Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

  • 1 300 158
  • 3 967
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Otetaan nyt vähän arkkitehti OT:ta, jotta oltasiin ns. kartalla

En kyllä näe, että kenenkää elämänlaatu paranisi yhtään siitä jos tuo halli olisi joku arkkitehdin mestariteos.

Tampereella asuvat voisivat olla eri mieltä. Makuja on toki monia, mutta onhan tätä kaupunkiympäristöä tutkittu vuosikymmeniä. Siis sitä, millaisissa ympäristöissä ihmiset viihtyvät. Ja sellaiset ympäristöt joissa ihmiset viihtyvät ovat taloudellisen toiminnan kannalta edullisia. Meluisat ja epämiellyttävät ympäristöt karkottavat ihmisiä. Tämä voidaan todeta kaupunkikeskustojen tutkimuksista, ja ihmisten liikkumisesta ja rahankäytöstä, joka kasvaa aina vähemmän meluisissa ja rauhallisissa ympäristöissä. Vanhat kaupungit ovat tästä hyvä esimerkki, samoin kävelykeskustat. Ja juuri tästä syystä rakennetaan kauppakeskuksia, joissa siis tavoitellaan sitä viihtyisän ympäristön tunnelmaa.

On aika heikolla pohjalla puhua kaupunkisuunnittelusta jos lähtökohta on "minun mielestäni = kaikkien mielestä", koska kaupunkisuunnittelu on erittäin pitkäntähtäimen toimintaa. Rakennukset kun tuppaavat olemaan paikallaan kymmeniä, jopa satoja vuosia.

Kummasti tuo Hartwall Areena porskuttaa vaikka se tehtiin nopealla aikataululla ja suomalaisella osaamisella.

Kävisit joskus Tampereella. Halli on sijoittumassa paikaan, joka Helsingissä vastasi rautatieaseman läheisyyteen rakentamista, siihen kansallisteatterin viereen. Eli aivan ydinkeskustaan. Toisin kuin Hartwall areena, joka tuli Pasilaan jo valmiiksi modernin arkkitehtuurin ja ratapihamaisemaan. Tampereella halli tulee myös modernien liiketilojen lähelle, mutta samalla näkyvästi Tampereen keskustan viereen, mm 150m päähän ortodoksisesta kirkosta. Radan pälllä se on myös korkealla, keskustasta päin katsottuna korkealla kukkulalla. Halli hallitsisi näkymää myös Kalevankankaalta (itäpuolen korkein kohta).

Ei siis todellakaan ole yhdentekevää, millaisella arkkitehtuurilla tuo pykätään.

Olen toki aika pessimistinen sen suhteen, että tuohon juuri ehdittäisiin ja haluttaisiin(raha) panostaa.


Suomessa tuntuu olevan tarve suojella kaikkea käyttökelvotonta rakennuskantaa kuten olympiastadion, arkkitehtuurin nimissä kun muualla vastaavat rakennukset voidaan rakentaa uudelleen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.

Tämä asenne on käsittämätön, kun samaan aikaan ihastellaan europalasia vanhoja kaupunkeja tai käydään turistina ihmettelemässä Rooman entistä mahtia, käydään Tallinassa Olde Hansassa syömässä tai käpytellään Tukholman vanhassa kapungissa. Mitään tällaistahan ei synny, jos kaikki yli 50 vuotta vanha aina jyrätään.
Tampereella jyrättiin Verkatehdas koskenrannasta, paikalla nyt Hotelli Ilves ja koskikeskus. Tampellan kanssa oltiin maltillisempia, ja siellä meillä onkin entisiin tehdasrakennusiin entisöityjä tiloja. Näin säilyi koskenniskan kansallismaisema (tuttu mm. 20mk setelistä) ja osa suomen teollistumisen historiaa.
Aaltosen kenkätehtaasta rempattiin erittäin haluttuja asuntoja, kun se vain kymmenen vuotta aikaisemmin oli vanha ruma tiilinen tehdasrakennus.
jne. jne. Asioita, jotka vaikuttavat ihmisten elinympäristöissä vuosikymmeniä ja vuosisatoja.
Onneksi kaupunkien suunnittelussa on mukana arkkitehtejä, jotka vähän katsovat meitä tavallista tallaajaa pitemmälle näissä asioissa.

No, se OT:sta.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tähän arkkitehtuuriin täytyy itsenikin kompata. Olisi ihan eri asia jos tätä hallia oltaisiin rakentamassa Sarankulmaan tms. Sinne voi ihan rauhassa tehdä rakennuksen mallia "pikkukylän jäälato, paitsi että tosi iso".

Sen sijaan Tampereen(kin) keskustassa on ihan riittävästi rumia rakennuksia. Ei sinne ainakaan tarkoituksella pidä niitä lisää tehdä. Sinänsä Tampereelle sopii ajatus että jäähallista tehdään kaupungin sydän. Mutta mielellään sekä nätti (tai realistisesti ajatellen ei-ihan-hirveä) että toimiva...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Oh hoh, mitä yleistämistä…
- - -
...

Been there, done that.

Ymmärrän pointtisi, ei siinä mitään; arvostan itsekin hyvää ja korkealaatuista arkkitehtuuria vaikken arkkitehti olekaan. Olen kuitenkin ollut mukana esim. Kiasman rakentamiseen liittyvissä asioissa, ja ihan kuriositeettina voinen mainita erään rakennusprojektin jossa arkkitehtisuunnittelu tilattiin ranskalaiselta arvostetulta arkkitehdiltä. Käytännössä, siis käytännössä, kaikki suunnitelmapiirustukset piirrettiin ja tarkesuunnittelu tehtiin Suomessa kokonaan uudestaan. Tämä siksi, että suomalaiset rakentamismääräykset poikkeavat useissa kohdissa melko lailla muiden maiden vastaavista ja perehtyminen niihin vaatii melko lailla aikaa ja kiinnostusta.

Toinen juttu, suomalaista arkkitehtuuria on arvostettu ja arvostetaan edelleen ulkomailla. Ei suomalaiset arkkitehdit ole huonoja. Rakennusliikkeet ovat sitten eri juttu, mutta onhan noillakin paljon projekteja ulkomailla.

Tarkoitin lähinnä sitä, että ulkomaalainen arkkitehti ei saa olla itsetarkoitus. Ei sen puoleen suomalainenkaan.

Vertaus rakennuspaikasta mielestäni ontuu enemmän kuin Marskin hevonen, mutta otan huomioon tamperelaiset värilasit. Tottakai kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta en tässä vaiheessa lähtisi suoralta kädeltä lyttäämään meneillään olevaa hanketta vain sen takia, ettei siinä (tiettävästi) ole ulkomaista arkkitehtiä. En heti ole lyttäämässä Katajanokan hotelliakaan, vaikka siinä on ulkomainen arkkitehti, eikä se oikein minun makuuni ole. Mutta kai se siinä Sokerin talon läheisyydessä asiansa ajaa. Ja se voi valmistuessaan aiheuttaa pienimuotoista "Bilbao-efektiä", ei Tampereen monitoimihalli sorry vaan.

Kuten toteat, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin tällä hetkellä teknis-taloudellisin ratkaisu tähtää juuri hallin valmistumiseen MM-kisoihin. Mielestäni on parempi vaihtoehto saada uusi monitoimihalli Tampereelle tuolla konseptilla kuin ei ollenkaan. Sillä määrittelemälläsi tavalla kilpailuttaminen johtaisi vain siihen, ettei teillä olisi uutta hallia vielä kymmeneenkään vuoteen; vai milloinka Suomessa sitten seuraavat lätkän MM-kisat onkaan.
 

Fordél

Jäsen
Hyvää keskustelua hallin arkitehtuurista ja olen samoilla linjoilla, että ulkonäöllä on todella suuri merkitys. Halli tulee niin keskeiselle paikalle, että se ei tosiaan voi olla mikä tahansa lato vaan jotenkin se pitäisi saada istumaan hyvin tuohon kaupunkiympäristöön. Siihen eivät valitettavasti insinöörien taidot riitä. Varmasti arkkitehdeillekin kyseessä on todella haastava työ. Se on sitten aivan sama minkä maalainen sen suunnittelee, mutta tietysti itse sitä toivoo, että se noudattelisi skandinaavista näkemystä.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Siihen eivät valitettavasti insinöörien taidot riitä. Varmasti arkkitehdeillekin kyseessä on todella haastava työ.
- - -

En ole koskaan ymmärtänyt edellä mainitun kaltaista vastakkain asettelua. Yksikään arkkitehti, siis kun puhutaan tuon kokoluokan kohteista, ei osaa rakennuksiinsa suunnitella sellaisia rakenteita että se pysyisi pystyssä hetkeäkään, saati 30-50 vuoden ajan, muista osa-alueista puhumattakaan. Ja kaikkiin projekteihin arkkitehti tarvitsee rakennuttajan, tilaajan.

Itse arvostan kaikkia ammattikuntia:
- Arkkitehdillä on visiönääristä näkemystä, parhaimmillaan taiteilija.
- Rakennesuunnittelija on insinööreistä upein, pistää vaikka minkälaisen pytingin pystyyn vaikka arkkitehti yrittää parhaansa että pystyisi suunnittelemaan rakennuksen ilman rakenteita. Yksi parhaista tuntemistani rakennesuunnittelijoista oli Yrjö Salin, tunnettu Suomen Tietoviisas-kisailija.
- LVI-insinööri, välttämätön paha joka saa kuitenkin raittiin ilman ja paskan, sekä kylmän ja lämpimän kulkemaan niin ettei sitä juurikaan huomaa
- sähköinsinööri, joka keksii hyppysähkön päivittäin ja valaisee tajunnan
- sisustusarkkitehti, joka maksaa tilaajalle ihan v*tusti mutta viimeistelee miljöön.
- lisäksi mm. maisema-arkkitehti, ääni- ja av-insinöörit, paloturvainsinööri, keittiölaiteinsinööri, ja monet muut erikoisalojen asiantuntijat.

Hyvässä projektissa kaikki nämä puhaltavat yhteen hiileen rakennuttajan edustajien sekä kunnallisen rakennushallinnon ja viranomaisten kanssa halutun lopputuloksen saamiseksi. Yksikään edellä mainituista ei pysty toteuttamaan projektia yksin, vaan kaikki tarvitsevat kukin toisensa apua. Sorry vaan.

Sen jälkeen pilkotaan hommaa vielä lisää kun mukaan tulee urakoitsijat mutta se ei liity nyt siihen pointtiin, jota hain. Yhteistyöhön ja yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen. Ei kenenkään yksilön oman egon nostamiseen (Paitsi Kummolan). Vaikka se kuinka mukavalta tuntuisi.

Kaikkien näiden lankojen yhdessä pitämiseksi isommissa projekteissa on vielä palkattu rakennuttajakonsultti, joka kyllä haukkuu hintansa kun osaa hommansa ja saa koko tiimin työskentelemään saumattomasti.

Toivottavasti Kummolan jengi on osannut tiiminsä rakentaa, ja kaikesta kiireestä ja mahdollisesta suomalaisuudesta johtuen/huolimatta Tampereelle nousee hyvä ja toimiva monitoimihalli.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
kaikesta kiireestä ja mahdollisesta suomalaisuudesta johtuen/huolimatta Tampereelle nousee hyvä ja toimiva monitoimihalli.


No tästä toiveesta tuskin on kauheasti erimielisyyksiä tällä. Itse aion aktiivisesti osallistua hallin suunnittelun avustamisen oman ammattialueeni ja fanitoiminnan kohdalta. Ja käyttä kaikkia poliittisia kontaktejani (sen vähän mitä sitä on) estääkseni turhanaikaisen jarrutuksen
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minulla olisi ehdotus rahoitusratkaisuksi, joka ei kävisi Tamperelaisen veronmaksajan kukkarolle, sen paremmin kuin ykstyisten rahoittajienkaan rahasäiliölle.

Käytettäisiin samaa mallia kuin Suomen suurimman kunnan, H:gin keskustan kehittämisessä on aina käytetty.

Taikasanan etuliite on: Kansallinen, jolla rahoitus tulisi valtiolta rakennuskustannuksiin sekä ylläpiämiseen.

Kun Helsingin keskustaan suunnitellaan huippukalliita arkkitehtuurisia monumentteja, eteen tulee; kansallis. On kansallismuseota, on kansallisteatteria, on kansallisoopperaa ja mitä kaikkia niitä lieneekään? Muu osa valtakunnasta saa tyytyä vaatimattomiin kansallismaisema- kunniamainintoihin josta ei ole kuin haittaa paikallisille asukkaille. Metsuritkin niissä ammutaan ilman oikeudenkäyntejä.

Siis: Rakennettakoon Tampereelle Suomen Kansallisjäähalli jonka valtio kustantaa.
Sopisi Tampereelle kuin nakutettu.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Siis: Rakennettakoon Tampereelle Suomen Kansallisjäähalli jonka valtio kustantaa.
Sopisi Tampereelle kuin nakutettu.

Ihan hyvä idea, mutta ei siellä voisi sitten Tappara pelata. Vaan siellä pelattaisiin erinäisiä maaotteluita ja turnauksia. Tappara on nimittäin todella kaukana kansallisjoukkueesta... Näin ollen hallin hyöty jäisi ehkä vähän pieneksi.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Käytettäisiin samaa mallia kuin Suomen suurimman kunnan, H:gin keskustan kehittämisessä on aina käytetty.

Taikasanan etuliite on: Kansallinen, jolla rahoitus tulisi valtiolta rakennuskustannuksiin sekä ylläpiämiseen.

Kun Helsingin keskustaan suunnitellaan huippukalliita arkkitehtuurisia monumentteja, eteen tulee; kansallis. On kansallismuseota, on kansallisteatteria, on kansallisoopperaa ja mitä kaikkia niitä lieneekään? Muu osa valtakunnasta saa tyytyä vaatimattomiin kansallismaisema- kunniamainintoihin josta ei ole kuin haittaa paikallisille asukkaille. Metsuritkin niissä ammutaan ilman oikeudenkäyntejä.

Siis: Rakennettakoon Tampereelle Suomen Kansallisjäähalli jonka valtio kustantaa.
Sopisi Tampereelle kuin nakutettu.
Kannattaisiko kuitenkin tarkistaa faktat ennen kuin laskettelet tuota paskaa näppikseltäsi? Pääkaupunkiseudun kunnat maksavat näiden "kansallis" -monumenttien rakentamisesta ja ylläpidosta osan. Ja ilomielin luovuttaisin mainitsemasi instituutiot teille tamperelaisille. Huolehditte luonnollisesti myös kuluista vastaavasti kuin täällä tehdään.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kannattaisiko kuitenkin tarkistaa faktat ennen kuin laskettelet tuota paskaa näppikseltäsi? Pääkaupunkiseudun kunnat maksavat näiden "kansallis" -monumenttien rakentamisesta ja ylläpidosta osan. Ja ilomielin luovuttaisin mainitsemasi instituutiot teille tamperelaisille. Huolehditte luonnollisesti myös kuluista vastaavasti kuin täällä tehdään.

Oi'oi'oi,oi. (samalla äänensävyllä, kuin Pentti Salmi selostuksessaan "Mietaan" hävittyä sadasosalla.) Vai niin on asiat. Ettäkö vaan osan. No, mutta osanhan maksamme sitten me muut Inarin susien nus..

Tämä olisi kyllä erinomainen kauppa tamperelaisten kannalta.

Siellä se Kiirakin pyörittelisi nättejä piruettejaan Suomen kansallisjäähallin jäällä.
..... Tuota,minä muuten oon aikasemminkin varottanu, että ei sitten likasia ajatuksia Kiirasta, kun se on ny paljon telkkarissa. Khröm.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Älkää nyt rakkaat ystävät, (Ruonansuumaisesti vihamiehet) Ystävät (vihamiehet) pitäkö minua tulppana hyvälle keskustelulle. Mutta, kyllä te olette paineensietokykyisiä, se on todettava.

Me elämme nyt 21. helmikuuta 2010. Historian pisimpää yhtäjaksoista pakkaskautta. Jos tällaista olisi aina, voisi Kiirakin harjoitella Näsijärven jäällä ja antaa jääaikaa todellisille kladiaattoreille, eli Tapparan kiekkomiehille. (Ei helv. Taitaakin karsinnassa olla yllätysjoukkue Tampereelta.)

Jäähalli tulisi palvelemaan Suomea ehdottomasti paremmin, kuin Helsingissä toimivat hallit, kaikki yhteydet olisivat ylivoimaiset. Hallista pitäisikin rakentaa mahdollisimman suuri, mitä tila antaa myöten. Suurta tilaa tarvittaisiiin konserteissa- sekä muissa kepun puoluekokouksissa. Halli olisi suunniteltava niin, että se olisi muutettavissa jääkiekko-otteluihin ns. intiimimmäksi tilaksi, joskin kaikki palvelualueet auki.

Siis 14.000 konsertteihin- ja 5000-kymppitonni mahdollisiin tärkeisiin jääkiekkopeleihin, kuten Tappara-Jukurit karsintapeliin, joka täyttäisi hallin.

Mahdollisissa taitoluistelun MM-kisoissa Kiiran vapaaohjelmassa toki kaikki sermit ja muut verhot pitää vetää sivuun.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilveksen kannattajat onkin aika erikoista porukkaa. Nytkin tämän kauden tappioputkessa yleisömäärä keikkui siellä viidentonnin nurkilla, mikä ei ole suuri pudotus "normaalista". Vaikka Ilves pelaisi Mestistä, niin yli 4000 katsojakeskiarvoon silti päästäisiin. Ilves-kannattajat kun eivät ole ns. gloryhunter-tyyppistä porukkaa ja miten voisivatkaan, kun menestystä ei ole tullut 25-vuoteen.
Miten kausikorttilaiset lasketaan Ipan otteluissa? Kärpillähän tyhjänkin hallin katsojamääräki ilmoitettaisiin varmaan reilut 4000. Viime kotiottelussa oli tyhjiä paikkoja vaikka kuinka, ja silti yleisömäärä oli vain karvan alle 5000.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Miten kausikorttilaiset lasketaan Ipan otteluissa?

Kaikki kortin hankkineet/saaneet ovat luvussa mukana, ovat hallissa tai eivät.

Typerää sinänsä, kun liput luetaan tiatsikalle enivei, ja todellinen hallissaolijoiden määrä on oikeasti tiedossa. Se vaan pitäsi yhtenäistää koko liigaan käytännöksi, ei se ennen muutu...
 

HKoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolueeton tarkkailija
Miten kausikorttilaiset lasketaan Ipan otteluissa? Kärpillähän tyhjänkin hallin katsojamääräki ilmoitettaisiin varmaan reilut 4000. Viime kotiottelussa oli tyhjiä paikkoja vaikka kuinka, ja silti yleisömäärä oli vain karvan alle 5000.

Ilves laskee mukaan kaikki kausikortit, niin kuin kaiketi on yleinen käytäntö SM-liigassa.
Ipalla tosin on 1000 puoli-ilmaista junnukausaria "normaalien" ja yrityskausarien lisäksi, joten tästä syystä nämä määrät tai niiden vertailu ei ole kovin mielenkiintoista.
Relevantimpaa olisi vertailla yleisötuloja, mutta se ei olekaan niin helppoa.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miten kausikorttilaiset lasketaan Ipan otteluissa? Kärpillähän tyhjänkin hallin katsojamääräki ilmoitettaisiin varmaan reilut 4000. Viime kotiottelussa oli tyhjiä paikkoja vaikka kuinka, ja silti yleisömäärä oli vain karvan alle 5000.
Eivätköhän kaikki joukkueet ilmoita kausikorttilaiset maksaneiksi katsojiksi - mikä on tietenkin seuran taloudenpidon kannalta aivan oikein.

Ilveksen spesialiteetti löytyy kuitenkin juniorikausareista, jotka nostavat katsojalukuja usealla sadalla (keskusteluissa on mainittu n. 900). Kuten tätä keskustelua seuranneet ovat saaneet kuulla, myös nämä kausarit ovat maksullisia, joten näitä paikkoja miehittävät natiaiset ovat ilman muuta teoreettisesti ottaen "maksaneita katsojia". Tosin juniorikausarit ovat erittäin edullisia, joten ne eivät taida tuoda mitään olennaista tulovirtaa seuran kassaan. Jos joku tietää tarkemmin junnukausareiden hinnasta, niin pistäkää tänne tietoa, jotta voidaan paremmin keskustella niiden taloudellista merkityksestä?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Relevantimpaa olisi vertailla yleisötuloja, mutta se ei olekaan niin helppoa.

Hallin kannalta relevantein vertailutapa on täyttöaste. Kun se pelkkä lipputuotto ei ole tärkeä, vaan sen porukan määrä oheispalveluja käyttämässä.

Käyttöasteen mittaaminen eri hallien välillä on tietty vaikeaa juurikin tuosta "myydyt liput" määristä, ei "actual paikalla" määrästä. Liigan pitäisi tehdä päätös, että kaikki liput luetaan tietokoneella ja actual paikallaolijoiden määrä ilmoitettaisiin kaikissa halleissa yksiselitteisesti. Näin päästäisiin vertailukelpoiseen yleisömäärätietoon. Eriasia toki olisi edelleen se, paljonko kukin katsoja tuo rahaa, eli minkä hintasella lipulla on liikkeellä...
 

Fordél

Jäsen
En ole koskaan ymmärtänyt edellä mainitun kaltaista vastakkain asettelua. Yksikään arkkitehti, siis kun puhutaan tuon kokoluokan kohteista, ei osaa rakennuksiinsa suunnitella sellaisia rakenteita että se pysyisi pystyssä hetkeäkään, saati 30-50 vuoden ajan, muista osa-alueista puhumattakaan. Ja kaikkiin projekteihin arkkitehti tarvitsee rakennuttajan, tilaajan.

Eihän tässä ollut mitään vastakkain asettelua vaan toive siitä, että ulkonäköön todella kiinnitettäisiin huomiota ja sille annettaisiin suuri painoarvo. Tällöin korostuu arkkitehtien osuus mitä tulee ulkokuoreen, mutta tottakai sen toteuttamiseen tarvitaan myös insinöörien osaamista.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eivätköhän kaikki joukkueet ilmoita kausikorttilaiset maksaneiksi katsojiksi - mikä on tietenkin seuran taloudenpidon kannalta aivan oikein.
Ja tämä oli vähän taka-ajatuksenakin, eli jos kortteja mestiksessä myytäisiinkin vain puolet liiga-ajan korteista, olisiko Ipan otteluissa edelleen se 4000-5000 katsojaa?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja tämä oli vähän taka-ajatuksenakin, eli jos kortteja mestiksessä myytäisiinkin vain puolet liiga-ajan korteista, olisiko Ipan otteluissa edelleen se 4000-5000 katsojaa?

about varmaan kyllä, mikäli historiaan on uskominen. Ton verran niitä idiootteja, jotka vuodesta toiseen käyvät hallilla tuotteen laadusta välittämättä on ollut. Itse kuulun myös näihin taukkeihin.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä alan olla jo hieman kärsimätön. Maaliskuu alkamassa, ja mitään ei tapahdu. Suunnitelmia on- ja puheita riittää, mutta ei ainoatakaan lapioniskua.

Ettei vaan kävisi niin, että koko hanke kaatuu lopulta. Naurunalaiseksihan me tamperelaiset joudumme, jos homma kaatuu,- varsinkin tuolla kehägheton sisällä.

Nyt töpinäksi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jäähallipäivät 2010 23 – 25.3.2010 Viking Line risteilyllä Helsinki – Tukholma.

Ohjelma 23.3.2010 tiistai
16.00 – 16.30 Tampereen Keskusareena, suunnitelma Tero Estovirta, NCC
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika kuluu, risteilyllä käydään. Vuosi 2010 on jo kohta maaliskuussa eikä kaavoituskaan ole vielä kunnossa. Kummola ja Leinonen ovat Vancouverissa, Bjurström ties missä. Eipä taida halli valmistua vuoden 2013 kisoihin!
 
Viimeksi muokattu:

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Helsingissäkin suunnitellaan Keski-Pasilan rakentamista, olisi valmis joskus 2030.

Eli mitä tuo risteilyjuttu nyt todistaa?

Tietenkin on mukavaa, että jotkut pääsevät näkemään hienoja suunnitelmia.

Espoossa suunniteltiin länsimetroa sellaiset 40 vuotta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Eli mitä tuo risteilyjuttu nyt todistaa?

ei mitään... kunhan informoin, jotta tuolla voisi kysästä hankkeessa mukana olioilta, jotta missä mennään. eikun laivalle, ja hihasta miästä kiinni, niin ei tarvi tällä arvailla ja voivotella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös