tuotti vajaat 20 pistettä, voi odottaa? Vai onko todennäköisempää, että 170,000 euroa + pienempi palkka seuraavasta sopimuksesta on kuitenkin selvästi suurempi kuin vaikkapa 85,000 euroa + suurempi palkka seuraavasta sopimuksesta?

On aika selvää, että tämä nykyinen sopimus on Kossun uran paras, ja sellaiseksi myös jää. Nyt on se paikka kerätä uran jälkeistä aikaa varten pesämunaa.

Saarenheimo on ihan eri tapaus, koska hänen parhaan sopimuksensa paikka voisi olla vielä tätä seuraava sopimus, Pekkahan täyttää 28 toukokuussa. Se tietysti edellyttäisi aika hurjaa suoritusta ensi kaudella, koska rehellisesti sanottuna aiempien näyttöjenkin perusteella hänen palkkansa oli vähän yläkanttiin. Ensi kaudella pitäisi syntyä lähemmäs 50 pinnaa, että jostain olisi luvassa saman luokan tai parempi sopimus.

Niin, onkohan tämä Haapakosken lausunto Kiekko-Kalevassa lapsus vaiko onko työnantaja todellakin aloittamassa työntekijän kanssa neuvottelut ja keskustelut palkan alentamisesta?:
Tai sitten kyse on niistä sopimuksista, jotka nyt loppuvat. Mitäs sopimuksia Kärpät solmi 2008?

Mitenkähän Kärppien joukkueessa on otettu tämä Haapakosken lausunto vastaan, varsinkin jos tämä "palkkavääristymä" koskee nimenomaan Kärppien sopimuksen alaisia pelaajia (esim. nyt kun ollaan puhuttu Koskenkorvasta ja Saarenheimosta, niin esimerkiksi he)? Miten pelaajat ovat reagoineet tai kommentoineet, onko tietoa?
Eivätkös herrat tehneet sopimuksen 2009, ei 2008?

En vaan tiedä/muista yhtään esimerkkitapausta, jossa urheilija olisi lähtenyt pienentämään palkkaansa annettuja "näyttöjä" vastaavaksi.
Niinpä niin, eli perstuntuma on, mutta et silti tiedä yhtään tapausta? Sen sijaan kuka tahansa osaa luetella ison määrän päinvastaisia esimerkkejä.
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sitä vaan tarkoitin, että olen pahimmoilleen sen verran laiska ja huonomuistinen, että en jaksa lähteä kaivamaan enkä muista ulkoa tapauksia, joissa sopimuksenalainen urheilija olisi pienentänyt palkkaansa edelliskaudesta seuraavaan kauteen. Tarkoitan tätä maailmanlaajuisesti kaikki pallopelit ja urheilulajit huomioonottaen. Joskus olen näistä tapauksista lukenut viimeisen 20 vuoden aikana veikkaajista ja muista printtilehdistä, kuullut tv:stä ja radiosta, lukenut internetistä jne. Minun moka ettei minulla ole esimerkkiä, mutta semmoinen perstuntuma minulla vaan on, että kyllä niitä tapauksia on. (Jos minut siitä syystä ammutaan, niin ammutaan sitten... ;) Jos joku muistaisi tapauksia ja muistuttaisi asiasta, niin olisin syvästi kiitollinen... Vähän evidenssinä huteralle väitteelleni... ;)
 
Viimeksi muokattu:

I ro1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja JM Aaltonen
Saarenheimon sopimus oli kyllä silloisiin peliesityksiin nähden juurikin balanssissa. Saarenheimo saanee tästä kaudesta bruttotuloa karvan vajaa 200.000e, Koskenkorvan jäädessä tästä noin puoleen. Eli yhteensä he saavat bruttopalkkaa 300.000e.
Pelaajabudjettia suunniteltaessa otettaneen huomioon myös muut pelaajaan liittyvät kulut, joita ovat:


TyEL-maksu 21,8% palkasta, sosiaaliturvamaksu 2,23% palkasta, työttömyysvakuutusmaksu 2,95% ja työtapaturmavakuutusmaksu 8% palkasta.
Näin ollen em. heppujen palkasta laskettavat lisäkulut työnantajalle ovat 34,98% eli 104940e. Kokonaisuudessaan Saarenheimo ja Koskenkorva kuluttavat pelaajabudjettia 200000+100000+104940=404940e, joka on 15% joukkueesta.

Kärppien pelaajabudjettia rasittavat suunnilleen nämä:
Saarenheimo 200000,
Mikkola 200000,
Viuhkola 200000,
Kuusela 200000,
Luomala 200000,
Lehtonen 200000,
Koskenkorva 100000,
Kemppainen 100000,
Viinanen 100000,
Koivisto 60000,
Karppinen 60000
Ohtamaa 60000,
Jokinen 60000,
Keränen 40000,
Donskoi 20000,
Niemelä 20000,
Komulainen 20000,
Junttila 20000,
Karhunen 20000,
Liljeblad 10000.

1890000e + 34,98% = 2550000. Listassa on 20 nimeä, Viinanen myös mukana. Loput saavat maksaa enintään 97500e. Siihen rahaan pitää hankkia kaksi pakkia ja kaksi hyökkääjää. Ei onnistu! Siksipä luulen, että Kärpät ei sittenkään pelaajabudjettiin laske mukaan mainitsemiani sivukuluja. Vääristääkö se kulurakennetta vertailtaessa muiden joukkueiden kanssa, vai tekeekö kaikki näin?

Joten Kärpillä on siis budjetissa vielä 800000e tilaa. Kukkonen 200000e, Tsekkitähti 200000e, Hampaaton Kanukki 200000e, Kanukkipakki 200000e, ja budjetti on täynnä ja joukkue valmis!

Ketjut:

Kuusela - Viuhkola - Luomala = 200000 - 200000 - 200000
Lehtonen - Mikkola = 200000 - 200000

Koskenkorva - Kemppainen - Hampaaton Kanukki = 100000 - 100000 - 200000
Kanukkipakki - Kukkonen = 200000 - 200000

Tsekkitähti - Saarenheimo - Viinanen = 200000 - 200000 - 100000
Ohtamaa - Jokinen = 60000 - 60000

Donskoi - Komulainen - Junttila = 20000 - 20000 - 20000

Koivisto = 60000
Karhunen = 20000

Keränen = 40000
Karppinen = 60000
Niemelä = 20000
Liljeblad = 10000

NÄILLÄ MENNÄÄN!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hampaaton Kanukki 200000e

Näitä "halutaan hampaaton kanukki" hyökkäykseen/puolustukseen saa lukea lähes joka joukkueen fanien seuraavan kauden joukkueen toivelistoilta. Kaikille kelpaisi muutama tuollainen kovaotteinen raa'an työn tekijä. Montako "hampaatonta kanukkia" sitten pelasi viime kaudella SM-liigaa? Varmaan yhtä monta kuin tulevanakin kautena.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Saarenheimo 200000,
Viuhkola 200000,
Lehtonen 200000,
Koskenkorva 100000,
Kemppainen 100000,

Saarenheimon palkkaksi jossain kirjoiteltiin 250k/kausi. Koskenkorvan taas 170k/kausi. Viuhkola tienannee yli 300k/kausi. Lehtonen varmasti myös. Jos Ilkka Mikkola saa Kärpissä palkkaa 200k/kausi (kuten verotietojen mukaan saa), niin Mikko Lehtonen ei taatusti pelaa samalla palkalla täällä. Kuten ei myöskään tule pelaamaan Lasse Kukkonen mikäli tänne tulee. Heidän palkkansa Kärpissä liikunee tuolla 300k pinnassa.
 

JPL

Jäsen
Viuhkolan liksa on 350 tonnia ja Kossun 170 tonnia. Lisäksi työnantajan sivukuluja ei lasketa kyllä käsittääkseni pelaajabudjettiin sisälle.

Ei lasketa Kärpissä eikä muissakaan seuroissa.
 

TosiKärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bc Nokia, Arsenal
Hahmottelen alkukauden toivekokoonpanoa mahdollisimman realistisesti. Realismi tarkoittaa, että 1)Saarenheimolla ja Kossulla on voimassa olevat sopimukset (ainakin Kossun palkkaa saataneen laskettua hieman tai maksetaan muutaman kymppitonnin kättelyraha sopimuksen purkamisesta), 2)Viinanen ei jatka (vahvat huhut), 3)Kemppainen tulee huhujen mukaan, 4)Viuhkolan (selän) varaan lasketaan ainakin alkukaudesta ja 5)Juho Jokinen kuuluu kolmeen pelaavaan pakkipariin, vaikka kaikki sitä eivät haluaisikaan. Lisäksi oletan, että Aalto lähtee pois.

Hyökkäysketjut:
X - Viuhkola - Kuusela
Luomala - Saarenheimo - X
Junttila - Kemppainen - Donskoi
Aarnio - Karppinen/Komulainen - Keränen/Koskenkorva

Ykköseen 2*X:n tilalle tarvitaan kaksi kovan tason laituria esim. Pyörälä ja parannettu versio Kasparista. Kolmosen taso riippuu paljon nuorten kehityksestä. Jos puolustaminen ei suju, voidaan toinen junnulaitureista nostaa kakkoseen, josta X kolmoseen. Nelosessa ehdoton paikka Aarniolle, kunhan jatkaa. Mielestäni sopimuksen alaisia hyökkääjiä pitää olla kauteen lähdettäessä 14 (mukaan lasketaan kokeneemmat ja Junttila, Donskoi, Komulainen), jolloin särkymävaraa on 2. Lähes koko ajan ainakin yksi hyökkääjä on telakalla. Lupaavaa Miikka Salomäkeä nostettaisiin yllä mainitun 14 hyökkääjän ulkopuolelta kokoonpanoon hyvien otteiden (A-nuoret/K-Laser) ansiosta ja loukkaantumissumien aikana. Alikoskelle tekisin sopimuksen, jos Kossu lähtisi muualle tai Aarniolle ei saataisi tehtyä jatkosopimusta. Muuten tilaa alemmissa kentissä ei taida olla. Kesken kauden hankittaisiin kova sentteri artistisopimuksella, jos Viuhkola olisi rikki tai Saarenheimo/Kemppainen -osaston mahdollisten heikkojen suoritusten ansioista.

Pakkiparit:
Lehtonen - Ohtamaa
X - Jokinen
Mikkola - X/Niemelä/Lehto

Parit eivät mitenkään olennaisia vielä. 6. pakin paikka on ongelmallinen, koska mielellään siihen istuttaisi Niemelän tai Lehdon. Toisaalta, jos näin käy ja X-hankinta olisi Niinimaa, esim. Lehtosen loukkaantuessa tilanne kääntyisi todella vaikeaksi. Ylönen K-Laseriin ja tuuraamaan mahdollisia loukkaantumisia Kärpissä olisi hyvä liikku.

Maalivahdit:
Koivisto
Karhunen (oletan, että on saatavilla, jos Kärpät haluaa)/X

Toinen maalivahtivalinta on iso linjanveto: lähdetäänkö nuorilla vai hankitaanko kokenut ykkönen/kakkonen muualta. Sanoisin, että molempi parempi. Mulle käy kumpi tahansa.

Olisiko yllä mainittu kokoonpano saatavilla rahallisesti?

Kovapalkkaisia lähtijöitä olisivat Rosa, Kaspar, Aalto, Jushkevitsh ja Tarkki.
Keskinkertainen palkka: Viinanen, Viitakoski, Normio, Korpikari
Melko alhainen palkka: Alikoski, Kiilholma, Ylönen
Osa pelaajista pelasi vain osan kauden, mutta toisaalta alkukaudella maksettiin palkkaa Forrestille, OPG:lle ja Shvidkillekin vähän aikaa.

Uusista pelaajista kovapalkkaisia olisivat Luomala, 2*X-laituri, X-pakki (jos vain yksi hankitaan).
Keskinkertainen palkka: Kemppainen
Pieni palkka/palkanlisäys: Donskoi, Komulainen, Junttila, Niemelä, Lehto, Jokinen, Karhunen

Eli kovapalkkaisia 5 pois, 4 tilalle. Jos toiseksi maalivahdiksi hankitaan oletusarvoisesti ykkösen paikan ottava kaveri, tilanne olisi 5-> 5. Keskinkertaista palkkaa nostaneista neljän tilalle vain yksi, mutta pienipalkkaisten/ pienen palkanlisäyksen saaneiden määrä kasvaa kolmesta seitsemään. Näiden spekulointien perusteella palkkabudjetin lasku 3,0 -> 2,7 m€, ei ihan onnistu, jos toiseksi maalivahdiksi hankitaan suht kova nimi. "Palkkavääristymien" korjauksia en ole huomioinut.
 

I ro1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja JM Aaltonen
Saarenheimon palkka on kyllä tietääkseni lähempänä 250.000e.

Saarenheimo saa hädintuskin 200000e.
Viuhkola saa 350000e, kaivelin vanhoja tietoja esille ja näin on!
Mikkola saa tasan 200000e
Lehtonen saa myös 200000e, vrt. lopettaminen ja uus alku. Ei 350te.
Kossu saa sen 100000e, ei enempää, ei vähempää.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Saarenheimo saa hädintuskin 200000e.
Viuhkola saa 350000e, kaivelin vanhoja tietoja esille ja näin on!
Mikkola saa tasan 200000e
Lehtonen saa myös 200000e, vrt. lopettaminen ja uus alku. Ei 350te.
Kossu saa sen 100000e, ei enempää, ei vähempää.

Koskenkorvan palkka on 150-170k euroa, siitä voit olla huoleti aivan varma. Useasta eri lähteestä saatu tieto. Saarenheimon ansiot asettuu puolestaan 200-220k väliin.

Lehtosessa ja Viuhkolassa ratkaisee tulevaisuuden kannalta nimenomaan tämä seuran mainitsema palkkojen tarkistus. Lehtosen kustannukset kolmelta kuukaudelta ei tähän joukkueeseen kovin kovat olleet. Viuhkolan palkka tulee tippumaan reilusti uuden sopimuksen myötä.
 
Oikeasti aika rasittava ketju luettavaksi kun täällä kaikki kirjoittelevat vain euroista vaikka voisi kirjoitella vaikka pelaajista ja itse joukkueesta ensi kaudella. Kaikki tietävät oikeat hinnat tarkalleen, vaikka kukaan ei oikeasti tiedä mitään.
Kallista on, ei voi muuta sanoa.

Paljon parjattu KFC on tämän vastaavan ketjun osalta paljon paremmin oikealla asialla ja aaltopituudella. Ei mulla muuta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oikeasti aika rasittava ketju luettavaksi kun täällä kaikki kirjoittelevat vain euroista vaikka voisi kirjoitella vaikka pelaajista ja itse joukkueesta ensi kaudella. Kaikki tietävät oikeat hinnat tarkalleen, vaikka kukaan ei oikeasti tiedä mitään.
Kallista on, ei voi muuta sanoa.

Paljon parjattu KFC on tämän vastaavan ketjun osalta paljon paremmin oikealla asialla ja aaltopituudella. Ei mulla muuta.
Voiko tätä paremmin sanoa? Siis onkö Kärpät joku netissä pelaava virtuaalijoukkue? "Fanit" istuvat katsomossa taskulaskimet kädessä laskemassa pelaajien paremmutta suhteella euroa/piste.
Luomala on floppi ja jos joku Kemppainenkin vielä tulee niin Kärpät on luhistunut. Entä Saarenheimo, todellinen maanpetturi ja luopio, kehtasi tulla floppaamaan tänne vaikka viime keväänä jo patsaan kivijalkaa torille oltiin valamassa sopimuksen julkistamisen jälkeen.
Mihin on hävinnyt ylpeys ja usko omaan joukkueeseen? Perkele, me ollaan hyviä edelleenkin, ei kukaan ole mitalleilla aina, ei edes seitsemään kertaa peräkkäin.
Ainakin itse näen, että taas mennään eteenpäin ja ihan hyviä korjaavia liikkeitä ollaan tehty, annetaan joukkueen ja palaajien ensin näyttää, kaivetaan vasta sitten se floppi-kortti esiin.

Nimimerkki: " Tienaa yli 20 000 euroa ja tieto on aivan varma, useammaltakin taholta mm. työnantajalta, verottajalta ja vaimolta, joka tuosta suurimman osan tuhlaa."
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Voiko tätä paremmin sanoa? Siis onkö Kärpät joku netissä pelaava virtuaalijoukkue? "Fanit" istuvat katsomossa taskulaskimet kädessä laskemassa pelaajien paremmutta suhteella euroa/piste.

Kärpät on kesälomalla oleva joukkue, jota rakennetaan ensi kaudelle ja myöskin pitemmällä tähtäimellä. Ensi kauden budjetti on 2,7 miljoonaa euroa. Kun siitä vähennetään nykyiset sopimusten arvio hinnat jää jäljelle x määrä euroja, joita sitten passaillaan palapeliin.

Fanit myös maksavat pelaajien palkat osaltaan, ja täten ovat oikeutettuja myös kertomaan positiiviset ja negatiiviset mielipiteet niin pelaajista kuin seurajohdostakin.

Jos joukkueen rakennus on mallia, että TOP6-hyökkääjistä on 3 mahdollista floppia, yksi vammainen, yksi hyvä ja yksi raakile, se aiheuttaa huolta a) joukkueen seuran rahan käytöstä (kun näihin upotetaan melkein puolet pelaajabudjetista) ja b) joukkueen urheilullisesta tilanteesta ensi kaudella.

Tottakai eurot ja tehopisteet vaikuttavat arvioon pelaajasta ja antavat pelaajalle tietyn oletysarvon hyväksyttävälle suoritukselle. Tämä on elämysbisnestä, ja pelaajilta vaaditaan myös palkan mukaista suoritusta. Sitä vaativat myös seuran johto sekä valmentaja eivätkä vain fanit.

Mitä tuleen tuohon KFC:n keskusteluun, niin siellä on ihan ok settiäkin, mutta taso on suurimmaksi osaksi hyvin vaihtelevaa. Ja siellä ei tosiaan puhuta euroista, ja eipä kyllä oteta huomioon vallitsevia sopimustilanteitakaan tai tiedettyjä uusia seuroja. Sehän se varsinaista fantasiarosterointia on.

nimimerkillä "Engren kakkoseksi ja Viinanen nelosen sentteriksi"
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voiko tätä paremmin sanoa? Siis onkö Kärpät joku netissä pelaava virtuaalijoukkue? "Fanit" istuvat katsomossa taskulaskimet kädessä laskemassa pelaajien paremmutta suhteella euroa/piste.
Järkevämpää on kehitellä fantasiarostereita, joita ei tulla Oulussa ikinä näkemään?

Minä haluan, että Kärppien ykkönen on ensi kaudella Iginla - Crosby - Ovechkin. Suurin piirtein yhtä realistista kuin osa täällä olleista kokoonpanoehdotuksista. Kummatkaan ei tule toteutumaan.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Iginla ja Ovechkin ampuvat molemmat oikealta. Alexanderin voisi siirtää Viuhkolan ketjuun ja Kuusela sitten kolmoseen.
Ei kun just toisin päin. Mitä siitä tulisi, kun Ovechkin ei lainaisi Pikulle kiekkoa ollenkaan? Iginla siis pyssyttämään Viuhkolan namupasseja maaliin. Luomala voisi sitten pelata tuossa Crosbyn vasemmassa laidassa.
 
Minä haluan, että Kärppien ykkönen on ensi kaudella Iginla - Crosby - Ovechkin. Suurin piirtein yhtä realistista kuin osa täällä olleista kokoonpanoehdotuksista. Kummatkaan ei tule toteutumaan.

Eipä taida onnistua kun on ne Kossun ja Saarenheimon palkat.
Nehän on Kossun 174 654€ ja Saarenheimon 258 945€ .....vai olikohan se sittenkin 258 946€....pitääpä tarkistaa jostain. Tämä on sitten varmaa tietoa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Täällähän mielenkiintoisia nimiä heitellään.. Ovie, Crosby, Iginla..

Ja asiaan. Loistavaa, että nuorille ollaan antamassa oikea mahdollisuus nousta liigamiehistöön ja sitä kautta tulevien kausien vastuunkantajiksi. Kärpät eikä mikään muukaan liigajoukkue häviä mitään sillä, että esim. neloskenttä koostuisi seuran omista junioreista. Tätä kautta saataisiin nuorille kovia pelejä ja saataisiin samalla koko Suomikiekon tasoa paremmaksi.

Muutama huippuvahvistus lisää tuohon rosteriin, pelitapa kuntoon Alatalon katastrofikiekon jälkeen ja uutta dynastiaa rakentamaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös